Kaipaatko Suomeen niitä entisajan turvallisia ja rauhallisia maalaiskouluja, joissa oli vain muutama kymmenen oppilasta? 👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻
Kolme opettajaa piti kaikki kolme kaksoisluokkaa kurissa ja ojennuksessa.
Aamu alkoi hartauksella ja päivä päättyi Ystävä sä lapsien -virteen. 🥲 Ei ollut kieliongelmia, kulttuurieroja eikä muitakaan S2-alueiden monimuotoisia ongelmia.
Ei ollut ADHD-oppilaita, eikä nepsyjä. Eikä kukaan kuvitellut olevansa kissa. Koulun oma keittäjä oli kaikkien pitämä ja teki hyvää ruokaa.
Jokainen oppilas tunsi kaikki oppilaat, sisarukset ja vanhemmat ja opettajat myös. Eipä siinä kauheasti kukaan olisi kehdannut ryppyillä toiselle. Opettajaa kunnioitettiin.
Nykyään kaikki lapset tungetaan jättikouluihin. Miten ihmeessä Suomessa oli vielä 80-luvulla varaa tällaiseen, että joka kylässä oli oma pikkukoulu?
Kommentit (7)
En todellakaan. Piiri pieni pyörii ja kun jouduit sen piirin ulkopuolelle se oli yhtä helvettiä.
Öö. Kun menin 70-luvun alussa oppikouluun, luokassa oli 40 oppilasta, suurin osa levottomia poikia. Sitä ennen oli ollut erikseen poika- ja tyttökoulut. Miespuolinen maantiedonopettaja ei ollut koskaan ennen opettanut tyttöjä ja villiintyi meistä niin että käpälöi meitä innoissaan ja haisi vanhalta viinalta. Tämä itäsuomelaisessa pikkukaupungissa. Lähes kaikki opettajat olivat enemmän tai vähemmän epäpäteviä ja persoonallisuushäiriöitä. Uskonnonopettajat propagoivat naispappeutta vastaan. Erosin kirkosta heti kun täytin 18.
En todellakaan kaipaa entisaikaa.
Ihminen oli suunnilleen samanlainen kuin nyt. Elämme harhassa, että ADHD, yms määrä on kasvanut. Siitä ei ole pienintäkään todistetta. Voimme kyllä päästä tutkimaan ennen eläneiden ihmisten kroppaa, mutta emme sitä, mitä mielessä liikkui.
Kävin ala-asteen tuollaisessa koulussa. Opettajia oli kaksi. Hyvä kouu se oli, ja niistä ajoista jäi mukavat muistot.
Onko pöljempää sanontaa olemassa kuin se että ennen kaikki oli paremmin? Kannattaa tutustua historiaan, persvektiivi auttaa.
Eikä opittu taivuttamaan sanaa hartaus oikein. Se on hartaudella, ei hartauksella.
Olin tuollaisessa koulussa ensimmäisen luokan. Ei se mitään idylliä ollut sekään. Kyllä minua naapurintyttö koulumatkalla kiusasi. Ehkä kun olin toiselta puolen maata tullut ja puhuin eri tavoin kuin muut. Yhdestä pojasta opettaja ääneen luokan edessä huokaili, että tämän olisi vielä pitänyt yksi vuosi kotonaan kasvaa, kun ei oppiminen ottanut sujuakseen. Ehkä totta, mutta mitä se muulle luokalle kuului, tajuan nyt.
Rehtorin lapset olivat lellikkejä, joista toisen viulunvingutusta oli kuunneltava joka juhlassa. No, ei niitä monta minulla ehtinyt olla.
Ja entäs ne koulumatkat muuten. Talvella lunta tuiskutti keskellä peltoaukeaa kulkevan tien niin umpeen, sitä oli haaroväliin asti. Sinnikkäästi tarvoin eteenpäin hämärtyvässä illassa ja toivoin etten putoa ojaan, kun etsimään lähtenyt isäni minut löysi.
Koulumatkat tärkeitä. Muistan kun siskoni joitui johonkin kyläkouluun, joka oli kaukana kotoa. Lähempänä olisi ollut koulu. mutta jostain syystä taas koulupiirijsko meni niin. että ei sinne päässyt. Oli 70-luvun lopulla
Muistan kun oli kamala lumipyry ja autollakaan ei meinannut päästä koululle. Oli oikeasti jonkun pilkutien varrella.
Sitä en tiedä miten siellä oli oltavat
Kun muutimme paikkakuntaa ja siirtyi isompaan kouluun häntä kiusattiin siellä. mutta opettajan mukaan ei ollut mitään sellaisen. Sain huonon kuvan hänen opettajistaan ja luokkakavereista. Olin pari vuotta nuorempi.
Omst lapseni taas aloittivat Helsingissä erillisessä
pikkukoulussa, jota voitaisiin kutsua sivupisteeksi ja sitä se olikin eli isomman koulu alaisuudessa.
Ainskin toiselle lapselleni tuo ei ollut hyvö psikja, sillä siellä oli kiusaaja. . Hänelle ainakin paremmat oltavat isommassa koulussa kun siirtyi sinne, Kumpikin siirtyi isompaan, kun ei tuolla ollut luokkia kun pari ensimmäistä
Olen saanut varsin kummallisen ja ikävän kuvan koulumaailmasta ja opettajista Suomessa. Joskus mielelläni kerron niistäkin.