Olen 38v ja kauhea ikäkriisi

Hanki jokin intohimon kohde ja fokusoi elämäsi siihen kyseisen asian saavuttamiseen. Näin on jotain tavallaan tulevaisuuteen katsomisen aihetta ainaisen tyhjyyden sijaan ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin nuorema ei voi olla ikäkriisiä, itse sain elämäni ainoan ikäkriisin siinä 48, nyt 57.

Tuo on ikä jolloin pitäisi täyttää tiettyjä iän vaatimuksia esim. Lasten hankinta. Tai monilla on asuntoja yms. 

Ketä varten niitä pitää täyttää? Kuka niitä vaatii?

No yleensä on niin että itse toivoo lapsia, hyvää työtä ja omaa kämppää ja jos mitään niistä ei ole nelikymppisenäkään niin alkaa vähän ahdistaa. 

Minä en lapsia halua ja olen tyytyväinen siihen mitä on. Onneksi olen syntynyt tällaiseksi.

M38

mulla oli joskus 28 v joku kriisi. Meni muutama vuosi ja sairastuin vakavasti, niin enää ei ole kerennyt kriiseileen.

T 50+

Kyllä 40 iski kovaa kun tiedosti ettei ole koskaan ollut parisuhteessa, eikä koskaan tule olemaankaan.

M42

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaa neuvoa. Itsellä alkoi 44-vuotiaana, olen nyt 45. Elän elämäni parasta aikaa ja olen erittäin hyvinvoiva, tyytyväinen, terve ja varakas. Kriisi liittyy varmaan jotenkin siihen, että ensimmäiset ulkoiset ikääntymisen merkit alkoivat olla näkyviä, omat vanhemmat alkavat selvästi siirtymään vanhusikään ja näiden myötä tietoisuus elämän rajallisuudesta konkretisoitui - vaikka se on aina ollut päivänselvä asia.

Lisäksi jonkinlainen haikeus omaan nuoruuteen, kun jaksoin seikkailla maailmalla väsymättä ja uteliaana. Nyt viihtyisin vaan kotona ja matkustamisestakin on tullut ponnistus. Ja ei, en ole lihava. Olen ehkä hieman liiankin hoikka. Uteliaisuus ja kiinnostus uusiin asioihin on onneksi säilynyt, mutta mukavuudenhalu ja varovaisuus lisääntynyt (mikä on tylsää).

Miten tuo lihavuus nyt liittyy asiaan. 

Luultavasti sillä tavalla, kun palstalla usein ilkeillään, että laihduta niin jaksat paremmin. Liiku enemmän äläkä ole sohvaperuna, samalla kilotkin karisee jne. Minä olen myös normaalipainoinen ja minun on ainakin kaksi kertaa väitetty olevan lihava ja laiska. Itse asiassa myöhemmin paljastui, että verensokeri on koholla, mikä saattoi olla suu siihen jatkuvaan väsymykseen ja siihen ettei töiden jälkeen jaksa tehdä yhtään mitään ylimääräistä. Silti ihmiset viitsii olla niin ilkeitä, että alkaa heti ehdottaa laihduttamista. Se loukkaa minua naisena, ja osoittaa suunnattoman suurta vihaa ylipainoisia kohtaan. Sekin on asia, jota en siedä. Vaikka olen ikäni ollut normaalipainoinen, minulla on ystäviä, jotka oikeasti kärsivät tuollaisesta painostuksesta ja henkisestä alistamisesta.

Minulla ei ole varsinaista ikäkriisiä ollut, mutta tunnen suurta haikeutta tietyistä asioista, jotka liittyvät ikääntymiseen. Yksi on kesän lyheneminen. Kesä ei ole tietenkään lyhentynyt päivääkään siitä kun olin 16-vuotias, mutta kun se tuntuu lyhentyneen. Juuri eilen harmittelin, että ei voi olla totta, elokuun loppua mennään. Minulla on tunne, että kesä vasta alkoi. Oltiin saunomassa rantasaunalla kesäkuun alussa ensimmäisenä viikonloppuna, yövyttiin siellä. Aivot ei kykene käsittämään, että siitä on jo kohta 3 kuukautta. Mihin tämä kesä mennä hurahti? Nuorena ehti tehdä ja kokea niin paljon enemmän. 

Omien lasten kasvaminen tapahtuu myös ihan kuin nopeutetussa filmissä. Meidän 18-vuotias neiti oli vasta pieni. Minä voisin vaikka vannoa, että siitä on korkeintaan 1,5 vuotta, kun vietettiin rippijuhlia. Ei tietenkään ole, koska hän on nyt abiturientti. Hän on ihan samanlainen kuin minä siinä iässä: ei yhtään tiedä, mikä ala kiinnostaisi opiskella. Vanhempi lapsista kävi armeijan ja asuu vielä kotona, hän ei saanut opiskelupaikkaa haluamiinsa paikkoihin, tekee luultavasti nyt seuraavan vuoden töitä ja hakee uudestaan.

Minun aivot ei tajua, että hän on jo aikuinen. Täytin samassa kuussa 30 vuotta, kun hän syntyi. Jotenkin tuntuu, että siitä ei voi olla pitkä aika, koska muistan kaiken niin selvästi. Se tuntuu myös haikealta, ettei voi koskaan enää kokea omien lasten lapsuutta, emmekä tee niitä asioita, mitkä olivat minulle parhaita kokemuksia. Kuinka opeteltiin luistelemaan, käytiin ensimmäisen kerran sirkuksessa, luettiin kirjoja iltaisin, pelleiltiin vanhempi-lapsi-jumpassa, tehtiin keskelle olohuonetta maja pahvilaatikoista, sohvatyynyistä ja verhoista. Sen ymmärtäminen ja hyväksyminen, että se on mennyttä aikaa eikä lapset ole enää pieniä, se aiheuttaa haikeutta.

Joku sanoo, että sinulle voi tulla lapsenlapsia. Tietysti voi, mutta siihen voi mennä 10 tai 15 tai jopa 20 vuotta. En minä itse välttämättä ole silloin enää niin reippaassa kunnossa, että rakentelen majoja ja opetan luistelua. Eikä nykypäivänä ole mitään takuuta, että sattuvat asumaan niin lähellä, että voidaan nähdä tai että heidän perheen kulttuuriin kuuluisi isovanhempien tapaaminen. Naapurilla (66 v.) on  3 lapsenlasta ulkomailla, hän näkee heitä noin yhden viikonlopun vuodessa. Tietysti hän soittelee videopuheluita, mutta ei se ole sama kuin tavata ja tehdä yhdessä kivoja asioita.

66 ja kaikki hyvin.

Ei ole vielä ainakaan ollut ikäkriisejä. Olen 55v. Omasta mielestäni se on ihan turhaa. On luonnollista vanheta. Siis jos on elossa niin vanhenee. Kun kuolee niin se oli sitten siinä. Joten ehkä kannattaisi olla onnellinen ja nauttia elämästä. Terveys on tärkeää. Jos sairastuu vakavasti niin siinä on oikea kriisin paikka.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole vielä ainakaan ollut ikäkriisejä. Olen 55v. Omasta mielestäni se on ihan turhaa. On luonnollista vanheta. Siis jos on elossa niin vanhenee. Kun kuolee niin se oli sitten siinä. Joten ehkä kannattaisi olla onnellinen ja nauttia elämästä. Terveys on tärkeää. Jos sairastuu vakavasti niin siinä on oikea kriisin paikka.

Ikäkriisi on kylläkin psykologiselta taustaltaan elämänvaihekriisi. Ajoittuu usein elämänmuutosten vaiheisiin. Esimerkiksi usein keski-iässä kun lapset lähtevät pois kotoa. Alkaa miettiä elämänvalintojaan, ehkä tekee muutoksen elämänsuuntaan tai elintapoihin. Jollekin se ikäkriisi tulee juuri sairastumisen vuoksi, mikä pakottaa miettimään, kauanko elämää on jäljellä ja mitä on odotettavissa. Vakava sairaus vanhentaa yhdessä yössä. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla paras vaihe elämässä.

N42

Lätty kuivunut, eikä tarvi enää ulkomaillekaan lähteä hikoillakseen yöt.

N42

Kun täytin 50 matkustin Thaimaahan ja panin pari viikkoa parikymppisiä tyttöjä, ei juuri ikäkriisi vaivannut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ihana perhe, enkä enää aio hankkia lapsia.

Työn suhteen ahdistaa. Tiedän, mitä haluaisin tehdä ja olen sitä työtä tehnytkin pätkissä. Nyt en meinaa saada kyseisistä työtä, kun hakijoita on niin paljon. Tuntuu, että pitäisi nyt heti päästä töihin tai olen kohta liian vanha. Ellen ole jo :(. Haluaisin harrastaa jotain ja jäädä koukkuun johonkin omaan. En vain löydä mitään, mistä innostuisin.

Levoton olo, kuin olisi perhosia vatsassa, enkä tiedä miksi. Väsyttää. Ahdistaa. En löydä mielenrauhaa.

Ap.

Voi olla myös esivaihdevuosia. Onko esim kuukautiskierrossa ollut muutoksia? 

 

Juuri tämä. Näistä asioista ei puhuta, eikä tietoa saa juuri mistään ja kun menet lääkäriin niin sanotaan vaan että noin nuorella voi mitään sellaisia oireita olla.