Lue keskustelun säännöt.
Lapsi tottunut liian hyvään eikä osaa arvostaa sitä
04.09.2024 |
Meillä on lapsen tarpeista huolehdittu aina todella hyvin. Hän ei ole hemmoteltu lapsi sillä tavalla, että olisi saanut kaiken mitä haluaa, olisi hukutettu hänet leluihin ja maalliseen mammonaan eikä olisi vaadittu mitään. Päinvastoin, hänellä on ollut selkeät rajat ja säännöt ja on joutunut huolehtimaan esim huoneensa siivoamisesta jo aika pienenä (ei imurointia kuitenkaan). Mutta hän on saanut poikkeuksellisen paljon läsnäoloa, kannustusta, positiivista huomiota, yhdessä tekemistä. On yhdessä luettu, leikitty, retkeilty, pelattu lautapelejä todella paljon jne, Päivärytmit on sovitettu hänen tarpeita ja hyvinvointia ajatellen, ruoanlaitto hoidettu niin että on hänen mieluisia erittäin hyvälaatuisia ruokia. Hän ei tietenkään osaa arvostaa tätä kaikkea, koska on tottunut tähän eikä tiedä muusta. Mutta välillä minua äitiä pännii, että päivät menee niin että lapsi valittaa jostain pikkuasioista eikä ollenkaan ymmärrä miten hyvin hänellä on asiat. Pitäisikö siis jotenkin olla huonompi äiti, että hän osaisi arvostaa sitä hyvää mitä on?
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset pienenä saivat paitsi paljon rakkautta myös aika huolettoman olon ihan lukion loppuun asti. Ruuat tehtiin, sängyt pedattiin, huoneet siivottiin , pyykit pestiin ilman lasten panosta. Nyt aikuisia , omat perheet. Näkyyvät huolehtivan kotiensa siisteydestä moitteettomasti ja tekevät monimutkaisia ateriakokonaisuuksia kotonaan. Se etteivät heidän huoneet olleet sotkuisia, opetti heitä pitämään siisteyttä parempana. Arvostuksesta en tiedä, en sitä ole kaivannut.
Etpä tietenkään. Et arvosta itseäsi. Olet vain lastesi palvelija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap sanoi sen itse: lapsi tottunut LIIAN hyvään. Kasvatatte siellä itsekästä paskaa.
Ei itsekästä paskaa, koska on opetettu jakamaan omastaan muille ja auttamaan niitä joilla on vaikeaa. Ap
Ja saamaan jakamattoman huomion vanhemmiltaan. Mutta jos hänellä menee koulussa hyvin ja on kavereita niin tilannehan on hyvä. Kiitollisuutta voi tosiaan harjoitella, mutta kyllä lapset nyt vaan tuppaa valittamaan pikkuasioista. Kasvaessaan hän (toivon mukaan) oppii paremmin ajattelemaan asioista vähän laajemmin ja se kiitollisuuskin (ehkä) sieltä löytyy.
Aloittajan perheessä mennään liikaa lapsen ehdoilla ja nyt aloittaja alkaa herätä siihen ongelmaan. Onko perheessä toista aikuista? Muita lapsia? Tässä aloittaja saa liian vähän itselleen. Tärkeämpää kuin yhdessä puuhaaminen lapsen ehdoilla olisi se, että lapsi näkee aikuisen mallista, miten aikuinen rakentaa itselleen hyvän elämän ja osaa puolustaa omia rajojaan. Nämä taidot ovat tärkeitä.
Toki lapsista pitää huolehtia mutta samalla oma hyvinvointi huomioiden. Esim kertoa ja näyttää että äiti tässä käy jumpassa ja tapaamassa kavereitaan koska se on äidille tärkeää samalla tavalla kuin sinulle xxx harrastus.
Pitää myös muistaa parisuhteen merkitys. Jos perheessä on kaksi aikuista, lapsen tulee saada hyvä malli siitä miten parisuhteesta iloitaan ja nautitaan ja sille varataan aikaa perhe- elämän keskellä.
yhteenvetona sanoisin että aloittaja on tehnyt tärkeän havainnon ja nyt ja mahdollista tehdä perheen dynamiikkaan hyviä ja tärkeitä muutoksia. Kaikki perheenjäsenet ovat yhtä arvokkaita. Ja lapselle tärkein asia on saada terve ja pärjäävä aikuisen ihmisen malli.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse elänyt lapsuuden, jossa äiti ei juuri jaksanut kiinnostua asioistani ja aina ei ollut edes ruokaa. Varmaan siksi on vaikea kuunnella valitusta siitä että paidan kaula-aukko on väärässä kohdassa tms aivan pikkujuttuja. Lapsi on 7. Ap
Se kaula-aukko voi olla aika hemmetin rasittava ollessaan väärässä kohdassa/väärän mallinen. Se voi sulle olla mitätön pikkujuttu kun se paita ei oo sun päällä, mutta jotku voi tuntea sen jatkuvasti häiritsevänä kosketuksena. Kyllä siihen ennen pitkää ärsyyntyy.
7 vuotias on todellakin vielä aivan lapsi. Ei hän ymmärrä, että hänen pitäisi olla kiitollinen normaalista elämästä.
Se, että hän valittaa pikku asioista kertoo siitä, että hän kokee olonsa turvalliseksi.
Sun täytyy itse muuttaa sun ajattelumaailmaa tai susta tulee katkera. Eihän sellainen aikuinenkaan pääsääntöisesti lopeta vinkumista asioista, jolla on elämässä kaikki hyvin, koska etenkin sellaisella on varaa nillittää niistä pienistäkin asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä lapset ovat saaneet paljon ja pitäneet sitä normina. Vanhempi tajusi vasta armeijassa ja muuttaessaan yksin, että kaikissa perheissä vanhemmat eivät ole niin osallistuvia kuin meillä. Nuorempi tajusi asian jo lukiossa, koska kaveripiirissään oli erilaisia perheitä.
Kyllä meillä lapset ovat tähän kasvatustapaan tyytyväisiä ja ainakin sanovat, että haluavat jatkaa samaan malliin, jos itse saavat lapsia. Esikoinen taisi jo yläasteikäisenä tuskailla, että on se varmaan rankkaa, jos lapsen mielenkiinnon kohteet on erilaiset kuin omat. Että hänkin voi joutua vaikka pelaamaan inhoamaansa jalkapalloa tai viettämään suuren osan illoistaan jossain jalkapallotreeneissä lasta kuskaten. Mutta että niin sitten pitää tehdä ja olla tyytyväinen, kun lapsi harrastaa ja urheilee.
Kuulostaa siltä, että oot tehnyt liikaa.Ei vanhemman tarvii elää lapselleen. Jos odottaa lapselta kiitollisuutta,on se merkki siitä,että on uhrannut itseään liikaa .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että oot tehnyt liikaa.Ei vanhemman tarvii elää lapselleen. Jos odottaa lapselta kiitollisuutta,on se merkki siitä,että on uhrannut itseään liikaa .
No olisi ihan hyvä, että vanhempi eläisi yhteisen ajan pääsääntöisesti lapselleen ainakin ensimmäiset kymmenen vuotta. Ei se tarkoita etteikö tee muutakin, mutta jos lapseen ei halua kuluttaa enemmistöä vapaa-ajastaan, ehkä parempi pysyä lapsettomana.
Sitä vaikeammalta se karaiseminen tuntuu, jos sitä ei ole yhtään saanut kotona kokemusta.
t. Vanhempiensa paapoma