Miksi jotkut aikuiset tai keski-ikäiset käyttää itsestään nimitystä täysorpo?

Vierailija kirjoitti:

Äiti kuoli kun olin neljä vuotias, ja isä kun olin viisi. Silloin kai olin orpo. Mutta nyt aikuisena ei tulisi mieleenkään sanoa itsestäni orvoksi. Vihasin tuota sanaa lapsena. 

Ennen vanhaan oli tapana, kun menin johonkin kylään, niin eiköhän joku kysynyt: "Kenekä tyttöjä se sinä olet?" En tiennyt mitä olisi pitänyt vastata.

Mikset sanonut että niiden joiden luona elit elämääsi?

Entä jos lapsen biologiset vanhemmat ovat kuolleet ja hänet adoptoidaan? Onko hän sen jälkeen entinen orpo? Vai tuleva orpo?

Vierailija kirjoitti:

Entä jos lapsen biologiset vanhemmat ovat kuolleet ja hänet adoptoidaan? Onko hän sen jälkeen entinen orpo? Vai tuleva orpo?

 

Biologinen orpo.

Olen orpo, koska vanhempani ovat kuolleet. Minkä ikäisenä minun avaajan mielestä tulisi lopettaa itseni kutsuminen orvoksi? Entäs sitten Sotaorvot. Heistä monet alkavat olla tuossa kasikymppisiä ja heillä on vielä oma yhdistyksensäkin?

Vierailija kirjoitti:

Jos olet jonkun kuolleen lapsi, olet orpo. Se on vähän samanlainen juttu kuin että Jeesus on Jumalan poika. Ei kukaan tulkitse sitä niin, että Jeesus oli jonkinlainen Peter Pan joka ei kasva aikuiseksi. Jokainen tajuaa, että sanalla poika on kaksi eri merkitystä. Voi olla jonkun poika, vaikka ei olisi alaikäinen.

 

Luulin että Jeesus on pyykkipoika, jota Jumala käyttää kun hän ripustaa pyykkiä.

Vierailija kirjoitti:

Entä jos lapsen biologiset vanhemmat ovat kuolleet ja hänet adoptoidaan? Onko hän sen jälkeen entinen orpo? Vai tuleva orpo?

Minä olen kai ollut tällainen, mutta en ole koskaan kokenut enkä kutsunut itseäni orvoksi. Biologiset vanhemmat kuolivat kun olin alle kouluikäinen, mutta olen elänyt lähes koko lapsuuteni perheessä mihin kuuluu isä ja hänen vaimonsa.

Vierailija kirjoitti:

Olen orpo, koska vanhempani ovat kuolleet. Minkä ikäisenä minun avaajan mielestä tulisi lopettaa itseni kutsuminen orvoksi? Entäs sitten Sotaorvot. Heistä monet alkavat olla tuossa kasikymppisiä ja heillä on vielä oma yhdistyksensäkin?

Sotaorvoista harva edes oli täysin orpo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos lapsen biologiset vanhemmat ovat kuolleet ja hänet adoptoidaan? Onko hän sen jälkeen entinen orpo? Vai tuleva orpo?

 

Biologinen orpo.

Mitäs jos ei ole biologinen orpo, jos vaikka biologinen isä, joka ei ole kuitenkaan koskaan ollut juridinen isä, on elossa, mutta ei tiedossa?

Nämä ovat näitä naisia, jotka kutsuvat vielä keski-ikäisenäkin isäänsä isiksi. Mun isini, yak. Oikein telkkarissakin julkisesti. Hävettää kuullakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti kuoli kun olin neljä vuotias, ja isä kun olin viisi. Silloin kai olin orpo. Mutta nyt aikuisena ei tulisi mieleenkään sanoa itsestäni orvoksi. Vihasin tuota sanaa lapsena. 

Ennen vanhaan oli tapana, kun menin johonkin kylään, niin eiköhän joku kysynyt: "Kenekä tyttöjä se sinä olet?" En tiennyt mitä olisi pitänyt vastata.

Mikset sanonut että niiden joiden luona elit elämääsi?

Elin kuuden aikuisen sukulaisen taloudessa. Kenet niistä oisin maininnut?  Ei kaikkia voinut luetella.