Chad-miehet vievät naiset, uskoo yhä useampi nuorukainen
Hän on komea, itsevarma, atleettinen ja nauttii naisten suosiosta.
Tällainen on Chad, joka edustaa nykyajan menestyvää miestä.
Chad ei ole oikea ihminen, vaan ihannemiehestä leviävä meemi, eli netissä kiertämään lähtenyt ilmiö.
Silti yhä useampi nuori mies näyttäisi uskovan väitteisiin, joiden mukaan naisia kiinnostaisivat vain niin sanotut Chad-miehet.
Joistakin voi tuntua, että treffimarkkinoilla pitäisi olla yli-ihminen ja supermies, että pystyy menestymään. Mutta hyvin monenlaiset miehet ovat menestyneet, Pitkänen sanoo.
Sosiaalisessa mediassa leviävät myös tarkat neuvot siitä, miten voi yrittää muuttua Chad-hahmon tapaiseksi lihaskimpuksi.
Viime vuoden aikana suosituksi noussutta trendiä kutsutaan nimellä looksmaxxing.
Kommentit (3184)
Vierailija kirjoitti:
Nämä jutut kuulostaa vähän sille, että osa miehistä on jäänyt sinne yläasteen Isot pojat-tasolle. Että tytöt on vähän ällöjä ja hyi, vaikka kiinnostais kuitenkin kovasti samaan aikaan. Kuunnellaan isojen poikien juttuja siitä, että mistä ne tytöt tykkää eniten sen sijaan, että uskallettaisiin kysyä niiltä tytöiltä, että mikä teihin vetoaa. Eihän sitä voi, kun ne on niin ällöjä ja omituisia.
Jos uskaltaakin kysyä tai salaa kuunnella, että mistä tytöt tykkäävät, niin silti mennään isojen poikien ohjeiden mukaan. Jos tyttö sanoo, että mä tykkään ystävällisistä ja kohteliaista pojista, niin ei uskota. Uskotaan ennemmin isojen poikien juttuja, että ei kun ne tytöt tykkää jänniksistä, jotka kohtelee niitä huonosti. Kato silleen saa tyttöjä!
Sitten syytetään tyttöjä näistä isojen poikien jutuista täysin sokeana ja kuurona.
Sun jutut kuulostaa siltä, että keksit satuja itseäsi varten.
Vierailija kirjoitti:
Myös ne alhaisen tason naiset etsii chad miehiä ja se on minusta irvokasta. Miksi ne ylipainoiset ja rumat naiset ei kelpuuta kaltaistaan seuraa eli miestä joka on ruma,ylipainoinen ja matalasti koulutettu?
Ymmärrän sen että ne kauniit,hoikat,isorintaiset.. jne naiset etsii tasokkaita miehiä eli komeita ja hyvätuloisia.
Naiset itse omalla tason yliarvioimisellaan on aiheuttaneet vääristymän parisuhdemarkkinoille.
Ootko millon viimeksi käynyt Prismassa?
Ihan sillä vaan, että tiedätkö millaisia pariskuntia arki-Suomessa liikkuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Just. Eli sulle iski paniikki, niin piti äkkiä etsiä jotain "tilastoja". Ensimmäisessä oli kyse siitä,miten miehet pelkäävät.älykkäitä naisia. Miesten mielestä top nainen on nuori ja kaunis. Ja noista kahdesta "turkimuksesta" En edes kehtaa puhua.
Ja kun kerta viittaat tuohon OK Cupidiin, niin sen tilastojen mukaan, joka koskettaa miljoonia miehiä.ympöri maailman miehet NIMENOMAAN TYKKÄÄVÄT.NIISTÄ KAUNIISTA NAISISTA SIELLÄ,.JA KAIKKI SAMOISTA."
Laihduta läski niin ei tarvitse vinkua. Naiset sentään voi vaikuttaa diihen omaan markkina-arvoonsa!
Miehillä on vielä helpompi markkina-arvo, ei vaadi mitään; käytöstavat.
No miten se sun laihdutusprojekti sujuu?
Erinomaisesti todistettu väittämäni siitä,
James Bondhan on toksisen maskuliinisuuden huipentuma. Toki omaa briteille ominaiset käytöstavat ja maneerit, mutta kertakäyttää naisia tuon tuosta vain ja ainoastaan tiedusteluun ja viihdykkeeksi. Kyllä sullla on jutut.
Ps. Hyvin väistetty tuo kysymys laihdutuksesta. Tsemppiä! Kova suositus, että huomenna aamulla menisit esim lenkille?
Vierailija kirjoitti:
Myös ne alhaisen tason naiset etsii chad miehiä ja se on minusta irvokasta. Miksi ne ylipainoiset ja rumat naiset ei kelpuuta kaltaistaan seuraa eli miestä joka on ruma,ylipainoinen ja matalasti koulutettu?
Ymmärrän sen että ne kauniit,hoikat,isorintaiset.. jne naiset etsii tasokkaita miehiä eli komeita ja hyvätuloisia.
Naiset itse omalla tason yliarvioimisellaan on aiheuttaneet vääristymän parisuhdemarkkinoille.
Miksi olet katkera itsellesi tuntemattomien naisten preferensseistä? Ethän sinä kuitenkaan niitä ylipainoisia a rumia naisia haluaisi, joten miten se on sinulta pois mitä he haluavat?
Nykyajasta en tiedä, ehkä kumppanivalinta perustuu enemmän ulkoisiin ominaisuuksiin, kun ihmiset kohtaavat toisensa lähinnä virtuaalimaailmassa. Silloin, kun tavattiin ihan fyysisessä todellisuudessa, monet muutkin avut vaikutti ulkinäön lisäksi ja yleensä nousivat sitä tärkeämmiksi hyvin nopeasti. Yhdeksi yöksi saattoi ottaa jonkun komean kzpään, mutta suhteeseen alettiin niiden mukavien, maanläheisten tyyppien kanssa. Jos sellainen kaveri sattui olemaan vielä hyvännäköinenkin, aina parempi, muttei ulkonäkö merkinnyt niin paljon kuin ehkä nykyään.
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä tätä nykypäivän pentujen ulinaa. En ole itsekään mikään kovin komea, eikä minulla ollut koskaan mahdollisuuksia naismaailmassa sinne huipulle. Olen silti saanu hyvän parisuhteen.
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Kyllä; lätkäjätkät ja testomiehet vie kauneimmat naiset ja heille piisaa tarjontaa, mutta kyllä muillekin jää. Pitää vaan olla katkeroitumatta ja hyväksyä asiat niin kuin ne on. Hikikomeroituminen tai katkeroituminen ei muuta kuin pahentaa asioita.
Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Itse olen huomannut deittailussa valtavan muutoksen viimeisen 10 vuoden ainana.
Vierailija kirjoitti:
Myös ne alhaisen tason naiset etsii chad miehiä ja se on minusta irvokasta. Miksi ne ylipainoiset ja rumat naiset ei kelpuuta kaltaistaan seuraa eli miestä joka on ruma,ylipainoinen ja matalasti koulutettu?
Ymmärrän sen että ne kauniit,hoikat,isorintaiset.. jne naiset etsii tasokkaita miehiä eli komeita ja hyvätuloisia.
Naiset itse omalla tason yliarvioimisellaan on aiheuttaneet vääristymän parisuhdemarkkinoille.
Eikö se ole ihan samantekevää sinulle, mitä ne ylipainoiset ja rumat naiset tekevät? Ethän itsekään sellaista haluaisi kuin pilattavaksi ouraksi.
Pilkun jälkeen tulee välilyönti, edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mutta eihän sitten pitäisi haitata lainkaan, että nämä Chadit saa teidän mukaan ne kaikki naiset, kun te ette niitä naisia alunperinkään halua, kun niistä on vaan harmia.
Miksi siis tällainen itku ja poru, että Chadit vie kaikki ja meille ei jää mitään?
Itku ja poru. Miksi pitää noin tunteellisesti inkuttaa? Chad on "sarkastinen vitsi", mutta Chadien jäljiltä siihen parisuhteeseen tarjottavaksi ei jää kuin se 100 yliajettu supinraato sekalaisella kokoelmalla HPV-viruksia.
Alunperin halutusta tulikin kiitos mutta ei kiitos.
Chad-miehet ei ole mikään uusi juttu. Ainahan naiset ovat alistuneet pienen ryhmän nussittavaksi, kuvite
Jos nyt tulisit sieltä Pornhubista ja pikkutyttöjen jahtausringistä ihan aikuisten maailmaan, niin saattaisi jopa irrotakin naisseuraa.
Heh, yrität häpäistä.
Mitäs nainen tuo parisuhteeseen nykyään? Miksi miehen joka osaa pestä pyykkinsä ja tehdä ruokansa pitäisi ottaa elätettäväkseen joku keskinkertainen kylänpyörä?
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä tätä nykypäivän pentujen ulinaa. En ole itsekään mikään kovin komea, eikä minulla ollut koskaan mahdollisuuksia naismaailmassa sinne huipulle. Olen silti saanu hyvän parisuhteen.
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Kyllä; lätkäjätkät ja testomiehet vie kauneimmat naiset ja heille piisaa tarjontaa, mutta kyllä muillekin jää. Pitää vaan olla katkeroitumatta ja hyväksyä asiat niin kuin ne on. Hikikomeroituminen tai katkeroituminen ei muuta kuin pahentaa asioita.
Tunnustaa tosiasiat eli tyytyä huonoon.
Ei kiitos sanoo naiset, miesten kannattaa tehdä samoin.
Suurin osa tekeekin, incelit ovat pieni poikkeus.
Naiset vois vaan tunnustaa tämän asian että komeimmat miehet panee suurimman osan naisista.
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt tulisit sieltä Pornhubista ja pikkutyttöjen jahtausringistä ihan aikuisten maailmaan, niin saattaisi jopa irrotakin naisseuraa.
Nainen ja seura.
Hohhojjakkata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mutta eihän sitten pitäisi haitata lainkaan, että nämä Chadit saa teidän mukaan ne kaikki naiset, kun te ette niitä naisia alunperinkään halua, kun niistä on vaan harmia.
Miksi siis tällainen itku ja poru, että Chadit vie kaikki ja meille ei jää mitään?
Itku ja poru. Miksi pitää noin tunteellisesti inkuttaa? Chad on "sarkastinen vitsi", mutta Chadien jäljiltä siihen parisuhteeseen tarjottavaksi ei jää kuin se 100 yliajettu supinraato sekalaisella kokoelmalla HPV-viruksia.
Alunperin halutusta tulikin kiitos mutta ei kiitos.
Chad-miehet ei ole mikään uusi juttu. Ainahan naiset
Eli sulle naiset on neitsytpillu-kodinkoneita? Ei ihme, että naismarkkinoilöa ei sulla onnista.
Vierailija kirjoitti:
Naiset vois vaan tunnustaa tämän asian että komeimmat miehet panee suurimman osan naisista.
Tämäpä se vasta heitä harmittaakin, auts!
Vierailija kirjoitti:
Ei, vaan naiset tunnistavat ja tunnustavat ne, ja hakeutuvat hoitoon saamaan apua niihin. Miehet eivät tunnusta, että heillä on terveydessään ylipäätään mitään o gelmia, varsinkaan mt-ongelmia. Itsemurhan tekijä.on tyypillisesti mies, ja psykiatrisissa sairaaloissa miehet ovat enemmistönä. Miehille on tarjolla samoja (mielen) terveyspalveluja,kuin naisille, miehet eivät vaankäytä niitä,koska pitäisi ensin tunnustaa, että a) on sairas ja b) tarvitsee apua.
Miksi nämä nappimimmit sitten kuvittelee olevansa terveitä ja etsii tervettä seuraa. Hyi saatana!
Vierailija kirjoitti:
Chadeistä vinkujien pitäisi ottaa ja lukea Casanovan päiväkirjat. Siinä oli ihan oikea Chad! Ei tarvinnut perustaa naisten saamista ihmiskauppaan, kuten Taateli, vaan naiset lakosivat jalkojen juureen kaikkialla, minne Casanova meni.
Mikä oli tämän maailman menestyneimmän Chadin salaisuus? Salaisuus, jota yksikään Casanovan himoitsema nainen ei voinut vastustaa, vaan Casanova sai kenet halusi, missä tahansa, milloin tahansa?
Rakkaus ja aito himo naisiin. Ei siis pimperoon vaan naisiin. Jonka Casanova toi esiin kohtelemalla naisia hyvin, myös sen yhden panon ajan.
Kukaan nainen ei kieltäydy hyvästä seksistä kunnioittavan miehen kanssa.
Itse en näitä kauheasti mairittele ja kunnioitettavampaa mennä naimisiin ja tyytyä yhteen naiseen jota rakastaa. Mutta casanova oli ahne niinkuin ihmiset liian usein eikä mikään riittänyt. En kauhean arvossa pidä naisiakaan jotka näihin lankeaa. Samat ulkoa opetellu maneerit joka naisen kohdalla. Mutta varmaan yritys erehdys tekniikan kautta opittu mikä syötti tepsii. Näisen narraushan on joskus niinkuin kalastusta ja pitää vaan oppia vetämään langoista. Tutkailla mikä keino kuhunkin tepsii ja mukautua, vaikka valheellista se olisikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mutta eihän sitten pitäisi haitata lainkaan, että nämä Chadit saa teidän mukaan ne kaikki naiset, kun te ette niitä naisia alunperinkään halua, kun niistä on vaan harmia.
Miksi siis tällainen itku ja poru, että Chadit vie kaikki ja meille ei jää mitään?
Itku ja poru. Miksi pitää noin tunteellisesti inkuttaa? Chad on "sarkastinen vitsi", mutta Chadien jäljiltä siihen parisuhteeseen tarjottavaksi ei jää kuin se 100 yliajettu supinraato sekalaisella kokoelmalla HPV-viruksia.
Alunperin halutusta tulikin kiitos mutta ei kiitos.
Mutta miten voi olla, kun toinen mies(?) täällä samaan aikaan väittää, että Joonas on odotellut himoitsemaansa naista sieltä Chadien maailmasta pari vuotta. Joonas saa tämän Chadien ajaman naisen, kun sille naiselle iskee vauvakuume.
Onko se Chadien ajama nainen nyt siis haluttu vai ei-haluttu?
Onko tässä jokin tietty korrelaatio esimerkiksi ajan kanssa? Jos nainen on Chadin leluna vaikka 3 vuotta, niin se ei ole mennyt pilalle, mutta 4 vuotta pilaa naisen? Vaikuttaako tähän pilaantumiseen kenties Chadien määrä? Kelpaako Joonakselle siis nainen, jota on polkenut 6 Chadia vai saako niitä olla vaan korkeintaan 2?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset vois vaan tunnustaa tämän asian että komeimmat miehet panee suurimman osan naisista.
Tämäpä se vasta heitä harmittaakin, auts!
Kyllä. Palstan syrjäytyneet incelmiehet joutuvat ihan itse vatkaamaan ja tyydyttämään itsensä, ja käymään tyhjään sänkyyn nukkumaan. Me palstanaiset menemme sen sijaan Chadien pantavaksi.
Te ette todellakaan mene mihinkään! :D Kotona vain istutte. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset vois vaan tunnustaa tämän asian että komeimmat miehet panee suurimman osan naisista.
Ei ole minua pannut. Kerro nyt jo, että missä pääsisi tämmöisen Chadin gûlkigaruselliin, että saisi ne kunnon kyydit ees joskus,kun perusmiehen yhden illan panot ei kiinnosta,kun ne on sitä 3 työntöä, ja tuijotus tyhjyyteen, ja sitten kysytään, että.tulitko, tulitko. Joo en tullut, eikä kukaan muukaan nainen
Nyt tänne tietoa niistä eri paikkakuntien Chadien ylläpitämistä haaremeista että me, jotka ei vielä olla tuota koettu, päästäisiin vihdoinkin se kokemaan.
Miksi väittelet tämän miehen kanssa? Hänen ajatusmaailmansa on kammottava ja hänen kanssaan jankkaaminen on aivan täydellistä ajan haaskausta. Kun lukee tätä ketjua tulee ihan fyysisesti paha olo, niin täynnä myrkyllisiä ajatuksia se on.
Vai menisikö tämä niin, että huonosta parisuhteesta eronneet naiset ovat yksin onnellisempia kuin aiemmin parisuhteessaan? Rakkaudettomassa parisuhteessa harvoin on tyytyväisyyttä tarjolla kummallekaan sen osapuolelle, mutta valitettavasti vain toisen osapuoli usein ymmärtää lopettaa sen parisuhteen ajoissa ennen kuin toista loukataan tietoisesti esim. pettämättä, jolloin vaatii miestä/naista sanoa, ettei enää rakasta ja haluaa erota.
Se, että uskaltaa olla yksin ilman parisuhdetta on sitä yksilön voimaa ja kykyä, johon kaikki eivät vain kykene.
Sitten on tietysti he, ketkä eivät vain halua sitoutua ja se on ihan yhtä ok - sukupuolesta riippumatta.
Jos haluaa elämäänsä kumppanin ja/tai perheen, tottakai se vaikuttaa siihen, että on tyytymätön elämäänsä.
Suosittelen kuitenkin, että lähtisi pois kotoa pois Somen ääreltä, joka vääristää usein ajatuksia. Yksikin kommentti saa turhan edustavan aseman, vaikkei suurinosa ihmisistä edes ajattele kuten nykyisin tulee somen kautta esille. Suurinosa ihmisistä on edelleen ihan tavallisia, joille kelpaa ihan tavallinen kumppani. Erona vain on se, että ennen tavattiin toisia esim. opiskelijabileissä, harrastuksissa, työpaikoilla. Nykyisin vietetään enemmän aikaa puhelimen kanssa, joka vähentää sitä aikaa, kun ihmisiä voisi tavata ihan oikeasti niissä ympyröissä, joissa on myös yhdistäviä tekijöitä.