Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Analyytikko Sanna Marinin bisneksistä: Verotarkastus voisi olla perusteltu

Vierailija
10.09.2024 |

Marinin ja Pitkäsen firman edustuskuluista tiedetään ainakin se, että Marinin kertoman mukaan yhtiö

järjesti itsenäisyyspäivän vastaanoton jatkot hotelli Kämpissä viime joulukuussa.

Rajalan mukaan verottajalla voisi olla aihetta tehdä verotarkastus, koska Kämpin juhliin oli kutsuttu julkisuudesta tuttuja ystäviä.

Verottaja voisi tulkita, ettei ystävien kestitseminen kuulu firmalle, jolloin sinun olisi pitänyt nostaa palkkaa firmasta ja maksaa kulut henkilökohtaisesti. Käsittääkseni tähän siis sisältyy veroriski, Rajala arvioi.

Jos Marinin yhtiöön tehtäisiin tarkastus ja osa edustuskuluista katsottaisiin täysin vähennyskelvottomiksi eli peitellyksi osingonjaoksi, niin rahallinen seuraamus tulisi kahta kautta.

Peitellyn osingonjaon verotus on todella kovaa. Se muodostuu yritykselle verovähennyskelvottomaksi ja osakkaalle ansiotuloksi, jolloin veroseuraamukset ovat ihan älyttömät, Rajala avaa.

Marinin yhtiölle on merkitty liiketoiminnan muita kuluja yhteensä vajaat 130 000 euroa. Ne sisältänevät erilaisia matkakuluja ja vaikkapa Kämpin juhlan mainittuja edustuskuluja.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/analyytikko-sanna-marinin-bisneksist…

Kommentit (347)

Vierailija
101/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vero.fi löytyy linkki mistä voi nimettömänä käräyttää jos epäilee verovilppiä jossain 👍

Vierailija
102/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinähän tekee. Tehkööt samalla myös suuryrityksiin kuten Stora Enso, UPM, Attendo, Mehiläinen yms.

Niillä on enemmän moraalia kuin Sannalla. Miksi Sannan juhlat kavereilleen mielestäsi pitää rahoittaa verovaroilla? Kukaan ei ole vielä pystynyt perustelemaan tuota.

 

Oman firmansa rahoilla, ei verorahoilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkastus olisi paikallaan, demareilla on historiaa kaikenlaisista rahavilpeistä.

Kaikki muistaa Antti Rinteen sotkut.

Minä en muista. Valaisepas asiaa.

Näyttää joka puolueessa olevan näitä "minulla on oikeus" tyyppejä.

 

Google kertoo tarkemmin, meni omat ja toisten rahat sekaisin.

Sosialisteille kuuluu kaikki, jos ei omaksi niin määräysvalta nyt ainakin.

Vierailija
104/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkastus olisi paikallaan, demareilla on historiaa kaikenlaisista rahavilpeistä.

Kaikki muistaa Antti Rinteen sotkut.

Minä en muista. Valaisepas asiaa.

Näyttää joka puolueessa olevan näitä "minulla on oikeus" tyyppejä.

 

Google kertoo tarkemmin, meni omat ja toisten rahat sekaisin.

 

Kaikki löytyy netistä niin sannulin kuin antinkin mokat.

Vierailija
105/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinähän tekee. Tehkööt samalla myös suuryrityksiin kuten Stora Enso, UPM, Attendo, Mehiläinen yms.

Niillä on enemmän moraalia kuin Sannalla. Miksi Sannan juhlat kavereilleen mielestäsi pitää rahoittaa verovaroilla? Kukaan ei ole vielä pystynyt perustelemaan tuota.

 

Oman firmansa rahoilla, ei verorahoilla.

Sanna ilmeisesti vähensi nuo kaveriensa bileet firman tuloksesta, eli maksoi vähemmän veroa huonommasta tuloksesta valtiolle. Vaikea ymmärtää?

Tämähän oli se, mistä Sanna meuhkasi vuosi sitten ennen vaaleja, ja nyt paljastui, että hän harrastaa aivan samaa. 

Vierailija
106/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Todellisuudessa Sanna sai tuloja tasan 666 palkkioksi siitä että lanseerasi 666 pedonmerkin eli ns.koronarokotteen, kansaan, pienille ja suurille. Merkit ja symbolit, niillä nää viestii.

Nohynekin nuoruuden liikennesakko oli myös tasan 666 ja tämä kerrottiin pedonmerkin mennessä koska merkit ja symbolit on millä nämä pelaa ja haluavat sekä tiedottaa asian omilleen onnistuneesta projektista, ilkkua sekä että me Herran Pyhät saisimme varmistuksen että ollaan Ilmestyskirjan aivan viimeisillä sivuilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Purrasta käytetään niin loukkaavia nimiä ettei sannasta ole koskaan käytetty.

Se olisi rikosilmoituksen paikka.

Ette huomaa siinä mitään ongelmaa.

 

Nyt puhut paskaa tai sitten et ole lukenut S.M. ketjuja joissa on järkyttävää haukkumista ja alapäänimittelyä ym.

Vierailija
108/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljonkohan Sannalla meni omia ja valtion rahoja sekaisin pääministeriytensä aikana?

Kommunistille kaikki on yhteisiä rahoja ja pääministerillä on tietenki käyttöoikeus niihin.

Tuskin lähellekään niin paljon mitä nyky hallituksella

Yrittäkää nyt ymmärtää, että Sanna on aikuinen ja hän kantaa vastuun teoistaan eikä jokaista Sannan tekemää asiaa voida kuitata hokemalla mutku nykyhallitus tms.

No ei tietenkään voida kuitata. Kuten sannan selityskoneesta on nähty, iso osa kuitataan "mutku sipilä" tai "mutku persut" tai "mutku moskovan tatjanat" yms. Tai s

 

 

Eduskunta hyväksyy päätökset.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinähän tekee. Tehkööt samalla myös suuryrityksiin kuten Stora Enso, UPM, Attendo, Mehiläinen yms.

Niillä on enemmän moraalia kuin Sannalla. Miksi Sannan juhlat kavereilleen mielestäsi pitää rahoittaa verovaroilla? Kukaan ei ole vielä pystynyt perustelemaan tuota.

 

Oman firmansa rahoilla, ei verorahoilla.

Sanna ilmeisesti vähensi nuo kaveriensa bileet firman tuloksesta, eli maksoi vähemmän veroa huonommasta tuloksesta valtiolle. Vaikea ymmärtää?

Tämähän oli se, mistä Sanna meuhkasi vuosi sitten ennen vaaleja, ja nyt paljastui, että hän harrastaa aivan samaa. 

 

Ilmeisesti vähensi ei ole sama kuin vähensi. Laita tarkastuspyyntö verohallintoon.

Vierailija
110/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Purrasta käytetään niin loukkaavia nimiä ettei sannasta ole koskaan käytetty.

Se olisi rikosilmoituksen paikka.

Ette huomaa siinä mitään ongelmaa.

 

Nyt puhut paskaa tai sitten et ole lukenut S.M. ketjuja joissa on järkyttävää haukkumista ja alapäänimittelyä ym.

Palsta on erilainen Sanna fanin silmin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Todellisuudessa Sanna sai tuloja tasan 666 palkkioksi siitä että lanseerasi 666 pedonmerkin eli ns.koronarokotteen, kansaan, pienille ja suurille. Merkit ja symbolit, niillä nää viestii.

Nohynekin nuoruuden liikennesakko oli myös tasan 666 ja tämä kerrottiin pedonmerkin mennessä koska merkit ja symbolit on millä nämä pelaa ja haluavat sekä tiedottaa asian omilleen onnistuneesta projektista, ilkkua sekä että me Herran Pyhät saisimme varmistuksen että ollaan Ilmestyskirjan aivan viimeisillä sivuilla.

 

Nyt sulta on jäänyt lääkkeet ottamatta, kyllä on sekopäistä settiä.

Vierailija
112/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tottahan Sannan bisnekset luistaa. Vei Suomen natoon yhdessä Nukke-Niinistön kanssa. Pitäähän siitä maksaa järjesteämällä asianmukaisesti palkattuja puhetilaisuuskia ja "työpaikka" sotarikollinen Blairin instituutissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljonkohan Sannalla meni omia ja valtion rahoja sekaisin pääministeriytensä aikana?

Kommunistille kaikki on yhteisiä rahoja ja pääministerillä on tietenki käyttöoikeus niihin.

Tuskin lähellekään niin paljon mitä nyky hallituksella

Yrittäkää nyt ymmärtää, että Sanna on aikuinen ja hän kantaa vastuun teoistaan eikä jokaista Sannan tekemää asiaa voida kuitata hokemalla mutku nykyhallitus tms.

No ei tietenkään voida kuitata. Kuten sannan selityskoneesta on nähty, iso osa kuitataan "mutku sipilä" tai "mu

 

 

 

Alapeukuttaja voi käydä lukemassa miten päätökset Suomessa tehdään.

Vierailija
114/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Purrasta käytetään niin loukkaavia nimiä ettei sannasta ole koskaan käytetty.

Se olisi rikosilmoituksen paikka.

Ette huomaa siinä mitään ongelmaa.

 

Nyt puhut paskaa tai sitten et ole lukenut S.M. ketjuja joissa on järkyttävää haukkumista ja alapäänimittelyä ym.

Palsta on erilainen Sanna fanin silmin.

Vileäkö sinä tuota luuta kaluat?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Purrasta käytetään niin loukkaavia nimiä ettei sannasta ole koskaan käytetty.

Se olisi rikosilmoituksen paikka.

Ette huomaa siinä mitään ongelmaa.

 

Nyt puhut paskaa tai sitten et ole lukenut S.M. ketjuja joissa on järkyttävää haukkumista ja alapäänimittelyä ym.

Palsta on erilainen Sanna fanin silmin.

 

Kuin myös persufanin silmin.

Vierailija
116/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tarkastus kertonee totuuden samppanjasosialistin touhuista verotuksen minimoimiseksi,sosialistit kyllä vaatii muita maksamaan verot maksimin mukaan.

Wanna be vasemmistolainen joka elää rehvakasta porvari elämää. Puhuu paksua rahanippuaa vastaan esim. ilmastosta itsestäänselvyyksiä. suihkukoneella on kiva mennä päivittäin sinne tänne. Todella tekopyhä hirvistys kaikilta kantilta katsottuna. Fanien ja hypettäjien mielestä rohkea "vasemmistolaisnainen" 

Vierailija
117/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tottahan Sannan bisnekset luistaa. Vei Suomen natoon yhdessä Nukke-Niinistön kanssa. Pitäähän siitä maksaa järjesteämällä asianmukaisesti palkattuja puhetilaisuuskia ja "työpaikka" sotarikollinen Blairin instituutissa.

 

Ymmärrätkö itsekään tuota sekopäistä kirjoitustasi?

Vierailija
118/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkastus olisi paikallaan, demareilla on historiaa kaikenlaisista rahavilpeistä.

Kaikki muistaa Antti Rinteen sotkut.

Minä en muista. Valaisepas asiaa.

Näyttää joka puolueessa olevan näitä "minulla on oikeus" tyyppejä.

 

Google kertoo tarkemmin, meni omat ja toisten rahat sekaisin.

Eikö ne kaikilla aina mene kun toisten rahojen, etenkin veroeurojen, kanssa puljaa.

Vierailija
119/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkastus kertonee totuuden samppanjasosialistin touhuista verotuksen minimoimiseksi,sosialistit kyllä vaatii muita maksamaan verot maksimin mukaan.

Wanna be vasemmistolainen joka elää rehvakasta porvari elämää. Puhuu paksua rahanippuaa vastaan esim. ilmastosta itsestäänselvyyksiä. suihkukoneella on kiva mennä päivittäin sinne tänne. Todella tekopyhä hirvistys kaikilta kantilta katsottuna. Fanien ja hypettäjien mielestä rohkea "vasemmistolaisnainen" 

 

Vasemmistolainen? Kenestä nyt puhut?

Vierailija
120/347 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomalaiset osaavat niin vihata kuin kadehtia ja valehdella.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi neljä kahdeksan