Keltaisen kartanon tarina

Täällä minä olen, minä keltaisen kartanon tytär, täällä minä apua huudan kaivossa, jonne isäni minut heitti, kun ei omaksi lapsekseen uskonut. Täällä minä itken ja apua huudan, ikuisesti...

Minäkin olen täällä, se kartanon pieni kuriton poika, täällä minä itken kartanon mullan alla, minne isäni minut piilotti. Täällä minä odotan, että joku minut löytäisi ja toisi päivänvaloon.

Täällä minä istun pihakeinussa, se syytetty, solvattu kartanon rouva. Ei ketään kiinnosta minun tarinani, yksinäni istun keinussa, valkoisen päivänvarjon alla, kunnes aurinko vihdoin laskee.

Ja täällä, täällä tammien varjossa seison minä, minä kartanon herra, joka vein itseltäni kaiken, sen kaikkein tärkeimmän. Täällä minä  kuljen levottomana ja syytän itseäni, ikuisesti..