Pari kysymystä ns. " vapaiden suuntien" edustajille.

mutta kyllähän koko tämä luomakunta on ollut syntiinlankeemuksesta alkaen synnin alainen. Jos ei olisi syntiä, ei olisi myöskään mitään kärsimystä.



Näkisin silti, että pieni lapsi on Jumalan edessä puhdas lapsenuskonsa takia. Jeesus itse asetti lapsen uskon esikuvaksi sanoessaan " lasten kaltaisten on taivasten valtakunta" ja " joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan kuin lapsi, ei pääse sinne sisälle" . (En tiedä menikö sanatarkasti oikein.) Jos siis aikuinen pelastuu uskomalla, niin vielä enemmän lapsi.

Silkkiuikku:

Näkisin silti, että pieni lapsi on Jumalan edessä puhdas lapsenuskonsa takia. Jeesus itse asetti lapsen uskon esikuvaksi sanoessaan " lasten kaltaisten on taivasten valtakunta" ja " joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan kuin lapsi, ei pääse sinne sisälle" . (En tiedä menikö sanatarkasti oikein.) Jos siis aikuinen pelastuu uskomalla, niin vielä enemmän lapsi.

Toisessa ketjussa joku sanoi, ettei lapsia saa kastaa, koska he eivät voi uskoa. Sen takia jäin miettimään tuota perisyntikäsitettä - että pidetäänkö lasta sitten synnittömänä, jos hän ei voi uskoa. Nuo mainitsemasi Raamatun lauseet kyllä puhuvat sen puolesta, että lapsikin voi uskoa ja lapsenusko on jopa asetettu esikuvaksi aikuisillekin.

http://www.netmission.fi/index.php?id=124&search=



Yhteys Kristukseen



Paavali kirjoittaa 1. Kor. 10:16:ssa: " Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen?"



Osallisuus on tässä koinonia. Samaa sanaa käytetään mm. Apostolien teoissa, kun kerrotaan alkuseurakunnasta: " He pysyivät keskinäisessä yhteydessä" . Kysymyksessä on sisäinen yhteys Kristukseen. 1. Kor. 10:20 sanoo: " Minä en tahdo, että te tulette osallisiksi riivaajista" . Pakanan uhrilihassa ei ole riivaajaa, mutta uhrin kautta voi avata sielumaailmansa riivaajavoimien vaikutukselle. Samoin ehtoollisessa syntyy Hengessä yhteys Kristukseen.

Kuitenkin ehtoollisyhteys Kristuksen kanssa on syvempää kuin alkuseurakunnallinen uskovien keskinäinen yhteys. Paavali lisää ehtoollisopetukseensa sanat:

" Joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja ja vereen" (1. Kor. 11:27). Ja edelleen: " Joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa" (11:29).

Kysymyksessä on vertauskuvan rikkominen ja uskon sisällön väärentäminen elämällä, mutta sanat viittaavat myös ehtoollisen syvempään merkitykseen.

Kristus on Pyhän Hengen kautta todellisesti läsnä leivässä ja viinissä. Siksi ehtoollisen merkitys Kristus-yhteytenä on tavattoman suuri. Ehtoollisen nauttimisella on jopa vaikutus fyysiseen terveyteemme (1. Kor. 11:30).

Ehtoollisessa uskon kohteena eivät ole aineet, vaan Kristus. Ehtoollinen ei ole uskoa synnyttävä, vaan Sanan kautta syntynyttä uskoa vahvistava ateria. Ehtoollinen ei ole evankelioimisväline kääntymättömien pelastamiseksi. Ehtoollinen ja kaste eivät uudestisynnytä, vaan vahvistavat uudestisyntyneen uskoa ylläpitämällä yhteyttä Kristukseen.

Uskon kohteena eivät ole aineet, vaan Kristus. Ehtoollisessa uskova tunnustautuu Kristuksen ansioon, ja aineet vakuuttavat Kristuksen työstä ja sen perusteella annettavasta anteeksiantamuksesta, jopa terveydestä. Ehtoollinen on uuden liiton näkyvä muistutus ja vakuus (Luuk. 22:20, 1. Kor. 11:25).



Alkuperäisessä käytössään ehtoollinen oli nimenomaan paikallisseurakunnan yhteysateria. Paavali kirjoitti Korintton seurakunnalle: " Koska leipä on yksi, niin me monet olemme yksi ruumis; sillä me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset" (1. Kor. 10:17). Samoin kuin seurakunnan kokouksessa murrettu yksi leipä muodostui monesta jyvästä, seurakunta muodostuu monesta jäsenestä. Ehtoollinen oli kasteessa Kristuksen kanssa haudattujen ja ylösnousseiden uskovien yhteysateria.

näinhän se on.

Kaikki ihmiset polveutuvat langenneesta ja tuomitusta Aadamista ja kaikki ihmiset syntyvät sellaisina kuin ihminen oli syntiinlankeemuksen jälkeen. Ihminen on toisin sanoen perisynnin turmelema, mikä tarkoittaa, että ihmiset ovat luonnostaan syntisiä ja syyllisiä Jumalan edessä synnynnäisen syntisyytensä vuoksi.

Synti siis on ihmiskunnan yleinen ominaisuus alusta asti. Vedenpaisumuksen jälkeinen ihmissukukaan ei ollut yhtään parempi. (Ps. 53: 4; Room. 3: 10-12). Synnillisestä tilasta ei voi päästä, vaikka syntyisi toisen kerran. Tarvitaan uudestisyntyminen ylhäältä, niinkuin Jeesuksen ja Nikodeemuksen välisestä keskustelusta käy ilmi. Tuo uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa ja voitelussa. Synnin turmelus siirtyy perintönä luonnollisen syntymisen kautta sukupolvesta toiseen.



Ihminen sai luomisessa Jumalalta kaiken täydellisyyden. Siksi ihminen saattoi omin voimin rakastaa Jumalaa yli kaiken, uskoa ja turvata Häneen ja täyttää Hänen käskynsä. Ihmisen tila oli siis vanhurskaus. Hänessä oli Jumalan kuva ja Jumalan muoto. Perisynti on alkuperäisen vanhurskauden menettäminen, jolloin ihminen menetti Jumalan kuvan ja Jumalan muodon. Ihmisessä vallitsee nyt pahan alku eli himo, joka on turmelus, joka lankeemuksessa tuli ihmisen luontoon. Ihmisen ruumiiseen ei jäänyt mitään turmeltumatonta, myös mieli, sydän ja tahto turmeltuivat. Himo asuu sielussa ja se on se synti, joka tekee ihmisen iankakkisen kuoleman ja tuomion alaiseksi.



Lapsikaste ei perisyntiä poista, ei sen turmelusta eikä sen syyllisyyttä. Perisynnin syyllisyys poistettiin ristillä ja sen turmelus häviää vasta ylösnousemuksessa.



pienet lapset ovat Jumalalle kelpaavia ennenkun ymmärtävät hyvän ja pahan, ilman kastettakin, lastenkaltainen on taivasten valtakunta.

linkistä! Se selvensi vapaiden suuntien suhtautumista ehtoolliseen.



Olen samaa mieltä perisynti-asiasta. Siinäkin, olen samaa mieltä, ettei lapsikaste (kuten ei aikuisenakaan suoritettu kaste) poista perisyntiä. Se asuu meissä niin kauan, kun tässä maailmassa elämme.



Jostain vain olen saanut sen käsityksen, että ainakin joissan vapaissa suunnissa lapsikastetta ei suoritettaisi sen vuoksi, että pienet lapset olisivat osattomia perisynnistä, ja siis itsessään viattomia. Mutta ilmeisesti tämä luuloni oli väärä. Ihan hyvä sitten että kysyin :)

Jos tekin ajattelette, että lapsi pelastuu uskosta, mikä tekee tuosta uskosta aikuisen uskoa huonomman? Miksi tuo usko ei riitä siihen, että lapsi voi ottaa kasteen vastaan?



Näen itse asian niin, että jokainen ihminen joka on saanut sielun, pelastuu AINOASTAAN uskosta. Ja usko on jokaisella pienellä lapsella ' itsestään' siihen saakka kun hän alkaa ymmärtää hyvän ja pahan eron. Kun hän alkaa tehdä omaatuntoaan vastaan, uskon täytyy tulla tidostetuksi.

Mutta pienen lapsen usko on siis täydellinen ottamaan vastaan myös kasteen. Lapsikaste on siis uskovan kaste, aivan niinkuin Raamattu opettaa? Vai kuinka?

Tätönen:

Jos tekin ajattelette, että lapsi pelastuu uskosta, mikä tekee tuosta uskosta aikuisen uskoa huonomman? Miksi tuo usko ei riitä siihen, että lapsi voi ottaa kasteen vastaan?

Näen itse asian niin, että jokainen ihminen joka on saanut sielun, pelastuu AINOASTAAN uskosta. Ja usko on jokaisella pienellä lapsella ' itsestään' siihen saakka kun hän alkaa ymmärtää hyvän ja pahan eron. Kun hän alkaa tehdä omaatuntoaan vastaan, uskon täytyy tulla tidostetuksi.

Mutta pienen lapsen usko on siis täydellinen ottamaan vastaan myös kasteen. Lapsikaste on siis uskovan kaste, aivan niinkuin Raamattu opettaa? Vai kuinka?

Kyllä lapsi voi ottaa kasteen heti, kun ymmärtää ja osaa sitä pyytää. Ei kasteelle ole ikärajaa.

luterilaisen opin ja vapaiden suuntien opin välillä taitaakin olla kysymys itse uskon olemuksesta. Sanokaa jos olen väärässä, mutta eikö vapaat sunnat painota uskonratkaisun tekemistä ja ihmisestä lähtevää halua seurata Jeesusta?



Luterilainen kirkko taas painottaa sitä, että ihmisellä ei oikeastaan ole osaa eikä arpaa uskon syntymisessä. Uskon vaikuttaa yksin Jumala. Ihminen on vain passiivinen osapuoli, joka vain ottaa vastaan, eikä anna mitään. Ainoa asia, missä ihminen voi vaikuttaa pelastumiseensa, on se, että hän voi torjua pelastuksen.

Tätönen:

Jos tekin ajattelette, että lapsi pelastuu uskosta, mikä tekee tuosta uskosta aikuisen uskoa huonomman? Miksi tuo usko ei riitä siihen, että lapsi voi ottaa kasteen vastaan?

Kallistuin pohdinnassani kuitenkin isompana otetun uskovien kasteen puolelle mm. seuraavista syistä:

Raamatussa on selviä esimerkkejä vain uskoon tulleiden aikuisten kasteista. Lapsiakin saatettiin toki kastaa vanhempiensa mukana, mutta selvästi se ei käy ilmi. Teologiset selitykset kumman tahansa kasteen merkityksestä menevät usein tosi syvälle, mutta ainakin Raamatun yksinkertainen malli on se, että ensin uskotaan, sitten kastetaan.

Edellämainittuun liittyen tässä on myös hankala kulttuurikysymys: Raamatun ajan ja ympäristön kulttuuri oli huomattavasti yhteisöllisempi kuin nykyajan suomalainen kulttuurimme. Silloin luultavasti myös uskonasiat olivat koko yhteisön yhteisiä. Kun perheen pää uskoi, koko perhe tuli hänen päätöksellään uskoon. Siksi myös perhekuntakasteet olivat ymmärrettäviä. Nykyään meillä taas korostetaan yksilöllistä uskoa - siis sitä, että jokainen ihminen on yksilönä Jumalan edessä eikä pelastu kenenkään toisen uskolla. En todellakaan tiedä, onko jompi kumpi näistä kulttuureista ja ajattelutavoista enemmän oikein kuin toinen. Sen kuitenkin tiedän, että Jumala on kaikkia kulttuureja ja aikakausia suurempi. :)

Yksi kaste mielestäni riittää, joko lapsena tai aikuisena otettu, mutta silti tosi monet kipuilevat sen asian kanssa, onko lapsikaste riittävä. Tältä halusin lapseni säästää, ja uskoontulon jälkeen otettu kaste on selkeä vaihtoehto.

Lapsikasteessa tai lapsen pitämisessä uskovana on se ongelma, ettei lapsen usko säily sellaisenaan käytännössä kenelläkään. Vaikka pieni lapsi siis olisikin uskossa, hän joutuu kuitenkin miettimään uskonasiat uudelleen vanhempana. Lapsen usko valitettavasti sammuu yleensä, herätäkseen onnellisessa tapauksessa eloon taas myöhemmin. Lapsikaste tai lapsen usko ei pelasta ihmistä, joka ei enää isompana usko. Aikuisenakin syntynyt usko voi tietenkin loppua, mutta useimmilla se säilyy. Yleensä ei siis liikuta " in and out of faith" . :) Mitähän oikein yritän sanoa tällä? :D Varmaankin sitä, että isompana tapahtuvan uskoontulon jälkeen usko luultavammin kestää, koska silloin usko ulottuu myös ymmärryksen tasolle. Kasteelle meno on silloin ihmisen vastaus Jumalan kädenojennukseen.

Nyt kyllä menee niin vaikeaksi, etten yritä selittää enää mitään. Paitsi että uskon kasteasioiden olevan ihmisillä PALJON vaikeampia kuin Jumalalle. Uskon vilpittömästi sydämestäni, ettei kumpikaan kastemuoto ole väärin. En tiedä onko jompi kumpi enemmän oikein, mutta kukaan uskova ei kuitenkaan jätä kastetta kokonaan väliin. Hyvä niin, ja loput huolet aiheesta voi jättää Jumalan huolehdittaviksi. :)

meikämami:

Luterilainen kirkko taas painottaa sitä, että ihmisellä ei oikeastaan ole osaa eikä arpaa uskon syntymisessä. Uskon vaikuttaa yksin Jumala. Ihminen on vain passiivinen osapuoli, joka vain ottaa vastaan, eikä anna mitään. Ainoa asia, missä ihminen voi vaikuttaa pelastumiseensa, on se, että hän voi torjua pelastuksen.