Kyllä raha tuo onnea - kerron teille miten
Olen lähtenyt taloudellisesti vakaista mutta vaatimattomista oloista, lusinut pennittömänä solukämpässä, kiipinyt porras portaalta korporaatiotikkaita ja lopulta onnistunut yrittäjänä. En kuulu gatesien tai muskien joukkoon, mutta sijoitusvarallisuuteni lasketaan kuitenkin miljoonissa.
Raha on tuonut ennen kaikkea valtavasti vapautta, mikä minulle on mitä suurimmassa määrin onnea.
Käytännön tasolla vapaus on sitä, että asioiden hinnoilla ei ole merkitystä, eikä taloudesta tarvitse huolehtia. Vastike nousee, jääkaappi hajoaa, ystävä kutsuu häihin Ranskaan... ei huolta. Kuluttaminen sinällään ei tuo minulle mielihyvää, vaan käytän rahaa yhtä maltillisesti kuin aina ennenkin.
Kuitenkin vieläkin tärkeämpää on henkinen vapaus muiden odotuksista. Eräänlainen taikaviitta kaikenlaisia sosiaalisia paineita, kateutta ja katkeruutta vastaan.
Jos olet saanut uuden työpaikan, onnittelen sinua vilpittömästi. Itsehän olen jo pelannut työelämän läpi.
Jos kehuskelet upeasti onnistuneella asuntokaupalla, onnittelen sinua vilpittömästi. Itsellenihän asuntojen hinnoissa kymppitonnit ovat pyöristysvirheitä.
Jos olet mielestäsi fiinimpi ihminen kuin minä, sallin mielelläni tämän hykerryttävän ajatuksesi sinulle. Itsehän saan tehdä mitä haluan muiden arvostuksesta välittämättä, koska olen saavuttanut sen kovimman status-tempun: rikastunut omin voimin.
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Lukemani perusteella sanon silti että olen fiksumpi ihminen, olen älykkäämpi ihminen. Mistä tiedän? Ulosannistasi joka kertoo kaiken olennaisen. Olen silti puolestasi onnellinen! Minäkin rakastan vapautta ja ymmärrän tuon kaiken rahankin mahdollistaman vapauden. Onnea elämääsi jatkoonkin!
Valitettavasti kaikki eivät ymmärrä hyödyntää älykkyyttään. Kaverini on Mensan jäsen, pelkän lukion käynyt kirvesmies. Sanoi joskus, että Mensan kokouksessa tuli vastaan paljon muitakin ihmissuhdetaidottomia ja älykkyyttään hyödyntämättömiä.
Joku ahvenanmaalainen upporikas tuli omalla nimellään esiin paukuttamaan henkseleitään tästä samasta asiasta. Jotenkin kummasti alkoi jäädä poliisin tutkaan ylinopeudesta sen jälkeen. Suomessa, Ahvenanmaallakin, kateus voittaa kiimankin.
Raha antaa vapautta materia hankinnoista. Mutta ei takaa onnea.
Ei takaa terveyttä.
Kaikki ahdistus katosi sinä päivänä, kun lakkasin yrittämästä. Revin joka ainoan tavoitteen silpuksi ja päätin vain kellua tässä elämässä.
Sain paljon enemmän sisältöä elämääni. En tavoittele jäätävän isoa rahakasaa. Vaan sillointällöin töitä, palkasta viis. Ja niitä tipahtelee sopivasti eteen. Elän sillä mitä minulla on.
Ja se mitä ei ole. Sitä en tarvitse.
Lapsena meillä oli rahaa kuin roskaa. Vanhempien ison palkan päälle, lottokin osui kohdilleen. Se ei kuitenkaan paranna alkoholismia, eikä mielenterveysongelmia. Siksi en tavoittele rahaa ja mammonaa.
Onni on turvallinen koti.
23. Tuon takia Nalle Wahlroos käyttää aina kuljettajaa.
Eikä tuo. Se voi helpottaa onnettomuutta mutta ei se yksinään takaa onnea. Mulla tonni ylimääräistä mutta vaihtaisin sen mielellään onneen mut ei vaan oo mahdollista
Vierailija kirjoitti:
Ihan ymmärrettävää, ap. Raha tuo vapautta ja onneakin, mutta ei Suomessa ole totuttu siihen, että asia ilmaistaan noin suoraan. Tätä onnea kätketään muilta.
Rikastumisella on jostain syystä myrkyllinen kaiku. Outoa sinänsä, koska minusta tuli vaurastumisen myötä paljon parempi ihminen. Kannustavampi, myötäelävämpi, positiivisempi.
Vierailija kirjoitti:
Mutta koetko saavuttaneesi kaiken yksin?
kaapin takana on nainen, hieman väärin tilattu kappale radiossa eräs kesä oisko ollu -94 tjsp.
Ai raha on mahdollisuus ostaa joku jääkaappi? Sitten me kaikki olemme rikkaita.
Vierailija kirjoitti:
Ai raha on mahdollisuus ostaa joku jääkaappi? Sitten me kaikki olemme rikkaita.
Kaikilla ei ole mahdollisuutta. Suomessa on puolimiljoonaa luottotiedotonta, eikä niillä kaikilla ole varaa ostaa edes jääkaappia käteisellä.
Näinhän se on, vapaus on tärkeää. Se, että sanoit "itsehän olen jo pelannut työelämän läpi" kertoo taas muuta. Se kertoo, että olet tehnyt työksesi rahaa. Onko se työelämän tarkoitus? Olisiko mahdollista, että työ voisi tuoda jonkin suuremman merkityksen elämään kuin oma rikastuminen? Sinulle ilmeisesti ei, mutta ihmisenä, joka haluaa ratkaista työelämän ongelmia niiden ongelmien, ei oman rahan, takia voin sanoa, että oma rikastuminen ei riitä minulle alkuunkaan.
Vierailija kirjoitti:
Raha antaa vapautta materia hankinnoista. Mutta ei takaa onnea.
Ei takaa terveyttä.
Kaikki ahdistus katosi sinä päivänä, kun lakkasin yrittämästä. Revin joka ainoan tavoitteen silpuksi ja päätin vain kellua tässä elämässä.
Sain paljon enemmän sisältöä elämääni. En tavoittele jäätävän isoa rahakasaa. Vaan sillointällöin töitä, palkasta viis. Ja niitä tipahtelee sopivasti eteen. Elän sillä mitä minulla on.
Ja se mitä ei ole. Sitä en tarvitse.
Lapsena meillä oli rahaa kuin roskaa. Vanhempien ison palkan päälle, lottokin osui kohdilleen. Se ei kuitenkaan paranna alkoholismia, eikä mielenterveysongelmia. Siksi en tavoittele rahaa ja mammonaa.
Onni on turvallinen koti.
Mutta köyhänäkin se koti on myös turvaton. Saa koko ajan pelätä pystyykö maksamaan vuokraa tai muita pakollisia laskuja. Sairastuuko eikä saa hyvää hoitoa jne. Jos on köyhä ja lisäksi nuo kertomasi ongelmat on hän vielä onnettomampi. Raha-asiat pyörii aina mielessä.
Minua aina ihmetyttää ja ärsyttää kun joku kertoo, että ei se raha mitään auta tai tuo onnea kun silti on sitä ja tätä ongelmaa. Ikäänkuin köyhillä olisi muu elämä täysin ongelmatonta paitsi se köyhyys. Köyhillä on mahdollisesti ihan samat vaikeudet ja ongelmat, monesti, köyhyys vielä lisää niitä. Masennusta, mt-ongelmia, alkoholismia, ahdistusta, arvottomuuden tunnetta, unettomuutta yms. Lisätaakkana on vielä tieto siitä, että monia ongelmia voisi hoitaa jos olisi siihen varaa.
Varakas voi helpottaa ainakin, jos ei kokonaan poistaa, monia vaikeita asioita elämässään. Ongelmatkin ovat sikäli varakkaalle helpompia. Jos on kaksi samanikäistä ihmistä samoilla ongelmilla, toinen varakas, toinen köyhä, niin silloin se varakas on onnellisemmassa asemassa. Eri asia on, ymmärtääkö kokea itseänsä onnekkaaksi. Köyhä varmaan kokisi jos yhtäkkiä saisi rahaa jonkun ongelman poistoon.
Yhden asian ainakin tiedän mikä loppuisi jos olisin edes hiukan varakas. Monessa paikassa joutuu nöyristelemään ja nöyrtymään kun on köyhä. Olisin todella onnellinen kun varakkaana voisin tuntea, että en ole riippuvainen muiden armeliaisuudesta ja hyväntahtoisuudesta eikä minun tarvitse avata henkkilökohtaisia asioitani kenellekään eikä mihinkään instanssin ellen halua. Voisin myös sanoa suoraan omat mielipiteeni eikä tarvisi olla suu supussa, etten menettäisi jotain vielä enempää. Tai ettei köyhyyteni tulisi ilmi. Köyhä joutuu monesti kulkemaan munankuorilla.
Tuo vapaus elää oman näköistä elämää on parasta. Myös turvallisuuden tunne helpottaa oloa ja vähemmän ressiä.
Myös minusta itse ansaittu raha on nannaa. Suosittelen vassareitakin hankkimaan sitä.