Päätin alkaa tukien vuoksi yh:ksi

Ja tunnenko omatunnon tuskaa? No en tunne. 

15v miehen kanssa yhdessä, kolme lasta. Elämä mukavasti mallillaan yms. Mies tienaa enemmän, hiukan vaihdellen mutta noin 3400€/kk, itse olen normipalkkainen, bruttona 2600€/kk. Lisiä tulee jos tehdä jaksaa.

Meni sitten lopullisesti kuppi nurin kun haettiin asuntolainaa. Asutaan alueella jossa omakotitaloa meidän perhekoolle on todella vaikea saada alle 300t. Muutto toisaalle on mahdollista kyllä, se tarkoittaisi lasten kuvioiden ja kaveripiirien vaihtumista koulun ja päiväkodin osalta. Lainaa ei tippunut, takaajia pitäisi löytyä, meiltä niitä ei löydy. Puskurirahasto oli liian pieni, jos sitä tässä kerryttää niin sitten saadaan laina.

Meillä menee -kaikki- raha elämiseen. Lapsilla on harrastukset mitkä vie rahaa, vuokrat pitää maksaa, työmatkat vie reilusti bensaa yms. Isoja lainoja ei onneksi ole mutta kahdesta autosta maksetaan lainaa pois.

Tein päätöksen että paperilla ero, mies vuokrasi oman asunnon, minä jäin lasten kanssa yhteiseen kotiin. 

Pidetään tällä hetkellä rahat erillään toisistaan eikä makseta yhdessä enää mitään, minä hoidan lasten hommat, harrastukset, ruoat kotiin yms. Mies hoitaa oman asuntonsa vuokrat ja mitä muuta sit pitääkään, maksaa jopa elareita nykyään kun vedettiin homma niin pitkälle.

 Ja mitä positiivista tässä on? Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen saan rahaa säästöön, järjettömät tuet asumiseen (en ole ikinä aiemmin saanut asumistukea) ja lapsilisiin tuntuvat korotukset.

Pitäisi varmaan olla jotenkin kiero ja paha olo mutta ei oo. Oon selkä vääränä tehnyt töitä ja tuntuu että mitään ei ikinä jää käteen, mistään. Vaikka mitä tekisi. Tällä hetkellä mennään vuosi tai kaksi näin, sen jälkeen on rahaa säästössä ja saadaan se laina omakotitaloa varten. 

Ja tarkennuksena sanotaan vielä että mies ei saa mitään tukea mistään, pärjää palkkansa kanssa. 

Olenko paha? Ehkä. Mut mieluummin näin, kuin kaks vuotta vyötä kiristellen, kaikesta säästäen ja penniä venyttäen että ehkä joskus päästäis siihen omakotitaloon asti elämässä.