Pahin elämänkriisisi josta olet selvinnyt?

En osaa nimetä yhtä. Olen 47 v ja kokenut monta raskasta vaihetta.

Ehkä se, että kaikkiaan täällä vielä sinnittelen,on jo saavutus.

20 vuotta jatkunut kiusaaminen, joka alkoi, kun olin niin masentunut, että lääkäri suositteli sähkösokkeja (mies oli tästä tietoinen, luki lääkärin paperit luultavasti etsiäkseen keinoja satuttaa enemmän).

Asialla oli ns. ensirakkaus, narsistinen nistimies, joka samanmielisine kavereineen kiusasi ja kidutti 20 vuotta putkeen haukkumalla ja mustamaalaamalla minua eri alustoilla. Perusti myös feikkitilit facebookiin, vain voidakseen vahingoittaa entistä enemmän, alunperin ryösti opintolainani ja vuokrarahani, valehteli poliisille ja usutti nistikaverinsa kimppuuni riepottelemaan minua ja repimään väkisin vaatteita yltäni täysin valheellisin syytöksin.

Ontuvien selittelyidensä kera pyrki takaisin tähän suuntaan yli 20 vuoden jälkeen, mutta uhkasi heti perään tappaa, jos puhun näistä hänen teoistaan johonkin suuntaan. Kunpa se hirviö olisi tajunnut pysyä poissa.

Vierailija kirjoitti:

20 vuotta jatkunut kiusaaminen, joka alkoi, kun olin niin masentunut, että lääkäri suositteli sähkösokkeja (mies oli tästä tietoinen, luki lääkärin paperit luultavasti etsiäkseen keinoja satuttaa enemmän).

Asialla oli ns. ensirakkaus, narsistinen nistimies, joka samanmielisine kavereineen kiusasi ja kidutti 20 vuotta putkeen haukkumalla ja mustamaalaamalla minua eri alustoilla. Perusti myös feikkitilit facebookiin, vain voidakseen vahingoittaa entistä enemmän, alunperin ryösti opintolainani ja vuokrarahani, valehteli poliisille ja usutti nistikaverinsa kimppuuni riepottelemaan minua ja repimään väkisin vaatteita yltäni täysin valheellisin syytöksin.

Ontuvien selittelyidensä kera pyrki takaisin tähän suuntaan yli 20 vuoden jälkeen, mutta uhkasi heti perään tappaa, jos puhun näistä hänen teoistaan johonkin suuntaan. Kunpa se hirviö olisi tajunnut pysyä poissa.

Onko kyse Lohjalla asuvan pentutehtailijan koksu- ja amfetamiiniriippuvaisesta puolisosta?

Äitini sairauden toteaminen, avioero, muutto yh:na uuteen kotiin, työpaikan vaihto, rahahuolet, äidin kuolema

Tämä 6kk sisällä.

Pakko oli selvitä kun huolehti isästä ja 3 lapsesta. Ei ollut vaihtoehtoja eikä aikaa surra

Siskon äkillinen kuolema kun olin parikymppinen sekä samaan aikaan oma epävarmuus tulevaisuudesta. Minulla ei ollut opiskelu- eikä työpaikkaa, ja mietin koko ajan mitä järkeä elämässä on. Siskon kuolema konkretisoi itselleni elämän rajallisuuden, sisko oli minua vain vuoden vanhempi. Aloin ajatella, että koska elämä loppuu joskus kuitenkin, niin on ihan sama, mitä teen ja aloin tehdä asioita, mitä halusin. Sitten pääsin opiskelemaan ja sain töitä. Ei ne tietenkään korjanneet heti omaa mieltä ja maailmankuvaa, mutta joskus vuoden tai parin kuluttua aloin ajatella, että hei, elämään on ihan ok. Tottakai myös läheisten tuki oli todella tärkeää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuus kiusattuna alkoholistiperheen lapsena.

Sori, mutta en ihan ymmärrä tätä. Oeln ollut irse alkohilsti perheestä ja kaverikin oli sitä. Lähinnä tämä oli huumoria tilanteesta. (Ja ihan todistin kun kaverin äitä hakattiin)  Ei meitä

ainakaan kiusattu. 

 

Kiva että sinua ei kiusattu. En kuitenkaan keksi, miten se liittyy minun tilanteeseeni. 

 

Lapsen tärkeimpiä elämän osa-alueita ovat koti vanhempien kanssa, ja koulu. Jos kumpikin on eritasoista helvettiä sieltä päiväkodista yläasteen loppuun, niin kyllä se vaan jättää ihmiseen sellaisen selviytymisvaihteen päälle.

Mulla on ollut niin paljon vastoinkäymisiä, että niistä saisi ihan kirjasarjan, jos alkaisi "elämänkertaa" kirjoittamaan. On ehkä yksi vastoinkäyminen ylitse muiden, mutta jätetään se mainitsematta. 

Jouduin juorujen kohteeksi koko kaupungin toimesta. Häiriköintiä liittyi siihen. Jouduin sen takia osastolle. Edelleen varmasti juorutaan musta mut on tilanne rauhoittunut myös 

Lapsuudenkotini. Elämäni siellä sekä lapsena että nuorena ennen kotoa lähtöä.

Täytyy sanoa että luojan kiitos minulla on kova sisu ja että olen niin paljon kova etten ole antanut itseäni nitistää.

Minusta ei myöskään ole tullut rikollista tai alkoholistia tai huumeidenkäyttäjää.  Olen kovalla sisulla vienyt itseni eteenpäin, sisulla ja terapiasta saamallani avulla.  

Jälkensä se on jättänyt, en esim. luota kehenkään, vain itseeni. ja terapeuttiini. Olen kotoa muutettuani kouluttautunut iltaopinnoin ja sen jälkeeen korkeammassa koulutuksessa.  Se vaati paljon mutta en ole ihminen joka antaa periksi.

Olen hankkinut itselleni hyvän työn ja vakaan työpaikan ruotsalaisessa firmassa. Olen saanut kaksi ylennystä näiden yhdeksän vuoden aikana jotka siellä olen työskennellyt.

Ei olisi ollut mitenkään kummallista jos olisin löytänyt itseni katuojasta, sinne minun veikattiin päätyvän.  Vai eipä niin käynytkään, tässä olen elävä esimerkki siitä että kovalla ja vahvalla tahdolla ja sisulla voi siirtää melkein vuoria.

Elän yksin enkä missään vaiheessa ole halunnut perhettä.  Seurustellut olen joskus, mutta en tunne oloani hyväksi joten enää en edes yritä eikä kiinnosta.  Haluan elää niin kuin minulle itselleni parhaalle tuntuu ja tämä on sitä. Katson ansainneeni tämän.

Ex jätti silloisten ongelmieni takia ja kun en ollut töissä. T: Nykyään menestynyt

Lapsen äiti vieraannutti lapsen minusta. Sen pahempaa psyykkistä kipua en ole kokenut. Melkein en selvinnyt, mutta pikkuhiljaa luonnossa liikkuminen ja ja liikuntaharrastus auttoi. Ja mindfullness sekä tietynlainen henkisyys. Koko elämä ja maaimankuvakin meni uusiksi. Nyt asiat paremmin, ja myös lapseen yhteys paranee koko ajan.

Se trauma joka jäi, kun nainen aikoinaan aktin yhteydessä totesi, että työnnä se vain jo sisään. Luuli, että esileikin vielä.

Henkirikos jossa läheiseni murhattiin. No en mä ole tavallaan toipunut siitä entiselleen. Jotenkin selvinnyt eteenpäin. Tapahtumasta on jo vuosia.

Lapsen kehitysvamma ja avioero pitkästä liitosta.

R aiskaus, lähisuhdeväkivalta, kunnianloukkaus, ym. rikokset, laiton huostaanotto, hengenvaara ja elämän tuhoaminen.. Selvisin hylkäämällä lapsen. Selvisin hengissä siis, ura ja maine meni

Vierailija kirjoitti:

Lapsen äiti vieraannutti lapsen minusta. Sen pahempaa psyykkistä kipua en ole kokenut. Melkein en selvinnyt, mutta pikkuhiljaa luonnossa liikkuminen ja ja liikuntaharrastus auttoi. Ja mindfullness sekä tietynlainen henkisyys. Koko elämä ja maaimankuvakin meni uusiksi. Nyt asiat paremmin, ja myös lapseen yhteys paranee koko ajan.

Voisi olla parempi, ettei miehiä päästettäisi pienten lasten lähelle ollenkaan. Mitään luonnollista mandaattia heillä ei siihen ole, sillä olemme nisäkkäitä. Ei selvästi miesten psyyke kestä vauvan ja pikkulasten läsnäoloa, tavalla tai toisella

En viitsi kirjoittaa. Ette uskoisi että tämä on totta. Teidän murheenne ovat pieniä. Selviätte niistä helpolla!

Vierailija kirjoitti:

En ehkä luettele, koska täällä luultaisiin, että tuo on vaan liioittelua tai dramatisointia tai huomionhakua (vaikka olen ujo ihminen) - ei voi olla noin ja toisekseen, tuntuisi itsestä jotenkin että halventaisin kaikki henk koht isot kriisit esiiin nettiin. Kun ne ei ole yleisellä tasolla. Helpompi puhua asioista yl.tasolla. Itsensä kun laittaa likoon, niin kysymys kuuluu, miksi, minne, mitä.

Yleensä yhdelle tapahtuva paha on osa suurempaa kulttuurista liikettä, jolloin siitä ääneen puhuminen auttaa ja tukee kaikkia sille altistuneita. Joitakin asioita elämässä kannattaa vaalia ja arvostaa aarteinaan, mutta pahoinvointi ei sitä ole. Huolensa kannattaa luovuttaa jumalalle, ja pyrkiä itse keskittymään vaalimaan sitä hyvää

Oman lapsen kuolema. Pakko vaan oli jatkaa muiden elossa olevien lasten takia. Suru on aina läsnä, mutta muuttaa ajan kanssa muotoaan.

Konkurssi, isot velat ja ulosotto sekä poikani itsemurha.

Jumalan armosta olen selvinnyt ja saan päivittäin kokea iloa ja kiitollisuutta kaikesta hyvästä mitä kohdalleni on myös osunut runsain mitoin. 

Kiitos Jeesus! 😇