Miten keskustella miehen kanssa, joka alkaa heti kiukutella, jos puhe kääntyy hänen vastuisiin?

Miten kauan olette olleet yhdessä?

Ei se tuosta miksikään muutu. Seurustelin pari vuotta tuollaisen kanssa. Hänen kommentteja keskusteluyrityksiini oli mm. Whatever ja blaablaablaa. En tajua miten niinkin pitkään jaksoin NELIkymppiseltä mieheltä tuollaista käytöstä! Eli ymmärrän kyllä toisaalta tuon kun sanoit että se irrottautuminen ei ole helppoa, mutta usko pois se helpottaa niin kamalasti kun saat revittyä itsesi irti.

Vierailija kirjoitti:

Ei se tuosta miksikään muutu. Seurustelin pari vuotta tuollaisen kanssa. Hänen kommentteja keskusteluyrityksiini oli mm. Whatever ja blaablaablaa. En tajua miten niinkin pitkään jaksoin NELIkymppiseltä mieheltä tuollaista käytöstä! Eli ymmärrän kyllä toisaalta tuon kun sanoit että se irrottautuminen ei ole helppoa, mutta usko pois se helpottaa niin kamalasti kun saat revittyä itsesi irti.

Niin ja myös tämä keskustelujen välttäminen hänellä. Milloin oli kiirettä tai sitten vapaa- aikaa tai lomaa ei voinut käyttää hankalista asioista keskustelemiseen. Tekosyitä kyllä löytyi aina... huhhuh. Nyt jälkeenpäin kun miettii niin se oli aivan käsittämätöntä se käytös! Toki silloinkin kyllä välillä mietin että olenko piilokamerassa vai onko hänellä.jokin veto kavereiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihastuttava yksimielisyys asiassa. Enkä voi sanoa itsekään olevani eri mieltä. Irroittautuminen ei vain ole niin helppoa. Emme onneksi asu yhdessä, joten ihan katastrofaalinen tilanne ei sentään ole.

Kenelläkään ei ilmeisesti ollut mitään ajatusta, että tuollainen käytös voisi jossain olosuhteissa muuttua?

Ap

Voi tuo miehen käytös muuttua, mutta se vaatii hyvin todennäköisesti miehelle syvän henkilökohtaisen kriisin jossa hän joutuu kohtaamaan itsensä. Mutta hengitystä en pidättelisi tätä kriisiä odotellessa, koska ihmisen kaikki puolustusmekanismit ovat valjastettuja siihen käyttöön että tällaista kriisiä ei ihmiselle tulisi. Ihmisen sisällä olevat padot ovat vahvoja ja kestävät usein koko ihmisen eliniän.

Niin, itse asiassa ajattelen samalla tavalla. Tuolla miehellä on n

Nro 97 oli Ap.

Ja jäi pois tuosta, että en minäkään usko, että sellaista kriisiä onkaan, joka nuo puolustusmekanismit läpäisisi. Hänellä kun on sellainen puolustusmekanismi myös, että paahdetaan vain eteenpäin kävi mitä kävi. Ja vaikka kaikki ympärillä kaatuisi, häneltä lähtisi koti, työ ja läheiset, niin hän menisi vain eteenpäin pysähtymättä miettimään mikä tuon kaiken aiheutti. Noita on jo tapahtunut, mutta ei vain kaikki yhtäaikaa, eikä hän silti ole pysähtynyt miettimään miksi niin kävi. Hänelle se on vain täysi mysteeri senkin jälkeen, kun olen sanonut, että tapahtunut on luonnollinen seuraus hänen teostaan X. Hän kyllä nyökyttelee, kun kerron nämä, mutta seuraavana päivänä asia on hänelle taas täysi mysteeri, aivan kuin siitä ei olisi eilen puhuttukaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ex-mieheni ei kyennyt keskustelamaan mistään vakavasta, sillä hänen mielestään se kaikki oli konfliktia, mikä kutisti hänet pieneksi papanaksi. Ikävät asiat piti kirjoittaa sähköpostiin ja niihin hän sitten vastasi kun oli saanut maiskutella asiaa itse ja löytää täydellisen vastauksen. Esimerkiksi jäi kiinni suhteesta ja halusin keskustella siitä kuten petetty ihminen normaalisti haluaa niin minusta tulikin hirviö, koska jankutin asiasta ja hän häipyi aina paikalta. Koskaan ei ollut sopivaa hetkeä puhua siitä, joten jos halusin jotain vastauksia (en niitä edes saanut) niin "laita s-postia tai txt viesti"

Voin tosi huonosti tuossa suhteessa - ihan kuin olisi elänyt 5 -vuotiaan poikalapsen kanssa.

Jännä, minäkin olen arvioinut hänen henkiseksi iäkseen 5-vuotiaan. Ja siihen se osuu, kun lukee vaikkapa netistä 5-vuotiaan kehityksestä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ex-mieheni ei kyennyt keskustelamaan mistään vakavasta, sillä hänen mielestään se kaikki oli konfliktia, mikä kutisti hänet pieneksi papanaksi. Ikävät asiat piti kirjoittaa sähköpostiin ja niihin hän sitten vastasi kun oli saanut maiskutella asiaa itse ja löytää täydellisen vastauksen. Esimerkiksi jäi kiinni suhteesta ja halusin keskustella siitä kuten petetty ihminen normaalisti haluaa niin minusta tulikin hirviö, koska jankutin asiasta ja hän häipyi aina paikalta. Koskaan ei ollut sopivaa hetkeä puhua siitä, joten jos halusin jotain vastauksia (en niitä edes saanut) niin "laita s-postia tai txt viesti"

Voin tosi huonosti tuossa suhteessa - ihan kuin olisi elänyt 5 -vuotiaan poikalapsen kanssa.

Anna kun arvaan - hänen mielestään olit varmaan myös kovin negatiivinen ihminen kun haluat vain rypeä ikävissä asioissa. Mies sen sijaan on positiivinen kun hän ei keskustele mistään ikävästä vaan vääntää kaikesta vitsin ja hänen mielestään sitä "tarvittavaa keskustelua" on kaikki missä ei mennä pintaa syvemmälle kuten "mitä syödään tänään? Mitä tulee telkkarista? Sataako siellä?" ym. tosi mielenkiintoista sivuraiteille suuntaavaa. Ongelmat katoaa sillä ettei niistä puhu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sovitte yhteisiä aikatauluja jos on noin vaikeaa? Ap voisi vain ilmoittaa menevänsä paikkaan x silloin ja silloin ja mies ilmestyy mukisematta ajoissa paikalle, jos haluaa seuraksi. Treffit kannattaa pääsääntöisesti sopia miehen kotiin ja ap saa oman avaimen sinne. Perhettä on turha perustaa ennen terapiassa käyntiä. Ap voisi ystäviensä kanssa käydä riennoissa ja matkoilla ja kauppareissut onnistuu hyvin kotiin toimituksena, miehelle vain lasku. 

Haloo. Mikään määrä terapiaa ei auta tollasessa tapauksessa. Etenkin jos ihminen itse ei halua muuttua. Selvä asennevamma.

Aivan kuten joku aiemmin sanoi, niin ei se terapia mikään taikamatka ole. Noin kieroon kasvanut tyyppi ei terapialla parane. Toki terapeutti saa hyvät rahat vuosikausia, kun asiakas tarvitsee aina vain lisää ja lisää terapiaa, kun aiempi määrä terapiaa ei ole vielä auttanut.

Surullista tuossa on tietenkin tuo ihmiskohtalo. Mutta yhtä surullista on se, että me veronmaksajat maksamme näiden toivottomien tapausten kymmenen vuoden terapian, eikä lopputulos eroa juurikaan lähtötilanteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sovitte yhteisiä aikatauluja jos on noin vaikeaa? Ap voisi vain ilmoittaa menevänsä paikkaan x silloin ja silloin ja mies ilmestyy mukisematta ajoissa paikalle, jos haluaa seuraksi. Treffit kannattaa pääsääntöisesti sopia miehen kotiin ja ap saa oman avaimen sinne. Perhettä on turha perustaa ennen terapiassa käyntiä. Ap voisi ystäviensä kanssa käydä riennoissa ja matkoilla ja kauppareissut onnistuu hyvin kotiin toimituksena, miehelle vain lasku. 

Haloo. Mikään määrä terapiaa ei auta tollasessa tapauksessa. Etenkin jos ihminen itse ei halua muuttua. Selvä asennevamma.

Aivan kuten joku aiemmin sanoi, niin ei se terapia mikään taikamatka ole. Noin kieroon kasvanut tyyppi ei terapialla parane. Toki terapeutti saa hyvät rahat vuosikausia, kun asiakas tarvitsee aina vain lisää ja lisää terapiaa, kun

No, "hyvä" puoli tällaisissa ihmisissä on että he eivät yleensä hakeudu terapiaan, koska eivät näe itsessään mitään ongelmaa. Ovat olevinaan vaan olosuhteiden uhreja uudestaan ja uudestaan. 

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä, että ei tuollaisen kanssa mitään tule.

Onko mitään mikä voi saada tuollaisen muuttumaan? En ajattele, että minä saisin, mutta onko elämässä ylipäätään mitään mikä voisi johtaa muutokseen parempaan päin? Ap

Ei, jos hänen henkinen kehityksensä on pysähtynyt siihen 5-vuotiaan tasoon kuten kuvailit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ex-mieheni ei kyennyt keskustelamaan mistään vakavasta, sillä hänen mielestään se kaikki oli konfliktia, mikä kutisti hänet pieneksi papanaksi. Ikävät asiat piti kirjoittaa sähköpostiin ja niihin hän sitten vastasi kun oli saanut maiskutella asiaa itse ja löytää täydellisen vastauksen. Esimerkiksi jäi kiinni suhteesta ja halusin keskustella siitä kuten petetty ihminen normaalisti haluaa niin minusta tulikin hirviö, koska jankutin asiasta ja hän häipyi aina paikalta. Koskaan ei ollut sopivaa hetkeä puhua siitä, joten jos halusin jotain vastauksia (en niitä edes saanut) niin "laita s-postia tai txt viesti"

Voin tosi huonosti tuossa suhteessa - ihan kuin olisi elänyt 5 -vuotiaan poikalapsen kanssa.

Anna kun arvaan - hänen mielestään olit varmaan myös kovin negatiivinen ihminen kun haluat vain rypeä ikävissä asioissa. Mies sen sijaan on positiivinen kun hän ei keskust

Kuvailit juuri nykyisen miesystäväni. Jos asiasta mainitsen niin yhtenä päivänä kertoo että hän vaan ei ole niin puhelias, toisena että minä haluan puhua liikaa ja kolmanteen että minun pitää antaa hänelle aikaa. Puolitoista vuotta hän on aikaa saanut ja minä keräilen rohkeutta lähteä. Ei tässä mitään järkeä että alan itkemään aina jos ajattelen suhdettamme.

Älä keskustele hankalista asioista. Jätä keskustelemasta. Jos itse mainitsee jotain vastaa nasevasti, mutta lyhyesti tyyliin: sun vuoro.

Jos meinaa äityä aggressiiviseksi ja on pakko sanoa tai yrittää sopua jotain, ota joku kolmas siihen.

Jätä tekemättä ne, mitkä on sen tehtäviä sun mielestä. Jos valittaa sano "sun vuoro."

Ruokaostosten kanssa voi olla vaikeampaa, koska ei voi jättää tekemättä, jos perheessä lapsia ja hos itsekin haluaa jotain syödä, mutta voit ehkä ostaa vain minimaaliset määrät, jotka riittää lapsille

 Johan alkaa ehkä kauppareissut kiinnostaa, jos kaapeista ei löydy syötävää, eikä ne täyty itsestään aina silloin, kun itseä ei huvita mennä tai ei halua käyttää rahaa, vaikka olisi periaatteessa se oma vuoro.

JÄTÄ SE SIKA

Vierailija kirjoitti:

Älä keskustele hankalista asioista. Jätä keskustelemasta. Jos itse mainitsee jotain vastaa nasevasti, mutta lyhyesti tyyliin: sun vuoro.

Jos meinaa äityä aggressiiviseksi ja on pakko sanoa tai yrittää sopua jotain, ota joku kolmas siihen.

Jätä tekemättä ne, mitkä on sen tehtäviä sun mielestä. Jos valittaa sano "sun vuoro."

Ruokaostosten kanssa voi olla vaikeampaa, koska ei voi jättää tekemättä, jos perheessä lapsia ja hos itsekin haluaa jotain syödä, mutta voit ehkä ostaa vain minimaaliset määrät, jotka riittää lapsille

 Johan alkaa ehkä kauppareissut kiinnostaa, jos kaapeista ei löydy syötävää, eikä ne täyty itsestään aina silloin, kun itseä ei huvita mennä tai ei halua käyttää rahaa, vaikka olisi periaatteessa se oma vuoro.

Laiskaperseet kyllä löytää keinot kiertää tällaiset temput. Minun ex-mieheni kävi joka päivä ravintolassa syömässä ja iltapalaksi söi pelkkää leipää. Ei tarvinnut osallistua ruokaostoksiin tai ruuanlaittoon. 

Meillä on jako, että itse teen enemmän, koska olen kotona ja mies köy työssä. Eli miehen työpäivinä keittiön siivous, pyykit, kevyt yleissiivous, ruuan laitto. 

Olen vihjaillut, että kauppareissut kuuluisi hänelle vapaapäivinään, ehkä myös ruuanlaitto ja keittiön siivous.

Nämä tapahtuvat vaihtelevasti ja kauppaan pyytelyt aiheuttavat välillä närkästystä. Ksikki pitäisi mennä hänen puoleltaan "go with the flow" periaatteella. Koska ei yhteistä tiliä, on se jo rahallisestikin vähän epävarmaa ja ei niin mukavaa. Jos toinen ostaakin reippaasti vähemmän, on se toisen kukkarosta pois. 

Järeinä keinoina olen mm. jättänyt keittiön siivoamatta tahalleen ja ennen vapaapäiväänsä, en tee runsaita ruokaostoksia, jotta kaapit eivät olisi täynnä ja tarve kauppareissuun olisi silloin, kun se hänelle parhaiten sopii eli vapaapäivinään. Muuten saattaisi jopa jäädä viikon ostokset hänen puoleltaan ostamatta. En sano,  ettei olisi ikinä ostanut tarpeeksi, mutta hieman epätoimiva tuo systeemi on mielestäni. Varsinkin kun ei kummallekaan ole mitenkään sama mitä niihin laittaa eli pitäisi mennä suht koht tasan. Minä "tuhlarina" voin jopa laittaa enemmän, mutta jossain järkevästi suhteessa.

Sitten kun pyytelemässä niitä kauppareissuja on anna mä arvaan se miehestä hyötyvä hyeena ja nalkuttaja. 

. Hän on antanut hienoja ohjeita kuten: "Osta aina parin kolmen päivän lämmin ruoka, mutta itse sitten tulee yhden päivän ostoksilla välillä kotiin ja jos vihjaisen jotain tulee "Ei ole rahaa" tai "En voi kokoajan ostaa paljon" 

Jos itse olen ostanut pienet ostokset tulee valitus: "Eilen olit kaupassa. Mikset ostanut enemmän."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä keskustele hankalista asioista. Jätä keskustelemasta. Jos itse mainitsee jotain vastaa nasevasti, mutta lyhyesti tyyliin: sun vuoro.

Jos meinaa äityä aggressiiviseksi ja on pakko sanoa tai yrittää sopua jotain, ota joku kolmas siihen.

Jätä tekemättä ne, mitkä on sen tehtäviä sun mielestä. Jos valittaa sano "sun vuoro."

Ruokaostosten kanssa voi olla vaikeampaa, koska ei voi jättää tekemättä, jos perheessä lapsia ja hos itsekin haluaa jotain syödä, mutta voit ehkä ostaa vain minimaaliset määrät, jotka riittää lapsille

 Johan alkaa ehkä kauppareissut kiinnostaa, jos kaapeista ei löydy syötävää, eikä ne täyty itsestään aina silloin, kun itseä ei huvita mennä tai ei halua käyttää rahaa, vaikka olisi periaatteessa se oma vuoro.

Laiskaperseet kyllä löytää keinot kiertää tällaiset temput. Minun ex-mieheni kävi joka

Toivottavasti ei itsestäni ole tuollaisia valheita ollut liikenteessä. Käyn  nimittäin välillä ulkona syömässä, mutta silti aina ostan ja laitan vielä ruuat kotiin. Olin kyllä ylitunnollinen siibä, että vaikka oli aineet kotona kiirihdun kotiin laittamaan jotta ei miehen olisi tarvinnut raskaan työpäivän jälkeen laittaa tai ikävää nipottamistahan siitä olisi tullut. 

Jotkut varmaan säälivät miestä kun ei käynyt ikinä ulkona syömässä. Olisi kyllä voinut. Ei mun vika että ei esim. osta ruokaa edes työssä itselleen.

Haluaa olla säästeliäs? No ei tarvitse uhrautua kuitenkaan. Emme ole ikinä sopineet, että hån ei saisi käyttää omiin lounaisiinsa mitään. Jos haluaa laittaa mahdollisimman paljon luottokortilleeb säästöön, mikä hänen nimissäänja käytössään täysin tai siis hönen päätä tävallassaan, en pitäisi sitä perheelle uhrautumisena.

Hön ottaa ruuat töihin jotka minä tai hän ostanut. Maksan ryokakuluista kotiin yli puolet eli se siitä uhrautumisesta Hän pistää säästöön usean satasen kuussa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä keskustele hankalista asioista. Jätä keskustelemasta. Jos itse mainitsee jotain vastaa nasevasti, mutta lyhyesti tyyliin: sun vuoro.

Jos meinaa äityä aggressiiviseksi ja on pakko sanoa tai yrittää sopua jotain, ota joku kolmas siihen.

Jätä tekemättä ne, mitkä on sen tehtäviä sun mielestä. Jos valittaa sano "sun vuoro."

Ruokaostosten kanssa voi olla vaikeampaa, koska ei voi jättää tekemättä, jos perheessä lapsia ja hos itsekin haluaa jotain syödä, mutta voit ehkä ostaa vain minimaaliset määrät, jotka riittää lapsille

 Johan alkaa ehkä kauppareissut kiinnostaa, jos kaapeista ei löydy syötävää, eikä ne täyty itsestään aina silloin, kun itseä ei huvita mennä tai ei halua käyttää rahaa, vaikka olisi periaatteessa se oma vuoro.

Laiskaperseet kyllä löytää keinot kier

Ex-mieheni kohdalla kyse oli oikeasti päivittäisestä ulkona syömisestä. Eikä minua tietenkään ikinä kutsuttu mukaan. Meni aina suoraan töistä ravintolaan. Hänellä paloi rahaa ihan älyttömästi tohon touhuun. 

Kääntyykös se puhe yhtä usein sinun vastuihisi kuin miehen? Naiset tyypillisesti keskustelevat parisuhteessa enemmän miehen vastuista kuin omistaan.

Eli ihmettelet, miksi miestä ärsyttää nalkutus.

En nyt ole varma, puhunko samasta asiasta kuin ap, mutta kerron oman kokemukseni. Mies on aina ollut tosi mukava ja "helppo tapaus", kunnes puhe on mennyt johonkin hänen unohdukseensa, mokaansa tai muuhun asiaan jossa hän on tehnyt jotain huonosti. Hän ei kestänyt kuulla sitä, sen sijaan alkoi kauheat syyttelyt kuinka MINÄKÄÄN en asiaa hoitanut, kuinka minä olen alunperin syyllinen, tai sitten vaan suoraa minun haukkumistani.

Vuosien varrella tajusin että hän ei vaan ollenkaan kestä sitä, että hänessä olisi jotain "vikaa". Hän ei ole voinut unohtaa koska se olisi vika, hän ei ole voinut mokata, hän ei voi olla syyllinen mihinkään koska se kertoo epäonnistumisesta. Ja epäonnistua ei saa, koska silloin on huono ihminen, vääränlainen ja kaikki vihaa vääränlaisia ihmisiä.

Kaikki tämä tuli lapsuudesta ja nuoruudesta. Mies ei sitä minun sanomana tajunnut eikä suostunut hyväksymään, mutta pikkuhiljaa tajusi etten minä jaksa tuollaista, ja monet kerrat hoinkin että kaikki mokaa eikä se mitään haittaa...

Silmät taisi aueta vasta kun olin jo ottamassa eroa ja toisekseen, kun työpaikallaan sai esimiestensä arvion itsestään. Siinä mainittiin aivan liiallinen itsekriittisyys ja virheiden pelko. Ne olivat ainoita miinuksia hänessä, kaikki muu oli erittäin positiivista palautetta. Siinä kohtaa vasta tajusi että olinkin ollut oikeassa kun olin tuosta hänelle puhunut, ei se ollutkaan minulta pelkkäö haukkumista ja satuttamisyritystä.

Terapiassa käytiin yhdessä ja mies yksinkin ja kyllä hän siitä muuttui. Nykyäänkin vielä joskus hänellä ilme kiristyy kun käy ilmi joku hänen unohduksensa, mutta vähintään pienellä muistutuksella pääsee siitä nopeasti yli. Ylipäätään pystyy nyt itsekin sanomaan että tein tämän väärin, ja asioista ja tekemisistään ottaa vastuuta. 

helpompi kupattava?