Analyytikko Sanna Marinin bisneksistä: Verotarkastus voisi olla perusteltu
Marinin ja Pitkäsen firman edustuskuluista tiedetään ainakin se, että Marinin kertoman mukaan yhtiö
järjesti itsenäisyyspäivän vastaanoton jatkot hotelli Kämpissä viime joulukuussa.
Rajalan mukaan verottajalla voisi olla aihetta tehdä verotarkastus, koska Kämpin juhliin oli kutsuttu julkisuudesta tuttuja ystäviä.
Verottaja voisi tulkita, ettei ystävien kestitseminen kuulu firmalle, jolloin sinun olisi pitänyt nostaa palkkaa firmasta ja maksaa kulut henkilökohtaisesti. Käsittääkseni tähän siis sisältyy veroriski, Rajala arvioi.
Jos Marinin yhtiöön tehtäisiin tarkastus ja osa edustuskuluista katsottaisiin täysin vähennyskelvottomiksi eli peitellyksi osingonjaoksi, niin rahallinen seuraamus tulisi kahta kautta.
Peitellyn osingonjaon verotus on todella kovaa. Se muodostuu yritykselle verovähennyskelvottomaksi ja osakkaalle ansiotuloksi, jolloin veroseuraamukset ovat ihan älyttömät, Rajala avaa.
Marinin yhtiölle on merkitty liiketoiminnan muita kuluja yhteensä vajaat 130 000 euroa. Ne sisältänevät erilaisia matkakuluja ja vaikkapa Kämpin juhlan mainittuja edustuskuluja.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/analyytikko-sanna-marinin-bisneksist…
Kommentit (347)
Vierailija kirjoitti:
Turha Sanna Mariinia kritisoita kun tuo vain paljasti ihmisen perusluonteen. Jos saat valita nostatko 24k€ 7,5% verolla vai 30k€ 30% verolla niin jokainen maksaa vähemmän veroa, jopa demari 👍
Tämähän se mutta kun koko sosialismin aate perustuu tämän perusluonteen piilotteluun. Siinä missä oikeistolainen on rehellisesti ahne sosialisti päätyy samaan lopputulokseen kieroilulla, korruptiolla ja varastamisella.

Mitä korruptioita ja varastamista?
NO TEHKÄÄ SE VEROTARKASTUS NIIN LOPPUU ULINA!!!!
Vierailija kirjoitti:
Sanna kyllä erikoinen. Vain joitakin vuosia sitten oli pullea, mitättömän näköinen tavis ilman mitään saavutuksia, joka kadehti ja himoitsi muiden rahoja.
Nyt kupannut koko kansakunnan rahat, tehnyt itsestään seksikkään kauneuskirurgialla ja myy itseään oligarkeille ja saudeille.
Ei ole tainnut olla yhtä kammottavaa naista Hertta Kuusisen jälkeen.
Kolme lausetta, eikä mikään niistä ole totta. Miksi valehtelet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha Sanna Mariinia kritisoita kun tuo vain paljasti ihmisen perusluonteen. Jos saat valita nostatko 24k€ 7,5% verolla vai 30k€ 30% verolla niin jokainen maksaa vähemmän veroa, jopa demari 👍
Ei, kaikki ihmiset eivät ole valehtelevia, ahneita, sosiopaattisia opportunistisia h*u*oria kuten Marin.
Perustele tuo huorittelusi.
Vastausta odotetaan.
Heh. Oikeisto parahtaa kun demari hyödyntää kokkareitten ja pesujen hillotolpan 😂
Marini olisi muuttanut lakia mutta oikeistolle se ei käynyt kun aina hyödyntäneet. Nyt Marini pääsee hyvin tavoitteeseen. Nettoo hyvin ja saa samalla näkyvyyttä herra klubin yksi oikeuksille. Orpo jo laittaa ministerikarenssia opposition vuoksi 😂
Hyvä Sanna.. Oikein, nyt huomaavat mikä olisi pitänyt muuttaa.. Vielä kun saisi huomiota noihin muihin epäkohtiin joita jaettu omille etukunnille kokkareiden mukaan ja persujen.. Kepu samoin.
Paljonko on kampaajarakkaalta ostettu palveluita hyvään hintaan ja vähennetty edustuskuluina verotuksessa? Yksi laadukas kampaamokäynti voi maksaa 500-1000€?
Sanna verokikkailullaan otti tilipitapin pois Antti Lindmanin oppositioveneestä. Aina jos Lindman kritisoit osinkoverotusta niin siihen voi iskeä Sannan verokikkailulla vastapalloon! 😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
aika sekaisin täytyy olla, jos köyhänä vasemmistoäänestäjänä tämän jälkeen Marinia puolustelee
Todellakin.
Höpömnlöpön, te ette äänestäisi Marinia muutenkaan, hänen politiikkansa kannattajista taas menestyvällä Marinilla on samanlainen oikeus käyttää verotuksen osinkovähennystä kuin muillakin.j
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha Sanna Mariinia kritisoita kun tuo vain paljasti ihmisen perusluonteen. Jos saat valita nostatko 24k€ 7,5% verolla vai 30k€ 30% verolla niin jokainen maksaa vähemmän veroa, jopa demari 👍
Tuossa mitä hän tekee verotuksen suhteen ei ole mitään väärää, mutta jos hän samaan aikaan vastustaa ankarasti tuollaista toimintaa ja muita, jotka niin tekevät, niin sehän on joko täysin selkärangatonta ja moraalitonta toimintaa. Marin saa noin toimia, mutta muut eivät.
SDP ja Marin ajavat listaamattomien yritysten veroedun poistoa. Tietenkin verotuksen ollessa nykyisen lainen kaikki toimivat sen mukaan. Et varmaan jätä myöskään verovähennyksiä hakematta, mikäli sinulla on niihin oikeus esim. kotitalousvähennystä. Jeesustelua oikeistolta. Ja Marinin kritiikki 214 johon usein viitataan koski Lauri Rädyn (kok) holdingyhtiöjärjestelyjä, jotka ovat oikeasti kyseenalaisia.
Vierailija kirjoitti:
Heh. Oikeisto parahtaa kun demari hyödyntää kokkareitten ja pesujen hillotolpan 😂
Marini olisi muuttanut lakia mutta oikeistolle se ei käynyt kun aina hyödyntäneet. Nyt Marini pääsee hyvin tavoitteeseen. Nettoo hyvin ja saa samalla näkyvyyttä herra klubin yksi oikeuksille. Orpo jo laittaa ministerikarenssia opposition vuoksi 😂
Hyvä Sanna.. Oikein, nyt huomaavat mikä olisi pitänyt muuttaa.. Vielä kun saisi huomiota noihin muihin epäkohtiin joita jaettu omille etukunnille kokkareiden mukaan ja persujen.. Kepu samoin.
Mahtaakohan koksupersuporvarien kateus Marinille saada vihdoin aikaan listaamattomien yritysten veroedun poiston, jota mm. IMF suosittaa.
Marinia äänestivät eduskuntaan ihmiset, jotka halusivat stoppia osinkokikkailulle. Mitä saivat ? Marinin, joka erosi eduskunnasta ja lähti osinkokikkailemaan.
Vierailija kirjoitti:
Marinia äänestivät eduskuntaan ihmiset, jotka halusivat stoppia osinkokikkailulle. Mitä saivat ? Marinin, joka erosi eduskunnasta ja lähti osinkokikkailemaan.
Höpön löpön, meillä demareilla on ihan sama oikeus ottaa oingot listaamattomien yritysten veroedulla kun teillä oikeistolaisilla. Me ajamme KAIKILLE listaamattomien yritysten veroedun poistoa. Ei se voi olla niin että nykyistä verolainsäädäntöä käyttävät vain oikeistolaiset. Et varmaan hae sitten lapsilisiäkään, tai muuta sosiaaliturvaa jos vastustat niitä? Entä kotitalousvähennys, eivätkö siihenkään ole oikeutettuja toiset? SDP ajaa nimenomaan Suomeen kaikille samoja sääntöjä, ei niin että toisilla on eri standardit verotuksessa ym.
Marin saa ääneni jatkossakin, mikäli palaa Suomen politiikkaan. Mittaushistorian paras pääministeri on myös menestyvä yrittäjä, mitä te kitisette, teillä on sama mahdollisuus menestyä - eiköstä vaan?
Vierailija kirjoitti:
Heh. Oikeisto parahtaa kun demari hyödyntää kokkareitten ja pesujen hillotolpan 😂
Marini olisi muuttanut lakia mutta oikeistolle se ei käynyt kun aina hyödyntäneet. Nyt Marini pääsee hyvin tavoitteeseen. Nettoo hyvin ja saa samalla näkyvyyttä herra klubin yksi oikeuksille. Orpo jo laittaa ministerikarenssia opposition vuoksi 😂
Hyvä Sanna.. Oikein, nyt huomaavat mikä olisi pitänyt muuttaa.. Vielä kun saisi huomiota noihin muihin epäkohtiin joita jaettu omille etukunnille kokkareiden mukaan ja persujen.. Kepu samoin.
Tätä ex-ministerien superloisimissossutukea yli 11 200 €/kk (135 000 €) vuoden ajan oikeisto-omisteisessa kaupallisessa mediassa laitetaan nyt myös Marinin syyksi, vaikka ministerit ovat vuosikausia menneet hommiin tai yrittäjiksi pestinsä jälkeen. Taitaa olla talouden, työttömyyden ja velanoton tila niin huono ja Petteri aikoo vielä myydä Nesteen omistusta kun sen hinta on kaverikapitalisteille oivallisen alhainen, että Marin tuodaan nyt uutisoinnissa piilottamaan kauhukabinetin uusimmat tuhotoimet.
Vierailija kirjoitti:
Onko kampaajarakkaalle maksettu palveluista ja sitten vähennetty veroista edustuskuluina? Kotiin päin!
Luultavasti näin on 😙
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeistohölmöt vääntää toinen toistaan beninpiä avauksia palstoille.
Ei minua liikuta vähääkään Sanna Marinin taloudelliset asiat, kuten eivät muidenkaan. Sen sijaan arvostan Marinia todella paljon siitä, että hän on hoitanut velvoitteensa yhteiskuntaa kohtaan, aivan toisin kuin jatkuvaa itkuvirttään joikaavat oikeistoluuserit, jotka eivät edes ole tienanneet omaisuuksiaan omalla työllään, kuten Marin.
Se, että oikeistotrollit itkevät nyt jo kolmatta päivää siitä, miten "Marin taas petti köyhät kannattajansa" kertoo karua kieltään siitä, miten kateellisia he ovat Marinin menestykselle ja katkeria siitä, että Marin ei ole epätoivoinen kähmijä kuten he, vaan avoimesti ja näkyvästi rehellinen ja vastuuntuntoinen kuten suurin osa suomalaisistakin on.
Yksikään köyhä kannattaja ei ole ollut kateellinen Marinille, mutta se, että oikeistrollit eivät"Koskaan et muuttua saaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa"!
Vierailija kirjoitti:
Tätä ex-ministerien superloisimissossutukea yli 11 200 €/kk (135 000 €) vuoden ajan oikeisto-omisteisessa kaupallisessa mediassa laitetaan nyt myös Marinin syyksi, vaikka ministerit ovat vuosikausia menneet hommiin tai yrittäjiksi pestinsä jälkeen. Taitaa olla talouden, työttömyyden ja velanoton tila niin huono ja Petteri aikoo vielä myydä Nesteen omistusta kun sen hinta on kaverikapitalisteille oivallisen alhainen, että Marin tuodaan nyt uutisoinnissa piilottamaan kauhukabinetin uusimmat tuhotoimet.
Kauhukabinetti varustautuu, ex-kansanedustajien loisimiskorvaus ei ole riittävä joten 1 vuosi täyttä ministerinpalkkaa ensin. Kyllä porvari osaa.
Perustele tuo huorittelusi.