Karu totuus eläkeläisistä: On tarpeen sanoa asiat ääneen
Työeläkeyhtiö Elon toimitusjohtaja Carl Petterssonin mukaan nykyään on liikaa tekijöitä, jotka nakertavat nuorten luottamusta tulevaisuuteen.
Jutellessa nuorten kanssa Suomen ja heidän tulevaisuudestaan nousee eläkejärjestelmä yllättävän usein esille. Osa nuorista on hyvinkin perillä siitä, miten järjestelmä toimii ja kuinka se perustuu siihen, että seuraava sukupolvi rahoittaa ison osan edellisen sukupolven eläkkeistä, Pettersson kirjoittaa blogikirjoituksessa Elon sivustolla.
Petterssonin mukaan on tarpeen sanoa ääneen asiat niin kuin ne ovat.
Vanhemmat ikäluokat saavat eläke-euroilleen nuoria sukupolvia paremman vastineen. Eläketurvakeskuksen mukaan vuonna 1940 syntyneet saavat jokaista eläkejärjestelmään maksamaansa euroa kohti keskimäärin yli 5 euroa eläkettä. Vastaavasti vuonna 2010 syntyneillä luku on enää 1,7 euroa. Naisilla suhdeluku on keskimäärin miehiä suurempi siitä syystä, että naisten elinikä on pidempi.
Hyvä Carl Peterson!
Kommentit (326)
Nykyään saa olla tyytyväinen jos on töitä ja hyvä palkka. En ensimmäisenä alkaisi valittamaan eläkemaksuista. Ja nuorten pitäisi ottaa huomioon sekin, että on itsekin joskus eläkkeellä. Kuka ne silloin maksaa?
Tottakai se menee noin, miettikääs mitkä oli palkat markka-aikaan ja miten inflaatio on hintoihin vaikuttanut. Jos se eläke olisi euro per euro, ei eläkeläisen eläke riittäisi mihinkään nykyajan hintatasolla. Niin kauan kun inflaatio vaikuttaa ei kenenkään eläkekertymä vastaa tulevaisuuden todellisuutta.
Työikäisenä kannattaa msksaa mahdollisimman vähän veroa ja sijoittaa säästyneet rahat osakesalkkuihin.
Työikäisenä kannattaa kiertää veroja ja sijoittaa säästyneet rahat osakkeisiin.
Vierailija kirjoitti:
Eläkejärjestelmä on siis hirvittävää kusetusta!!!!
"Vanhemmat ikäluokat saavat eläke-euroilleen nuoria sukupolvia paremman vastineen. Eläketurvakeskuksen mukaan vuonna 1940 syntyneet saavat jokaista eläkejärjestelmään maksamaansa euroa kohti keskimäärin yli 5 euroa eläkettä. Vastaavasti vuonna 2010 syntyneillä luku on enää 1,7 euroa. Naisilla suhdeluku on keskimäärin miehiä suurempi siitä syystä, että naisten elinikä on pidempi."
Eläkejärjestelmä toimii kun maksajia (työssäkäyviä) on tarpeeksi kustantamaan eläkket. Järjestelmän alkuaikoina näin oli. Eläkeläisiä oli vähän he kun ymmärsivät kuolla ennen eläkkeellepääsyä. Lapsia joista kasvoi työhön mennessään maksajia oli paljon. Nykyään maksajia on vähän, eläkeläisiä paljon.
Nuoret ottavat huomioon sen, että vanhevat itsekin. Lapset vähenee edelleen ja ei nuoret voi omia lapsiaan riistää kuten heille on tehty. Joten tämä pitäisi nyt vain räjäyttää koko pyramidi ja nuoret säästävät ja sijoittavat itse henkilökohtaisesti eläkkeensä. Kun työnantajat pystyvät järkevöittämään tyel-maksujen osuuden, niin saadaan ehkä niitä kaivattuja työpaikkojakin. Nythän eläkemaksut aiheuttavat sen, että työntekijä on liian kallis ja silti työntekijä ei saa palkkaansa riittämään tavalliseen elämään.
Eläkeläistenjankkaaja heräsi ja sattumalta läskijankkaajakin tuli palstalle.
Vierailija kirjoitti:
Mun faija saa eläkettä enemmän kuin mä saan palkkaa. On sillä tietysti isommat tulotkin ollut, mutta silti. Eikä se edes käytä tai tarvi rahaa oikeen mihinkään.
Ne rahat tai osa niistä tullee sinulle joskus jossain muodossa.
Vielä 90-luvulla kapiaiset pääsivät eläkkeelle 45-vuotiaana.
Siis 45-vuotiaana.
Miettikää sitä.
Vierailija kirjoitti:
Mun faija saa eläkettä enemmän kuin mä saan palkkaa. On sillä tietysti isommat tulotkin ollut, mutta silti. Eikä se edes käytä tai tarvi rahaa oikeen mihinkään.
Mun poika saa palkkaa 4-5 kertaa enemmän kuin minä eläkettä.
On vain insinööri.
Meitä on kaikenlaisia.
Vierailija kirjoitti:
Mun faija saa eläkettä enemmän kuin mä saan palkkaa. On sillä tietysti isommat tulotkin ollut, mutta silti. Eikä se edes käytä tai tarvi rahaa oikeen mihinkään.
No eikö sulla sit mene jossain vaiheessa hyvin, kun saat faijalta hyvän perinnön?
Vierailija kirjoitti:
Vielä 90-luvulla kapiaiset pääsivät eläkkeelle 45-vuotiaana.
Siis 45-vuotiaana.
Miettikää sitä.
Se oli muiden turvaksi...
Vierailija kirjoitti:
Eläkejärjestelmä on siis hirvittävää kusetusta!!!!
"Vanhemmat ikäluokat saavat eläke-euroilleen nuoria sukupolvia paremman vastineen. Eläketurvakeskuksen mukaan vuonna 1940 syntyneet saavat jokaista eläkejärjestelmään maksamaansa euroa kohti keskimäärin yli 5 euroa eläkettä. Vastaavasti vuonna 2010 syntyneillä luku on enää 1,7 euroa. Naisilla suhdeluku on keskimäärin miehiä suurempi siitä syystä, että naisten elinikä on pidempi."
ÄITIIII!
SAA TULLA PYYHKIMÄÄÄN!!!!!!
Vierailija kirjoitti:
Oikeassahan tuo on.
Päästä märy, niin äiti laittaa kaakaota.
Vierailija kirjoitti:
Mun faija saa eläkettä enemmän kuin mä saan palkkaa. On sillä tietysti isommat tulotkin ollut, mutta silti. Eikä se edes käytä tai tarvi rahaa oikeen mihinkään.
Sama, mutta en kyllä ole hänelle katkera vaan päinvastoin. On tukenut meitä lapsia tasapuolisesti kun jollain ollut rankkaa (esim. kun itse olin työttömänä ja sairastelin, sain rahallista apua yksityislääkäriin, satunnainen apu opiskeluaikana.)
Vierailija kirjoitti:
Ja sen päälle 10 vuotta pidempään työelämässä. Vttu mikä kusetus. Että vielä stana kehtaavat määkiä omaa erinomaisuuttaan, vaikka ovat täysiä systeemin vapaamatkustajia.
ÄITIIIII!
TUU ANTAAN TISSIÄÄÄÄ!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkejärjestelmä on siis hirvittävää kusetusta!!!!
"Vanhemmat ikäluokat saavat eläke-euroilleen nuoria sukupolvia paremman vastineen. Eläketurvakeskuksen mukaan vuonna 1940 syntyneet saavat jokaista eläkejärjestelmään maksamaansa euroa kohti keskimäärin yli 5 euroa eläkettä. Vastaavasti vuonna 2010 syntyneillä luku on enää 1,7 euroa. Naisilla suhdeluku on keskimäärin miehiä suurempi siitä syystä, että naisten elinikä on pidempi."
Eläkejärjestelmä toimii kun maksajia (työssäkäyviä) on tarpeeksi kustantamaan eläkket. Järjestelmän alkuaikoina näin oli. Eläkeläisiä oli vähän he kun ymmärsivät kuolla ennen eläkkeellepääsyä. Lapsia joista kasvoi työhön mennessään maksajia oli paljon. Nykyään maksajia on vähän, eläkeläisiä paljon.
Ymmärtäisivät edelleenkin kuolla, mutta jostain syystä nykyään kaikkia horiskoja hoidetaan vaikka ymmärrys olisi poistunut jo 10 vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Mun faija saa eläkettä enemmän kuin mä saan palkkaa. On sillä tietysti isommat tulotkin ollut, mutta silti. Eikä se edes käytä tai tarvi rahaa oikeen mihinkään.
Ei kai se sun isän vika ole, jos sinulla on pieni palkka?
Pyyhkiikö äiti vielä sinun pyllyn?
Leskeneläkettä saa loppuikänsä ajan, vaikka jäisi leskeksi jo 30-vuotiaana. Uusiin naimisiinkin saa mennä ja silti saa kuolleesta puolisosta leskeneläkettä. Leskeneläke oli jotain järkeä kun miehet kuoli heti eläkkeelle jäätyään ja naiset oli ollut vaan kotiäiteinä. Mutta tämä ei ole ollut käytäntö enää 60 vuoteen. Uuden lakimuutoksen jälkeen leskeneläkettä voi saada avoleski ja samaa sukupuoltakin oleva leski.
Oi voi, minkäs minä sille voin, se eläke tulee mikä mulle lain mukaan kuuluu.
Tule käymään annan sulle kympin.