Persujen "Brother Christman" Koponen on viidessä kuukaudessa laskuttanut eduskuntaa 12 000 eurolla
Iltalehden tekemän selvityksen mukaan perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on laskuttanut eduskunnalta viidessä kuukaudessa noin 12 000 euroa verovapaita kilometrikorvauksia.
Summa on poikkeuksellinen, sillä toista kautta eduskunnassa istuva Koponen ei ole aikaisemmin laskuttanut korvauksia käytännössä lainkaan. Nyt Koponen on yhtäkkiä eduskunnan korvauskuningas ja kaiken lisäksi ylivoimainen sellainen.
Elämäntilanteen muutoksen takia asuinpaikkakunta vaihtui. Ihmiset ovat äänestäneet tekemään töitä ja nyt niitä töitä tehdään sitten. Ollaan aktiivisia eduskuntatyössä, ollaan paikalla ja tehdään työtä, Koponen kommentoi.
Koponen on laskuttanut eduskunnalta 11 970 euroa. Seuraavina tulevat PS:n Rami Lehtinen (9 553 euroa) ja Juha Mäenpää (9 175,30 euroa). Seuraavat ovat kaukana.
Seitsemästä eniten kilometrikorvauksia laskuttaneesta kansanedustajasta kuusi on perussuomalaisia.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/51514001-2882-44cc-9856-68b8f91ad…
Kommentit (93)
Vierailija kirjoitti:
Näin työmatkalla, kun vihervassarit dyykkasivat roskiksia. He löysivät rotan ja söivät sen. Marin keksi heille lempinimen = yhteiskunnan syöpä
Persu _työmatkalla_ paljasti trollauksen heti kättelyssä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyyppi muutti, eli matkakorvaukset lisäänty. OMG ETUSIVU UUSIKS!!!!
Plääh tätä median tyhmyyttä. Vaikka toimittajat tyhmenisikin niin ei se sitä tarkoita että lukijat tyhmenee.
Ei muutto ole mikään syy laskuttaa pari tonnia kuukaudessa. Persuilla taitaa olla eri normaali kuin muilla.
Ei Ypäjältä pääse julkisilla eduskuntaan ja ihan eduskunnan ohjeiden mukaan tuossa toimitaan. Jos kansanedustaja vuokraisi kakkosasunnon Håmåcitystä, siitäkin tulisi lisäkuluja.
Ypäjä on Forssan vieressä ja sieltä kulkee päivittäin useita busseja Helsinkiin. Eli omalla autolla Forssaan ja sieltä bussilla Helsinkiin. Ei luulisi olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa edes persulle.
Koponen väittää tekevänsä niin paljon töitä että on pakko ajaa joka päivä Ypäjältä Helsinkiin ja takaisin. Naurettavin selitys mitä on vuosiin kuullut. Miten olisi se kakkosasunto Helsingistä, tulisi veronmaksajillekin halvemmaksi. Aikaakin jäisi "töille" enemmän.

Sitten vassarit valittaisivat miten persu pahentaa Helsingin asuntopulaa, ja vie asunnon köyhän nenän edestä?
Kalliiksi tulee valtiolle nuokin punaniskat ja mitä erityistä on saatu aikaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koponen väittää tekevänsä niin paljon töitä että on pakko ajaa joka päivä Ypäjältä Helsinkiin ja takaisin. Naurettavin selitys mitä on vuosiin kuullut. Miten olisi se kakkosasunto Helsingistä, tulisi veronmaksajillekin halvemmaksi. Aikaakin jäisi "töille" enemmän.
Sitten vassarit valittaisivat miten persu pahentaa Helsingin asuntopulaa, ja vie asunnon köyhän nenän edestä?
Persun epätoivoinen narratiivi, LOL.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertoo kaiken persuista, että äänestivät eduskuntaan tyypin, jonka hyväntekeväisyys osoittautui huijaamiseksi. Sitä saa mitä tilaa.
Mitään huijaamista ei löytynyt erityistilintarkastuksessa. Ainoastaan rahankeräyslupa puuttui.
Eikö keräys ilman lupaa ole nimenomaan huijaamista. Mutta ok, luvaton rahankeräys lienee termi, jonka sinäkin hyväksyt.
Luvaton rahankeräys hyväuskoisia tekaistuilla tarinoilla huijaamalla omaan pussiin.
Mitään omaan pussiin huijaamista ei ollut, toki faktat on aina punakaartille vaikeita.
Tilintarkastaja: Brother Christmasin tileiltä ei löytynyt outoja siirtoja
Se tilintarkastajahan oli Koposen itsensä palkkaama ja hyväksyi Koposen jälkikäteen kehittelemät kuitit, ilmeisesti jopa auttoi niiden laatimisessa kun Koponen tiedotustilaiseedessa itsekin hieman yllättyneen kuuloisena siihen tilintarkastajaan samalla katsoen totesi tyyliin: Hyvinhän me lopulta saatiin niitä kuitteja kehiteltyä. Tilintarkastaja itsekin korosti tehneensä työnsä nimenomaan Koposen palkkaamana. Toisin sanoen pelkkää huijausta oli se olevinaan tilintarkastuskin.
Koposen kannattaisi keskittyä siihen persujen vaatimukseen alentaa sähkö- ja polttoaineveroa 25%. Mutta miksi vaivautua kun veronmaksajat maksaa sähköt Koposen autoon ja tarjoaa 140€/päivä riihikuivaa päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koponen väittää tekevänsä niin paljon töitä että on pakko ajaa joka päivä Ypäjältä Helsinkiin ja takaisin. Naurettavin selitys mitä on vuosiin kuullut. Miten olisi se kakkosasunto Helsingistä, tulisi veronmaksajillekin halvemmaksi. Aikaakin jäisi "töille" enemmän.
Sitten vassarit valittaisivat miten persu pahentaa Helsingin asuntopulaa, ja vie asunnon köyhän nenän edestä?
Se kuulostaa teidän persujen ulinalta. Koponen luultavasti itkisi siitä, kun rapussa ei asu pelkästään kantasuomalaisia ja ne maksaa vuokrat ihan omilla tienisteillå . Koposen palkoilla makselee ihan hyvin Töölöstä 1200e/kk työkämppää; toki teillä persuillahan tapana vedättää näissäkin, eikö "asuttu" jossain saunatiloissa että saataisiin kähmittyä lisää veronmaksajien rahoja tyhjäntoimittamisesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koponen väittää tekevänsä niin paljon töitä että on pakko ajaa joka päivä Ypäjältä Helsinkiin ja takaisin. Naurettavin selitys mitä on vuosiin kuullut. Miten olisi se kakkosasunto Helsingistä, tulisi veronmaksajillekin halvemmaksi. Aikaakin jäisi "töille" enemmän.
Sitten vassarit valittaisivat miten persu pahentaa Helsingin asuntopulaa, ja vie asunnon köyhän nenän edestä?
Perussuomalaiset rp omistaa Helsingistä asuntoja, joita puolueen jäsenet voisivat käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Tyyppi muutti, eli matkakorvaukset lisäänty. OMG ETUSIVU UUSIKS!!!!
Plääh tätä median tyhmyyttä. Vaikka toimittajat tyhmenisikin niin ei se sitä tarkoita että lukijat tyhmenee.
Ei oteta kantaa asumisjärjestlyihin eikä taksien syihin. Lehdistön tehtävä on kuintekin kertoa ketkä käyttävät heillä olevie kulutilejä eniten (pers), keillä on eniten rikoksia (pers), ketkä ovat vähiten koulutettuja (pers) ja kenellä on eniten epäselviä kulukrirjauskia (pers), ketkä on
Vierailija kirjoitti:
Pettänyt näemmä puolisoaankin.
Kas kun Hörkkö ei tuosta tee juttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyyppi muutti, eli matkakorvaukset lisäänty. OMG ETUSIVU UUSIKS!!!!
Plääh tätä median tyhmyyttä. Vaikka toimittajat tyhmenisikin niin ei se sitä tarkoita että lukijat tyhmenee.
Ei muutto ole mikään syy laskuttaa pari tonnia kuukaudessa. Persuilla taitaa olla eri normaali kuin muilla.
Luitko juttua? Julkisilla ei pääse ja eduskunta on antanut luvan oman auton käyttöön.
Ei lukenut kun, huutelu on se kirjoittamisen pääasia
"Itelle täs kumminki kouttaa kerätä eikä millekkää
s e p a r e i l l e
-Ari
Ja miettikää mikä haloo olisi noussut, jos Marin olisi tuonut jonkun uuden heilansa linnan juhliin ollessaan vielä naimisissa Räikkösen kanssa. Niinpä! Kukaan Härkkö, eikä muutkaan revitelleet juttuja tuon veli joulun naisystävästä noissa juhlissa, vaikka Joulu oli vielä toisen kanssa naimisissa. Ihan törkeä kusipää toi jätkä.
Vierailija kirjoitti:
Työmatkalla näin kun vihervassarit olivat dyykkaamassa ja söivät rottaa elävältä. Hyi yäk. On ne vihervassarit kipeää porukkaa.
Yhteiskunnan Syöpä
T: S Marin
Lataa ilmaista sähköä meidän piikkiin ja sitten nostaa vielä korvaukset siitä meidän piikkiin. Eikö tuota vieraslajia voi palauttaa takaisin jonnekin Ypäjälle ja pysyis siellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyyppi muutti, eli matkakorvaukset lisäänty. OMG ETUSIVU UUSIKS!!!!
Plääh tätä median tyhmyyttä. Vaikka toimittajat tyhmenisikin niin ei se sitä tarkoita että lukijat tyhmenee.
Ei muutto ole mikään syy laskuttaa pari tonnia kuukaudessa. Persuilla taitaa olla eri normaali kuin muilla.
Persut kusettaa aina. Sen on nyt huomanneet kaikki. Persuthan lupasi ennen vaaleja, että köyhiltä ei tukia poisteta,ja bensan hinta laskee.
Mitenpä kävi- köyhiltä otettiin tuet,ja bensan hinta nousee.
Pikku pikku persuli autoilemaan lähti ja ison ison kilometrikorvauksen nosteli.
Mitään omaan pussiin huijaamista ei ollut, toki faktat on aina punakaartille vaikeita.
Tilintarkastaja: Brother Christmasin tileiltä ei löytynyt outoja siirtoja
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005638755.html