Lue keskustelun säännöt.
Ajatteletko ikinä, että ' mä vihaan tota vauvaa' ... ?
07.02.2007 |
Mä ajattelen. Tänään viimeksi. Kun se vaan huutaa ja kitisee enkä mä saa mennä minnekään ilman kauheeta konserttia...eikä se viihdy yksin, ei lattialla. Ei syö kunnolla, ei nuku kunnolla....ja yöt valvottaa. Eikä sillä ole mitään muuta ongelmaa kun vaan on vittuuntunut kai?! Korvat yms on ok.
Mä yritän kaikkeni, laulan, leikin, hymyilen. Mutta ei sitä koko päviää jaksa.
Oon niin kateellinen ukolle, kun se saa olla päivän töissä...ihanassa rauhassa ja hiljaisuudessa....
Mä tiedän, ettei saisi sanoa, että vihaa omaa lastaan enkä mä tietenkään vihaakaan....ottaa vaan joskus niin kupoliin kun mikään ei riitä, mikään ei ole hyvin.
Kommentit (50)
Tarkoitus oli siis sanoa, ettei kyse aina ole sairauksista tms. vaan luonne-eroista. Mä pidän meidän pojan uteliaasta luonteesta. Kannattaa silti selvittää allergiat, jos syytä itkuille ei keksi. Mulle oli aika selvää mistä kitinä johtui, siksi en pelännyt allergioita. Harmitti silloin vauva-aikana nää besserwisserit. Kun ne tuntenut mun vauvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on kaksi eri asiaa joskus ajatella että " vihaan noita pentuja/vauvaa" tai VIHATA lastaan. joskus kun molemmat lapset on tosi rasittavia varsinkin uhmis niin meen johonkin hakkaa päätä seinään ja sanon itekseni että " luoja mä vihaan noita pentuja" ja se helpottaa oloa. sit palaan ja koitetaan taas uudestaan... kyllä mä silti niitä rakastan ihan älyttömästi enkä oikeasti Vihaa. kyllähän sitä miestäänkin kohtaan joskus tuntee pahasti ja itteäänkin voi joskus " vihata" . on ihan normaalia tuntea myös vahvoja negatiivisia tunteita rakkaus ja viha kulkee käsi kädessä. niitä ei vaan pidä lapselle liiemmin näyttää. toki lapsikin saa huomata että äitiä joskus vituttaa mutta siitä selvitään. eihän se lapsikaan aina jaksa olla ilonen ja ystävällinen. en tajua tommosta jeesustelua, että jotain ei sais tuntea. eiköhän me temperamenttiset ja vahvasti tuntevat äidit kuitenkin hoideta lapsemme ihan hyvin, ainakin näin lähipiirissäni.
niin joo ja sillon kun oli vaan yksi tosi helppo lapsi joka ei oikeestaa itkeny ollenkaan niin en kyllä itekään hermonnut. tulkaa sit kertoon uudestaan kaikki " täydelliset" kun hankitte vähän enemmän lasten kasvatus kokemusta.
muutama vinkki:
-koita hommata itellesi joku henkireikä, harrastus vaikka yhtenä iltana viikossa.
-kun oikeen ketuttaa niin sovi jonkun kanssa kenelle voit soittaa tai laittaa tekstarin, että saat purkaa ne tunteet. joku joka tajuaa, että sun täytyy vaan kiehahtaa mutta tää ei oo vakavaa.
-neuvolassakin voit jutella jos siellä on ymmärtävä tyyppi!
joskus voi olla niinkin, että lapsi on pienenä allerginen, mutta se menee ohi vanhempien koskaan asiaa tietämättä. vanhempi ei vain yksinkertaisesti huomaa allergiaa tai ei ala edes sitä vaihtoehtoa selvittämään.
eivät vauvat huvikseen itke.
Tuli hirveä olo kun tajusin, että olin itse pahentanut lapseni oloa syöttämällä hänelle epäsopivia aineita päivittäin!
Selvittäkää hyvät ihmiset ne allergiat!
" Temperamenttinen ja vahvasti tunteva" äiti ei ole mikään puolustus sille että vihaa vauvaansa. Mielestäni viha on liian voimakas sana. Piste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiset vähään tyytyväisiä ja toiset paljon vaativia. Ollaan me aikuisetkin ihan erilaisia.
Osalla taas on paljon enemmän vatsavaivoja kuin toisella. Osalla ei ole edes ekoina kuukausina. Osa möllöttää tyytyväisenä tekemättä mitään, osa vaatii jatkuvaa seuranpitoa ja katseltavaa jo parikuisena.
Ei voi sanoa että vaativan vauvan äiti ei osaisi hoitaa vauvaansa. Näin ajattelevat ne joilla on vainhelppo vauva.
T. se jolla kokemuksia molemmista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se mitä just yritin selittää on, että tuskin kukaan lastaan vihaa vaikka joskus on tarve käyttää sitä sanaa. onhan se väärin sanoa perkele ja vittukin, mut joskus se kiukuttelu vaan helpottaa omaa oloa kun saa oikeen manata.
Edelleen olen sitä mieltä että ei johtunut allergiasta, vaan siitä ettei osannut kaikkea mitä halusi ja päässyt riittävän nopeasti joka paikkaan tutkimaan. Joissakin tapauksissa toki johtuu, ei ihan aina. Näin uskon. t27
Vierailija:
joskus voi olla niinkin, että lapsi on pienenä allerginen, mutta se menee ohi vanhempien koskaan asiaa tietämättä. vanhempi ei vain yksinkertaisesti huomaa allergiaa tai ei ala edes sitä vaihtoehtoa selvittämään.eivät vauvat huvikseen itke.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja vielä kyseessä vauvan läheisin ja tärkein ihminen.
Pienen vauvan itkuun voi olla ties mitä syitä. Vanhemman osa on yksinkertaisesti jaksaa, hoivata ja helliä pieni pahimman yli. Ei vauva tahallaan kiusaa, hän ei vain osaa tehdä mitään muutakaan saadakseen apua tilanteeseensa.
Ap, miltä sinusta tuntuisi jos saisit kuulla oman äitisi_vihanneen_sinua pienenä, kun " olit niin hankala" ?
ja " vihaan omaa vauvaani" sikäli aivan eri luokan ilmaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäs jos vauvelisi vaan kaipaa enemmän huomiota ja hellyyttä,turvallisuutta? kokeile sen " viihdyttämisen" sijaan enemmä vaan pitää sylissä ja silitellä.. Vauvahierontakin rauhoittaa joitain lapsia.
Dr. Philin kolme kovaa hyväksi havaittua vinkkiä ilman selkeää syytä itkevälle lapselle:
1. Kun vauva itkee ota syliin ja ihan lähellä vauvan korvaa pidä voimakasta shhhhhhhhhh-ääntä. Ei siis perinteistä hys-hys-hyssyttelyä, vaan pidemää " kohinaa" ja tarpeeksi kovaa että vauvaa kuulee suhinan itkunsa läpi. Tämä ääni kuulemma muistuuttaa ääntä kun vauva kuulee kohdussa äidin veren virtaamisen suonissa, siksi se rauhoittaa.
2. Jostain syystä lapsi voi rauhoittua pelkästä kylkiasennosta. Ota syliin kun istut, aseta vauva syliisi reisien päälle ja käännä kyljelleen, joskus tällä itku loppuu kuin seinään!
3. Kapaloi lapsi. Tarpeeksi napakka (varo liian tiukka sitomista!) kapalo tuo vauvalle turvallisen tunteen
Kokeile näitä, kerro miten kävi! voimia (ja hermoja) sinulle! :)
Meillä on kaksi taaperoa. Molemmilla vahva tahto, kova ääni ja temperamenttia riittää vaikka koko pitäjälle! Hymyilyttää kun sitä ei kerro niin kuvitellaan että meillä on yksi helppohoitonen pentu, ikää 5- vee.. :D
Mutta se ei SILTI tarkoita että vihaan lastani, sanon niin vaikken sitä tarkota tai mitään muutakaan sinnepäin! Miten vauvan tarve voi synnyttää vanhemmassa vihaa?
En sano ettei vanhemmat saa olla väsyneitä. Mutta väsynyt JA keskenkasvunen ei erota väsymystään ja omaa virhettään. LAPSI vittuilee kiusaksi alle vuoden ikäsenä?? Ei, vaan se kaipaa tarpeille tyydytystä: nälkä, jano, lämmin, kylmä, kipu, unet, allergiat, masuvaivat, leikki, hellyys, yliväsymys, eilisen päivän tohinat. Kun lapsi tarvitsee jotain se ilmoittaa sen; ajattele jos niin ei olisi vaan lapsi makaisi tyytyväisenä ja nälkiintyy kakat housuissa??
Mua ainakin kylmää jos joku sanoo että vauva vittuilee tai on vittumainen. Se kertoo mulle ainoastaan aikuisesta itsestään. Omasta väsymyksestä, huonosta tavasta järjestää asioitaan/tekemisiään ja omasta ymmärtämättömyydestään lasta kohtaan. Silloin pitää tajuta ettei kaikki ole kohdillaan.
Olen itsekin väsynyt, jättänyt tavaroita lasten ulottuville mutta silloin se ei ole koskaan lapsen vika! Vaan aikuisen. Jos lapsi vaatii vatsakipujen vuoksi enempi jumppaa, lääkitystä niin tottakai se väsyttää. Meillä esikoisella oli koliikkia MUTTA irrottauduttiin vanhemmat kotoa pois kitinästä ja taas jaksoi. Jos ei ole kumppania, sukua niin voi aina kääntyä neuvolan puoleen tai ottaa vaikka Mannerheimiltä hoitajaa.
Eilisessä Nannyssä meni nopeesti semmonen kohta jossa lasta kiellettiin itkemästä. Ei saa osoittaa tunteitaan. Siitä pääsee nurkkaan. Musta tämmönen vauvan vittuilu on aika lähellä sitä ymmärtämättömyyttä että alkaa liikaa reagoimaan lapsen tekemisiin; että tavallinen itku on kiukkua.
Ja vaarallistahan on ajatella että lapsi vittuilee! Aikuisen käytös on se mikä on ratkaseva. Jos kuvittelee että lapsi käyttäytyy kiusaksi kiukuttelemalla niin alkaako silloin toimimaan lastaan vastaan? Rankasee lasta? Aivan kuten eilisessä Nannyssa itkenyt lapsi laitettiin nurkkaan. Jos lapsi itkee eikä rauhotu ja väsynyt vanhempi joka ajattelee lapsen kiusaavan tahallaan, miten kauan osaa toimia oikein ja rakentavasti? Kun kerran lähtökohta on että lapsi on inhottava.
Tilanne että lapsi huutaa uhmaa 20 minsaa lattialla ja kaikki on päin honkia on meillä tuttu ilmiö. Mutta minkäs teet? Uhma on normaalia. Ei se että vihaa lasta jos se toimii kuten normaali vauva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja ihan normaalia se on. Se ajatus kun se tulee, kun on väsynyt ja kiukkuinen ja hermo kireällä... kun ei vaan enää hetkeäkään jaksais yhtään mitään, haluais vaan mennä vaikka peiton alle ja nukkua ikuisesti... hiljaisuudessa ja rauhassa. Vois parkua siitä turhautumisesta kun ei vaan enää kestä mutta ei ole mitään mitä asialle vois tehdä.
Toiset kestää enemmän ku toiset, ollaan erilaisia.
mutta sitten kun saa levätä, niin on asiat taas hyvin eikä sitä enää edes muista miten kypsä ja kyllästynyt on ollut:)
Ei pidä jeesustella, ihmisiähän tässä ollaan ja jos on perehtynyt yhtään ihmismieleen, niin tajuaa sen, että kaikkea synkkää voi miettiä ja tuntea, ja se on kuitenkin eri asia kuin että tekisi jotain. Asiat ja tunteet on hetkellisiä, tunnemyrskyä ja sellasta. Ja sillon kyllä tuntuu että se vauva vittuilee, kun sille ei mikään kelpaa eikä mikään ole ikinä hyvin. Aika luonnollinen tunne sekin. Ihmisessä se on hyvää, että pystyy järjellä ohittamaan nää tämmöset mietteet.
Jo pelkkä kielenkäyttö, vauva vittuilee, on todella karmivaa, vaikka se ajatus jäisi vain pään sisäiseksi. Olen kouluttautunut vanhempi-vauva-vuorovaikutussuhteen havainnoijaksi, enkä todellakaan pidä normaalina sitä, että vanhempi ilmaisee lapsensa vittuilevan. Vauvat EIVÄT vittuile ja he huomaavat helposti vanhemman piilotetunkin vihamielisyyden ja pahimmassa tapauksessa tästä seuraa häiriöitä vuorovaikutuksessa, minkä onnistuminen on vauvalle elintärkeää etenkin ens. 8 kk aikana.
Kumpikin on ollut vahinko, ja olen niin lepsu etten kärsinyt heitä abortoida. Nyt todella kadun.
Ap, et ole yksin, voimia!
vaan sitä tauotta jatkuvaa itkua ja kitinää silloin kun sitä on ollut.
MUTTA... Kaikilla ei helpota vauva-ajan jälkeen. Meillä esikoinen on vaikeasti tarkkaavaisuushäiriöinen ja hänellä on sen lisäksi useita eri terveydellisiä ym. ongelmia. Hän on jo 11-vuotias ja vihdoin ollaan saatu oikea diagnoosi ja apua. Olen näiden vuosien aikana AJOITTAIN vihannut lasta, miestäni, lapsen sairautta, kaikkia niitä lukuisia ongelmia mitä lapsella on, koko elämääni ja ennenkaikkea itseäni kun olen välillä ajatellut niin kamalia asioita lapsestani. Ja erityisesti olen vihannut itsessäni sitä että olen joskus vihaisena ja turhautuneena sanonut lapselle niin pahasti ettei sitä voi edes ajatella.
Nykyään hermoni on niin kouliintuneet erityislapsen äitinä ettei minua enää saa melkein mikään hermostumaan, monen vuoden käytännön hermojenhallintakoulutus siihen tarvittiinkin.
Voimia kaikille jotka ovat joskus " vihanneet" lastaan. Eikös se kuitenkin useimmiten ole vihan kohteena jokin rasittava asia (kuten jatkuva itku) eikä itse lapsi...
Raskasta on tietenkin välillä ollut ja joskus on vilahtanut mielessä, että pitikö näitä lapsia tehdä, kun helpommalla pääsisi ilman. Viha on kuitenkin hyvin voimakas sana ja tuntuu pahalta, jos joku sanoo vihaavansa vauvaa. Tilannetta voi vihata, mutta ei lasta!
Alkukuukaudet vauvan kanssa on usein yhtä kantamista ja yöheräilyjä. Tätä viimeistä lastani (nyt 10kk) kannettiin jatkuvasti sylissä tai rintarepussa ekat kuukaudet, koska ei viihtynyt yksin. Tarvitseeko pienen vauvan edes viihtyä yksin? No ei. Kaikki aikanaan. Nyt tämä vauvamme viihtyy jo pieniä aikoja leikkien lattialla, joskus jopa puoli tuntia-45 min dubloilla leikkien, kunhan vain aikuinen on näköpiirissä. Ei tämä enää niin raskaalta tunnu.
Helpompia aikoja on siis tulossa, ap!