Sinä, jota ei lähestytä arkitilanteissa, millainen olet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lyhyt lievästi ylipainoinen 39 v. nainen joka asuu alueella missä paljon nuoria kauniita ja rikkaita ihmisiä. Vain lapset jotka ignooraan täysin tunkevat iholle.Ja vain koirat katsovat minua.Mutta ei se mitään. Pidän koirista🥰

Juttele niiden lasten kanssa. He tarvitsevat edes yhden aikuisen, joka huomioi heidät, juttelee heidän kanssaan ja vähän leikkiikin heidän kanssaan. Ja sen tekeminen antaa sinulle hyvän olon ja tekee sinusta viehättävämmän.

Vierailija kirjoitti:

Sen jälkeen kun masennuin, huomasin että ventovieraiden ihmisten lähestymiset ja häiriköinnit loppuivat lähes kokonaan. Kai olemukseni on liian ilmeetön ja poissaoleva, ja ihmiset vaistoavat minussa jotain outoa. Vain yhden naisen muistan tulleen pyytämään viittä tai kuutta euroa, jonka antamiseen minulla ei ollut varaa.

Hyvin te jaksatte valehdella itellenne. Pointti onkin just siinä että pysytte mahdollisimman etäällä.

Olen 163cm ja hoikka. Nättikin. En juuri laittaudu, mutta on kuitenkin ehjät ja puhtaat vaatteet aina. Olen lähes näkymätön. Jopa tyhjällä baaritiskillä joutunut odottamaan, kun ei tulla myymään. Lähdin lopulta pois. Joskus sentään joku mummeli jotain höpöttää. Miehiä olen tavannut lähinnä tinderissä tai sitten työpaikalla. Ihan absurdia ajatella että mies tulisi juttelemaan yhtään missään, edes baarissa. Vaikka sinne kyllä sitten laittaudun enemmän. Olen kyllä vähän ujo, mutta en kulje seinänvieriä pitkin. Enkä näytä myrtsiltä. 40v nykyään, aina ollut näin. Ja nuorena olin oikeasti söpö. 

Vierailija kirjoitti:

Olen tiukkakatseinen rillipää. Hyvävartaloinen. Koskaan ei ole lähestytty arkitilanteissa. Paitsi no on vihellelty. Yökerhossa ilman silmälaseja kuhina käy.

Mutta kesälomareissulla nautin kyllä, kun eräs mies Italiassa hiljensi kohdallani autoaan ja katsoi minua pitkään. Yli 40-v naista. Mulla oli farkkusortsit ja punainen paita. Tiesin kyllä itsekin olevani niissä aika kuuma.

Kuinka rumia silmälaseja ihmisillä oikein on, jos niiden kanssa ei kukaan lähesty, mutta ilman rillejä käy kuhina? :D Mietin vaan kun itse tykkään omista laseistani eikä ne ole miehiäkään häirinneet. 

Ihan normaali ihminen. Ei ihmisiä ylipäänsä lähestytä kaduilla (pl. yöllä baarista poistuessa). 

Lähestytäänkö muka useitakin ihmisiä arkitilanteissa?

Konteksti vaikuttaa myös.

Lenkkipolulla en uskalla hymyillä ja katsoa silmiin vastaantulevia lenkillä olevia miehiä silmiin. Lenkkipolku menee erilaisen maaston myös metsäikön läpi ja jokin itsesuojeluvaisto sanoo, että en ota mitään riskejä sen suhteen, että tuntemattomat urheilulliset (siis heiltä käy kimppuun käyminen fyysisesti helpolla) miehet luulisivat mitään, en herätä mitään ainakaan kontaktinotolla. 

Urheillessa vietit tulevat pintaan, adrenaliini ja hormonit. Urheilulliset tosi hyväkuntoiset miehet pelottavat juuri edelläkerrotusta syystä, konteksti jne. He ovat varmasti suureksi osaksi ok ihmisiä, mutta ei voi tietää ja tilanne on sama, kuin jos pupu on kävelyllä ja vastaan tulee saksanpaimenkoira, pupu säikähtää jo pelkästään kokoeroa ja sitä mitä voi käydä. Niin se vaan menee.

Sitten muualla, julkisilla ja ihmisiä vilisevissä turvallisissa paikoissa esim. kaupassa tilanne on eri. Voi katsoa silmiin ja hymyillä, jos itsellä vaan rohkeus riittää - mutta ei tarvi turvallisuuden puolesta miettiä samoin kuin lenkkipoluilla.

Jos pään malli on kuin Kalle Paladerilla, niin kalju on ruma.

Olen vähän päälle viisikymppinen, hoikka ja siro nainen, jolla on värjäämättömät tummanruskeat pitkät hiukset. Pukeudun melko tavanomaisesti, kuitenkin ennemmin nuorekkaasti kuin tätimäisesti. Silmälasit on, ja jo nuorempana huomasin, että ne vaikuttaa jonkin verran.

Minua on sanottu kauniiksikin, omasta mielestäni olen ihan perusnätti. Mutta niin vain olen muuttunut viime vuosina näkymättömäksi. Vielä nelivitosena tilanne oli hyvin toisenlainen, vaikka en ole niistä ajoista juuri muuttunut. Ehkä maailma ympärillä on muuttunut sitten sitäkin enemmän, eikä vastakkaista sukupuolta uskalleta enää lähestyä livenä?

Ruma. Vanhukset ja lapset tosin lähestyy, että ehkä mua ei lasketa?

Arkitilanteissa? Minua ei lähestytä eikä olla lähestytty koskaan missään vaikka baareissakin tuli käytyä 18-26-v ikävuodet, koskaan minua ei lähestytty, vain kavereitani. Minä olin se joka lähti jokaikisen baari-illan jälkeen yksin kotiin itkemään kun en taaskaan kelvannut. Millainen sitten olen? Ruma pisamanaamainen tummahiuksinen 165 cm, 50 kg nainen. Ikinä en ole miehille kelvannut edes kännissä.

Minulla on kuulemma sellainen resting bitch face 

Joskus nuorena tätä mietin, että mistä kiikastaa. Olin 30 v asti 170 cm/58 kg, pitkä tumma tukka ja aika hiirulainen, mutta kävin paljon kavereiden kanssa ulkona tanssimassa. Ei lähestytty mua missään tilanteissa.

Nyt n 20 vuotta myöhemmin ymmärränkin jo että näin lähes 100kiloisena ja lyhyttukkaisena en ole se feminiinein täti maisemissa enkä vuosiin ole toivonut miehistä huomiota. Mut en myöskään enää usko, että nuorena mussa oli mitään vikaa. Elämä vain meni niin.

158-senttinen, ruskeatukkainen, totaalisen ei-flirtti. Näytän varmaankin kirjaston tädiltä. 47-vuotias. Ei tatuointeja ja tukkakin pitkä. Olen hoikka ja sporttinen, mutta tiedostan olevani vanha ja kun flirtti puuttuu niin.. adios. Huomio menee nuorille ja seksikkäille, ja saa mennäkin. :-D 

Suomessa ei ole ehkä muutenkaan sellainen iskemiskulttuuri valloillaan? Täällähän ei jutella tuntemattomille, eikä lähestytä muutoin kuin on asiaa. Olisiko se sitten syynä, ettei kukaan uskalla lähestyä toisia. Myöskään kohteliaisuuksia ei heitellä spontaanisti, kulttuurimme on "viileä" ja sisäänpäinkääntynyt. En kyllä kaipaakaan mitään kamalaa viheltelykulttuuria, mukavaa kun saa olla totaalisen rauhassa!

170 cm puhelias hoikka blondi.

Jos miehet nykisivät joka kadunkulmassa hihasta, avomies tulisi hulluksi.

Miehet katsovat kyllä pitkään edestä ja takaa, mutta suomalaiset eivät sentään tule yleensä häiritsemään. Humalaiset ja ulkomaalaiset kylläkin ja vanhat miehet. 

Pitäisin outona, jos joku tuntematon  lähestyisi arkitilanteessa.

No minä olen ihan hyvännäköinen, hoikka, pitkähiuksinen. En oikein nyt hahmota, mitä arkitilanteita tässä tarkoitetaan? Teen etätöitä kotona, käyn kaupassa, tapaan ystäviä, käyn harrastuksissa, kirjastossa, museossa, metsässä kävelyllä, uimahallissa, koulun vanhempainilloissa.... jos kysymys tarkoitti jotain tällaista, niin sitten minua ei tosiaan lähestytä näissä tilanteissa. Ja hyvä niin - en kaipaa näihin mitään ulkonäön perusteella valikoituneita lähestymisiä, koska itse en kiinnostu tuntemattomista ulkonäön perusteella (enkä lähestyjästä sen vuoksi, että hän piti minun ulkonäöstäni).

Vierailija kirjoitti:

Mikä lasketaan lähestymiseksi? Onko se lähestymistä, jos nainen katsoo pitkään suoraan silmiin ja hymyilee? Siis ei käännä lainkaan katsettaan pois. Tai toivooko hän, että minä lähestyisin? Tätä tapahtuu joskus lenkillä. m

Eihän siinä kaiketi lähestytty, jos vain hymyiltiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tiukkakatseinen rillipää. Hyvävartaloinen. Koskaan ei ole lähestytty arkitilanteissa. Paitsi no on vihellelty. Yökerhossa ilman silmälaseja kuhina käy.

Mutta kesälomareissulla nautin kyllä, kun eräs mies Italiassa hiljensi kohdallani autoaan ja katsoi minua pitkään. Yli 40-v naista. Mulla oli farkkusortsit ja punainen paita. Tiesin kyllä itsekin olevani niissä aika kuuma.

Kuinka rumia silmälaseja ihmisillä oikein on, jos niiden kanssa ei kukaan lähesty, mutta ilman rillejä käy kuhina? :D Mietin vaan kun itse tykkään omista laseistani eikä ne ole miehiäkään häirinneet. 

Samaa ihmettelen myös, koska oikeasti silmälasit istuvat tosi hyvin useimmille ja päinvastoin kaunistavat.