Olen 38v ja kauhea ikäkriisi

Vierailija kirjoitti:

Noin nuorema ei voi olla ikäkriisiä, itse sain elämäni ainoan ikäkriisin siinä 48, nyt 57.

Tuo on ikä jolloin pitäisi täyttää tiettyjä iän vaatimuksia esim. Lasten hankinta. Tai monilla on asuntoja yms. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei iästä kannata mitään kriisiä kehittää itselleen. Ikääntyminen on luonnollista ja se tapahtuu kaikille. Löysin rantein vaan, pidä kehostasi hyvää huolta niin mielikin rauhoittuu.

Ikäkriisit ei usein johdu niinkään iästä, vaan siitä mikä elämäntilanne on ikään nähden. Esim jos on 38 v ja haluaisi perustaa perheen. 

Juuri näin! Ikäkriisi on yleensä muusta tekijästä johtuvaa kuin iästä. Itselläni on 48-vuotiaana päällä ikäkriisi. Ahdistaa se, mitä pitäisi ola muttei ole. Ihmisillä on tässä iässä jo kesämökkiä ja uutta autoa ja hieno ura joillain lapsenlapsia. Minulla ei ole hienoa uraa, päin vastoin olen huonommin palkatussa työssä kuin 10 vuotta sitten. Katsoin juuri meidän vesilaskun 218 euroa ja sähkölaskun (kesäajan) 254 euroa. Mies maksaa toisen, minä toisen. Teinin harrastus maksaa liikaa. Hänelle pitäisi ostaa uudet lenkkarit ja jonkinlainen syystakki, ehkä farkutkin. Toinen lapsi on 18 v., lukion 3. luokalla, syö kuin hevonen ja autokoulukin on kesken. Pitäisi jostain repiä 340€ autokouluun taas syyskuun alussa. Ei meinaa riittää rahat mihinkään. Ahdistaa kun monet ikäiseni kulkee upeasti värjätyissä hiuksissa. Minä pidän pitkää polkkatukkaa, ettei tarvitsisi niin usein käydä kampaajalla ja otan raitoja pari kertaa vuodessa. Raitoja siksi, ettei näy niin selvästi juurikasvu. Meille ei pystytä ostamaan kesämökkejä ja kesälomamatkatkin on tyyliin Ruotsin risteily ja viikko jossain vuokramökissä.

Eikä ole pelkästään rahaan liittyvää kriisiä. Tulee mieleen, mitä elämässä haluaa. En nyt viitsi tarkemmin avata asiaa, jos vaikka teinit yhtäkkiä innostuvat lukemaan vauva-palstaa ja tunnistavat. Mikä on elämän suunta, miten 5 vuoden päästä, mitä tavoitella ja mistä luopua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei iästä kannata mitään kriisiä kehittää itselleen. Ikääntyminen on luonnollista ja se tapahtuu kaikille. Löysin rantein vaan, pidä kehostasi hyvää huolta niin mielikin rauhoittuu.

Ikäkriisit ei usein johdu niinkään iästä, vaan siitä mikä elämäntilanne on ikään nähden. Esim jos on 38 v ja haluaisi perustaa perheen. 

Juuri näin! Ikäkriisi on yleensä muusta tekijästä johtuvaa kuin iästä. Itselläni on 48-vuotiaana päällä ikäkriisi. Ahdistaa se, mitä pitäisi ola muttei ole. Ihmisillä on tässä iässä jo kesämökkiä ja uutta autoa ja hieno ura joillain lapsenlapsia. Minulla ei ole hienoa uraa, päin vastoin olen huonommin palkatussa työssä kuin 10 vuotta sitten. Katsoin juuri meidän vesilaskun 218 euroa ja sähkölaskun (kesäajan) 254 euroa. Mies maksaa toisen, minä toisen. Teinin ha

No sulla sentään on töitä, mies ja lapset. Joillain samanikäisellä ei ole mitään noista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei iästä kannata mitään kriisiä kehittää itselleen. Ikääntyminen on luonnollista ja se tapahtuu kaikille. Löysin rantein vaan, pidä kehostasi hyvää huolta niin mielikin rauhoittuu.

Ikäkriisit ei usein johdu niinkään iästä, vaan siitä mikä elämäntilanne on ikään nähden. Esim jos on 38 v ja haluaisi perustaa perheen. 

Juuri näin! Ikäkriisi on yleensä muusta tekijästä johtuvaa kuin iästä. Itselläni on 48-vuotiaana päällä ikäkriisi. Ahdistaa se, mitä pitäisi ola muttei ole. Ihmisillä on tässä iässä jo kesämökkiä ja uutta autoa ja hieno ura joillain lapsenlapsia. Minulla ei ole hienoa uraa, päin vastoin olen huonommin palkatussa työssä kuin 10 vuotta sitten. Katsoin juuri meidän vesilaskun 218 euroa ja sähkölaskun (kesäajan) 254 euroa. Mies maksaa toisen, minä toisen. Teinin ha

Olisipa minullakin noin pieniä ja mitättömiä ongelmia...

En osaa neuvoa. Itsellä alkoi 44-vuotiaana, olen nyt 45. Elän elämäni parasta aikaa ja olen erittäin hyvinvoiva, tyytyväinen, terve ja varakas. Kriisi liittyy varmaan jotenkin siihen, että ensimmäiset ulkoiset ikääntymisen merkit alkoivat olla näkyviä, omat vanhemmat alkavat selvästi siirtymään vanhusikään ja näiden myötä tietoisuus elämän rajallisuudesta konkretisoitui - vaikka se on aina ollut päivänselvä asia.

Lisäksi jonkinlainen haikeus omaan nuoruuteen, kun jaksoin seikkailla maailmalla väsymättä ja uteliaana. Nyt viihtyisin vaan kotona ja matkustamisestakin on tullut ponnistus. Ja ei, en ole lihava. Olen ehkä hieman liiankin hoikka. Uteliaisuus ja kiinnostus uusiin asioihin on onneksi säilynyt, mutta mukavuudenhalu ja varovaisuus lisääntynyt (mikä on tylsää).

Kyllä noita ikäkriisejä tulee, eikä tarkoita aina, että pitäisi olla vanha. Isoveljeni kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen vain 45-vuotiaana. Luulin päässeeni siitä yli, mutta silloin kun itse täytin 45 vuotta, tuli aivan kauhea ahdistus. Heräilin öisin hikisenä, tunsin pelkoa, mietin elämää, kuvittelin sairauksia. Lopulta ei auttanut muu kuin varata aika psykologille juttelemaan, mikä auttoi yllättävän paljon. Siellä tajusin, että olin tiedostamattani asettanut aivoihin aikarajan, että kun täytän 45, minulle tapahtuu jotain kauheaa. Veljen kohtalo pelotti. Kaikki oli elämässä kesken, entäs jos siitä joutuu luopumaan. 

Vierailija kirjoitti:

En osaa neuvoa. Itsellä alkoi 44-vuotiaana, olen nyt 45. Elän elämäni parasta aikaa ja olen erittäin hyvinvoiva, tyytyväinen, terve ja varakas. Kriisi liittyy varmaan jotenkin siihen, että ensimmäiset ulkoiset ikääntymisen merkit alkoivat olla näkyviä, omat vanhemmat alkavat selvästi siirtymään vanhusikään ja näiden myötä tietoisuus elämän rajallisuudesta konkretisoitui - vaikka se on aina ollut päivänselvä asia.

Lisäksi jonkinlainen haikeus omaan nuoruuteen, kun jaksoin seikkailla maailmalla väsymättä ja uteliaana. Nyt viihtyisin vaan kotona ja matkustamisestakin on tullut ponnistus. Ja ei, en ole lihava. Olen ehkä hieman liiankin hoikka. Uteliaisuus ja kiinnostus uusiin asioihin on onneksi säilynyt, mutta mukavuudenhalu ja varovaisuus lisääntynyt (mikä on tylsää).

Miten tuo lihavuus nyt liittyy asiaan. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä noita ikäkriisejä tulee, eikä tarkoita aina, että pitäisi olla vanha. Isoveljeni kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen vain 45-vuotiaana. Luulin päässeeni siitä yli, mutta silloin kun itse täytin 45 vuotta, tuli aivan kauhea ahdistus. Heräilin öisin hikisenä, tunsin pelkoa, mietin elämää, kuvittelin sairauksia. Lopulta ei auttanut muu kuin varata aika psykologille juttelemaan, mikä auttoi yllättävän paljon. Siellä tajusin, että olin tiedostamattani asettanut aivoihin aikarajan, että kun täytän 45, minulle tapahtuu jotain kauheaa. Veljen kohtalo pelotti. Kaikki oli elämässä kesken, entäs jos siitä joutuu luopumaan. 

Minä olisin erittäin iloinen jos joku sanoisi että kuolen viimeistään nelivitosena. Nyt 43. Mua ahdistaa kaikkein eniten, että täällä joutuisi vielä toiset 40 v pyörimään. 

53v, ei tunnu missään

Aina löytyy ihmisiä, joilla menee paremmin. Kehuskellaan parisuhteella, rahoilla, omaisuudella, lapsilla. Meidän lapsi on baletin tähtioppilas, meidän lapsi pääsi opiskelemaan lääkäriksi. Ja aina on ihmisiä, joilla on kaikki huonommin. Sanovat, että enpä kehtaisi noin pienistä murheista valittaa, minulta on kuollut isä kolmen vanhana ja äiti oli juoppo ja lapsella sydänvika ja tuli konkurssi ja yritys nurin.

Vähättelyä, koskaan et ole paras tai huonoin. Jos ei muuta niin identiteettikriisihän siitä seuraa - kuka olen, miksen ole missään paras tai huonoin, miksi elämäni on tasapaksu. Vanhenen ja edelleen etsin itseäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä noita ikäkriisejä tulee, eikä tarkoita aina, että pitäisi olla vanha. Isoveljeni kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen vain 45-vuotiaana. Luulin päässeeni siitä yli, mutta silloin kun itse täytin 45 vuotta, tuli aivan kauhea ahdistus. Heräilin öisin hikisenä, tunsin pelkoa, mietin elämää, kuvittelin sairauksia. Lopulta ei auttanut muu kuin varata aika psykologille juttelemaan, mikä auttoi yllättävän paljon. Siellä tajusin, että olin tiedostamattani asettanut aivoihin aikarajan, että kun täytän 45, minulle tapahtuu jotain kauheaa. Veljen kohtalo pelotti. Kaikki oli elämässä kesken, entäs jos siitä joutuu luopumaan. 

Minä olisin erittäin iloinen jos joku sanoisi että kuolen viimeistään nelivitosena. Nyt 43. Mua ahdistaa kaikkein eniten, että täällä joutuisi vielä toiset 40 v pyörimään. 

Jaa jaa, se on vähän niinkin, ettei koskaan toedä mitä on kulman takana odottamassa. Toki hyvässä ja huonossa. Olen ollut niin onnellinen elämästä. Olin onnettomuudessa v. 2018, ja vaikka toipuminen oli pitkä, olen niin onnellinen ollessani taas omassa tylsässä elämässä. Töitä, kotitöitä, arkea, Suomen pitkät ja pimeät talvet. Olisi voinut käydä toisin ja joskus sitä miettii, että entäs jos se onnettomuus olisi ollut viimeinen mitä kokee, olisi jäänyt kuitenkin paljosta paitsi. 

Et pääse. 

Jos tapat viisi vihervassaria nyt heti, niin voin luvata, että parempaa on luvassa.

Nyt  pois se kriiseily. Sitähän kai pitäisi alkaa oikeaoppisesti jo kriiseillä 25 täytettyään, mutta miksi ihmeessä surra sitä, että saa elää eikä jää ikuiseksi kaksikymppiseksi (=kuollut 20-vuotiaana).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä noita ikäkriisejä tulee, eikä tarkoita aina, että pitäisi olla vanha. Isoveljeni kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen vain 45-vuotiaana. Luulin päässeeni siitä yli, mutta silloin kun itse täytin 45 vuotta, tuli aivan kauhea ahdistus. Heräilin öisin hikisenä, tunsin pelkoa, mietin elämää, kuvittelin sairauksia. Lopulta ei auttanut muu kuin varata aika psykologille juttelemaan, mikä auttoi yllättävän paljon. Siellä tajusin, että olin tiedostamattani asettanut aivoihin aikarajan, että kun täytän 45, minulle tapahtuu jotain kauheaa. Veljen kohtalo pelotti. Kaikki oli elämässä kesken, entäs jos siitä joutuu luopumaan. 

Minä olisin erittäin iloinen jos joku sanoisi että kuolen viimeistään nelivitosena. Nyt 43. Mua ahdistaa kaikkein eniten, että täällä joutuisi vielä toiset 40 v pyörimään. 

No jos on perhettä ja muita ihmissuhteita niin kai se elämä on kivaa jostain onnettomuuksista huolimatta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin nuorema ei voi olla ikäkriisiä, itse sain elämäni ainoan ikäkriisin siinä 48, nyt 57.

Tuo on ikä jolloin pitäisi täyttää tiettyjä iän vaatimuksia esim. Lasten hankinta. Tai monilla on asuntoja yms. 

Ketä varten niitä pitää täyttää? Kuka niitä vaatii?

Vierailija kirjoitti:

Nyt  pois se kriiseily. Sitähän kai pitäisi alkaa oikeaoppisesti jo kriiseillä 25 täytettyään, mutta miksi ihmeessä surra sitä, että saa elää eikä jää ikuiseksi kaksikymppiseksi (=kuollut 20-vuotiaana).

Elämä saattaa olla niin paskaa että nuorena kuoleminen on pelastus. Mä olisin hyvin voinut jättää viimeiset 20 v väliin ja kuolla silloiseen itsariyritykseeni, huonompaan suuntaan on vain mennyt. 

N72, ei vieläkään ikäkriisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin nuorema ei voi olla ikäkriisiä, itse sain elämäni ainoan ikäkriisin siinä 48, nyt 57.

Tuo on ikä jolloin pitäisi täyttää tiettyjä iän vaatimuksia esim. Lasten hankinta. Tai monilla on asuntoja yms. 

Ketä varten niitä pitää täyttää? Kuka niitä vaatii?

No yleensä on niin että itse toivoo lapsia, hyvää työtä ja omaa kämppää ja jos mitään niistä ei ole nelikymppisenäkään niin alkaa vähän ahdistaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt  pois se kriiseily. Sitähän kai pitäisi alkaa oikeaoppisesti jo kriiseillä 25 täytettyään, mutta miksi ihmeessä surra sitä, että saa elää eikä jää ikuiseksi kaksikymppiseksi (=kuollut 20-vuotiaana).

Elämä saattaa olla niin paskaa että nuorena kuoleminen on pelastus. Mä olisin hyvin voinut jättää viimeiset 20 v väliin ja kuolla silloiseen itsariyritykseeni, huonompaan suuntaan on vain mennyt. 

Harmi. Ilmeisesti kuitenkin elämä merkitsee sinulle enemmän, kun et ole päättänyt päiviäsi. Kannattaa nukkua riittävästi ja pysyä erossa alkoholista, tupakasta, huumeista ja mitä niitä lie onkaan myrkkyjä. Kun menee metsään kävelylle, niin jo se rauhoittaa. Itse haluan nauttia tästä elämästä mitä on annettu. 

sama