KAUHUTARINA
Ei ehkä pitäisi kertoa tätä,mutta itse kuulin tämän viime viikolla tuttavaltani,jonka ystävästä tarina kertoo ja minua se jäi kyllä vaivaamaan.
En muista ihan kaikkia yksityiskohtia mutta tarinan kuitenkin pääpiirteittäin.En siis halua pelotella mutta mielestäni jokaisella on oikeus tietää tällaisista tapauksista.
Eli tarina sijoittuu Keski-Suomeen ja ajallisesti muistaakseni ihan tähän lähivuosiin ei siis mihinkään akukaisuuteen vaan käsittääkseni 2004-2005 vuosien ajalle.
Pariskunta oli sisällä sairaalassa synnytysosastolla raskauden ollessa jo jonkin verran yliaikainen. Sairaalaan sisään tultaessa sydänäänet olivat kuuluneet täysin normaalisti ja vauvalla piti olla kaikki hyvin ja vauvan siis täysin terve lapsi.
Äiti sai lääkitystä synnytyksen käynnistämiseen ainakin kerran, tästä en ole varma ennättikö saada toiseen kertaan ja valitettavaa on myö sse etten nyt enää muista sitäkään mitkä raskausviikot ja päivät olivat meneillään.
Lääkkeet eivät vaikuttaneet ja pariskunta lähetettiin kävelylle sairaalan kanttiiniin ja sanottiin että kohta jatkettaisiin käynnistyslääkitystä.
Pariskunta kulutti neuvotun ajan kahvilassa ja meni takaisin osastolle.Jossa jonkinajan kuluttua kätilö tutki äitiä ja sanoikin kesken kaiken ahkevansa lääkärin paikalle. Ei selittänyt asiaa sen tarkemmin vanhemmille vaan poistui huoneesta.
Lopulta kätilö palasi huoneeseen lääkärin aknssa joka kertoi vanhemmille ettei vauvan sydänäänet kuuluneet enää aj että mitään ei olisi enää tehtävissä. Terve vauva siis kuoli kohtuun yliaikaisuudesta johtuneeseem istukan toiminnan loppumiseen.
Järkyttävää aj kammottavaa mielestäni että tällaista voi käydä. Voin vain kuvitella vanhempien tuskan tuossa tilanteessa.
Itse aion olla erittäin tarkkanaa että synnytys ei mene liian kauas lasketusta ajasta,riskejä kun ei meille odottajille näköjään aina hoitohenkilökunnan puolelta kerrota.
Toinen saman tyylinen tilanne koski äitiäni ja pikkuveljeäni tosin 80-luvulla mutta kuitenkin. Äiti oli ollut useita kertoja yhteydessä neuvolaan ja sairaalaan omien epämääräisten aistimustensa ´takia koska hänen mielestään vauva ei liikkunut enää normaalsiti ja hän itse voi huonosti. Lääkärit sanoivat vain liikkeiden muutosten johtuvan vauvan kasvusta, ettei se enää mahdu liikkumaan entiseen tapaan,mutta äiti aavisteli muuta. Raskaus oli jo kolme ja puoli viikkoa yli lasketun ajan kun lääkäri lopulta suostui käynnistämään synnytyksen. Kun vauva syntyi-tuli kohdusta enää vajaa puolikas kahvikupillinen(ei mukillinen vaan pieni juhlakuppi)lapsivettä. veljeni iho oli taipeista ja sieraimista ja korvista täysin tulehtunut rikki ja vauva muutenkin kriittisessä tilassa.
Että olkaa ihmiset tiukkana näissä käynnistys- ja omissa tuntemusasioissanne.!!!!!!
Masu-mamma 34+4
Kommentit (27)
Elämä on.
Tiedän tuon tapauksen. Kauhutarinoita on mun mielestä ne, kun väkisin synnytetään alakautta ja vauva vammautuu. Tai kun halutaan kotisynnytys ja tapahtuukin jotain ikävää. Ei oo saatavlla tarpeeks nopeasti apua. Ja sitten ne yllättävät synnytykset jtka alkaa jossain viidakossa suunnilleen.
AP:n tarina oli normaalia elämää. Synnytys on ihmisen vaarallisin hetki elämässä. Elämähän oli sitten ennen silkkaa kauhua, kun synnytyskuolleisuus oli paljon suurempi
Pakko ottaa kantaa tähän aiheeseen.. Itselläni 3 läheisellä kuollut vauva kohtuun. Kahdella hieman ennen laskettua aikaa ja yhdellä lasketun ajan jälkeen. Ei nuo kuolemat ole mitään kauhutarinoita vaan täyttä totta ja se voi jokaiselle meistä osua vielä omalle kohdalle.
Nauratti kun joku moitti ettei saisi kertoa tämmöisiä tarinoita täällä kun ensisynnyttäjät ovat niin herkkiä muutenkin. Pitäisikö ensisynnyttäjille antaa valheellista tietoa siitä että kaikki menee varmasti hyvin eikä synnytyksessä voi sattua mitään komplikaatioita? Minusta ainakin ensisynnyttäjänkin on hyvä tietää realiteetit.
Paikkakunnalla, jossa asun ei ole synntysosastoa, eikä ultraankaan aina pääse vaan lähetetään viereiselle paikkakunnalle n. 60 kilometrin päähän. Monella lapsella on sydänäänet tällä välillä loppuneet, eikä perillä ole ollut enää mitään tehtävissä. Toinen ongelma ovat kotiin käännytetyt synnyttäjät, joiden lapset ovatkin kuolleet takaisintulo matkalla. Näitä tapauksia sattuu jo pelkästään meidän suht pienellä paikkakunnalla useita vuodessa. Surullista mutta totta!
Odottaja, joka ei elämän todellisuutta kestä, ei lue tätä ketjua. Itse olen sitä mieltä, että myös esikoistaan odottavan on hyvä käsittää, että synnytyksessä VOI tapahtua mitä vain.
Ei edes se, että olet jo sairaalassa, vältämättä pelasta vauvaasi.
Itse menetin kolme vuotta sitten terveen, täysiaikaisen vauvani lääkärin hoitovirheen takia. Teimme asiasta valituksen ja lääkärin sai toimistaan huomautuksen. Mutta jatkaa yhä synnytyslääkärinä ja gynekologina.
Me vauvamme menettäneet, emme saa koskaan enää takaisin onnellista odotusaikaa. Mutta nauttikaa te, jotka siihen kykenette. Teidän kohdalla kaikki luultavasti menee hyvin. Onhan suhde syntyneet/kuolleet kuitenkin hyvin suuri.
Neljännen odottaja
Istukan kalkkeutuminen voi tulla yllätyksenä, vaikka käyty kaksi kertaa yliaikakontrollissa..
Kolmas lapseni syntyi 42+1, yliaikakontrollissa ei tutkittu kovin kummoisia, kaiken piti olla ok. Kun vauva syntyi, oli istukka puoliksi kuoliossa, voimakas napaverenvirtaus pelasti meidän vauvamme. Ei siis kärsinyt hapenpuutteesta, kätilö kyllä totesi, että oli korkea aika tämän vauvan syntyä. Ja todellakaan en itse missään oloissani huomannut mitään erikoista..
Ei siis kannata sokeasti luottaa lääkäreihin.. Kaikenlaista voi sattua ja tapahtua ja se kuuluu elämään, mutta niin paljon olen omassa tuttavapiirissänikin törmännyt näihin ikäviin tapauksiin yliaikaisissa raskauksissa, että mielestäni on hyvä, että näistä puhutaan, jospa sitten seurattaisiin tarkemmin loppuraskautta..
Mielestäni jokainen vauvan kuolema, joka johtuu hapenpuutteesta synnytyksessä (vihreä lapsivesi, pitkittynyt synnytys/ponnistusvaihe, yms.) on turha kuolema ja johtuu hoitovirheestä tai hoidon puutteesta.
viikkoja oli 41+6. Olisin halunnut vielä kotiin, mutta päätin sit jäädä, aamulla olisi käynnistys. Puolen yön aikoihin sit tuntui ekat supistukset ja supisteli läpi yön, synnytys lähti siis käyntiin spontaanisti. Huoneessa oli äiti, joka odotti neljättä, taas käynnistettävää synnytystä. Hän kehoitti menemään yöhoitsulle ja " käyrille" . En kai itse olisi hokannut mennä.
Kaikki hyvin. Aamukuudella hoitaja kävi sellaisen kuljetettavan " käyrän" kanssa äidiltä toiselle ja antoin niitä käynistyksiä. Mulle jäi epäselväksi, mitä se oli, murunen emättimeen? Mutta sillä matkakäyrällä vauvani sykkeet eivät kuuluneet. Hoitaja vei minut tutkimushuoneeseen ja jätti sinne käyrille, yövuoro vaihtui aamuvuoroon. Pari tuntia kai siellä makoilin ja vauvan sydänäänet droppasivat aina supistusten jälkeen, mutta palautuivat sitten.
Mut kävelytettiin synnytyssaliin, varotettiin leikkaussalia, valmisteltiin leikkaukseen, mutta alatievalmius oli kai, koska kalvot puhkaistiin ja epiduraalia yritettiin, mulle ei sitä paksua neulaa saanut, oli niin tiiviit nikamavälit.
Kalvojen puhkaisun jälkeen lapsivesi todettiin hieman veriseksi ja sit sydänäänet droppaskin, eikä noussut enää. Kiidätettiin leikkaussaliin aika haipakkaa. Vauva oli ok, mitä nyt oli kärsinyt tilanpuutteesta mahassa, pää ja toinen jalka oli vinossa. Istukka oli osin irronnut ja ruvennut rapistumaan.
Vuosi oli 2001, enkä ollut vauvapalstojen sivistämä :-) Itse asiassa mulla ei ollut mitään käsitystä elämästä vauvan saamisen jälkeen ja kiirellisen sektion jälkeistä järkytystä itkin monta päivää. (Mitä sä itket? kysy hoitaja) Vauva ei imenyt vaan olis nukkunut. Sokerit oli alhaalla. Kolmantena päivänä ryhdistäydyin. Olin itsekin leikkauksen jälkeen heikkona.
Mutta mulla ja vauvalla kävi onnellisesti. Vähän mun synnytystä ennen oli jonkun toisen vauvalle käynyt köpelösti ja henkilökunta oli vähän varpaillaan.
mites tuohon nyt sitten vois vaikuttaa - siis siihen että niihin tiiviimpiin kontrolleihin pääsis, tai käynnistykseen, tai..tuntuu että on " turhaa" tietää riskeistä, kun ei niiden ehkäisyyn voi itse vaikuttaa kuitenkaan.
Siskoni esikoinen kuoli kohtuun yliajalla just ennen käynnistyspäivää, syytä ei varsinaisesti löydetty, epäiltiin hyytymistekijöitä, mutta varsinaista selkeetä syytä ei löytynyt.
Tästä syystä itse vaadin jo alkuraskaudessa hyytymistekijätestit - ne oli ok. Tästä hyvästä sanottiin, että sitten loppupuolella käynnistystä ei tarvi odotella, sitä ei tule ellei mene paljon yli..kun ei ole ollut mitään vaivaakaan. Polille ei lähetettä heru, kun ei ole syytä.
Sillä, että mä pelkään kuollakseni tuon kohtukuoleman olleen jotain joka suvussa voi kulkea, ei ole merkitystä - kun ei ole vaivoja, ei tule käynnistystä. Kun ei ole vaivoja, ei tarvitse tarkempaa tarkkailuakaan.
Sitte sanotaan ettei lääkäreihin pidä luottaa, ja omia tuntemuksia pitää kuunnella..kuuntelenhan minä mutta mitä hyötyä siitä mulle on - pelottaa eikä se näytä ketään kiinnostavan. :(
Tippa linssissä täällä kauhulla katson miten viikot etenee..mitään tuntemuksia synnytykseen liittyen ei vielä ole (eikä siis vielä tarviskaan olla) - pelottaa vaan milloin lapsen liikkeet loppuu. Naurettavaahan se tavallaan on pelätä että sama sattuis mun kohdalle, mutta kuka tietää kulkeeko se " jokin" suvussa vai ei..äidilläkin kun on takana muutama " selittämätön" keskenmeno. Kuka kertois millä nuo lääkärit sitten saa kuuntelemaan ja reagoimaan??
Tappert ja Puksu 36+1
Ensinnäkin kaikki " herkät" odottajat voivat jo otsikosta päätellä ettei tämä juttu ole omille silmille.
Itse mielelläni luen kaikenalisia kokemuksia, koska meillä ensimmäisen lapsen synnytys ei mennyt niinkuin olin kuullut synnytysten menevän. (Kunhan vain pierasee ja sitten lapsen kun saa viereensä unohtaa kaiken muun.)
Ensinnäkään se ei ollut pieraisu ja toisekseen en saanut lasta viereeni ollenkaan sairaalassa ollessani.( Lapsi elvytettiin ja vietiin tarkkailuun+ sen jälkeen havaitut seurantaa vaatineet jutut.) Ja tämä oli ns. normaali raskaus ja synnytys...Käyrien mukaan. Käyrätkään eivät aina sano, jos jokin on pielessä.
Minulle ei koskaan kukaan kertonut että jokin voi mennä pieleen. Imetyskään ei sitten lähtenyt käyntiin kunnolla koskaan kun viimein sain sitä kokeilla 3pv:n päästä synnytyksestä.
Joten jos ei tahdo tietää mitä tosielämässä voi tapahtua, ei kannata lukea Kauhutarina otsikola olevia juttuja.
Ja, " normi" odottajalla on turhat toiveet odottaa tiivistä ultraseurantaa loppuviikoillakaan, jos neuvolaseurannasssa kaikki on ok. Ja tuota kalkkeutumista yms neuvolassa ei kyllä huomaa.
Hoitohenkilökuntakin ovat ihmisiä. Tosin hyvin vastuullisessa asemassa, mutta joskus on tilanteita ja tapahtumia, mille hekään eivät voi mitään vaikka kuinka haluaisivatkin. Kukaan ei ole virheetön. Sitä tosiasiaa se ei paranna, että jotkut menettävät lapsensa ja mahdollisen tulevan onnellisen odotusajan. Enkä meinaa nyt, että tämä oikeuttaisi ne oikeat virheet, joita myös joskus tapahtuu. Mutta olen varma että parhaansa hekin yrittävät.
Eli tarkoitukseni on sanoa, ettei aina ole kyse virheestä vaikka lapsi kuolee synnytyksessä tai ennen sitä kohtuun.
Itse pelkään, en synnytystä vaan sen jälkeen tulevaa, jos lapsi ei tälläkertaa jääkkään henkiin jos...
Kaikesta huolimatta vaikka tätä tapahtuu, tapahtuu paljon enemmän niitä onnellisia perhetapahtumia joissa kaikki menee hyvin.
Muistakaa se. Mielestäni on vain hyvä tietää, että joskus voi jotain sattuakkin, eikä ole ainut jolle sellaista tapahtuu.
Itselläni olisi isoveli, jos hän ei olisi kuollut kohtuun pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Syynä tuolloin oli kaulan ympäri kasvanut ja tiukalle kiertynyt napanuora, johon vauva kuristui. Äitini tunsi kuolinpäivänä jotain outoa mahassaan, mutta sairaalassa kaikki oli jo myöhäistä. Tämä tapahtui 70-luvulla. Nykyäänhän tietysti ultrat ym ovat kehittyneet, mutta eipä loppuraskaudessa kaikille tehdä ultraäänitutkimuksia.
Itse suhtaudun raskauteeni sillä asenteella, että pidän silmät ja korvat auki, huomioin mahdolliset uudet oireet mutta en aio ruveta hysteeriseksi. Pakko tässä on johonkin suojelukseen luottaa, muuten tulisin hulluksi. Tiedostan kyllä synnytyksen riskit, mutta itseni ylenpalttisella tarkkailulla en varmasti saisi mitään aikaiseksi. Ja jos tulisi sellainen olo, että nyt on jotain pielessä, soittaisin heti neuvolaan. Jos sieltä ei apua heruisi, menisin yksityiselle. Ja tuossa asiassa olen Marikin kanssa täysin samaa mieltä, että kaikki kohtukuolemat eivät ole hoitovirheitä. Hyvänen aika, ei me ihmiset kaikkea tässä maailmassa voida kontrolloida vaikka kuinka haluttaisiin. Se että sydänäänet ovat laitoksella lyhyessä ajassa hävinneet, on kyllä täysin korkeamman kädessä. Mitä siinä olisi kukaan voinut tehdä??
t. Niinu 33+3
tämä ei ole oikea paikka noiden kauhutarinoiden kertomiseen. Lähes kaikki raskaana olevat ovat herkässä mielentilassa muutenkin ja jos näitä tarinoita vielä alkaa lukemaan, saakin lopun raskausajan miettiä kaikenlaista.
Myy, rv 32+3
varsinkin esikoisten odottajille näitä juttuja kerrotaan muutenkin tarpeeksi. Oma äitini " lohdutti" minua oman yllätysperätila-sektio-esikoiseni synnyttyä, kuinka sain olla onnellinen etten elänyt kehitysmaassa tai " ennen vanhaan" , koska...
en viitsi juttua kertoa, mutta olin todella järkyttynyt ja pitkään. Tämä on sitä ei-tarpeellista tietoa, joka ei auta ketään yhtään mihinkään parempaan.
eli pitäisikö täällä aktiivisesti vaieta kaikesta negatiivisesta raskauteen ja synnytykseen liittyvästä ja kertoa vain onnellisia perhetapahtumia ?
itse ainakin olen saanut tältä palstalta paljon apua ja vinkkejä juuri " negatiivisiin" asioihin jotka ovat pyörineet mielessäni, ja keskusteluja lukemalla voinut jäsentää niitä mielessäni ja pääsemään niiden yli. joten itse olen kyllä kiitollinen että olen saanut kaikilta keskustelijoilta rehellisiä mielipiteitä asioista kuin asioista ilman mitään sensurointia ja kaunistelua ! :)
terkuin heidimaria :)
Hei!
Minusta on aivan eri asia kertoa omakohtainen varoittava esimerkki (kuten ap:n äidin & pikkuveljen tapaus 80-luvulta) kuin kummin-kaiman-serkun-tädin-siskontytön joskus lähimenneisyydessä jossain suurinpiirtein huhhahhei tapahtunut sinnepäin -tarina.
Todelliset tarinat ovat avuksikin, mutta epämääräisenen tarina, joka on joskus joltain tutulta kuultu, antaa lähinnä vaikutelman siitä, että haluaa " herkutella" kauhutarinalla ja pelotella herkkiä odottajia.
Niin näitä ei ole pakko lukea jos ei halua.
Ja toisekseen näitä kohtuun kuolemia oikeasti tapahtuu kun ei käynnistetä ajoissa.
Eikä tuo minusta ole edes mikään Kauhutarina :) (kyllä kaikki aikuiset ihmiset tietää mitä VOI tapahtua)
Ja korostan vielä uudemman kerran (niin kuin edellinen) - On ihan eri asia kertoa jotain tollasia naapurin-siivojan-kaiman-tyttären " tarinoita" . Tuostakin puuttui yksi oleellinen tieto, eli raskausviikot! Omakohtaiset kertomukset on sitten asia erikseen.. Nuo vaan kasvaa kertojan suussa..
Sitäpaitsi tuossa tarinassa ei ollut mun mielestä mitään ihmeellistä - valitettvasti ikäviäkin asioita joskus tapahtuu. Tuossa ei ollut mitään aihetta syyttä lääkäriä tai sairaalaa! Kuka tuonkin nyt ois ennustanut. Siihen miksi raskaus annetaan jatkua sinne rv 42 on varmasti ihan syytkin, eikä vain mututuntuma - kyllä on fakta se että normaalitilanteessa vauvalla ei ole mitään hätää esim. niillä 42 rv :)
Onnelista odotusta kaikille! dumle rv 10
Ajatelkaa nyt vähän: jutussa sanotaan, että vauva kuoli yliaikaisuudesta johtuvaan istukan toiminnan loppumiseen. Eihän sellaista voi tapahtua, järkikin sen sanoo! Jos istukan toiminta voisi noin vain loppua kesken raskauden (vaikka olisi kuinka yliaikainenkin), niin Suomessa ei varmasti annettaisi yhdenkään raskauden kestää päivääkään yli lasketun ajan. Se on eri asia, jos istukka irtoaa esim. korkean verenpaineen tai tapaturman seurauksena, mutta ei kai istukan toiminta muuten itsekseen lopu. Anteeksi, ei ollut tarkoitus loukata ap:ta, mutta minä en ainakaan usko tuota tarinaa ainakaan ihan tuollaisena.
eli ihan tutulle tapahtunut. Tämä tapahtui Tays:sissa. Yliaikainen oli poikavauva, mutta kuoli kohtuun. Istukkaan liittyi tämäkin. Muuta tarkempaa en tiedä, koska omaiset eivät halunneet puhua siitä mitä tarkalleen tapahtui, ja ihan ymmärrettävää... jos miettii vaikka omalle kohdalle.
Itse olen tarkka tossa yliaikaisuudessakin. Istukka heikentää toimintaansa mitä enemmän viikkoja tulee täyteen (en tarkoita alle 40 viikkoa).
jokaisen täytyy muistaa että jokainen raskaus ja jokainen istukka on erinlainen.. kaverilta ei meinannut istukka irrota millään vaikka viikkoja oli jo 42 ja risat pojan syntyessä. jokainen on yksilö... niin kuin jokainen raskauskin...
Mutta näitä tapahtuu ihan oikeasti...
Valitettavasti näitä kohtukuolemia (sillä siis tarkoitetaan vauvan menehtymistä kohtuun rv 22 jälkeen) tapahtuu täällä meillä Suomessakin liian usein. Joka vuosi noin 400 vauvaa syntyy kuolleena joutuen joko kohtukuoleman tai synnytyksessä tapahtuneen kuoleman uhriksi. 400 - se on siis enemmän kuin yksi vauva päivässä! Joka päivä jossainpäin Suomea joku perhe kokee sen suurimman surun, minkä voi kohdata - oman lapsen kuoleman. Tämä vain on asia josta vaietaan, miksi, sitä en ymmärrä. Kun oma vauvani syntyi reilut kaksi vuotta sitten kuolleena en ollut edes kuullut sanaa kohtukuolema aikaisemmin - tuntui kuin taivas putoaisi päälle ja ettei tätä ole koskaan, ei koskaan tapahtunut kenellekään muulle. Vasta myöhemmin kohtukuolemien laajuus on selvinnyt ja täytyy sanoa, että olen erittäin vihainen siitä, että asiasta ei koskaan puhuta ääneen. Ikäänkuin vaikenemalla saataisiin ongelma piiloon. Akuuteimmassa surussa olisi ollut hyvä tietää, että emme todellakaan ole ainut perhe, jotka tätä surua käyvät läpi.
Osalle kohtukuolemista löytyy selitys esim. äidin tukostaipumus jota voidaan tulevissa raskauksissa hoitaa, osalle ei koskaan löydy selitystä - puhutaankin kohdunsisäisistä kätkytkuolemista. Enkelivauvani kohdalla istukka petti, joten se voi todellakin vain lakata toimimasta syystä tai toisesta.
Ei suljeta silmiämme tosiasioilta, mutta ei niitä tarvitse hysteerisesti pelätäkään. Nauttikaa te raskaudesta, jotka voitte. Me kohtukuoleman kokeneet emme voi uskoa raskauden onnistumiseen ennenkuin se elävä nyytti on vieressä tuhisemassa.
Onnellista raskausaikaa kaikille!
Enkelivauvan äiti
Ihan pakko vaan tulla sanomaan, että näitä ikäviä tapahtuu... sille ei mahda minkään!!!
Synnytykseenkin on äitejä ja vauvoja menehtynyt... ne on kamalia juttuja joita ei toivo ikinä kenenkään kohdalle... mutta silti tapahtuu ja ei liikaa pitäisi niitä miettiä ja pelätä...
Itselläni esikoista käynnistettiin 6pv ja yksi syy nimenomaan istukan heikentynyt toiminta. Yliaikaan ei siis edes menty vaan käynnistys aloitettiin 10pv ennen la. Muut syyt olivat sitten vauvan iso koko ja lapsiveden niukkuus. Vauvan tilaa seurattiin tarkkaan (sekä myös minun) ja kaikki meni loistavasti ja vauva oli terve terhakka poika :)
Liikaa ei pidä pelätä, vaan luottaa ammattihenkilökuntaan!
Tämä siis oma mielipiteeni... sillä itse en mitenkään olojeni perusteella edes osannut arvailla että vauva olisi iso/vettä vähän/istukka ei kunnolla toimisi.
En siis halua mitenkään vähätellä odottavien äitien pelkoja... Varmaan jokainen meistä jotain on pelännyt ja mielessään pohtinut. Mutta siis itse ainakin luotan 100% oman synnytyssairaalani henkilökuntaan!
t. K@tju pojat 3,5v ja 1v3kk sekä rv: 36+
Itselläni on molemmat muksut menny yliajalle, viimeraskaus 42+1 ja käynnistettiin (Jorvissa) ultralla katsoivat että nyt hyvä käynnistää kun istukka alkanut kalkkeutumaan mutta ei pahasti, eli kyllä ne ultrassa näkyy ja ekassa raskaudessa kokoajan seurattiin syhdänääniä, olin kytkettynä siihen koneeseen, välillä sydänäänet jonkinverran heikkeni ja niin päättivät kunnolla käynnistää.
En kyllä aivan usko tuohon " kauhutarinaa" että se olisi juuri mennyt noin ja jos meni niin syyt hoitovirheestä vaan