Pyöräilevä koululainen kaartoi suoraan auton eteen
Aamun kauppareissulla koettua. Olen itse liikenteessä tarkkaavainen ja noudatan nopeusrajoituksia, onneksi, sillä aamulla koululainen kurvasi suojatielle auton eteen ihan yllättäen. Käänsi vaan fillarin yht'äkkiä tielle ja kurvasi eteen.
Ei katsonut taakseen, eikä vissiin eteenkään, koska molemmista suunnista tuli auto. Pää ei pyörähtänyt mihinkään suuntaa. Ei sentään katsonut kännykkää samalla, sillä niitäkin näkee. Poljetaan auton eteen ja tuijotetaan samalla puhelinta.
Mikä siinä on, ettei pyöräilijät osaa liikennesääntöjä? Koskee sekä lapsia että aikuisia? Jatkuvia vaaratilanteita.
Sama koskee kyllä myös niitä autoilijoita, jotka antavat tietä pyöräilijöille, jopa niissä tapauksissa, kun pyöräilijä on väistämässä autoilijaa eli odottamassa vuoroaan, mutta ei viitsi nousta satulasta. Siinä sitten koko letka autoja tekee äkkijarrutuksen, kun ensimmäinen autoilija ei noudata liikennesääntöjä.
Kommentit (269)
Vierailija kirjoitti:
"Sen sijaan aikuiset suhauttelevat pyörällä autojen eteen todella usein silloinkin, kun ovat itse väistämisvelvollisia, ja ellet päästä heitä menemään, niin vastauksena keskaria ja huutelua."
On muuten hassu juttu että ajan itse sen 25.000 km vuodessa ja siitä ison osan pääkaupunkiseudulla. Ja jostain kumman syystä minun eteeni ei jatkuvasti suhahtele pyöräilijöitä eikä minulle huudella tai näytellä kansainvälisiä käsimerkkejä.
Ja väittäisin että se johtuu siitä että olen aina liikenteessä joustava, ennakoiva ja havainnoin aktiivisesti myös kevyenliikenteenväyliä tien vierillä. Kun on itse aktiivinen pyöräilijä niin osaa katsoa liikennettä myös ratin takana pyöräilijän silmin ja silloin moni konflikti jää syntymättä.
Siis millä tavalla sinä voit tarkkailemalla ja ennakoimalla varmistaa sen, että pyöräilijä väistää kun on väistämisvelvollinen?
Itse ajan rauhassa ja nimenomaan ennakoin, ja siksi moni eteen täräyttänyt pyöräilijä onkin säästynyt osumalta vaikka ajaa lain vastaisesti. Jos en olisi ennakoinut ja tarkkaillut, olisi tullut kolari.
Ohis
Vierailija kirjoitti:
"Sen sijaan aikuiset suhauttelevat pyörällä autojen eteen todella usein silloinkin, kun ovat itse väistämisvelvollisia, ja ellet päästä heitä menemään, niin vastauksena keskaria ja huutelua."
On muuten hassu juttu että ajan itse sen 25.000 km vuodessa ja siitä ison osan pääkaupunkiseudulla. Ja jostain kumman syystä minun eteeni ei jatkuvasti suhahtele pyöräilijöitä eikä minulle huudella tai näytellä kansainvälisiä käsimerkkejä.
Ja väittäisin että se johtuu siitä että olen aina liikenteessä joustava, ennakoiva ja havainnoin aktiivisesti myös kevyenliikenteenväyliä tien vierillä. Kun on itse aktiivinen pyöräilijä niin osaa katsoa liikennettä myös ratin takana pyöräilijän silmin ja silloin moni konflikti jää syntymättä.
Mä autoilen taasen Oulussa, ja täällä useinkin pyöräilijät ajelevat eteen suojateillä, joilla ovat väistämisvelvollisia. Toisaalta, kun itse olen pyöräilijänä vastaavan tyyppisissä risteyksissä, moni autoilija pysähtyy antamaan minulle tietä, vaikka olisin selkeästi pysähdyksissä odottamassa, että etuajo-oikeutetut autot ajavat ensin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmi vaan, että tilastojen valossa autoilija on usein syyllinen suojatieonnettomuuksiin. Tietysti yksi keksitty anekdootti on paljon vakuuttavampaa faktaa.
Autoilija on aina syyllinen jos joku jää suojatiellä alle. Siitä huolimatta onko suojatielle astunut noudattanut lakia. Se siinä typerintä onkin.
Niin, astunut. Pyöräilijä ei kyllä astu.
Astunut, skuutannut, rullannut, fillaroinut... Pointti on sama.
on sellainen radikaali ajatus että rakennettaisiin turvallista infraa. Joo tiedän, kallista, mutta onko niitä lapsiakaan liikaa?
"AP tuntuukin peräänkuuluttavan liikennesääntöjen opettelemista ja niiden opettamista lapsille."
Maailman voi aina toivoa muuttuvan sellaiseksi kuin haluaa. Realistista on kuitenkin kohdata maailma sellaisena kuin se on ja miettiä miten sen kanssa pärjää mahdollisimman hyvin ilman että hermostuu aina kun maailma ei toimi kuten itse haluaisi.
Aloittaja on ollut järkevä koska on ollut varovainen ja ymmärtänyt että varsinkin lapsi ei aina osaa noudattaa sääntöjä. Mutta se on se asenne jolla hänen nyt vain pitää mennä eteenpäin koska maailma tuskin tulee tämän asian suhteen radikaalisti muuttumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmi vaan, että tilastojen valossa autoilija on usein syyllinen suojatieonnettomuuksiin. Tietysti yksi keksitty anekdootti on paljon vakuuttavampaa faktaa.
Autoilija on aina syyllinen jos joku jää suojatiellä alle. Siitä huolimatta onko suojatielle astunut noudattanut lakia. Se siinä typerintä onkin.
Niin, astunut. Pyöräilijä ei kyllä astu.
Astunut, skuutannut, rullannut, fillaroinut... Pointti on sama.
En usko väitettäsi. Linkki?
Vierailija kirjoitti:
"ellet päästä heitä menemään, niin vastauksena keskaria ja huutelua."
Joustavuus ja rauhallisuus kaikissa tilanteissa auttaa liikenteessä ihan tosi paljon. Ei tarvitse aina olla täydellisen oikeassa vaan voi ottaa muut huomioon.
Ei, vaan sääntöjen noudattaminen on se miten kuuluu toimia. Silloin myös muut tienkäyttäjät kuin sinä ja se toinen tietävät mitä tapahtuu. Ainaiset joustajat ja kohteliaisuusurpot aiheuttavat epäselviä tilanteita jokaiselle. Jos sinä annat tietä väistämisvelvolliselle, vierellä ajava ei välttämättä anna ja tilanne eskaloituu sekunnissa.
Onhan nuo Suomen väistämisvelvollisuussäännöt aivan liian monimutkaisia, varsinkin suojateiden osalta. Ehkä niiden tarkoitus on hämätä ja tappaa?
Peräänkuulutan minäkin enemmän varovaisuutta jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Skuuttaajista nyt puhumattakaan.
Vaikka autoilija on suojatiellä väistämisvelvollinen ei haittaa yhtään vaikka pyöräilijäkin ottaisi itse vastuuta omasta turvallisuudestaan.
"Siis millä tavalla sinä voit tarkkailemalla ja ennakoimalla varmistaa sen, että pyöräilijä väistää kun on väistämisvelvollinen?"
En voikaan mutta voin esim. hiljentämällä valmiiksi varmistaa sen että tilanteet eivät eskaloidu konflikteiksi ja tilanteiksi jossa jonkun pitää tehdä äkkinäisiä jarrutuksia tai liikkeitä. Ja silloin liikenne sujuu jouhevasti eikä kenenkään tarvitse hermostua. Liikenne on yhteispeliä jossa lopputulos vastaa aina sen rauhallisimman ja järkevimmän toimia. Kannattaa siis itse olla se järkevin jolloin voi määrittää itse sen liikentaan sujuvuuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmi vaan, että tilastojen valossa autoilija on usein syyllinen suojatieonnettomuuksiin. Tietysti yksi keksitty anekdootti on paljon vakuuttavampaa faktaa.
Autoilija on aina syyllinen jos joku jää suojatiellä alle. Siitä huolimatta onko suojatielle astunut noudattanut lakia. Se siinä typerintä onkin.
Niin, astunut. Pyöräilijä ei kyllä astu.
Astunut, skuutannut, rullannut, fillaroinut... Pointti on sama.
En usko väitettäsi. Linkki?
Ei ole. Tarkkaile tuomioita joita autoilijat saavat.
Vierailija kirjoitti:
Autoilijalla on kevyen liikenteen väistämisvelvollisuus. Moni autoilija ei tätä noudata ja leikkaa ajoradat pyöräilijöiltä, suojatie on viitteellinen ja usein ainakin helsigissä jarruja ei tahdo autoissa löytyä ja koetaan että jos riittää kun yksi auto suojatien eteen pyshtyy muut voi painella huoletta samalla yli kaasutellen.
https://www.liikenneturva.fi/liikenteessa/vaistamissaannot-liikenteessa…
Nämä soisi kaikkien tiellä liikkujien sisäistävän. Niin siellä pyörän päällä kuin autossa.
Tosin yksi väistämissääntö tuosta puuttuu eli se, että pyöräilijän on annettava bussipysäkilla tilaa bussiin nouseville ja sieltä tuleville jalankulkijoille. Varsinkin Oulussa on joissain paikoin pyöräbaanan päällä suojatie, mutta siltikin olen nähnyt tilanteita, joissa linja-autoon pyrkivä joutuu väistämään pyöräbaanaa ajavaa pyöräilijää baanan yli kulkevalla suojatiellä.
"Mä autoilen taasen Oulussa, ja täällä useinkin pyöräilijät ajelevat eteen suojateillä, joilla ovat väistämisvelvollisia."
Tämä "ajavat eteen" toistuu aika usein autoilijoiden jutuissa. On kuitenkin aika iso ero että aiheuttaako se hätäjarrutuksen vai sen että autoilija joutuu hetkeksi nostamaan jalan kaasulta. Ensin mainittuja minulle on sattunut vuosikymmenten kuluessa muutama, jälkimmäisiä taas toki aika usein.
Jos hermostuisin aina kun joudun hiukankin hiljentämään pyöräilijän, auton, työkoneen tai muun kulkijan takia niin en paljon muuta ehtisikään tehdä kuin hermostua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmi vaan, että tilastojen valossa autoilija on usein syyllinen suojatieonnettomuuksiin. Tietysti yksi keksitty anekdootti on paljon vakuuttavampaa faktaa.
Autoilija on aina syyllinen jos joku jää suojatiellä alle. Siitä huolimatta onko suojatielle astunut noudattanut lakia. Se siinä typerintä onkin.
Pyöräilijä on lähes aina väistämisvelvollinen suojatiellä. Joten kyllä se auton alle sujahtava pyöräilijä on samalla sekä uhri, että syyllinen.
Tietysti pitää ymmärtää, että lapset on lapsia. Lapset ei aina osaa liikennesääntöjä tai muusta syystä noudata niitä. Vanhempien velvollisuus kuitenkin on opettaa lapsilleen liikennesäännöt. Etenkin näitä tilanteita koskevat säännöt missä on hengenvaarallista pyöräilijän jättää noudattamatta väistämisvelvollisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"ellet päästä heitä menemään, niin vastauksena keskaria ja huutelua."
Joustavuus ja rauhallisuus kaikissa tilanteissa auttaa liikenteessä ihan tosi paljon. Ei tarvitse aina olla täydellisen oikeassa vaan voi ottaa muut huomioon.
Ei, vaan sääntöjen noudattaminen on se miten kuuluu toimia. Silloin myös muut tienkäyttäjät kuin sinä ja se toinen tietävät mitä tapahtuu. Ainaiset joustajat ja kohteliaisuusurpot aiheuttavat epäselviä tilanteita jokaiselle. Jos sinä annat tietä väistämisvelvolliselle, vierellä ajava ei välttämättä anna ja tilanne eskaloituu sekunnissa.
Oikeasti tilanteet eivät mihinkään eskaloidu sillä että ollaan järkevän joustavia. Tilanteet eskaloituvat silloin kun pidetään tiukasti kiinni jokaisesta oikeudesta, jolloin nopeusrajoitus on sama kuin minimi mitä ajetaan ja jolloin muilta odotetaan virheetöntä suoritusta aina ja kaikkialla.
En muista yhtään kertaa kun paha onnettomuus olisi seurannut liiasta joustavuudesta tai liiallisesta ennakoinnista mutta kyllä monia joissa on ajateltu että muut toimivat aina täydellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Sen sijaan aikuiset suhauttelevat pyörällä autojen eteen todella usein silloinkin, kun ovat itse väistämisvelvollisia, ja ellet päästä heitä menemään, niin vastauksena keskaria ja huutelua."
On muuten hassu juttu että ajan itse sen 25.000 km vuodessa ja siitä ison osan pääkaupunkiseudulla. Ja jostain kumman syystä minun eteeni ei jatkuvasti suhahtele pyöräilijöitä eikä minulle huudella tai näytellä kansainvälisiä käsimerkkejä.
Ja väittäisin että se johtuu siitä että olen aina liikenteessä joustava, ennakoiva ja havainnoin aktiivisesti myös kevyenliikenteenväyliä tien vierillä. Kun on itse aktiivinen pyöräilijä niin osaa katsoa liikennettä myös ratin takana pyöräilijän silmin ja silloin moni konflikti jää syntymättä.
Mä autoilen taasen Oulussa, ja täällä useinkin pyöräilijät ajelevat eteen suojateillä, joilla ovat väistämisvelvollisia. Toisaalta, kun itse olen pyöräilijänä vastaavan tyyppisissä risteyksissä, moni autoilija pysähtyy antamaan minulle tietä, vaikka olisin selkeästi pysähdyksissä odottamassa, että etuajo-oikeutetut autot ajavat ensin.
Tuo tapa, että autoilijat joskus antaa pyöräilijän mennä ensin sellaisessa tilanteessa missä pyöräilijä oikeasti olisi väistämisvelvollinen on tosi vaarallinen! Etenkin kun kyseessä on lapsi. Koska tämä opettaa pyöräilijällä väärin kuvittelmaan, että auton kuuluukin pysähtyä ja antaa tietä. Vaaralliseksi tämän tekee se, että seuraavalla kerralla autoilija on joku ihan toinen ihminen joka saattaa olettaa muiden tienkäyttäjien noudattavan liikennesääntöjä.
"Peräänkuulutan minäkin enemmän varovaisuutta jalankulkijoille ja pyöräilijöille."
Voit peräänkuuluttaa vaikka maailman tappiin saakka mutta ei maailma muutu sellaiseksi kuin haluat. Sinun pitää toimia mahdollisimman hyvin ja turvallisesti sellaisessa maailmassa ja liikenteessä kuin se nyt vain on.
Jos muut alkavat toimia paremmin niin hieno juttua. Sen varaan ei kuitenkaan voi laskea liikenteessä.
Aamun kauppareissulla koettua. Olen itse liikenteessä tarkkaavainen ja noudatan nopeusrajoituksia, onneksi, sillä aamulla koululainen kurvasi suojatielle auton eteen ihan yllättäen. Käänsi vaan fillarin yht'äkkiä tielle ja kurvasi eteen.
Ei katsonut taakseen, eikä vissiin eteenkään, koska molemmista suunnista tuli auto. Pää ei pyörähtänyt mihinkään suuntaa. Ei sentään katsonut kännykkää samalla, sillä niitäkin näkee. Poljetaan auton eteen ja tuijotetaan samalla puhelinta.
Kas kas. Tuo kuulostaa aivan siltä mitä minä tein ekaluokkalaisena vuonna 1975. Pyöräilin kiellettyä, nopeampaa reittiä kouluun, ja käännyin juuri samalla tavalla auton eteen: en huomannut katsoa taakse enkä minnekään ennen kuin kurvasin vasemmalle. Autoilija löi jarrut pohjaan niin että renkaat vingahtivat, tööttäsi ja sitten sieltä tuli ulos helvetin vihainen äijä huutamaan. Säikähdin tapahtumaa niin, että vastedes pyöräilin kiltisti hitaampaa reittiä, joka ei mennyt läheltäkään autoteitä. Vieläkin silloin tällöin ajattelen, mitä silloin olisi voinut käydä.
Mikä siinä on, ettei pyöräilijät osaa liikennesääntöjä? Koskee sekä lapsia että aikuisia? Jatkuvia vaaratilanteita.
Oma tapaukseni ei ollut liikennesääntöjen tuntemuksesta kiinni ollenkaan, vaan 7-vuotiaan havaintokyvystä, joka ei yksinkertaisesti riitä niin monimutkaisen asian kuin liikenteen tajuamiseen polkupyörän selässä. Säännöt kyllä tiesin jo silloinkin, mutta tuli hetken herpaannus, unohdus, ajatusvirhe. Ja meinasi henki lähteä.
Asia on sikäli ajankohtainen, että minulla on itselläni poika, joka on juurikin 7-vuotias ja oppinut (lopultakin) kuukausi sitten pyöräilemään. Saa arvata, harjoittelemmeko yhdessä liikennetilanteita, ettei hän joutuisi samaan tilanteeseen kuin mihin minä meinasin niin kauan sitten. Viimeksi tunti sitten pyöräilimme yhdessä kolmen kilometrin matkan kouluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmi vaan, että tilastojen valossa autoilija on usein syyllinen suojatieonnettomuuksiin. Tietysti yksi keksitty anekdootti on paljon vakuuttavampaa faktaa.
Autoilija on aina syyllinen jos joku jää suojatiellä alle. Siitä huolimatta onko suojatielle astunut noudattanut lakia. Se siinä typerintä onkin.
Niin, astunut. Pyöräilijä ei kyllä astu.
Astunut, skuutannut, rullannut, fillaroinut... Pointti on sama.
Pyöräilijä on lähtökohtaisesti aina väistämisvelvollinen suojatiellä.
Pointti voi sinun mielestä olla sama, muttei tieliikennelain mukaan! Väistämisvelvollisuuden kannalta sillä on merkitystä astuuko suojatielle jalankulkija vai onko sinne saapumassa ajoneuvo, tässä tapauksessa polkupyörä. Pyöräilijällä EI OLE etuajo-oikeutta suojatiellä.
Niin, astunut. Pyöräilijä ei kyllä astu.