Päivän muistutus: parisuhdetilanne tai lapsihaaveet/suunnitelmat eivät ole hyvä small talk aihe juhlissa tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työttömänä, perhekriisissä ja burn outissa on myös kiva vastailla kysymyksiin kuten miksi et käy töissä, no mitä sä sitten teet, kyllähän sun jotain pitää tehdä, oletkos kokeillut x ja y. Aina parempi, mitä enemmän ihmisiä on pöydän ääressä.

Tylsää vastata työuteluihin silloinkin kun oma työ on sellainen mitä ei yleisesti arvosteta. Muiden töistä sitten intoillaan.

Tämä :D Minulta on usein kyselty miehen akateemisen suvun eri juhlissa small talkina mitäs teen työkseni, ne ilmeet ja hiljaisuus kun sanon että olen laitoshuoltajana sairaalassa :D:D 

Mummani sanoi minulle kun olin 15 vuotias, että tulee jo kiire hankkia mies, ettei vaan jää vanhaksipiiaksi. Mummani kuoli kun olin 16 vuotia ja minulla oli pari kk ollut hmm poikaystävä. Äitini suri kuinka ei ollut kertonut tätä äidilleen, koska tämän olisi pitänyt saada tietää, että nyt minulla on mies  (Näin idioottimaisesti ajateltiin vielä -80 luvulla) Erosin tästä väkisin hankitusta poikaystävästä 2 vuoden jälkeen ja eipä nuo sen jälkeisetkään suhteet ole kantaneet. Olen 55 vuotias lapseton yksineläjä. Eli se mummani pelkäämä vanhapiika. 

Itse en utele koskaan. Näin kerran opiskelukaverin vatsasta, että hän on selvästi raskaana. En kuitenkaan kehdannut kommentoida, kun olisi ollut molemmille ikävä tilanne jos vatsa olisi kasvanut jostain muusta syystä. Hän kuitenkin kertoi raskaudestaan tapaamisemme aikana. Muussa tapauksessa olisi jäänyt onnittelematta enkä olisi kommentoinut asiaa mitenkään, vaikka raskaus oli suhteellisen pitkällä. 

Osa taas kommentoi turhankin rohkeasti. Eräs kaverini on saanut onnitteluja tulevasta vauvasta vatsansa perusteella, vaikka ei raskaana edes ollut. 

Vierailija kirjoitti:

Itse en utele koskaan. Näin kerran opiskelukaverin vatsasta, että hän on selvästi raskaana. En kuitenkaan kehdannut kommentoida, kun olisi ollut molemmille ikävä tilanne jos vatsa olisi kasvanut jostain muusta syystä. Hän kuitenkin kertoi raskaudestaan tapaamisemme aikana. Muussa tapauksessa olisi jäänyt onnittelematta enkä olisi kommentoinut asiaa mitenkään, vaikka raskaus oli suhteellisen pitkällä. 

Osa taas kommentoi turhankin rohkeasti. Eräs kaverini on saanut onnitteluja tulevasta vauvasta vatsansa perusteella, vaikka ei raskaana edes ollut. 

Juuri näinhän se pitäisi aina mennä. Henkilö kertoo itse raskaudestaan niille joiden siitä haluaa tietävän ja puhuvan. 

Jos parisuhteessa oleva sukulainen tiedustelee minun parisuhdetilanteesta, tiedustelen aina vastavuoroisesti heidän seksielämänsä tilasta.

Joitain tuo kysymys taas ei haittaa ollenkaan, kuten esim. itseäni. Nykymaailmassa ei välttämättä ole hyvä myöskään kysyä esim. toisen työstä yhtään mitään. Se voidaan kokea myös hyvin vastenmieliseksi ja tungettelevaksi kysymykseksi.

Itse teini-iässä mietin, että kuinka sopivaa onkaan udella multa mun seurustelujuttuja. Rippijuhlissa kysellään typeriä ja puhutaan naimaluvista ja lihatiskistä. Se on nuoresta todella hämmentävää ja kiusallista. Etenkin kun moni on vielä niin ujo ja epävarma noista asioista.

Parikymppisenä tuli ne jatkokoulutus jutut ja kun poikkiksen kanssa muutettiin yhteen oli ihan sopivaa alkaa juttelemaan lasten tulosta. Kun ei pariin vuoteen alkanut kuulumaan, niin sitten sedät saikin puhella jo todella härskejä, että eikö me tiedetä miten niitä lapsia tehdään.

Harvensin sukulointeja. Vain miehen puolen jutuissa käytiin, kun ne hipit ja mettäläiset eivät henkilökohtaisuuksia udelleet. Olivat rehellisesti sitä mitä olivat ja hauskaa piisas.

Nyt kun omia lapsia on, niin huomannut, että mun veljet on opetelleet samat maneerit kuin suvun tädit ja sedät aikonaan. Poikaa ahdistelivat "ympärillä pyörivistä pimperoista" ja nauroivat päälle..  Tyttärestä puhuttiin kuin lihanpalasta. Jälkeenpäin kyllä annoin kuulua, odottakaa vaan kun ne omat lapset on tuossa iässä, niin tulen ne julksesti häpäsemään! No, en todellakaan tekis niin, mutta muutamia esimerkkejä kerroin ja toinen tajus pointin. Toinen taas selittiä, että vitsillähän sitä.

Mitähän ne sukulaiset miettis, kun sitä vaan alkais puhumaan kaikkien kuullen kovaan ääneen... "ikäkö painaa? Ottaako enää eteen? Miten onko teillä enää Marjan kanssa seksielämää? Mihin te sitä tarviitte, lapsiluku on toivottavasti täynnä jo. Noita tolvanoita ei enempää tarvita" "säkin tiina alat olla siinä täti-iässä, että veteleekö perse jo viimeisiä vai vieläkö toimii?" "teidän pusu-petteristä sitten tuli h*ora ja narkomaani? Kuin siinä nyt niin kävi?"

Vierailija kirjoitti:

Itse en utele koskaan. Näin kerran opiskelukaverin vatsasta, että hän on selvästi raskaana. En kuitenkaan kehdannut kommentoida, kun olisi ollut molemmille ikävä tilanne jos vatsa olisi kasvanut jostain muusta syystä. Hän kuitenkin kertoi raskaudestaan tapaamisemme aikana. Muussa tapauksessa olisi jäänyt onnittelematta enkä olisi kommentoinut asiaa mitenkään, vaikka raskaus oli suhteellisen pitkällä. 

Osa taas kommentoi turhankin rohkeasti. Eräs kaverini on saanut onnitteluja tulevasta vauvasta vatsansa perusteella, vaikka ei raskaana edes ollut. 

Hyvä, juuri näin. Itsekin juuri hiljattain raskaana olleena koin kivaksi sen kun kun ihmiset kommentoivat vasta ihan viimeisillä viikoilla kun maha oli jo oikeasti iso mutta puolivälin kohdalla ei juuri kukaan tullut utelemaan vaikka maha varmasti jo alkoi näkyä. Ajattelin itse että kerron niille kenelle kerron ja thats it ja muut huomaavat kyllä sitten kun maha kasvaa isoksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ootte te kyllä herkkiähipijöitä hyypiöitä

 

Mieluummin herkkähipiäinen hyypiö kuin sosiaalisesti taidoton törppö debiili.

Mieluummin sosiaalisesti taidoton törppö debiili kuin herkkähipiäinen hyypiö. Saanhan sentään tietää vaikka ketä nainen juhlissa haluaisi lapsia kanssani.

>ketä

Serkku kerran toiselta serkulta uteli, että monellas kuulla olet? Kaksosiako odotat? Aivan kamala kolmannen asteen ristikuulustelu, eikä tää toinen serkku edes ehtinyt vastata. Vaan meni aivan änkäksi ja rupes itkemään. Hän juoksi huoneesta pois ja mä sitten menin perässä.

Pitkään istuttiin pihalla hiljtaa. En kysynyt mitään toin vaan nenäliinoja ja vettä. Olin läsnä ja sanoin mä sen, ettei tarvii puhua, mutta jos haluaa, niin olen läsnä. Sanainen arkku aukes ja sieltä tuli todella henkilökohtainen kamala tarina. Julmasta parisuhteesta ja lapsen menetyksestä. Sen jälkeinen masennus. Lapsen menetys oli niin tuore, että vatsa ei ollut palautunut. Hän olisi halunnut jättää ne bileet väliin, mutta äitinsä (tätini) pakotti.

Sen jälkeen olen alkanut puuttumaan kaikkiin noihin muka niin ystävällisesti tarkoitettuihin uteluihin. Opetelkaa ihmiset se smalltalk, ellei ne tyypit ole oikeasti tuttuja arjesta ja jutelkaan sivussa, eikä kaikkien kesken.

Tietenkin saa kysyä.

Vierailija kirjoitti:

Juuri näin ap.

Älkääkä myöskään tentatko näiden nuorten aikuisten vanhemmilta, että onko nuorella opiskelupaikkaa, töitä, puolisoa, lapsia jne... jos kysyt mitäs Sanni-Marialle kuuluu ja vanhempi vastaa, että ihan hyvää kiitos... niin ei tarvitse lisäkuulustella.

Eikä myöskään tarvitse kertoa yksityiskohtaisesti Kari-Petterin kuulumiset, jos en nyt itse niitä edes kysy. Kai niillä nuorillakin joku yksityisyys on. 

Ymmärrän kyllä pointin, mutta kyllä mielestäni saa vähän sukulaisista kysellä, se menee jo vähän yli, jos mitään ei saa kysyä. Jos vaikka kiinnostaa serkun lapsen ammatti, ni kai sitä saa serkulta tiedustella, että mitäs se puuhaa. Tietenkään ei mitään liian henkilökohtaista kysellä, ja pitää osata lukea jos henkilö ei halua asiasta puhua. Mutta sellainen normaali kuulumisten vaihtaminen on ihan normaali osa elämää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri näin ap.

Älkääkä myöskään tentatko näiden nuorten aikuisten vanhemmilta, että onko nuorella opiskelupaikkaa, töitä, puolisoa, lapsia jne... jos kysyt mitäs Sanni-Marialle kuuluu ja vanhempi vastaa, että ihan hyvää kiitos... niin ei tarvitse lisäkuulustella.

Eikä myöskään tarvitse kertoa yksityiskohtaisesti Kari-Petterin kuulumiset, jos en nyt itse niitä edes kysy. Kai niillä nuorillakin joku yksityisyys on. 

Ymmärrän kyllä pointin, mutta kyllä mielestäni saa vähän sukulaisista kysellä, se menee jo vähän yli, jos mitään ei saa kysyä. Jos vaikka kiinnostaa serkun lapsen ammatti, ni kai sitä saa serkulta tiedustella, että mitäs se puuhaa. Tietenkään ei mitään liian henkilökohtaista kysellä, ja pitää osata lukea jos henkilö ei halua asiasta puhua. Mutta sellainen normaali kuulumisten vaihtaminen on ihan normaali osa elämää. <

Sä vähän vahingossa ratkaisit tilannettas. "mitä Veikko puuhaa?" on ihan korrekti kysymys, siinä voi vastata vaikka harrastuksista, jos ei tahdo työstä puhua.

Kuulumisien vaihtaminen on ok, jos siihen saa vastata vain Kiitos hyvää tai Kiitos huonoa. Eikä tarvii muuta selitellä.

Itse kun olen sukulaisteni kanssa todella vähän tekemisissä, niin musta tuntuisi oudolta mun enolle tai serkuille kertoa mun oikeita kuulumisia. Siis täysin randomeille ihmisille. Naapuritkin tuntee mut paremmin, vaikkei tekemisissä ollakaan. Tietävät mun miehen, lapset ja auton, jolla mä ajan. Eno ei. Joten mä puhun hänen kanssaan sitten juhlapaikan kukista tai kuuntelen hänen juttujaan. Monella on tarve kuitenkin puhua itsestään ja ylpeillä lapsillaan. < ei tarvii edes udella, kyllä ne aidosti tulee rintarottingilla, kunhan joku kuuntelee.

Vierailija kirjoitti:

Serkku kerran toiselta serkulta uteli, että monellas kuulla olet? Kaksosiako odotat? Aivan kamala kolmannen asteen ristikuulustelu, eikä tää toinen serkku edes ehtinyt vastata. Vaan meni aivan änkäksi ja rupes itkemään. Hän juoksi huoneesta pois ja mä sitten menin perässä.

Pitkään istuttiin pihalla hiljtaa. En kysynyt mitään toin vaan nenäliinoja ja vettä. Olin läsnä ja sanoin mä sen, ettei tarvii puhua, mutta jos haluaa, niin olen läsnä. Sanainen arkku aukes ja sieltä tuli todella henkilökohtainen kamala tarina. Julmasta parisuhteesta ja lapsen menetyksestä. Sen jälkeinen masennus. Lapsen menetys oli niin tuore, että vatsa ei ollut palautunut. Hän olisi halunnut jättää ne bileet väliin, mutta äitinsä (tätini) pakotti.

Sen jälkeen olen alkanut puuttumaan kaikkiin noihin muka niin ystävällisesti tarkoitettuihin uteluihin. Opetelkaa ihmiset se smalltalk, ellei ne tyypit ole oikeasti tuttuja arjesta ja jutelkaan sivussa, eikä

No huhhuh, olipas ikävä juttu 

Täysin samaa mieltä. Itse olen mm. erittäin kipeiden keskenmeno- ja erokokemusten jälkeen ollut tilanteessa jossa kysellään onko minulla perhettä ja kun vastaan vaivautuneesti että ei, niin ollaan suu auki ihmeissään. Kerran eräiden ristiäisten kahvipöydässä tuttava kysyi milloin on minun vuoroni, johon oma vanhempani kiirehtii vastaamaan puolestani että tuskin minulle on mitään lapsia tulossa. Joskus tekisi mieli huutaa näissä keskusteluissa, että teillä ei ole harmainta aavistusta miksi tilanteeni on tämä ja mitä olen kokenut joten turpa kiinni. Kun aina ei vain voi itse valita miten elämä menee.

En voi ymmärtää miten osa ihmisistä on niin juntteja, tilannetajuttomia ja empatiakyvyttömiä. Ei tulisi mieleenkään kysellä keneltäkään jostain perhesuunnitelmista. 

No tämäkin riippuu ihmisen omasta tilanteesta. Näin sinkkuna, reilu kolmikymppisenä ja lapsettomana en koe hankalaksi niistä tiedustelemisen, kun tällä hetkellä ei parisuhde tai perheen perustaminen kiinnosta. Sen sijaan töistä utelu ahdistaa, kun olen akateemisesti koulutettu, mutta se ura ei ainakaan vielä ole oikein lähtenyt; teen ihan eri alan hanttihommia enkä löydä niitä oman alan töitä. Että ei nyt voi antaa yleisenä ohjeena tuota että parisuhteesta utelu olisi törkeää.

Vierailija kirjoitti:

No tämäkin riippuu ihmisen omasta tilanteesta. Näin sinkkuna, reilu kolmikymppisenä ja lapsettomana en koe hankalaksi niistä tiedustelemisen, kun tällä hetkellä ei parisuhde tai perheen perustaminen kiinnosta. Sen sijaan töistä utelu ahdistaa, kun olen akateemisesti koulutettu, mutta se ura ei ainakaan vielä ole oikein lähtenyt; teen ihan eri alan hanttihommia enkä löydä niitä oman alan töitä. Että ei nyt voi antaa yleisenä ohjeena tuota että parisuhteesta utelu olisi törkeää.

Se ei välttämättä ole törkeää kaikkien kohdalla, mutta ikinä ei voi tietää kenen kohdalla se voi satuttaa. Ihan samalla tavalla kuin lapsisuunnitelmista utelukin. Nämä ovat henkilökohtaisia asioita, on parempi olla hienotunteinen, koska ikinä ei voi tietää mitä toinen käy läpi. 

Vierailija kirjoitti:

No tämäkin riippuu ihmisen omasta tilanteesta. Näin sinkkuna, reilu kolmikymppisenä ja lapsettomana en koe hankalaksi niistä tiedustelemisen, kun tällä hetkellä ei parisuhde tai perheen perustaminen kiinnosta. Sen sijaan töistä utelu ahdistaa, kun olen akateemisesti koulutettu, mutta se ura ei ainakaan vielä ole oikein lähtenyt; teen ihan eri alan hanttihommia enkä löydä niitä oman alan töitä. Että ei nyt voi antaa yleisenä ohjeena tuota että parisuhteesta utelu olisi törkeää.

Mutta jos haaveilisit puolisosta ja perheestä, utelut saattaisivat osua aika syvälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No tämäkin riippuu ihmisen omasta tilanteesta. Näin sinkkuna, reilu kolmikymppisenä ja lapsettomana en koe hankalaksi niistä tiedustelemisen, kun tällä hetkellä ei parisuhde tai perheen perustaminen kiinnosta. Sen sijaan töistä utelu ahdistaa, kun olen akateemisesti koulutettu, mutta se ura ei ainakaan vielä ole oikein lähtenyt; teen ihan eri alan hanttihommia enkä löydä niitä oman alan töitä. Että ei nyt voi antaa yleisenä ohjeena tuota että parisuhteesta utelu olisi törkeää.

 

 

Mutta jos haaveilisit puolisosta ja perheestä, utelut saattaisivat osua aika syvälle.

No näin juuri, että riippuu kunkin ihmisen omasta tilanteesta. Minulle urakyselyt osuvat syvälle.