Ajatteletko ikinä, että ' mä vihaan tota vauvaa' ... ?

Meillä ei ole ollut talossa vauvaa enää pariin vuoteen. Tosin kai tuo meidän " iltatähti" on vauva vielä aikuisenakin. :) (No ei kai nyt sentään...)



t. 49

Toiset vauvat tarvitsevat enemmän kaikkea kuin toiset, meillä on sellainen vauva. Ja hän ilmoittaa tarpeistaan itkemällä ja lujaa. Hän ei myöskään tyydy heti kun saa haluamansa (esim maitoa) vaan minun pitää ihan tosissani välillä keskittyä siihen syöttämiseen jotta vauva pystyisi syömän ilman kitinöitä. Saattaa häiriintyä jopa siitä jos puhun sillä aikaa kun syöminen on käynnissä.

Okei, tämä kuulostaa jo naurettavalta, meidän vauva on tyranni :D mutta siltä se oikeasti vähän tuntuu. Öisin heräilee 1-2 tunnin välein syömään. Ei nukahda heti maitoa saatuaan vaan kitisee jonkin aikaa. Päivisin nukahtaminen on lähes mahdotonta muualle kuin ulos vaunuihin, joita pitää koko ajan heiluttaa. Heti kun heilutuksen lopettaa, vauva herää huutamaan. Tällaista se meidän elämä on. Ja välillä tulee mieleen että vihaan tätä.

Meillä on aivan sama tilanne, mutta olen kaikenlaista nähneenä ajatellut aina, että meillä on helppo vauva. Todellakaan en pysty syöttämään ja puhumaan yhtäaikaa, vauva ei pidä siitä. Mutten ole tehnyt asiasta ongelmaa, menen vauvan ehdoilla ja olen hiljaa. ;)

Nytkin olen klo 19 lähtien juossut 30 min. välein tyynnyttämässä vauva uneen takaisin kun heräilee nälkäänsä. Mutta osasin kyllä odottaa, että tällaista on joten oikeastaan hämmästellen luin tekstiäsi. Miten eri tavalla samanlaisen tilanteen voi nähdäkään!

Tietenkin olen väsynyt, mutta ajattelen aina, että ensimmäinen vuosi on rankinta aikaa, sitten helpottaa. Ehkä huijaan itseäni, en tiedä.

Ja lakkaa yrittämästä kaikkeasi väkisin. Jos se ei auta niin se ei auta. ei se sinusta johdu että lapsi huutaa, joskus ne vain huutaa.

Ekan lapsen jälkeen sairastin synnytyksen jälk. masennuksen ja rankkaa oli kaikin puolin. Toinen lapsi on aina hakannut päätään seinään joka asiassa. Välillä tietenkin tuntuu että pää halkeaa ja että lapset on rasittavia ja niiden käytös on rasittavaa. Ja varsinkin vauva-aikoina kun välillä elämä oli yhtä huutoa. Mut sellasta se on vauvaelämä. Ikinä, ikinä en voisi vihata lastani. Kumpaakaan. Jos on väsynyt ja/tai masentunut on ymmärrettävä hakea apua.

Ja toisella on nälkä.. Auttaisko ehkä ruokkiminen.. Kukapa sitä nälkäisenä nukkuis..

että tuossa se huutaa tuntikaupalla koliikkia ELOSSA. Aika kamalaa olisi, jos talossa ei olisi itkun pihahdustakaan kuulunut. Muista myös tuo vaihtoehto. Kummasti jaksaa kuunnella kuukausi tolkulla itkua, kun ajattelee, että SE ITKEE ja ELÄÄ. Kummasti kiukku häviää ja muuttuu huolestuneisuudeksi kun vauva vain huutaa.

meillä on ollut alusta asti päivärutiinit, ja perheessämme on kaksi aikuista vanhempaa jotka vastaavat yhdessä lapsen hoidosta. no kuitenkin tiedän että lapsi on minusta ja miehestäni tullut enkä voisi ikinä inhota suoraan häntä. voin olla väsynyt yms. mutta silloin se ei ole lapsen vika vaan oma vikani.

Siis syötän sekä tyynnytän (jos ei nukahda rinnalle) uneen joka kerta. Olen väsy ja itseilmaisu hieman hakusessa. Älä huoli, kyllä vauva saa tarpeeksi ravintoa. Kasvaa yläkäyrillä.



53

On se nyt kumma jos ei jaksa muutamaa kuukautta keskittyä pelkästään

siihen vauvaan!

Minulle syntyi 11 vuotta sitten yhtäkkiä kaksi keskosvauvaa. Samalla huomasin olevani yksinhuoltaja. Kaksi ensimmäistä kuukautta lapset taistelivat hengestään. Molemmat selviytyivät pienin vaurioin.



Ensimmäisen puoli vuotta lapset heräsivät 24 h/vrk tunnin välein syömään, vuoron perään, koska olivat tähän sairaalassa tottuneet. Olin kuolemanväsynyt. Koko sinä aikana en tuntenut oikeasti mitään, raahauduin vain päivästä toiseen täysin unessa. En tiennyt oliko kello kolme päivällä vai yöllä, eikä sillä mitään merkitystä ollutkaan.



Joka ikisestä hetkestä tulen vuosi vuoden jälkeen kiitollisemmaksi. Jossei mitään ole tarvinnut kestää, ei mitään osaa arvostaakaan.



Mene itseesi, ap.