Lue keskustelun säännöt.
Lapsi tottunut liian hyvään eikä osaa arvostaa sitä
04.09.2024 |
Meillä on lapsen tarpeista huolehdittu aina todella hyvin. Hän ei ole hemmoteltu lapsi sillä tavalla, että olisi saanut kaiken mitä haluaa, olisi hukutettu hänet leluihin ja maalliseen mammonaan eikä olisi vaadittu mitään. Päinvastoin, hänellä on ollut selkeät rajat ja säännöt ja on joutunut huolehtimaan esim huoneensa siivoamisesta jo aika pienenä (ei imurointia kuitenkaan). Mutta hän on saanut poikkeuksellisen paljon läsnäoloa, kannustusta, positiivista huomiota, yhdessä tekemistä. On yhdessä luettu, leikitty, retkeilty, pelattu lautapelejä todella paljon jne, Päivärytmit on sovitettu hänen tarpeita ja hyvinvointia ajatellen, ruoanlaitto hoidettu niin että on hänen mieluisia erittäin hyvälaatuisia ruokia. Hän ei tietenkään osaa arvostaa tätä kaikkea, koska on tottunut tähän eikä tiedä muusta. Mutta välillä minua äitiä pännii, että päivät menee niin että lapsi valittaa jostain pikkuasioista eikä ollenkaan ymmärrä miten hyvin hänellä on asiat. Pitäisikö siis jotenkin olla huonompi äiti, että hän osaisi arvostaa sitä hyvää mitä on?
Kommentit (69)
Kiitollisuus on sellainen asia mitä voi opetella. Vaatii paljon toistoa kyllä muokata ajattelua siihen suuntaan. Esimerkkinä kannattaa olla, mutta ei sekään yksin riitä. Riippuu lapsen iästäkin mikä auttaisi havahtumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haloo! Nyt valot päälle; te puhutte lapsista, lapsi. Voiko aikuiset ihmiset olla noin PIHALLA.
Vierailija kirjoitti:
Haloo! Nyt valot päälle; te puhutte lapsista, lapsi. Voiko aikuiset ihmiset olla noin PIHALLA.
Kerropa oma mielipiteesi ja neuvosi sitten, tuo ei ollut kovinkaan hyödyllinen kommentti
Kyllä hän aikanaan osaa arvostaa. Odottele vain kärsivällisesti sitä aikaa.
Kyllä ne sitten jossain vaiheessa ymmärtävät, että heillä on ollut hyvä äiti. Omat lapset on nyt täysi-ikäisiä ja jotain merkkiä kiitollisuudestakin alkaa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidät siis kirjaa siitä, miten paljon teet lapsen kanssa?
Ei lasten täydy tietää, että äiti pitää itseään erinomaisena. Lapsen tehtävä on kasvaa omaksi itsekseen ja siihen kuuluu erilaiset vaiheet jolloin irtautuu vanhemmistaan. Uhmaikä, murrosikä ja pienemmät vaiheet välissä kun kaveripiiri ja reviiri laajenee.
Sitten joskus omien lasten kanssa alkavat ehkä ymmärtää, että äiti oli ihan kelpo kasvattaja.
Paras ' kiitos' vanhemmalle on suht täyspäinen lapsi josta kasvaa hyvä ja kunnollinen ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko kateellinen lapsellesi, koska itse et saanut lapsena kaikkea yhtä hyvää?
Kuulostaa vähän sellaiselta ylisukupolviselta "kehtaa vielä valittaa" -ajattelulta
Eikö sen pitäisi olla merkki sinulle hyvästä äitiydestä, että lapsen murheet on tosi pieniä
Haluatko siis kiitosta itsellesi (siitä että hoidat velvollisuuttasi) vai että lapsi ymmärtää miten hyvin asiat yleisestikin on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän hän voi tietää nyt muusta. Myöhemmin kyllä tajuaa kun kuulee tai näkee toisten kokemuksia.
Ja luultavasti olet opettanut hänelle tavan miten hän on myös omien lasten kanssa eli voit olla ylpeä ja iloinen siitä.
Aikuisena arvostaa. Ja mitä voi tehdä jo pienestä pitäen, on kiitollisuusharjoituksia. Eli esim. iltaisin mietitään kolme asiaa, josta olla kiitollinen (terveys, uusi lelu, herkkuruoka, hyvä ystävä, sisarus jne. ) Ihmiset jotka osaavat olla kiitollisia asioista ovat tutkitusti onnellisempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä itse valitat? Toivoisitko että hän makaa jossain lasten syöpäosastolla että oppii arvostamaan asioita? Pienet turhat kitinät nyt voi ohittaa olankohautuksella jos ei jaksa reagoida.
Meillä on harvinaisen kohtelias ja kiitollinen 3-vuotias, mutta tuo kiitollisuus odotettavasti karisee jossain vaiheessa palatakseen taas aikuisena. Nauti itse tiedosta, että huolehditte lapsesta hyvin. Kannattaa myös kohdata sen lapsen tyytymättömyys ja selittää miksi asiat on x, y tai z.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki lapset on tuollasia. Kun tuosta kasvaa ja maailma hänelle avartuu, osaa varmasti arvostaa niitä hyviä asioita, mitä on saanut. Kun ymmärtää kuinka paljon huonommin moni asia olisi voinut olla.
Kokemuksella, jotkut lapset eivät osaa arvostaa yhtään mitään vaikka kuunkin ronkkisi taivaalta. Saatanasta nämä lapset. Onneksi kohta jo täysi-ikäinen mutta meno jatkuu muualla. 🙂
Voit itseasiassa olla tyytyväinen että lapsi valittaa pikkuasioista. Mulla nousee aina pienen hetken häivähtävä kateuden pistos kun kuulen jonkun lapsen valittavan mitättömistä ongelmista. Itselläni kun ei lapsena ollut sellaista mahdollisuutta ollenkaan, kaikki energia meni hengissä selviytymiseen järkyttävissä oloissa väkivaltaisessa kodissa. Olisin tehnyt mitä vaan että olisi ollut tavallinen lapsuus pienine murheineen.
Onhan tuossa sellainen pelko, että jos jossain vaiheessa, kun kotoaan muuttaa, elämä alkaa oikeasti potkimaan ja tarjoamaan isompaa vastoinkäymistä, niin kermaperseellä ei ole mitään kykyä niitä käsitellä. Sitä kasvua tehdään sitten siinä vaiheessa. Ja ehkä arvostetaan, että kotona lapsuudessa kaikki oli todella hyvin.
Se mihin kukakin tottuu, tuntuu hänestä olevan se perus/normaali taso, johon ihmisellä on yleensä aina taipumus haluta jotain parannusta, olipa se perustaso sitten hyvä tai huono.
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuossa sellainen pelko, että jos jossain vaiheessa, kun kotoaan muuttaa, elämä alkaa oikeasti potkimaan ja tarjoamaan isompaa vastoinkäymistä, niin kermaperseellä ei ole mitään kykyä niitä käsitellä. Sitä kasvua tehdään sitten siinä vaiheessa. Ja ehkä arvostetaan, että kotona lapsuudessa kaikki oli todella hyvin.
Onko itselläsi jäänyt kasvu jotenkin kesken? Ihminen ei ole kermaperse sillä perusteella että hän on saanut elää hyvässä ja tasapainoisessa kodissa.
Eihän ne tiedä mikä on hyvää ja mikä ei. Itse olen hyvä äiti omasta mielestäni monilta osin, mutta ihan surkea ruoanlaittaja. Viime viikolla sitten lapsi kehui, miten hyvää ruokaa teen... Eli lapsella voi olla ihan eri käsitys kaikesta. Eikä se ikinä kehu niitä juttuja, mitkä omasta mielestäni teen hyvin.