Onko "pikkukakkonen" pakko??

Mutta ekan lapsen saatuaan jaksaa vielä hyvin, kun on vaan se yksi hoidettava. Ajatellaan, että mitä jos tähän samaan tekisi toisenkin, selviäisi samoilla valvomisilla jne. No sitten toinen syntyy ja työtä on enemmän kuin oli kuvitellut, saa nukkua vielä vähemmän kuin oli kuvitellut, ei saa ikinä syödä rauhassa vaikka niin oli kuvitellut... Mutta ainakin itselläni, kun esikoinen ja kuopus ovat nyt jo omatoimisia ja "isoja", voisi kolmas olla tervetullut. Vaikka minäkin vannoin nuoremman ollessa ihan vauva, ettei ikinä enää.

minä ainakin olen huomanut vasta ensimmäisen lapsen hankittuani kuinka ihania nuo pikkuihmiset ovatkaan. ja nyt äkkiä lisää noita ihanuuksia meille. ennen lapseni syntymää en erityisemmin edes pitänyt lapsista, nyt olen taas ihan hurahtanut niihin.

sitä pikkukakkosta tehneet vaan sen takia, että esikoisella on sitten kaveri. Sitä kun raskautuu kun eka on vasta 1v, niin eipä tule sitten turhia mietittyä.Tehty mikä tehty. Jos olis pidempään pohdittu, että halutaanko oikeasti toinen vai ei, niin olis kyllä jäänyt tekemättä.

Ei minulla toisen kanssa tullut edes mitään vauvakuumetta, se oli vähän sellainen, no tehdään nyt tämä tästä alta pois -juttu.

Toinen oli kokenut kurjan synnytyksen ja oli varma ettei tahdo lapsia enempää. Nyt tämä ystävä on saanut toisen lapsensa kun aika on parantanut haavat.



Toinen ystävä koki raskauden ja vauva ajan niin raskaana ja kauheana että ei halunnut enempää lapsia... Niin vaan aika kultasi muistot ja toinen lapsi on heilläkin.



Sitten on tietenkin tapauksia jossa lapsiperheen elämä onkin hurmannut vanhemmat niin että mieli yhdestä lapsesta onkin muuttunut useaan lapseen.



Eikö ap:lla ole koskaan mieli muuttunut elämän aikana ja iän ja kokemuksen karttuessa?

Ymmärrän hyvin aikaisemmassa kommentissa esitetyn ajatuksen siitä, että sitä ei ihan tiedä mihin on mukaan lähtenyt toista tehdessään ja että työmäärä moninkertaistuu, mutta enemmänkin hain juuri tämän kaltaista vastausta kuin minkä sinä esitit. Tämä varmaan vastaa siihen kysymykseen, miksi jo raskaana ollessaan voi olla niin varma ettei halua lisää...



Työmäärä ja yövalvomiset kun tulevat tajuntaan vasta myöhemmin.

Ensimmäisen syntymän jälkeen ajattelin että toinenkin sitten tehdään. No lapsi vähän kasvoi ja aloin nauttimaan siitä, kun ei tarvi herätä joka yö, osaa jotain itsekin tehdä jne.

Mietittiin miehen kanssa, että tehtäskö toista vai ei.

Mutta tulinpa sitten raskaaksi "vahingossa", hetken huumassa unohtu ehkäisy.

Toinen tuli, josta nyt olen onnellinen, enkä pois antas.