Biologi todisti, kun metsäkone jyräsi uhanalaisten simpukoiden yli: Kuljettaja totesi, että voisit ottaa rintaliivit pois
Hän kertoo pysäyttäneensä metsäkoneen kuljettajan ja ilmoittaneensa, että rauhoitetun joen yli ajaminen on laitonta.
Osa keskustelusta tallentui Sysiveden kuvaamalle videolle. Yle on nähnyt videon.
- Kuljettajan asenne oli sellainen, että siitähän nyt mennään yli. Että hän ei paljoa lotkauttanut korvaansa huomautukselle, Sysivesi kertoo.
Sysiveden mukaan kuljettaja myös käyttäytyi tilanteessa asiattomasti.
- Hän totesi siinä, että voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo.
- Minä tulkitsin sen itse niin, että täällä ei minkään hippien ininöitä paljoa kuunnella, että täällä toimitaan niin kuin on aina toimittu, Sysivesi arvioi.
Sysiveden mukaan kuljettaja jatkoi keskustelun jälkeen matkaansa ja ylitti joen uudestaan.
Kommentit (3618)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän vähän näin metoo-aikana on meuhkattu tuosta kuskin tissikommentista.
aivan oivaltava heitto, aion itsekin käyttää kun sopiva tilanne ilmaantuu, esim työpaikalla toimiston tytöille
Nooh, sinulla on jo idiootin maine, joten tuo ei yllätä yhtään eikä saa aikaan muuta reaktiota kuin silmien pyöräytyksen.
Vierailija kirjoitti:
Kuski muuten tiesi suojelusta, sanoi Biologille että tossahan on se suoja-alue joen ympärillä. Ei ollut (piti olla 45m ja katsokaa kuvista, pari hassua puuta). Plus yli ajoivat. Eli työporukalla oli tieto mutta siitä ei välitetty.
Hei, mut siis entäs jos ne eivät olleet ymmärtäneet raakun olemuksesta yhtään mitään. He olivat ymmärtäneet, että suoja-alue, mutteivät sen enempää.
Turha jankuttaa, kun asioiden laidat eivät ole nyt jankuttajien tiedossa!
Nämä arvon biologit eivät olleet merkkauttaneet kyseistä paikkaa harvinaiseksi luontokohteiksi, siksi se ole näkynyt kartalla.
Vierailija kirjoitti:
Miten tuollaista aluetta saa vastuuton omistaja edes pitää hallussaan? Ei minkäänlaista valvontaa, että urakka tehdään asiallisesti. Tätä sitten toistetaan, kunnes jäädään kiini.
Oli kyllä avaava tämä biologin kuvaama video. Kiitos siitä!
Jatkatko sinä tätä ketjua ihan vaan pelkästä oman esiintymisesi ilosta, oikeesti!
Vierailija kirjoitti:
Nämä arvon biologit eivät olleet merkkauttaneet kyseistä paikkaa harvinaiseksi luontokohteiksi, siksi se ole näkynyt kartalla.
Näitä ei merkata julkisesti nähtäviksi, jotta paikalle ei pölähdä hulluja helmenkiilto silmissä avaamaan raakkuja. Sen sijaa Ely-keskus lähettää alueesta tiedot sekä metsänomistajalle että Stora Ensolle, ja Storan homma on ollut välittää tiedot alihankkijalle. Tekikö näin, sitä tässä nyt selvitellään seuraavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko hakkuuta valvonut kukaan Stora Enson toimihenkilö?
Mitä tapahtuu hakatuille puille?
Huvikseenhan niitä hakataan. Poltetaan varmaan kokossa... tai viedään vaikka sahalle missä niistä tehdään vaikka lautaa. Jämistä ja pienemmästä tavarasta tehdään sellua tai haketta ja tehdään niistä polttamalla energiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä mietin tietoturvaa ja tiedotusta valtion virastoissa. Meillä kun on selkeästi ohjeistettu että esimies kommentoi julkisuuteen kaikki asiat, ei siivoojat tai työllistämistuella palkatut sukeltajat. Onko Metsähallituksessa tapahtunut viher-kommareiden vallankaappaus, kaikki saa toverillisesti puhua julkisuuteen ihan mitä tahansa.
Miksi se olisi pitänyt salata? Onko se niin nolo juttu?
Virkamiestyössä nyt vaan on omat vaatimuksensa. Yleensä siis. Eikä niihin kuulu yleensä hoidettavan asian revittely mediassa.
Miten virkamiehet ovat tätä asiaa revitelleet? Osaatko mainita nimeltä nämä virkamiehet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä arvon biologit eivät olleet merkkauttaneet kyseistä paikkaa harvinaiseksi luontokohteiksi, siksi se ole näkynyt kartalla.
Näitä ei merkata julkisesti nähtäviksi, jotta paikalle ei pölähdä hulluja helmenkiilto silmissä avaamaan raakkuja. Sen sijaa Ely-keskus lähettää alueesta tiedot sekä metsänomistajalle että Stora Ensolle, ja Storan homma on ollut välittää tiedot alihankkijalle. Tekikö näin, sitä tässä nyt selvitellään seuraavaksi.
Kyllä ne näkyy muillekin, eikä ELY- keskus ole metsäkaupoissa mukana millään tavalla. Älä selitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö nämä pari tyyppiä jaksaa puolustella luonnon tuhoamista. Laittakaa housut jalkaan välillä.
Teidän yksityishenkilöihin ajojahtia kohdistavien törkeitä solvauksia syytävien tyyppien toiminnalla ei ole mitään tekemistä luonnonsuojelun kanssa. Teidän nautintonne tässä ketjussa on juuri tuo kaikkea muuta kuin rakentavaa keskustelua edistävä päiden metsästys ja loukkausten syytäminen!
Sinä näköjään olet hypännyt yli kaikki kommentit, joissa biologia on solvattu niin ulkonäön, mahdollisen sukupuolisen suuntauksen (jota ei siis tiedetä eikä sillä ole väliä) ja jopa nimen perusteella.
Vierailija kirjoitti:
"Tuo on helppo uskoa. Jos tämäkin case olisi mennyt hyvässä järjestyksessä kaikkien virkaportaiden kautta, niin suurella todennäköisyydellä rikos ehtii vanhentua, ennen kuin se ehtii kulkea joka ikisen tulevat ja lähtevät postilaatikon kautta. Ja ennen kuin jokainen "tämä asia ei kuulu tälle osastolle" virkamies on asian palauttanut uuteen valmisteluun ja uudelle lausuntokierrokselle. On nimittäin omassakin ystäväpiirissä näitä valtion virkamiehiä."
Mikä ihmeen rikos tässä mielestäsi on pääasiana? Mielestäni pääasia on muuttaa prosessit mahdollisimman nopeasti sellaisiksi ettei vastaavaa tapahdu. Vain aktivisteille tää syyllisten jahtaaminen ja leimaaminen on se pääasia. Ja mitä julkisemmin eli median kautta, sen ihanampi aktivisteille koska jos aktivistiliike jotain tarvitsee niin julkisuutta. Lopulta itse asian korjaaminen ei aktivisteja edes kiinnosta koska se on tylsää perustyötä josta ei irtopinnoja revi
Tunnet ilmeisen paljon aktivisteja? Minä en yhtään. Mutta tunnen monta, joille tämäkin luontoon liittyvä asia on tärkeä.
Odotellaan oikeuden tuomiota. Miljoonista kuiten kyse.
Sympatiat metsäkoneen kuljettajalle. Se ei todellakaan ole mikään ihmisen velvollisuus suojella kaikkea elämää tai ehkäistä, surra kaikkea kuolemaa. Luonto ei lähtökohtaisesti tarvitse suojelua, vaan luonto huolehtii itse itsestään. kun yksi eläinlaji kuolee niin sen useimmiten korvaa jokin toinen eläinlaji.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kysyä että miten tajuttomasti metsähallituksessa on porukkaa jos noita riittää lutraamaan siirtelemässä simpukoita päivätolkulla jossain korvessa?
Muutenkin jos meillä on jo ympäristöministeriö jolle tällaiset suojeluprojektit kaiken järjen mukaan kuuluu niin mitä ihmettä metsähallitus tuolla touhuaa tällaisten asioiden parissa?!
Sun kantsii selvittää mainitsemiesi virastojen toimenkuvat.
Metsähallitus on valtion omistamien luonnonsuojelualueiden isäntä.
Metsähallitus voi mobilisoida vapaaehtoisia hommiin ja tuollakin on ymmärtääkseni ollut
Minä en nyt todellakaan ymmärrä, mitä sinä oikeasti ajat takaa!
Metsähallituksen hoidossa on erilaisia luonnonsuojelualueita, valtion omistamia sellaisia ja tässä kun on rauhoitetun eläinlajin elinympäristöstä joka ilmeisesti luonnonsuojelualueeksi asetettua, niin kaiketi se sitten kuuluu Metsähallituksen hoidettaviin.
Ja näköjään on olemassa laki Metsähallituksesta, siinä laissa on lueteltu Metsähallituksen tehtäviä...
1) luonnonsuojelulaissa (9/2023) säädetyt sekä sen ja vuoden 1923 luonnonsuojelulain (71/1923) ja vuoden 1996 luonnonsuojelulain (1096/1996) nojalla perustettuja luonnonsuojelualueita koskeviin säädöksiin perustuvat tehtävät, muut luontotyyppien ja eliölajien suojeluun liittyvät tehtävät sekä luonnonsuojelualueiden hankinta; (5.1.2023/23)
2) luonnonsuojelualueverkoston hoito ja käyttö sekä Metsähallituksen julkisten hallintotehtävien hoitoon tarkoitettujen muiden maa- ja vesialueiden sekä muun omaisuuden hoito;
3) luonnon virkistyskäyttöön liittyvien luonto- ja retkeilypalvelujen tuottaminen sekä kulttuuriomaisuuden vaaliminen;
4) erämaalaissa (62/1991), kalastuslaissa (379/2015), kolttalaissa (253/1995), maastoliikennelaissa (1710/1995), metsästyslaissa (615/1993), vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetussa laissa (1299/2004), pelastuslaissa (379/2011), poronhoitolaissa (848/1990), porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetussa laissa (986/2011) ja ulkoilulaissa (606/1973) säädetyt tehtävät;
5) riista- ja kalataloudellisten hankkeiden toteuttaminen sekä metsästys- ja kalastuslupien myöntäminen;
6) Metsähallituksen erävalvonnasta annetussa laissa (1157/2005) tarkoitettu erävalvonta;
7) metsäpuiden siementen hankintaan ja varmuusvarastointiin liittyvät tehtävät.
Eli eiköhän tuo jo riitä kertomaan, miksi niitä Metsähallituksen ihmisiä niissä luontokohteissa juoksentelee arvoja mittailemassa ja määrittelemässä ja suojelamassa ja ennallistamassa ja niin edespäin!
Vierailija kirjoitti:
Etkö ymmärtänyt lukemaasi, vai et lukenut ollenkaan? Ihan eilen iltauutisissa näytettiin metsäkoneen navigaattorin karttapohja, jossa koko puron tai joen varsi laajalti ympäriltä. oli merkitty työalueen ulkopuolelle ja liikkumis- ja toimenpidekieltoon.
Mielenkiintoista. Olikohan navigaattorin ohjelmisto varmasti päivitetty ajan tasalle vai oliko metsäkoneen kuljettajalla vaikeuksia ymmärtää navigaattoria oikein? Vanhentuneella ohjelmistolla/karttatiedoilla navigaattori helposti neuvoo kuljettajaa ajamaan paikoista mistä ei saisi ollenkaan ajaa. Tätä tapahtuu erityisesti silloin jos asetukset ovat lisäksi säädetty navigaattorista niin että se neuvoo kuljettajalle mahdollisimman lyhyen etäisyyden ajomatkan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raakkuja tuhoutui vain n 7% Suomen raakkukannasta. Se ei ollut mikään maailmanloppu.
Paskat tuhoutunut, ei edes yhtäkään prosenttia. Pelkästään tuossa ojassa on arvioiden mukaan toistasataatuhatta raakkua ja nyt tuhoutui jokunen tuhat.
Tapaus on ikävä ja metsäkoneen kuljettaja käyttäytyi moukkamaisesti, mutta kuinka moni repisi perseensä ja heittäytyisi hysteeriseksi, jos tuolla ojassa olisi käynyt muutama saukko melskaamassa ja tekemässä samanlaista jälkeä?
Taidat olla aika vähä-älyinen juntti. Saukko on luonnonvarainen eläin joka on aina kuulunut Suomen luontoon. Jos saukko / saukot aiheuttaisivat tuollaista jälkeä kuten tässä Suomussalmen tapauksessa silloin kyse olisi luontoon kuuluvasta kiertokulusta. Sinulla on varmaankin tiedossa esimerkkejä saukkojen aiheuttamista vastaavista tapauksista joten voisit luetella niitä tälle palstalle.
Vierailija kirjoitti:
Sympatiat metsäkoneen kuljettajalle. Se ei todellakaan ole mikään ihmisen velvollisuus suojella kaikkea elämää tai ehkäistä, surra kaikkea kuolemaa. Luonto ei lähtökohtaisesti tarvitse suojelua, vaan luonto huolehtii itse itsestään. kun yksi eläinlaji kuolee niin sen useimmiten korvaa jokin toinen eläinlaji.
Vastustatko noin yleisemminkin Suomen rikoslain määräyksiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tuo on helppo uskoa. Jos tämäkin case olisi mennyt hyvässä järjestyksessä kaikkien virkaportaiden kautta, niin suurella todennäköisyydellä rikos ehtii vanhentua, ennen kuin se ehtii kulkea joka ikisen tulevat ja lähtevät postilaatikon kautta. Ja ennen kuin jokainen "tämä asia ei kuulu tälle osastolle" virkamies on asian palauttanut uuteen valmisteluun ja uudelle lausuntokierrokselle. On nimittäin omassakin ystäväpiirissä näitä valtion virkamiehiä."
Mikä ihmeen rikos tässä mielestäsi on pääasiana? Mielestäni pääasia on muuttaa prosessit mahdollisimman nopeasti sellaisiksi ettei vastaavaa tapahdu. Vain aktivisteille tää syyllisten jahtaaminen ja leimaaminen on se pääasia. Ja mitä julkisemmin eli median kautta, sen ihanampi aktivisteille koska jos aktivistiliike jotain tarvitsee niin julkisuutta. Lopulta itse asian korjaaminen ei aktivisteja edes kiinnosta koska s
Tunnet ilmeisen paljon aktivisteja? Minä en yhtään. Mutta tunnen monta, joille tämäkin luontoon liittyvä asia on tärkeä.
Pointti on siinä että tärkeintä olisi saada asia korjattua pysyvällä tavalla nopeasti. Siinä ei tää aktivismin harjoittama mediaperformanssi ja muu huomionkerjääminen ja syyllisten julkinen maalittaminen ainakaan auta kun kaikki asiaan liittyvät tahot menee siilipuolustukseen välittömästi. Kuten nytkin kävi.
Ja aktivisteja nyt tuntuu olevan joka netti ja media täynnä julistamassa ainoaa oikeaa mielipidettään kaikesta mahdollisesta. Kait tuon jokainen on huomannut, kun laiskaksi käynyt media käyttää lähinnä noita uutislähteinään.
Vierailija kirjoitti:
Sympatiat metsäkoneen kuljettajalle. Se ei todellakaan ole mikään ihmisen velvollisuus suojella kaikkea elämää tai ehkäistä, surra kaikkea kuolemaa. Luonto ei lähtökohtaisesti tarvitse suojelua, vaan luonto huolehtii itse itsestään. kun yksi eläinlaji kuolee niin sen useimmiten korvaa jokin toinen eläinlaji.
Sinä taisit oll niitä poikia, jotka penskana potki muuraispesät rikki ja käytti siilejä potkupalloina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuski muuten tiesi suojelusta, sanoi Biologille että tossahan on se suoja-alue joen ympärillä. Ei ollut (piti olla 45m ja katsokaa kuvista, pari hassua puuta). Plus yli ajoivat. Eli työporukalla oli tieto mutta siitä ei välitetty.
Hei, mut siis entäs jos ne eivät olleet ymmärtäneet raakun olemuksesta yhtään mitään. He olivat ymmärtäneet, että suoja-alue, mutteivät sen enempää.
Turha jankuttaa, kun asioiden laidat eivät ole nyt jankuttajien tiedossa!
Just niin, se jokihan ei sinänsä ole millään lailla suojeltu, vaikka siellä niitä raakkuja asuu. Kartoissakaan jokea ei ole siis merkitty suojelualueeksi.
Ilmeisesti siksi, että se jokin on yksityisen maalla: Valtiokaan ei kaiketi voi jotakin yksityisen omistamaa tuosta vaan luonnonsuojelualueeksi ottaa.
Raakun rauhoitus ja mitä se merkitsee kokonaisvaltaisesti... sitä taas ei pysty tässä sanomaan, onko tuo ymmärretty vai ei.
Vahinko on jo tapahtunut, ja sitä yritetään nyt parhaimman mukaan korjata sitä tilannetta.
Että se siitä. Opiksikin tästä tapahtumasta on varmaan otettu. Että se siitä.