Monella työpaikalla rehottaa sosiaalisen väkivallan muoto

Uusi hieno sana...

No yleensä sitä saa mitä tilaa

Vierailija kirjoitti:

No yleensä sitä saa mitä tilaa

Ei se sitä ole. Vanha vakiintunut työporukka voi olla esim. kateellinen jostakin uudelle työntekijälle.

Tai joku porukasta voi kokea uuden ihmisen uhaksi itselleen tai porukan hengelle.

Tai uuden työntekijän voi kokea kilpailijaksi omasta työpanoksesta joka muuttaa totuttuja tapoja.

Nimimerkki: kokemusta on

Pakkohan sitä on saikuttaa, jos on kipeä. Hullu aloitus tuossa. Sairasta logiikkaa.

Olin töissä firmassa, jota myytiin ja fuusioitiin vuosien saatossa moneen kertaan. Siinä yhteydessä työkavereita hävisi, mutta uusia ei tullut tilalle, koska toisen firman työntekijöillä oli omat kuvionsa, joihin ei päässyt mukaan. Lopuksi tuntui siltä kuin olisi käynyt olemassa jollain vieraalla työpaikalla jossa ei tuntenut enää ketään. 

Ap, ei tuo ilmiö, ostrakismi, johdu "saikuttamisesta". Et taida ymmärtää koko asiaa?

Minäkään en ymmärrä sitä. Olen toisille näkymätön sillä menetin läheisen ihmisen, lisäksi olen ehkä lievästi autistinen (?)

Minulle vieras kouluttaja sivuutti hiljattain suoritukseni sanomatta siitä sanaakaan tai edes katsomatta minua kohti ja jatkoi normaalisti muiden osallistujien arviointia. Aloin tosissani ihmetellä, että mitä helvettiä, olenko minä edes olemassa? En tule nähdyksi enkä kuulluksi, puheeseeni ei reagoida tai se keskeytetään.

Ei ole tietä toisten ihmisten luokse.

No me ei pyydetty lounaalle enää mukaan tyyppiä, joka puhui kovaan ääneen kaikkea poliittista ja salaliittohörhöilyä, sekä söi ruokaa suu auki!!!

Ei sitä vaan voinut katsella eikä kuunnella. Yritettiin sanoakin niistä sen jutuista, mutta sitten se suuttui, joten helpointa oli mennä ilman. Sai syödä rauhassa.

Joskus noihin on ihan oikeasti myös syy

Vierailija kirjoitti:

No me ei pyydetty lounaalle enää mukaan tyyppiä, joka puhui kovaan ääneen kaikkea poliittista ja salaliittohörhöilyä, sekä söi ruokaa suu auki!!!

Ei sitä vaan voinut katsella eikä kuunnella. Yritettiin sanoakin niistä sen jutuista, mutta sitten se suuttui, joten helpointa oli mennä ilman. Sai syödä rauhassa.

Joskus noihin on ihan oikeasti myös syy

Niin. Mutta aikuinen ihminen voi myös siedättää itseään kestämään monenlaisten ihmisten seuraa.

Suomessa on kyllä jumalattoman myrkyllinen ilmapiiri. Nuoria haukutaan ja kiusataan ekasta työpäivästä lähtien, työntekijät kyräilevät toisiaan, pikkupomot uhkailee ja huutaa kurkku suorana, määräaikaisia pistetään taistelemaan keskenään jatkosta kuin gladiaattorit toimistossa yms. Tällaiseen se Roomakin kaatui, että ei ihme jos tuottavuus vähän sakkaa....

Minä menin ainoana naisena miesten porukkaan töihin ja kyllähän siellä yksin sai olla, ei toivoakaan, että olisi otettu porukkaan mukaan. Kurja tunne siitä aina tuli, kun toiset istuivat ja juttelivat ja itse oli kuin tahra tapetissa.

Omassa työpaikassa pomo päätti että on kyllästynyt erääseen henkilöön ja halusi hänestä eroon. Tämän piti noudattaa erilaisia, tiukkoja sääntöjä ja muut saivat päänsilittelyä. Minulle luvattiin tämän kollegan paikka, mutta en halunnut sitä kun näin, miten häntä kohdeltiin. Hänet savustettiin ulos. Seuraavana päivänä minä irtisanouduin.

Vierailija kirjoitti:

Uusi hieno sana...

Kyllä, tuohon kun vielä lisätään eritysherkkyys, introverttius yms. niin hyvä tulee.

Mä olen ollut tuon kohde koko työurani. Olen nainen erittäin miesvaltaisella alalla. Olen ollut jo sen takia ihan ulkopuolinen "jätkien" jutuista. Yksin käynyt lounailla ja kahveilla, kuunnellut sivusta kun perjantaisin porukat suunnittelee After Workeja pubissa. Työasioissakaan ei ole kanssani haluttu oikein kommunikoida, ellei pomo ole määrännyt että nyt täytyy mulle jotain perehdyttää tai neuvoa. No, onhan tätä jo 20 vuotta jaksettu ja jaksan toisetkin 20. Nyt on onneksi täysin etätyö, joten ei tarvi kokea enää sitä ulkopuolisuuden tunnetta konttorilla.

Onhan tätä jo koulussa ja päiväkodissakin, miksei siis työelämässäkin?

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ollut tuon kohde koko työurani. Olen nainen erittäin miesvaltaisella alalla. Olen ollut jo sen takia ihan ulkopuolinen "jätkien" jutuista. Yksin käynyt lounailla ja kahveilla, kuunnellut sivusta kun perjantaisin porukat suunnittelee After Workeja pubissa. Työasioissakaan ei ole kanssani haluttu oikein kommunikoida, ellei pomo ole määrännyt että nyt täytyy mulle jotain perehdyttää tai neuvoa. No, onhan tätä jo 20 vuotta jaksettu ja jaksan toisetkin 20. Nyt on onneksi täysin etätyö, joten ei tarvi kokea enää sitä ulkopuolisuuden tunnetta konttorilla.

Otan osaa, itsekin ulkopuolisuutta monesti kokeneena olen miettinyt onko tämä joku suomalaisten oma juttu vai harrastetaanko tätä myös ulkomailla?

Kun on normaalin ystävällinen ja kohtelias, mutta saakin työkaverista riippakiven, niin oppii olemaan hiljaa ja pitämään tietyt tyypit mahdollisimman kaukana.

Aikuisen tulisi tulla töissä kaikkien kanssa toimeen, mutta voisiko joku syrjäänsysätty edes joskus miettiä, miten itse toimii eri tilanteissa. Jos luulee hyvän huomenen toivotuksen olevan synonyymi sille, että olen ikuinen ystäväsi, niin ei ihme, että työkaverit harjoittavat ostrakismia.

Vierailija kirjoitti:

Minä menin ainoana naisena miesten porukkaan töihin ja kyllähän siellä yksin sai olla, ei toivoakaan, että olisi otettu porukkaan mukaan. Kurja tunne siitä aina tuli, kun toiset istuivat ja juttelivat ja itse oli kuin tahra tapetissa.

Tämä. Mä opiskelin it-alalle, kun niin mainostettiin että naisia tarvitaan alalle lisää, ja töitä riittää, hyvät palkatkin. Nyt olen tehnyt alan hommia 4 vuotta isossa firmassa. Olen tiimini ainoa nainen, ja olen tosiaan täysin näkymätön ja ulkopuolinen kaikesta. Tiimin muut ovat kuin kaveriporukka, ja minä olen ulkopuolinen. Sinne ne taas lähti hetki sitten yhdessä jonnekin kebabpaikkaan lounaalle. Mä puolenpäivän aikaan syön yksin eväät tässä työpisteessä. .

Ja vaikka tuo tunne ettei ole osa porukkaa on ikävä, niin sen kyllä kestän, se mikä on ikävämpää on että mua jotenkin jätetään sivuun myös työasioissa. Ihan kuiten tosiaan olisin ilmaa tai näkymätön. Joudun kyselemään hommia, ja välillä kun vastataan, se on vähän että ai niin toikin on täällä. Ja sitten annetaan jotain hanttihommaa, kunhan pääsee mun kyselystä eroon. Jos kysyn neuvoa johonkin, joskus siihen ei vastata mitään. Joskus joku käskee kysyä ChatGPT:tlä. Eräs haukkui tyhmäksi ja sanoi että kysymäni asia on peruskauraa. Niin, en ole ollut lapsesta asti tietokoneharrastaja enkä ole "nörtti", en osaa esim. kaikkia linux-komentoja ja niiden parametreja tuosta vaan. Mutta tällaisia ihmisiähän ne juuri väittivät alalle kaivattavan. Kannattaa kyllä harkita useampaankin kertaan, että ihanko oikeasti haluaa naisena tällaiselle miesvaltaiselle alalle.

Vierailija kirjoitti:

Kun on normaalin ystävällinen ja kohtelias, mutta saakin työkaverista riippakiven, niin oppii olemaan hiljaa ja pitämään tietyt tyypit mahdollisimman kaukana.

Aikuisen tulisi tulla töissä kaikkien kanssa toimeen, mutta voisiko joku syrjäänsysätty edes joskus miettiä, miten itse toimii eri tilanteissa. Jos luulee hyvän huomenen toivotuksen olevan synonyymi sille, että olen ikuinen ystäväsi, niin ei ihme, että työkaverit harjoittavat ostrakismia.

Kiusaamisen oikeuttamista ja uhrin syyllistämistä. Hyvin tyypillistä.

Vierailija kirjoitti:

Ap, ei tuo ilmiö, ostrakismi, johdu "saikuttamisesta". Et taida ymmärtää koko asiaa?

Minäkään en ymmärrä sitä. Olen toisille näkymätön sillä menetin läheisen ihmisen, lisäksi olen ehkä lievästi autistinen (?)

Minulle vieras kouluttaja sivuutti hiljattain suoritukseni sanomatta siitä sanaakaan tai edes katsomatta minua kohti ja jatkoi normaalisti muiden osallistujien arviointia. Aloin tosissani ihmetellä, että mitä helvettiä, olenko minä edes olemassa? En tule nähdyksi enkä kuulluksi, puheeseeni ei reagoida tai se keskeytetään.

Ei ole tietä toisten ihmisten luokse.

 

Minä olen kokenut useassa työyhteisössä ulkopuolelle jättämistä, sivuuttamista ja hiljaisuutta. Mutta ehkä se johtuu siitä, että olin lapsena koulukiusattu. En varmaankaan osaa itse integroitua. Tosin se tuskin selittää, miksi yksi ja toinen tiedote ja kutsu ei jostain syystä löydä minun luokseni asti tai miksi minulle annetaan huonommat työskentelyolosuhteet kuin toisille samalla nimekkeellä ja samalla palkalla työskenteleville. Nykyisin teen etätöitä ja viihdyn hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ollut tuon kohde koko työurani. Olen nainen erittäin miesvaltaisella alalla. Olen ollut jo sen takia ihan ulkopuolinen "jätkien" jutuista. Yksin käynyt lounailla ja kahveilla, kuunnellut sivusta kun perjantaisin porukat suunnittelee After Workeja pubissa. Työasioissakaan ei ole kanssani haluttu oikein kommunikoida, ellei pomo ole määrännyt että nyt täytyy mulle jotain perehdyttää tai neuvoa. No, onhan tätä jo 20 vuotta jaksettu ja jaksan toisetkin 20. Nyt on onneksi täysin etätyö, joten ei tarvi kokea enää sitä ulkopuolisuuden tunnetta konttorilla.

Otan osaa, itsekin ulkopuolisuutta monesti kokeneena olen miettinyt onko tämä joku suomalaisten oma juttu vai harrastetaanko tätä myös ulkomailla?

Käsittääkseni tämä on lähinnä suomalainen juttu, mutta joissain maissa on sitten sitä päinvastaista ongelmaa eli nainen nähdään töissäkin flirttailu/seksiobjektina eikä ehkä oteta niin vakavasti osaajana. Eräs opiskelukaverini oli Italiassa töissä ja sanoi että se oli ihan kauheaa, toimiston pojat kuulemma seurasivat häntä kuin hai laivaa ja ei saanut keskittyä työhön kun aina istui joku flirttaamassa siinä työpöydän kulmalla. Jopa varatut miehet kuulemma tekivät sitä, se on ilmeisesti siellä tapana silloinkin, kun ei ole varsinaisesti tarkoitus edes saada seksiä tai suhdetta, jonkinlaista peliä ja ajanvietettä.

Sitten toisaalta tunnen suomalaisen elektroniiikka-alalla olevan naisen, joka meni töihin Irlantiin. Hän sanoi, että siellä oli helppo olla naisena miesvaltaisella alalla. Tämä nainen on vieläpä hyvin ujo ja hiljainen, eikä Suomessa ollut oikein löytänyt ystäviä tai kavereita, mutta Irlannissa niitä löytyi heti. Ja työkaverit kuulemma otti mukaan ihan kaikkeen niin kuin ei mitään sukupuolieroa olisikaan. Siellä ei myöskään ollut tuollaista liiallisen huomion ongelmaa.