Olen ollut sekä sossussa että te-toimistossa töissä ja huomannut, että tulia kiristäessä
Ihminen vaan vetäytyy syvemmälle ja syvemmälle niihin omiin poteroihinsa. Ei puhettakaan, että tulisi jonkinlainen "minä näytän niille " tai "tästä ei voi nousta kuin ylöspäin"- asenne. Ei ollenkaan, ei minkäänlaista aktivointiumista tapahdu.
Otetaan esimerkki jo nähdyistä kiristyksistä: Suomeen otettiin suoraan Tanskasta hieno rangaistusmalli työttömille 5kk rangaistustyössäoloehto. Eli rahat poikki niin pitkäksi aikaa, että menee vaikka työkokeiluun tai tyhjänpäiväselle kurssille 5kk - taikka töihin. No, eihän tämä onnistunut niinkuin tanskassa.
Suomalainen työtön otti tämän ikuisuusrangaistuksena eikä tehnyt MITÄÄN sen eteen että rangaistus olisi poistunut! Siitä tuli ikuisuuskarenssi.
Sitten kun työkkärissä mokaneille laitetaan leikattu toimeentulotukea , tarkoituksena että "jokohan alkais työt maistuun, kun leikataan 20 - 40 %". Ei ala maistuun, nähty on. Ne vaan kaivautuu niihin omiin ympyröihinsä, kokevat että mikään ei onnistu ja päähän vaan potkitaan.
Eikä aktivoidu mihinkään yhtään sen enempää vaikka leikattais 40 % tukea. Ne vaan vähentää entisestään jostain kulutusta (yleensä ruuasta) ja toivoo, että tulispa joku ihme-haltijakummi ja veis karenssit ja leikkaukset pois.
Kutsen USA:ssa kävi: siellä laki tehtiin samalla asenteella että "jokohan alkais miettimimään tekosiaan" ja määrättiin että oli rikos mikä tahansa niin kolmas tuomio on sitten raskaimman päälle.
Eihän ihmiset alkaneet "miettimään tekosiaan " yhtään enemään. Niistä tuli vaan epätoivoisempia. Ne komannet rikokset tapahtui edelleen, mutta koska henkilö tiesi että tää on menoa sitten jos jää kiinni, niin teki vaan pahemipia ja enemmän sitten.
Että kun suunnittelette nyt näitä leikkauksia ja minimielintasoa kaikille ideologeille, persoonallisuuhäiriöisille, laiskoille ja kunnianhimottomille haahuilijoille.
Niin älkää nyt vaan kuvitelko, että mitä tiukemmalle tukiruuvia kiristetään, niin mukamas sitä ahkerammin ja sinnikkäämmin ne köyhät sieltä köyhyydestään alkais pyrkiä pois!
Nimenomaan niin ei tule taphatumaan!
En kyllä oikein usko noihin rikollisaaltoihinkaan. Ne on vaan joidenkin väkivaltahaaveilijoiden märkä uni.
Tavallinen köyhä suomalainen ei tee mitään, se lamaantuu ja vetäytyy jonnekin luolaansa.
Kommentit (491)
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eroavat liitoista, kun eivät saa ansiosidonnaista.
Liitot voivat toimia vain tietyllä jäsenmäärällä.
Kun liitot loppuvat niin ei ole enää työehtosopimuksia.
Suomessa ei ole minimipalkkaa.
Ai että on Petterin kiva sitten ajella tunnin junalla edes taas, ja nauttia Suomesta jossa ei ole minimipalkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä osa on mennyt postinjakajaksi tai siivoojaksi, mutta sitten on mielenterveysongelmaiset, jotka eivät suostu tekemään töitä. Mutta ei ole yhteiskunnan tehtävä elättää työstäkieltäytyjiä.
Tämä yhteiskunta on täynnä epäoikeuksia (esim kansanedustajien sopeutumisesta jne jne jne) , niin kyllä totaalikieltäytyjät menee siinä jonon jatkona. Ja Orpo, jos luet tätä, niin missäs viipyy ne parisataa tuhatta uutta työpaikkaa?
Vierailija kirjoitti:
"Niin, minulla ei ole koskaan ollut varaa edes ajaa ajokorttia. En voi tuosta noin vaan ostaa autoa tai työkaluja. Ensin pitäisi olla työpaikka, josta saan säästöön rahaa, jolla voin ajaa ajokortin, ostaa auton, työkalut, työtilat tms ja sitten vasta perustaa yrityksen. Lainaakaan ei tyhjätaskulle tipu.
Ymmärrätkö, että köyhillä työttömillä ei ole rahaa? Starttirahalla ei perusteta yritystä, sen tarkoitus on turvata toimeentulo hetkeksi ennen kuin yritys lähtee pyörimään kunnolla. Ja sehän ei välttämättä koskaan lähde. Eikä starttirahaa välttämättä edes saa."
On monenlaista työtä, ja suurimpaan osaan ei tarvita autoa eikä moniin työkalujakaan. Toiminimen perustaminenkaan ei maksa juuri mitään, vaikka pulloja keräämällä saa sen summan kokoon nopeasti.
Et ole tainnut paljon pulloja keräillä. Itse olen nähnyt niitä lähinnä jossain festarien ym. vieressä ja siellä on paljon kerääjiä. Jos tapahtuma on kauempana, niin ne matkakulut... En edes muista milloin olisin nähnyt pullon maassa tms. kaupungilla liikkuessa...
Suomen laissa ei ole minimipalkkaa eli jos liitot loppuvat ja silloin myös työehtosopimukset niin työnantaja saa päättää mitä maksaa palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Siis rinnastatko työttömät rikollisiin, koska mainitsit esimerkkinä miten USA:ssa tehtiin laki rikollisille?
Joo, no muistan kyllä miten minua pahimmillaan työttömänä kohdeltiin, kuin rikollista.
Miettikää: Samassa paikassa voi olla yhdyskuntapalvelua suorittava ja työtön kuntouttavassa työtoiminnassa (karenssin uhalla pakotettuna). Yhdyskuntapalvelu taitaa olla max 8kk? Työtön voi joutua olemaan, niin kauan kunnes pääsee kokopäiväisesti töihin/opiskelemaan, sairauslomalle, eläkkeelle tai kuolee.
Minähän tuon alkuperäisen kirjoitin! Asia on edelleenkin tismalleen niinkuin sanoin.
Vierailija kirjoitti:
Aloituksessa on ymmärretty kaikki täysin väärin.
Tarkoitus ei ole aktivoida ihmisiä vaan säästää rahaa. Tukitoimet maksavat aivan liikaa ja niitä varten on otettava lainaa. Niin ei voi jatkua, suu säkkiä myöten. Mitä ihmiset sen seurauksena tekevät, aktivoituvat vai passivoituvat, on niiden oma asia.
Yhdysvalloissa muuten 10 vuoden tuomio kolmannesta rikoksesta ei ole tehnyt ihmisistä lainkuuliaisempia mutta se on tehnyt kaduista turvallisempia kun rikolliset on siivottu vankiloihin.
:D et taida tietää yhtään mitään yhdysvalloista. Sielä ei ole, eikä ole ollut vuosikymmeniin olemassa konseptia "turvalliset kadut". Päinvastoin, sielähän on oikein jättiläismäisiä luuttausjengejä, jotka putsaa yhden jättiläisprisman kokoisen walmartin maan tasalle viidessätoista minuutissa eikä poliisikaan uskalla tulla paikalle ennen kuin kaikki pickupit on poistunut. Jäljellä on myymälä, jossa sprinklerit suihkuaa kaiken lopunkin romuksi mitä jäljelle enää jäi. Sekä iso läjä lasinpalasia.
New Yorkin metro on SOTILASVALVONNASSA nykyisin! Sekin alkoi vasta Trumpin aikaan koska aikaisemmin sitä ei kukaan pystynyt käyttämään, koska tavallinen siviipoliisi ei mahtanut yhtään mitään sille valtavalle rikollisuudelle ja kodittomuudelle joka sen oli pesiyttänyt.
Eikä asia ollut kasarilla yhtään sen erikoisempaa. Puolet kaupungeista oli mafian pyörittämiä. Mukaanluettuna tuo New York.
Vierailija kirjoitti:
Minähän tuon alkuperäisen kirjoitin! Asia on edelleenkin tismalleen niinkuin sanoin.
En ole ollut töissä kelassa enkä työkkärissä. Työkkärin asiakkaana kyllä lyhyen aikaa pariin otteeseen. Ikävä dilemma, kun oletuskin on ettei kukaan edes yritä tai halua sinne töihin tai eteenpäin elämässä. Minä halusin ja minulle lupailtiin jopa oikeutta opiskella ylempi uudempi tutkinto omaehtoisella. No enpä saanut ja syy oli liiallinen aktiivisuuteni. Olinhan saanut lyhyen määräaikaisen työpätkän hankittua sillä ikivanhalla tutkinnolla ja täysin eri alalta.
Te toimisto myös tehokkaasti tappaa sitä oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta. Onneksi olen aina osannut hakeutua itse paikkoihin missä työhön tarvittavia kontakteja syntyy ja kuulee vinkkejä paikoista. Ja hankin muuten sen ylemmän tutkinnonkin ihan vaan sisulla ja tein siinä sivussa töitä joita sain osa-aikaisesti kuin ihmeen kaupalla. Että kiitos vaan työkkärille joka halusi siivota minut tilastoista opintotuelle.
Toinen porukka sitten nämä josta ap ehkä puhuu, eli näköalattomat omassa työttömässä kuplassaan elävät joilla on jo aivotoiminta ilmeisesti ameeban tasolla? " En hae, en pääse- rikkaat sitä ja kokkarit tätä- ei mulla oo suhteita kun en käy missään, työllistämistoimet on kyykyttämistä ja valivali valitus jatkuu kunnan kerrostalon pihalla kaltaistensa joukossa"
Vierailija kirjoitti:
Nämä leikkaukset paitsi todella kurjistavat jo valmiiksi heikossa asemassa olevien elämää, myös antavat selkeän signaalin siitä, että heitä ei pidetä yhteiskunnassa tuen ja auttamisen arvoisina ihmisinä, eikä heidän motiiveihinsa ja moraaliinsa uskota. Sellainen viesti ei motivoi ihmistä kiinnittymään yhteiskuntaan ja osallistumaan sen pyörittämiseen, etenkin jos realistiset mahdollisuudet esimerkiksi työllistymiseen ovat heikot. On tympeää ja musertavaa todeta, että itseä pidetään moraalittomana ja laiskana, tarkoituksella tukien varassa elävänä loisena, joka saadaan takaisin yhteiskunnan rattaisiin vain epätoivoa kasvattamalla. Silloin he, joilla ei ole realistista mahdollisuutta työllistyä tai opiskella, mutta joilla vielä on voimia yrittää, saattavat alkaa tosissaan miettiä vaihtoehtoisia tapoja itsensä ja perheensä elättämiseen. Pimeitä töitä, ehkä enemmänkin lain ulkopuolelle astumista. Jos vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole, harv
Harvinaisen hyvä kirjoitus
Ap puhuu työttömistä kuin rikollisista joita pitää rangaista? "Tanskasta hieno rangaistusmall" ym. Eli kaikki työttömät niputetaan kunnianhimottomiksi laiskoiksi saamattomiksi ym.
Ja en ole työtön ja voin kertoa, että meidän työpaikalla on paljon ihan työssä näitä "laiskoja ja kunnianhimottomia vetelehtijöitä" jotka kuitenkin haukkuvat kuorossa työttömiä. Pahin on samassa huoneessa kanssani työskentelevä kollega, joka ei käytännössä saa edes takamustaan irti penkistä vaan olettaa että minä hoidan kaikki "juoksevat asiat" eli kun pitää nousta ja hakea joku kaavakenivaska talon toisesta päästä, niin hänellä on aina "selkä kipeä". Selkä paranee kummasti kun on lounastauko tai kun hän saa ilmoituksen että postista saa noutaa jonkun hobbyhall-paketin. Hän ei saa mitään aikaiseksi kun pitää selata loma-asuntoja Espanjasta ja vaatteita netistä. Sitten hän kohtelee työkkärin ilmaisia työharjoittelijoita sikamaisesti. Ilkeitä huomautuksia tyyliin: kyllä huomaa että työttömät eivät viitsi edes ulkonäöstään huolehtia, hahhah! sekin rouva leikkaa varmaan itse hiuksensa ja näitkö se yhden kenkiä! talviloskassa jollain tennareilla!
Vierailija kirjoitti:
Asennekasvatusta enempi jo koulunpenkillä. Terve aikuinen kouluttautuu ammattiin ja menee työhön jotta voi elättää itsensä. Hän on itsenäinen ja vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Valtio ei ole yleisholhooja joka ottaa koppia jokikisestä haahuilijasta. Ihmisen on tehtävä valintoja jotka tukevat hänen hyvinvointiaan ja pärjäämistään.
Siihen suuntaan toimisi myös esim työttömyystukien vastikkeellisuus, maassamme on niin paljon tekemätöntä työtä.
Eiköhän ne asenteet opita kotona. Joopa joo, tekemätömtä työtä, mitä ja missä? Juuri luin uutisen että työttömiä on nyt 38 000 enemmän kuin viime vuoden huhtikuussa. Ja kyllä kyllä, mikä tahansa työ kelpaisi useimmille työttömille, itsellekin. Sehän olisi mahtavaa jos olisi töitä tarjolla meille kaikille parille tuhannelle omassa kaupungissa. Loppuisi se ainainen kulkeminen. Mutta tuskinpa niitä työpaikkoja ilmestyy, suunta on aivan toinen. Olen hakenut joka ikistä avointa työpaikkaa lähistöltä johon olisin voinut mennä osaamiseni kanssa. Vaan eipä ole muuta kuin parin kuukauden keikka vanhassa tutussa firmassa, kesän huoltohommia. Niin no hain aiemmin Ouluun täältä etelästä, olisi ollut mukava tutustua siihenkin kaupunkiin. Ei tärpännyt, helppo uskoa että Oulusta etelään on valtavasti muitakin halukkaita. Voisi vaikka mennä johonkin vastiketöihin, mielenkiinnosta puuhastelemaan, aina niitä joku ehdottaa mutta ei kukaan järjestä. Syykin on selvä, se olisi kallista ja tehotonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä osa on mennyt postinjakajaksi tai siivoojaksi, mutta sitten on mielenterveysongelmaiset, jotka eivät suostu tekemään töitä. Mutta ei ole yhteiskunnan tehtävä elättää työstäkieltäytyjiä.
Tämä yhteiskunta on täynnä epäoikeuksia (esim kansanedustajien sopeutumisesta jne jne jne) , niin kyllä totaalikieltäytyjät menee siinä jonon jatkona. Ja Orpo, jos luet tätä, niin missäs viipyy ne parisataa tuhatta uutta työpaikkaa?
Nih. Tulee mieleen eräs sairaanhoitaja naapurikaupungista joka oli kaksi kautta eduskunnassa ja jäi pois eikä ole työt sen koommin maittaneet...oli selvästi suunniteltu kuvio, ei laitonta, tapauksia on monenlaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just joo..... mielummin keppiä kuin porkkanaa.
Köyhiä motivoi keppi, rikkaita porkkana. Ainakin, jos hallitukselta kysytään.
Hyvin sanottu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vaikeasti masentunut tai skitsofreenikko pysty alkamaan yrittäjäksi, miten harhaista porukkaa nuo Kokoomuksen äänestäjät oikein on? Sairas kuuluu eläkkeelle eikä työelämään
Ovatko kaikki työttömät masentuneita, skitsofreenikkoja tai muuten jotenkin vaivaisia. Ja jos eivät ole, niin mikä niitä muita eli suurinta osaa estää perustamasta yritystä tai yrittämästä. Se että osa työttömistä ei siihen kykene?
Terve itsesuojeluvaisto. Ei haluta veneen alle.
Kyllä. Yritys pitää ehdottomasti perustaa varman päälle, esim. jatkaa jo valmista kuviota ja toimintaa eli asiakaskunta on olemassa. Itsekin perustin yhden miehen yritykseni kun edellinen lopetti, sain tilat käyttööni ja ostin kauston. Yrittäminen loppui avioeroon, kyllä perheasiat ja taustatuki pitää olla kunnossa. Samoissa tiloissa jatkaa edelleen pikkufirma mutta hiljaista kuulemma on...en enää itse alkaisi. Olen ollut viime kesät eräässä pikkufirmassa mutta töitä ei ole koko vuodeksi. Kesällä meitä on ollut jopa kahdeksan työntekijää, talvella yritys työllistää max. kaksi henkilöä.
Työskentelin n. 6 vuotta sitten jonkin aikaa työkkärissä ennen kun sain oman alani työtä ja väitän että aloittaja ei ole jutellut yhdenkään työttömän kanssa ja perehtynyt hänen tietoihinsa. Aloittaja ehkä on joku johtajatason tyyppi?
Olen ollut tekemisissä työttömien kanssa joilla on useampikin akateeminen tutkinto tai pitkä työura takanaan tai useampi kuin yksi ammattitutkinto tai lisäkurssitusta ammattitaidon ylläpitoon. Hyvin harva, itseasiassa on näitä "elämäntapataitelijoita" joilla ei näy olevan mitään motivaatiota mihinkään. Työttömyys myös särkee ihmisen. Moni työttömäksi joutunut päätyy mielialapoliklinikan asiakkaaksi. Joistain huomaa että se kuuluisa korkki on narahtanut vähän liian usein työttömyyden pidentyessä. Traagista on, että näillä henkilöillä on usein ollut pitkä katkeamaton työura takanaan.
Ihmisten viha, tuska ja kärsimättömyys usein purkautuu meihin virkailijoihin. Ihmisten puolustusmekanismit usein aktivoituivat kun esim. soitin heille. En syytä heitä. Viattomia ihmisiä jotka ovat työttöminä ilman omaa syytään, kytätään ja kohdellaan rikollisina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Niin, minulla ei ole koskaan ollut varaa edes ajaa ajokorttia. En voi tuosta noin vaan ostaa autoa tai työkaluja. Ensin pitäisi olla työpaikka, josta saan säästöön rahaa, jolla voin ajaa ajokortin, ostaa auton, työkalut, työtilat tms ja sitten vasta perustaa yrityksen. Lainaakaan ei tyhjätaskulle tipu.
Ymmärrätkö, että köyhillä työttömillä ei ole rahaa? Starttirahalla ei perusteta yritystä, sen tarkoitus on turvata toimeentulo hetkeksi ennen kuin yritys lähtee pyörimään kunnolla. Ja sehän ei välttämättä koskaan lähde. Eikä starttirahaa välttämättä edes saa."
On monenlaista työtä, ja suurimpaan osaan ei tarvita autoa eikä moniin työkalujakaan. Toiminimen perustaminenkaan ei maksa juuri mitään, vaikka pulloja keräämällä saa sen summan kokoon nopeasti.
Et ole tainnut paljon pulloja keräillä. Itse olen nähnyt niitä lähinnä
Heh, joo, missä pullojen keskellä joku asuu ja miksi ei ole niitä itse vienyt. Käyn aamuin illoin kävelyllä, ristiin rastiin kaupunkia ja vuodessa olen max. yhden purkin löytänyt, pulloja en ikinä. Mutta se tärkein. Pitää olla riittävästi maksavia asiakkaita jotta saa kassavirtaa ja toimeentulon ja normaalilla työajalla ja panoksella. Oli firma itselläkin, se loppui siihen avioeroon. Töitä oli liikaakin ja tein turhan halvalla, olisi pitänyt laskuttaa pikkuhommista enemmän.
Aloituksessa on 1 erittäin hyvä pointti.
Kun päättäjät ovat aina sellaisia, energisiä, viisaita, ahkeria, yrittäjähenkisiä, taistelijoita jne.....He eivät juuri tunnu ymmärtävän, minkälaisia ihmisiä siellä työttömissä ja matalapalkkaisissa on!!!!
Siellä on valtaosa juuri sellaisia luovutan heti / rukkaset tiskiin asenteen ihmisiä, joilla ei ole sitä yrittäjän taistelutahtoa.
Tämä on nähnyt monessa yhteydessä ja siksi näiden päätösten tulokset aiheuttavat melkein aina, täysin vastakohtaisen tuloksen, mitä tavoiteltiin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä osa on mennyt postinjakajaksi tai siivoojaksi, mutta sitten on mielenterveysongelmaiset, jotka eivät suostu tekemään töitä. Mutta ei ole yhteiskunnan tehtävä elättää työstäkieltäytyjiä.
On se ihan pöyristyttävää, etteivät sairaat tee töitä!
"Työttömien joukossa on paljon työkyvyttömiä, joiden taustalta löytyy kehitysvamma."
https://www.potilaanlaakarilehti.fi/kommentit/voiko-aikuiselle-asettaa-…
Laiska lusmu paska