Ylellä iso juttu vanhemmista joihin aikuisten lasten on pakko katkaista välit

Siis aikuisen päätöksiä ei saa hyväksyä?  Mitä oikein kirjoitat? Olet mielestäsi paremppi vanhempi kun neuvot ja sotkeennut ja alistat heidät tahtoosi 

Siis tuoko on sinun mielestä asioista keskustelua? Noin keskustelee lähinnä äitini, en minä. Minusta on upea asia, että minulla on hyvät välit lapsiini.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä minun pitää ajatella? Henkilö tahtoo elämänsä päätöksistä keskustella vanhempiensa kanssa ja kiukuttelee jos vanhemmilla on joku mielipide asiasta.

Kyllä minusta olisi surullista, jos omat lapset eivät haluaisi kertoa mitään elämästään minulle. Kuulisin sitten joltain ulkopuoliselta miten lapsi on muuttanut toiseen maahan töihin. Mielipiteistä saa olla, mutta vähän voisi miettiä miten ne esittää.

Tänne kirjoittavat ovat ilmeisen herkkänahkaisia, mikään ei heitä miellytä, jos äiti ei sotkeenNu, se ei hyvä.  Jos äiti sanoo jotain, se se vasta paha on.

Onbvissiin hankala luonne niin äidillä kuin lapsilla.  Ulkomaille muutti, asunnon vaihto tms lienee se "ilmoitusluonteinen asia."  Josta kerrotaan toki vanhemmille muttei odoteta heiltä mielipiteitä ja arvostelua vaan jatketaan raakuista 

Vierailija kirjoitti:

Siis aikuisen päätöksiä ei saa hyväksyä?  Mitä oikein kirjoitat? Olet mielestäsi paremppi vanhempi kun neuvot ja sotkeennut ja alistat heidät tahtoosi 

Siis tuoko on sinun mielestä asioista keskustelua? Noin keskustelee lähinnä äitini, en minä. Minusta on upea asia, että minulla on hyvät välit lapsiini.

Niin ja minä olen huono äiti kun en lasteni valintoja ja päätöksiä arvostele, neuvo, holhoa?  entä jos sinun lapsesi täällä valittaa, aina se äiti sanoo ja neuvoo. On

Mielipiteet ja arvostelu ei tarkoita samaa kuin olla kiinnostunut lapsen elämässä tapahtuvista asioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö aikuinen jo päätä ruokansa, lomansa, remonttinsa, työasiansa jne itse? Miksi hän tahtoo tuoda asiat vanhempiensa päätettäviksi jos sitten kuitenkin valittaa kun  ne sanoo mielipiteensä. 

"Tämä on ilmoitusluonteinen asia"  pystyi jo 19 v sanomaan kun oli päättänyt muuttaa kimppakämppään. Mitäpä siihen välivuottaan, rahansa hankkivalle täysi-ikäiselle vanhemmatkaan sanoisivat.  Joku ei vielä 50 v osaa sanoa olevan lomasuunnitelmansa tai asunnon myyntinsä olevan ilmoitusluonteinen asia. Tai pihvin paistamisensa,  siihen pitää käydä näköjään hakemassa vanhempien siunaus. Ja sitten valitetaan, käski paistaa pihvin kypsäksi vaikka tykkään mediumista. Aina se neuvoo.

Ymmärrän oikein hyvin, jos sinun kanssa lapset eivät juttele kuin raakuista, Yhdysvaltain presidentinvaaleista ja siitä, millaisia ongelmia yrityksissä voi olla, kun arv

Toki minä heidän asiansa tiedän ja välit on hyvät vaikka en neuvo, arvostele ja höössää kuten kai sinä vielä viiskymppisillesi. 

Tuommoinen vaikuttaa gang stalkingilta tai uskovaisten hulluilta vainoilta.

Ei kukaan tahalleen katkaise välejä ellei halua "rangaista" jotain jostain. Hullua toimintaa. Ja rangaistusmetodina raukkamaista. Saattaa liittyä paljon valheita tuollaisiin nimittäin ei moni lähtisi tuollaisiin mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis aikuisen päätöksiä ei saa hyväksyä?  Mitä oikein kirjoitat? Olet mielestäsi paremppi vanhempi kun neuvot ja sotkeennut ja alistat heidät tahtoosi 

Siis tuoko on sinun mielestä asioista keskustelua? Noin keskustelee lähinnä äitini, en minä. Minusta on upea asia, että minulla on hyvät välit lapsiini.

 

 

Niin ja minä olen huono äiti kun en lasteni valintoja ja päätöksiä arvostele, neuvo, holhoa?  entä jos sinun lapsesi täällä valittaa, aina se äiti sanoo ja neuvoo. On

En neuvo lapsiani kuin silloin, jos he neuvoa jossain asiassa kysyvät. "Aina se äiti sanoo", niin sanoo mitä? Jos tarkoitat keskustelua, niin se ei ole sanomista. Sinä et näköjään jostain syystä ymmärrä mitä keskustelu tarkoittaa. Jankkaat ja jankkaat koko ajan asian vierestä.

Vierailija kirjoitti:

Mielipiteet ja arvostelu ei tarkoita samaa kuin olla kiinnostunut lapsen elämässä tapahtuvista asioista.

Täällähän saa äiti, joka kertoi, ettei sotkeennu ja arvostele, kovaa kritiikkiä. Hänellä täytyy olla huonot välit lapsiinsa, näyttää moni kirjoittavan.

Vierailija kirjoitti:

Tuommoinen vaikuttaa gang stalkingilta tai uskovaisten hulluilta vainoilta.

Ei kukaan tahalleen katkaise välejä ellei halua "rangaista" jotain jostain. Hullua toimintaa. Ja rangaistusmetodina raukkamaista. Saattaa liittyä paljon valheita tuollaisiin nimittäin ei moni lähtisi tuollaisiin mukaan. 

Kyseessä ei ole rankaisu vaan itsensä ja perheen suojelu. Elämään negatiivisesti vaikuttavista ihmisistä kannattaa pysyä kaukana vaikka kyseessä olisi oma vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis aikuisen päätöksiä ei saa hyväksyä?  Mitä oikein kirjoitat? Olet mielestäsi paremppi vanhempi kun neuvot ja sotkeennut ja alistat heidät tahtoosi 

Siis tuoko on sinun mielestä asioista keskustelua? Noin keskustelee lähinnä äitini, en minä. Minusta on upea asia, että minulla on hyvät välit lapsiini.

 

 

Niin ja minä olen huono äiti kun en lasteni valintoja ja päätöksiä arvostele, neuvo, holhoa?  entä jos sinun lapsesi täällä valittaa, aina se äiti sanoo ja neuvoo. On

En neuvo lapsiani kuin silloin, jos he neuvoa jossain asiassa kysyvät. "Aina se äiti sanoo", niin sanoo mitä? Jos tarkoitat keskustelua, niin se ei ole sanomista. Sinä et näköjään jostain syystä ymmärrä mitä keskustelu tarkoittaa. Jankkaat ja jankkaat koko ajan a

Keskustelu ei olekaan normaaleista ihmissuhteista vaan näistä kieroituneista. Aikuinen hakee vanhemmiltaan päätöksiinsä tukea ja sitten täällä kirjoittaa, aina ne on neuvomassa ja nyt laitan välit poikki.

Kirjoitamme kai eri ikäisistä lapsista, sinä nuorista aikuisista, minä oikeasti jo aikuisen iän saavuttaneista.  Täällähän 50 v vielä kipuilevat kun vanhempansa eivät hyväksy heidän asunnon vaihtoaan tai työuraa tms

Vanhempiini suhteet ovat ihan ok, mutta lähisukulaiseen poikki, olleet jo yli 10 vuotta, mikä on ollut suuri helpotus. Siksi vähän ihmettelen jutussa ollutta kommenttia, missä sanottiin, että on ikävä näitä ihmisiä, joihin ei enää pidetää yhteyttä.

Minulla ei ole ollut missään vaiheessa tippaakaan ikävä. Päinvastoin aika usein mietin helpottuneena, ettei tarvitse enää tavata. Ei tarvitse kuin tervehtiä, siinä kaikki, ehkä ei enää sitäkään. En toivo pahaa, mutta en myöskään halua olla ikinä enää missään tekemisissä. Ei vaikka päihdeongelma jotenkin poistuisi tai mitä muuta tahansa tapahtuisi. 

Prosessi varmaan alkoi siitä kun ymmärsin, etten tämän ihmisen kanssa olisi ikipäivänä tekemisissä, jos hän ei olisi sukulainen. Siksi varmaan ei ole ikäväkään. Muutama hauska muisto ei vielä riitä kannattelemaan ihmissuhdetta.

Olen myös ymmärtänyt, että hänellä on jotain niin pahasti vialla, ettei siitä varmaankaan koskaan parane eli hänellä todennäköisesti on persoonallisuushäiriö. Kuvaukset parista persoonallisuushäiriöstä täsmäävät täysin. Ne ovat aika vaikeahoitoisia, koska henkilö ei näe minkäänlaista vikaa itsessään. Vika on aina muissa, vaikka ihmissuhteet aina karahtavat samoihin asioihin ja päätyvät savuaviin  raunioihin. Suhteet omiin aikuisiin lapsiinkaan eivät ole kunnossa. Eiköhän hänellä aika liuta ole diagnooseja, jotka tilannetta selittävät, kun on jäänyt eläkkeellekin varhain.

Gang stalkingin käsikirjasta. Tehdään haittaa sosiaalisille suhteille niin paljon kun voidaan. Valehdellaan ja vääristellään. Tehdään rikoksia, manipuloidaan, sabotoidaan sosiaalisia suhteita.

Puhumisen sijaan eristys. Ei toimi jyvin jos läheisiä ympärillä elämässä, joten sukulaiskontaktit minimoidaan tai ujuttaudutaan joukkon ja aiheutetaan riitoja. Viedään kauemmaksi pois läheisten luota. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielipiteet ja arvostelu ei tarkoita samaa kuin olla kiinnostunut lapsen elämässä tapahtuvista asioista.

 

 

 

Täällähän saa äiti, joka kertoi, ettei sotkeennu ja arvostele, kovaa kritiikkiä. Hänellä täytyy olla huonot välit lapsiinsa, näyttää moni kirjoittavan.

Hän ei juttele lastensa kanssa vaan lapsen ulkomaille muuttaminenkin on ilmoitusluonteinen asia. Lapsi kertoo siitä, kun asuu jo ulkomailla eikä vanhempi sano siihen mitään. Varmaan samaan tapaan menee, kun vanhempi on saanut syöpädiagnoosin ja on leikattu. Vanhempi laittaa lapselle viestin "minulta leikattiin syöpä eilen" eikä lapsi reagoi siihen mitenkään.

On tietysti näitäkin tapauksia, joissa varmasti on aihetta. Mutta suurimmalla osalla tapauksista ei ole mitään todellista syytä, lapsi on vain niin hukassa itsensä kanssa, että etsii syyllistä pahaan oloonsa. Ja useinhan näillä on asiat vielä aika hyvin, joten on varaa tehdä näitä manööverejä. Nuorempi, aikuinen veljeni asuu isän luona, ja noin vuosi sitten lakkasi tapaamasta äitiä ollenkaan. Hyvähän se nyt on venkoilla, kun saa vielä ilmaisen katon pään päälle, eikä tarvitse käydä töissä, kun ei ole siihen motivaatiota tai halua. Mutta jossain kohtsa on itsenäistyttävä. Silloin voi olla muukin apu tarpeen, kuin vain yhden ihmisen varassa. Jouduin itse tätä aikanaan selvittelemään, ja se teki kipeää, kun näki äidin tuskan, kun mitään väärää ei ollut tehnyt. Veli ei sanonut sanaakaan, kun yritin hyvässä hengessä kysyä, että miksi näin. Oli vain hiljaa, useamman kerran yritin puhua. Sama isän kanssa. Siksi olen itse leikannut veljeni mahdollisimman paljon elämästäni. En minäkään jaksa loputtomiin, kun äiti kyselee epätoivoisena joka kerta tavatessaan, että onko velipoika kunnossa ja miten hän voi jne jne... se on minullekin liikaa, kun on omatkin ongelmat. Kumpaakaan meitä ei ole kaltoinkohdeltu ikinä, vanhemmat toki erosivat lähes kymmenen vuotta sitten, mutta ei muuta. Veljeä äiti on yrittänyt patistaa kohti elämän realiteetteja, mutta hänellä on ollut niin suuri uhma olla kaikkea vastaan, että meni siitäkin touhusta idea jo aikapäiviä sitten...

Keskustelu ei olekaan normaaleista ihmissuhteista vaan näistä kieroituneista. Aikuinen hakee vanhemmiltaan päätöksiinsä tukea ja sitten täällä kirjoittaa, aina ne on neuvomassa ja nyt laitan välit poikki.

Kirjoitamme kai eri ikäisistä lapsista, sinä nuorista aikuisista, minä oikeasti jo aikuisen iän saavuttaneista.  Täällähän 50 v vielä kipuilevat kun vanhempansa eivät hyväksy heidän asunnon vaihtoaan tai työuraa tms

Asunnon vaihto ja työura ovat ihan tavallisia puheenaiheita. Vaikka niistä kertoisi vanhemmille, niin se ei tarkoita sitä, että vanhempi kertoo mitä siinä on väärin ja miten olisi pitänyt toimia. Vuosikymmenestä toiseen jatkuva arvostelu ja kritisointi saa aikaan sen, että vanhemmalle ei halua puhua mitään omasta elämästä. Jos nyt viisikymppinen saa ylennyksen tai unelmien työpaikan, niin tottahan siitä haluaa kertoa läheisille. Paitsi ei sille, joka sanoo, että minkä virheen ne valitsijat teki ja sinä et siinä pärjää.

Pitää taas muistuttaa, että ketjun aihe on välien katkaisu vanhempiin. Jos vanhempi vaikenee kuoliaaksi viisikymppisen lapsen kertomat asiat tai ei sano niistä kuin negatiivista, niin ei pidä ihmetellä, jos lapsesta ei kuulu sitten mitään.

Minusta on mukava, kun omat aikuiset lapset soittavat minulle je kertovat, kun elämässä tapahtuu isoja asioita. Se on mukavaa sittenkin, kun he ovat viisikymppisiä.

Jossain vaiheessa heidänkin jotka vielä hallitsevat nuoria aikuisiaan viisaampina tai rahalla tai lasten kaitsennalla pitäisi osata luovuttaa ja luottaa lapsillaan olevan jo siivet. Ettei heidän viiskymppisensä tarvitse terapiassa ja netissä valittaa äidin sotkeentuvan jopa siihen mitä syön.

Vierailija kirjoitti:

On tietysti näitäkin tapauksia, joissa varmasti on aihetta. Mutta suurimmalla osalla tapauksista ei ole mitään todellista syytä, lapsi on vain niin hukassa itsensä kanssa, että etsii syyllistä pahaan oloonsa. Ja useinhan näillä on asiat vielä aika hyvin, joten on varaa tehdä näitä manööverejä. Nuorempi, aikuinen veljeni asuu isän luona, ja noin vuosi sitten lakkasi tapaamasta äitiä ollenkaan. Hyvähän se nyt on venkoilla, kun saa vielä ilmaisen katon pään päälle, eikä tarvitse käydä töissä, kun ei ole siihen motivaatiota tai halua. Mutta jossain kohtsa on itsenäistyttävä. Silloin voi olla muukin apu tarpeen, kuin vain yhden ihmisen varassa. Jouduin itse tätä aikanaan selvittelemään, ja se teki kipeää, kun näki äidin tuskan, kun mitään väärää ei ollut tehnyt. Veli ei sanonut sanaakaan, kun yritin hyvässä hengessä kysyä, että miksi näin. Oli vain hiljaa, useamman kerran yritin puhua. Sama isän kanssa. Siksi olen itse leikannut vel

Onko veli syrjäytynyt? Isä tekee suuren karhunpalveluksen hänelle antamalla asua kotona, jos veli on syrjäytynyt. Joku tällainen tarina on monen syrjäytyneen takana, että jompikumpi vanhemmista ei päästä irti ja lapsi jää teinin tasolle kiukutteluissaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielipiteet ja arvostelu ei tarkoita samaa kuin olla kiinnostunut lapsen elämässä tapahtuvista asioista.

 

 

 

Täällähän saa äiti, joka kertoi, ettei sotkeennu ja arvostele, kovaa kritiikkiä. Hänellä täytyy olla huonot välit lapsiinsa, näyttää moni kirjoittavan.

Hän ei juttele lastensa kanssa vaan lapsen ulkomaille muuttaminenkin on ilmoitusluonteinen asia. Lapsi kertoo siitä, kun asuu jo ulkomailla eikä vanhempi sano siihen mitään. Varmaan samaan tapaan menee, kun vanhempi on saanut syöpädiagnoosin ja on leikattu. Vanhempi laittaa lapselle viestin "minulta leikattiin syöpä eilen" eikä lapsi reagoi siihen mitenkään.

Mitä siis hyvä äiti sanoo jos 45 v sanoo perheineen muuttavansa vuodeksi työkomennukselle vaikka usaan?

Ei laske lastaan, saa raivokohtauksen, peloittelee tuhannesta vaarasta mikä siellä perhettä kohtaan, tulisit nyt vaan tänne kotikylään, möttösellä olis oakukuskin paikk olisitte lähellä.

En ole hyvä äiti siis, olen sanonut ok, soitellaan.  Jos saan syövän, eivät lapseni voi sille mitään.  Sinun lapsesi parantaisivat syöpäsi kun roikut heissä 

Varsinainen ongelma on kuitenkin päinvastoin: lapset jotka eivät jätä vanhempia rauhaan. Henkirikoksiakin on aiheen tiimoilta tapahtunut, poika surmannut vanhempansa, kun ei ole osannut itsenäistyä. Olkaa onnellisia jos lapset on itsenäisiä.

Mitä siis hyvä äiti sanoo jos 45 v sanoo perheineen muuttavansa vuodeksi työkomennukselle vaikka usaan?

Hyvä äiti on kiinnostunut. Aikuinen lapsi kertoo minne ja millaista työtä menee tekemään, miten heillä järjestyy asuminen, lähteekö puoliso ja lapset mukaan, onko työkomennuksesta hyötyä uran kannalta. Itse äitinä kysyisin tarkentavia kysymyksiä ja sanoisin, että kuulostaa mahtavalta kokemukselta ja hienoa, että tuollainen mahdollisuus on tullut.

Huono äiti taas ei laske lastaan, saa raivokohtauksen, peloittelee tuhannesta vaarasta mikä siellä perhettä kohtaan, tulisit nyt vaan tänne kotikylään, möttösellä olis pakukuskin paikka olisitte lähellä.

Olen siis mieluummin hyvä äiti kuin huono äiti. Jännä, että et itse näe noissa mitään eroa.