HS: Finnwatch paljastaa influensserien verokikkailun vain kiihtyvän, listalla Sara Sieppi, PT Vatanen, Rosanna Kulju ja monet muut suositut
Finnwatch julkaisi jo taannoin raportin kovatuloisista somettajista, jotka olivat kikkailleet itselleen sairaanhoitajan, tai siivoojan veroprosentin holdingyhtiön perustamalla. Silloin mm. Natalia Salmela puolusti verojärjestelyä toteamalla, että myös ukkelien ja setien yrityksissä kierretään veroja.
Petteri Orpon hallitusta onkin kritisoitu siitä, ettei se ole puuttunut näihin verotuksen laillisiin porsaanreikiin, joilla menestyneet yritykset ja kovatuloiset kikkailevat itselleen verovapaita tuloja ja pienen veroprosentin. Vasta tällä viikolla Orpo kertoi mediassa, että alveja on pakko nostaa, koska muuten valtiolle ei kerry riittävästi veroja. Entä jos ei leikkaisikaan ostovoimaa pois, vaan puuttuisi näihin verojärjestelyihin?
HS: Raportti: Tunnettujen someyrittäjien verokikkailu vain kiihtyy
Verotus|Finnwatchin mukaan sosiaalisen median menestyjät tekevät yhä useammin yritysjärjestelyn, jonka ansiosta he pystyvät nostamaan tulonsa hyvin kevyesti verotettuna osinkona. Verosyistä tehtyihin järjestelyihin houkuttelee Suomen erikoislaatuinen tapa verottaa osinkoja.
Kommentit (99)
Kuka näitä nataliota ja saroja seuraa? Minua ainakaan ei kiinnosta pätkääkään. Tuo Natalia oli jonkun aikaa Ylen aamussa, mutta en ole vähään aikaan nähnyt. Ärsyttävä tyyppi. Jos näiden seuraaminen loppuu, eivät he saa mainostajia ja sitä kautta tuloja. Haluaisin tietää, mitä niin mielenkiintoista he kertovat, että kannattaa katsella/lukea?
No on Saran homma sikäli kehittynyt, että verot ei enää mene ulosottoon, kuten menneinä vuosina, vaan nyt ne on kikkailtu holdingyhtiö järjestelyllä.
Osakeyhtiön tehtävähän on lain mukaan tuottaa voittoa omistajilleen. Optimoimalla verojen maksun yhtiö siis vaan noudattaa lakia parhaansa mukaan.
Arvatkaas paljon Stora Enso maksaa Suomeen yhteisöveroa? Nolla euroa.
Se ei kiinnosta sitten pätkääkään.
Eipä tuo itseä haittaa kun tekisin itse luultavasti ihan samaa. Seuraan myös muutamaa noista luetelluista naisista.
Finnwatch on täysin turha, luulevat olevansa joku joka määrää mitä kuluttajat saa ostaa ja kehottavat boikotoimaan tiettyjä yrityksiä, on parempi boikotoida tätä suojatyöpaikkaa, älkää vaan lahjoittako mitään ko.paskalle.
Vierailija kirjoitti:
Osakeyhtiön tehtävähän on lain mukaan tuottaa voittoa omistajilleen. Optimoimalla verojen maksun yhtiö siis vaan noudattaa lakia parhaansa mukaan.
Hah hah
Tukea annetaan jopa verovälttelijöille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osakeyhtiön tehtävähän on lain mukaan tuottaa voittoa omistajilleen. Optimoimalla verojen maksun yhtiö siis vaan noudattaa lakia parhaansa mukaan.
Hah hah
Tukea annetaan jopa verovälttelijöille.
Siis mitä?! Veronmaksajat maksaa tukia firmoille, jotka kiertää veroja?
Vierailija kirjoitti:
Oletpa yksinkertainen.
Samaa on "yrittäjät" tehneet koko ajan. Nyt sitten parranpärinää, kun tavallinen kansa ryhtynyt samaan.
No, ei verokikkailuun köyhä yksinyrittäjä todellakaan pysty. Samassa tai jopa huonommassa asemassa kuin köyhä palkansaaja. Verokikkailut on rikkaiden juttuja. Mitä suurempi yritys, sitä helpompaa se on. Monikansalliset ei maksa veroja juuri yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osakeyhtiön tehtävähän on lain mukaan tuottaa voittoa omistajilleen. Optimoimalla verojen maksun yhtiö siis vaan noudattaa lakia parhaansa mukaan.
Hah hah
Tukea annetaan jopa verovälttelijöille.
Siis mitä?! Veronmaksajat maksaa tukia firmoille, jotka kiertää veroja?
Viimeksi kiristivät valtiolta tukia datakeskuksilleen. Jotka vievät meiltä vielä veden ja energian. Ja hallitus taipui kiltisti.
Vierailija kirjoitti:
Erotkaa kirkosta.
Miski?
Vierailija kirjoitti:
Finnwatch on suojatyöpaikka.
...ja EK on mafia.
Eikö nämä kaikki turhat pikkujulkkikset ja yritysjohtajat voi muuttaa toivemaahansa Rususaan, jossa saa mielin määrin kiertää veroja.
HS jätti taas tahallaan kertomatta, että Finnwatch on vasemmistolainen pulju, samoin kuin esim. Kalevi Sorsa -säätiö, jota myös usein siteerataan artikkeleissa. Samoin Amnesty. Eivät ole mitään neutraaleja puolueettomia toimijoita. Tällainen peittely kannattaa, koska iso osa lukijoista on ns vähemmän valveutuneita.
Finnwatch on ihan täyttä paskaa, jokainen ostakoon mitä huvittaa, myös kahvia Lidlistä, se on jokaisen oma asia.
Eikö tämä nykyinen oppositio ollut vallan kahvassa vähän aikaa sitten? Unohtuiko asia silloin, ja nyt muistui mieleen kun ollaan oppositiossa? Verotuksen porsaanreiät ei ole mikään uusi asia.