Suomen miehillä on nyt pienemmät kädet Pertti Ukkola jyrähtää nykymenosta: Jos se tyttömäiseltä tuntuu...
https://www.is.fi/urheilu/art-2000010644719.html
Puhelin ja hipaisunäytöt eivät tarvitse voimaa, toisin oli ennen kun hakattiin halkoja ja tehtiin muita fyysisiä töitä. Käsien käyttö on muuttunut, toteaa Tommi Vasankari.
Yle uutisoi aiemmin miesten sormien kaventumisesta. Artikkelissa huomiosta kertoivat kultasepät. Lääketieteen tohtori ja UKK:n johtaja Vasankari pitää varsin luonnollisena sitä, että kehon erilainen käyttö näkyy sormissa.
Sormissa on luiden lisäksi lihaksia ja kun lihaksia käyttää, ne voimistuvat, Vasankari toteaa.
Toisaalta esimerkiksi puristusvoimatesti korreloi eliniänodotteen kanssa. Vasankarin mukaan varsinkin, jos testitulokset heikkenevät, niin todennäköisesti henkilölle kuuluu huonompaa ja muuallakin kehossa on heikompia lihaksia.
Monissa urheilulajeissa tarvitaan sormien lihaksia. Voimailulajeissa ja mailapeleissä puristusvoima auttaa pitämään välineistä kiinni, painissa ja judossa sormia tarvitaan kun haetaan vastustajasta otetta.
Vasankari uskoo, että sormien kaventuminen voi pienentää sitä joukkoa, jolla olisi hyvät valmiudet näihin lajeihin.
Jos muutos näkyy riittävän isossa määrin, niin se vaikuttaa kaikkeen elämään, liikkumiseen ja työntekoon. Löytyy vähemmän ihmisiä, joilla olisi lähtökohtaisesti hyvät valmiudet tehdä jotain sormien lihaksistoa vaativaa.
Myös painijakonkari Pertti Ukkolan havainnot tukevat sitä, että miesten kädet ovat pienentyneet.
Jonkin verran nuorten kanssa kätellessä olen huomannut, miten käsi tuntuu pieneltä. Toki se johtuu monesta syystä. Enää ei hakata halkoja tai tehdä töitä, joissa sormet vahvistuvat, Ukkola pohtii.
Kommentit (45)
Trumpillakin kädet ihan miniatyyrikokoa.
mutta påå maksikokoa ... miettii jo että onko vesipää
Vierailija kirjoitti:
Miehiset miehet on kadonneet. Enkä tarkoita pelkästään ulkonäköä. Niillä on haluja vähemmänkuin naisilla. On tavallista että ukko ei anna.
Myös naiset miehistyvät. Leveät hartiat, kapea lantio ja haaveissa uratykkiys ja lapsettomuus. Syntyvyys laskee siksi, että synnyttäminen koetaan liian naiselliseksi.
Suomalaisten heikkous ja lihavuus johtuu epäterveellisten rasvojen käytöstä. Pehmeät rasvat ovat epäterveellisiä.0
Vierailija kirjoitti:
Trumpillakin kädet ihan miniatyyrikokoa.
Ja kauli oli semmonen joku tatti.
Vierailija kirjoitti:
Miehiset miehet on kadonneet. Enkä tarkoita pelkästään ulkonäköä. Niillä on haluja vähemmänkuin naisilla. On tavallista että ukko ei anna.
No ootko sä miettinyt ootko se hellinyt ja passannut miestäsi pitkin päivää, että johtuisiko siitä? Sitähän täällä jatkuvasti toistellaan, että miesten tulisi piikoa ja passata ensin koko päivä vaikka pyykkien kimpussa, niin sitten vois mammaakin panettaa joskus.
Täällä yksi pienikätinen, jo vanhempi mies. Minulla on sirot luut. Joo, varmasti olisin valinnut erilaiset, jos olisi kysytty. Olen kuitenkin normaalikokoinen ja olen pärjännyt elämässä ihan hyvin tästä puutteesta huolimatta. En mitenkään usko, että käsien koko riippuisi kovin merkittävästi niillä tehdystä työstä. Haluan tarkempia tutkimuksia.
Jos aikoo jossain painissa huipulle, niin se paini pitää aloittaa pikkupoikana jo poikapainista. Kyllä sellaisille henkilöille kädet kehittyy niin kuin ennenkin. Ei se ole mikään laji, joka aloitetaan joskus teini-iässä ilman mitään urheilupohjaa, jos siinä aikoo menestyä maailman huipulla.
Hyvin se näköjään naisiltakin luonnistuu tuo mollaaminen ja arvostelu, niin ei sitten tarvi olla niin ihmeissään, jos miehet puhuu naisten ruumiinosista.
Miehistä tulee naisia ja naisista miehiä. Järkyttävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorilla miehillä on pienemmät kädet, mutta isompi k y r p ä. Ja sehän on kaikkein oleellisinta.
Myös nakit ovat pikkiriikkiset, varsinkin sellaisen ihraröllykän alla. Miehet ovat naisellisia läskejä. Joidenkin äänikin sellainen tyttömäisen hempeä tai nasaali. Hyivittu.
Ei pidä paikkaansa, sillä nuorilla miehillä on tutkitusti pidemmät penikset. Lääkärit ovat mitanneet penikset suomalaisilta miehiltä erektioasennossa laboratorio-olosuhteissa. Mittaustulokset ovat kiistattomat; nuoret miehet ovat miehisempiä.
Ja miksi tämä on muka huono juttu? Olemme kuitenkin terveellisempiä kuin ennen. Teknologian kehityksen myötä ei enää tarvitse tehdä tiettyjä asioita käsin ja hyvä niin.
Ei ne kämmenet/sormet kyllä ihan hirveästi kasva jos ollenkaan vaikka kuinka rankasti tekis hommia. Muitten turhat mielipiteet omasta ulkonäöstä kannattaa jättää huomioimatta ja elää elämää. Urpot ne aina valittaa kaikesta.
T: 10vuotta kuntosalia harrastanut mies.
Ennen miehet oli jättiläisiä. Ei mahtunut kun yksi sormi perseeseen ja kaksi pimperoon. Niin varmaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorilla miehillä on pienemmät kädet, mutta isompi k y r p ä. Ja sehän on kaikkein oleellisinta.
Myös nakit ovat pikkiriikkiset, varsinkin sellaisen ihraröllykän alla. Miehet ovat naisellisia läskejä. Joidenkin äänikin sellainen tyttömäisen hempeä tai nasaali. Hyivittu.
Ei pidä paikkaansa, sillä nuorilla miehillä on tutkitusti pidemmät penikset. Lääkärit ovat mitanneet penikset suomalaisilta miehiltä erektioasennossa laboratorio-olosuhteissa. Mittaustulokset ovat kiistattomat; nuoret miehet ovat miehisempiä.
Minkä salakerhon suorittamia nämä mittaukset on? Oon aika varma, että jos tuollainen mittaus ihan valtakunnan tasolla suoritettaisiin, niin siitä olisi etusivun artikkeli useammassakin lehdessä.
-eri
Tämmöstä se evoluutio on. Tätä vastaan taistelu on taistelua tuulimyllyjä vastaan.
Kyllä pleikkaria pelaamalla, runkkaamalla ja kaljatökin avaamisella sormet vahvistuu.
Eikö tämmöiset kirjoitukset ole rasismia? Taas miehiä haukutaan.
Vierailija kirjoitti:
Nuorilla miehillä on pienemmät kädet, mutta isompi k y r p ä. Ja sehän on kaikkein oleellisinta.
Kemikaalikuormituksen kasvattama hormonihäiriö eikä siittiöitä ollenkaan, ihan kuin joku alienin elin, todella surullista. Mieluummin otan viisikymppisen äijän ja hänen normaalisti kehittyneen elimensä.
Se oli jo Saku Sammakossa että Matias Myyrällä oli multaa sormiensa alla ja ei kelvannut naiselle, mutta hepokatti-heikki soitteli viuluaan ja hurmasti naisen. Niin se vain menee, turha perusuperttien selitellä muuta.