Mies teki ja sanoi jotain niin käsittämätöntä!
Ollaan keski-ikäinen pariskunta. Yhteistä taivalta takana pitkä aika. Tapahtui sitten niin että miehelle iski paha ikäkriisi ja alkoi elää ns. omaa elämäänsä ja "sekoilla". Tämän johdosta ero alkoi näyttää todennäköiseltä vaihtoehdolta. Laitettiin eka vaihekin sisään mutta tokaa ei sitten laitettukaan siinä vaiheessa kun sen olisi voinut jo tehdä. Vaan päätettiin että tehdään ns. lopullinen päätös myöhemmin yhdessä.
No, nyt sitten kävi näin. Mies soitti minulle ja kertoi että on hakenut lopullisen eron muutama päivä sitten! Ja lähes samaan lauseeseen sai mahdutettua että minä rakastan sinua ja haluan jatkaa kanssasi?! Että eihän se ole kuin paperin pala? Ei sillä ole mitään merkitystä meidän suhteen kannalta. Voimme jatkaa täysin normaalisti yhdessä tästä eteenpäinkin. Kun sain jotain järkytykseltäni sanottua että hei mitä sinä selität ettäkö me jatkettaisiin tämmöisen tempun jälkeen normisti? Että ei tosiaankaan niin mies oli ihan ihmeissään. Ja ei muka ymmärrä kuinka loukattu ja ikävä olo mulla tällä hetkellä on. Hän ei kuulema halua ketään muuta naista enkä minäkään nyt voi mitään uusia miehiä alkaa ajatella? Että me seurustellaan vakavasti jos joku ulkopuolinen kysyy. Siis voiko näin kahjoa kumppania olla olemassakaan??? Tämän puhelun jälkeen mies aloitti viestitulvan jossa pyytelee anteeksi ja selittää ties mitä ja ei olisikaan halunnut eroa hakea jne. Mitähän tässä tulee sanottua kun näemme kasvotusten myöhemmin?!
Kommentit (1159)
Tunnen yhden parin, joka erosi, mutta asui sen jälkeen kuitenkin yhdessä vielä parikymmentä vuotta ennen kuin lopulta mies muutti uuteen asuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Ihme kun ei ole tullut vielä kommentteja että miehellä on mt-ongelmia/diagnoosi, pitää ymmärtää... Ei pidä! Ei toisen tarvitse heittää elämäänsä hukkaan jos toisella on mt-ongelmia tai on vaan tavan kusipää.
Tämä tapaus haluaa selvästi pitää vaimon varalla jos uuden kanssa ei sujukaan. Ehkä uudellakin on vielä ero kesken? Ja jos uuden kanssa ei suju, voi tulla takaisin siksi aikaa kunnes löytyy toinen uusi. Elareitakaan ei tarvitse maksaa.
Tee itsellesi vapaaehtoinen luottokielto ennen kun mies ottaa lainaa nimelläsi.
Onko avioliitossa mahdollista ottaa lainaa puolison nimissä? Miten se voi olla mahdollista ja miten sen viisi estää muuta kuin luottokiellolla? Eikö siinä pitäisi jo esim. väärentää nimikirjoitus?
Vierailija kirjoitti:
Nythän miehesi voi kertoa uudelle ihastukselleen, eronneensa sinusta. Ehkä tuo uusi nainen on laittanut sen ehdoksi jatkolle? Ehkä uudella naisella on aikaisempi huono kokemus, millaista on olla varatun kanssa kolmantena pyöränä, ja nyt kiristänyt mieheltäsi teidän eron? Ja kun miehesi on korviaan myöten ihastunut, niin ihastus voittaa järjen, ja totteli kiltisti tuon naisen vaatimusta?
Samanlainen tapaus on tiedossani, uusi nainen oli pannut ehdoksi suhteen jatkamiselle eron. Mutta ei silti ottanut miestä asumaan luokseen, oli on-off suhde, joka sitten päättyikin aika pian avioeron jälkeen. Naisia oli ollut paljon muitakin pitkän liiton aikana ja sama ralli on jatkunut eron jälkeen. Tämä mies hakee elättäjää uusistakin naisista. On töissä, mutta on peli- ja päihdeongelma.
Ihan viisasta tehdä se omaehtoinen luottokielto, koska mies varmaan tietää vaimonsa hetun ja voi ottaa pikavippejä sen avulla. Iso prosessi lähteä niitä selvittämään. Kannattaa tehdä lapsille myös, jos on kaksisuuntainen tai muu addikti, niin eron jälkeen voi tapahtua mitä vain, jos häneltä rahat loppuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano sille miehellesi, että uskot hänen puheisiinsa, jos keskeyttää avioeroprosessin eli mitätöi toisen vaiheen erohakemuksen. Muuten annat eron tulla voimaan. Katso, mitä sitten sanoo. Niin ja avioliitto ei ole vain paperinpala, kaukana siitä.
Onko tämmöinen muka mahdollista ja missä ajassa pitää tehdä? Sivusta seurannut
Ei ole.
Kun puolen vuoden harkinnan jälkeen, uudistetaan se avioerohakemus, niin oikeus myöntää avioeron 2-3 viikossa.
Kun itse erosin, teon avioerohakmuksen.
Sen jälkeen pitää odottaa 6 kuukkautta. Se on niin sanottu harkinta-aika.
Heti kun 6 kk tuli täyteen, srvana päivänä uudistin hakemuksen. Eli lopullisen avioerohakemuksen.
Käräjäoikeudesta tuli 2,5 viikon kuluttua tuosta virallinen paperi, jossa luki teille on myönnetty avioero.
Jos ei sen harkinta-ajan jälkeen, siis kuuden kuukauden jälkeen uudista avierohakemusta.
Niin avioerohakemus raukeaa. Päättyy. Ei ole voimassa
Sen jälkeen kaikki on aloitettava alusta. Eli taas eka hakemus sisään, jne.
Ap on tarina-täti.
Täyttä paskaa on tuo aloitus.
Ap ei edes tiedä, miten avioero prosessi virallisesti menee.
Hölmö, tyhmä nainen. Provoilija.
Syitä joita itse keksin, miksi mies haluaisi erota ja jatkaa yhdessä
1. Rahallinen, eli perintö tvs tulossa/perustaa yrityksen, jonka tuotot pitää itsellään.
2. Toinen nainen/mies, josta ei ole täysin varma. Eli toinen saattaa pakittaa, joten pitää sua varalla
3. Keski-iän kriisi ja haluaa kokeilla vetovoimaa muihin.
4. Tunteet loppu eikä enää rakasta, mutta kokee, että voisi vielä kokeilla, mutta ei jäädä naimisiin
Sitten toki pelkkä itsepäisyys, eikä tykkää olla naimisissa enää.
Mitkäs ne sinun syyt on katsella tätä miestä enää?

6. Ilmaiset kodinhoito ja mahdolliset ruokapalvelut
7. Saa pidettyä yllä hyvän perheenisän imagoa
8. Kuvittelee saavansa seksiä ainakin kotoa, jos ei muualta tai myös kotoa ja muualta.
9. Kuvittelee, että vaimo rakastaa häntä äidillisesti ja on essu päällä ottamassa kotiin päivän seikkailuista
Vierailija kirjoitti:
Jos ei sen harkinta-ajan jälkeen, siis kuuden kuukauden jälkeen uudista avierohakemusta.
Niin avioerohakemus raukeaa. Päättyy. Ei ole voimassa
Sen jälkeen kaikki on aloitettava alusta. Eli taas eka hakemus sisään, jne.
On kokonainen vuosi aikaa hakea ero ns. loppuun asti. Ei ole pakko heti kun se 6kk. tulee täyteen. Jos et vuoden tultua täyteen ole hakenut tokaa vaihetta niin silloin vasta raukeaa koko ero ja pitää aloittaa alusta koko prosessi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nythän miehesi voi kertoa uudelle ihastukselleen, eronneensa sinusta. Ehkä tuo uusi nainen on laittanut sen ehdoksi jatkolle? Ehkä uudella naisella on aikaisempi huono kokemus, millaista on olla varatun kanssa kolmantena pyöränä, ja nyt kiristänyt mieheltäsi teidän eron? Ja kun miehesi on korviaan myöten ihastunut, niin ihastus voittaa järjen, ja totteli kiltisti tuon naisen vaatimusta?
Samanlainen tapaus on tiedossani, uusi nainen oli pannut ehdoksi suhteen jatkamiselle eron. Mutta ei silti ottanut miestä asumaan luokseen, oli on-off suhde, joka sitten päättyikin aika pian avioeron jälkeen. Naisia oli ollut paljon muitakin pitkän liiton aikana ja sama ralli on jatkunut eron jälkeen. Tämä mies hakee elättäjää uusistakin naisista. On töissä, mutta on peli- ja päihdeongelma.
Ihan viisasta tehdä se omaehtoinen luottokielto, koska mies varmaan tietää vaimonsa hetun ja voi
Voiko tosiaan pelkkä hetu riittää? Eikö silloin kuka tahansa voi ottaa pikavippejä keneltä tahansa, kun eihän hetuja ole kovin vaikea saada tietää.
Sulle tulee miehen tekemästä kakkosvaiheen avioerohakemuksesta ihan virallinen tiedoksianto-kirje postiluukusta. Eli tiedoksi, että miehesi on hakenut sinusta avioeroa, allekirjoita paperi.
Sinun pitää allekirjoittaa se ja lähettää se Käräjäoikeuteen. Eli että joo, olet saanut tiedon, että miehesi hakee eroa ja hyväksyn sen eron allekirjoittamalla tämän paperin.
Mikäli et näin tee, ero ei tule voimaan.
Vaan sen jälkeen saat haastehakemus-kirjeen, jossa pyydetään täyttämään se avioerohakemus. Jos et tee, sua hätyytellään vielä joitakin kertoja. Tähän rumbaan menee kuukausia ja olette kaiken tuon aikaa virallisesti naimisissa.
Sen jälkeen Käräjäoikeus tuomitsee teidät avioeroon, vaikkeivat saaneet allekirjoitustasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nythän miehesi voi kertoa uudelle ihastukselleen, eronneensa sinusta. Ehkä tuo uusi nainen on laittanut sen ehdoksi jatkolle? Ehkä uudella naisella on aikaisempi huono kokemus, millaista on olla varatun kanssa kolmantena pyöränä, ja nyt kiristänyt mieheltäsi teidän eron? Ja kun miehesi on korviaan myöten ihastunut, niin ihastus voittaa järjen, ja totteli kiltisti tuon naisen vaatimusta?
Samanlainen tapaus on tiedossani, uusi nainen oli pannut ehdoksi suhteen jatkamiselle eron. Mutta ei silti ottanut miestä asumaan luokseen, oli on-off suhde, joka sitten päättyikin aika pian avioeron jälkeen. Naisia oli ollut paljon muitakin pitkän liiton aikana ja sama ralli on jatkunut eron jälkeen. Tämä mies hakee elättäjää uusistakin naisista. On töissä, mutta on peli- ja päihdeongelma.
Ihan viisasta tehdä se omaehtoinen luottokielto
Voiko tosiaan pelkkä hetu riittää? Eikö silloin kuka tahansa voi ottaa pikavippejä keneltä tahansa, kun eihän hetuja ole kovin vaikea saada tietää.
Siinä on sellainen juttu, että toisen hetun käyttäminen on rikos niin se tietysti estää ihmisiä toimimasta niin, että käyttää väärin toisen hetua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano sille miehellesi, että uskot hänen puheisiinsa, jos keskeyttää avioeroprosessin eli mitätöi toisen vaiheen erohakemuksen. Muuten annat eron tulla voimaan. Katso, mitä sitten sanoo. Niin ja avioliitto ei ole vain paperinpala, kaukana siitä.
Onko tämmöinen muka mahdollista ja missä ajassa pitää tehdä? Sivusta seurannut
Ei ole.Kun puolen vuoden harkinnan jälkeen, uudistetaan se avioerohakemus, niin oikeus myöntää avioeron 2-3 viikossa.
Kun itse erosin, teon avioerohakmuksen.
Sen jälkeen pitää odottaa 6 kuukkautta. Se on niin sanottu harkinta-aika.
Heti kun 6 kk tuli täyteen, srvana päivänä uudistin hakemuksen. Eli lopullisen avioerohakemuksen.
Käräjäoikeudesta tuli 2,5 viikon kuluttua tuosta virallinen paperi, jossa luki teille on myönnetty avioero.
Toisin sanoen, miehesi allekirjoitti heti sen kakkosvaiheenkin tiedoksiannon, ei se avioero muuten tule noin nopeasti voimaan.
Vierailija kirjoitti:
Jatkoa. Mies on ollut erittäin rauhaton ja kaikenmaailman suunnitelmat vaihtuu että mitä on ostamassa taikka tekemässä elämässään ihan noin yleisestikin. Ei edelleenkään muka tajua minun olotilaani, miksi otan tämän niin raskaasti, eihän tässä nyt mikään muutu mihinkään. Kävin katsomassa omia tietojani että joko ero näkyisi, mutta ei vielä ollut muuttunut eikä kirjettä ole tullut. Vai tuleekohan mitään kirjettä edes minulle? Kun ei näistä asioista kokemuksia ole.
Tein eilen pienen kyttäyskeikan paikkaan jossa mieheni käy harrastelemassa. Oli jo myöhäinen ilta, ysin jälkeen. Ja kas kummaa parkkiksella oli vain 2 autoa ja toinen niistä kuului tälle naiselle, uudelle kaverille. Katsoin rekkarin tiedot. Että kivasti viettävät aikaa yhdessä... Kun otin asian myöhemmin puheeksi niin mies alkoi selittää että mistä hän voisi tietää milloinka ky. nainen tulee sinne ja ettei todellakaan ollut mikään suunniteltu juttu vaan satuttiin vain taas samaan aikaan. Ja mitä väliä jos siellä joku nainen on kaverina jne. Kun on välillä niin hiljaista. No, alkaa vain vahvistua epäilys että jotain niillä ehkäpä on. Ja ero liittyykin nyt tähän kaveriin?! ap
No niin, tämä on ihan päivänselvä asia.
Mikäli haluat tietää totuuden, se tulee vain varjostamalla miestä. Älä enää puhu epäilyistäsi, vaan esitä hölmöä, joka uskoo kaiken. Silloin mies ryhtyy varomattomaksi ja jää kiinni.
Eli jos haluat tietää, onko miehesi salasuhteessa tuon naisen kanssa, niiin kaikki keinot käyttöön. Mene uudelleen sinne harrastuspaikan ulkopuolelle siten, että sua ei nähdä. Jätä oma auto kauemmas. Sitten kyttää, kun he tulevat autoilleen, onko halailua, pussailua jne.
Selvitä naisen osoite. Kun mies on poissa, ajele asunnnon ohi katsoaksesi, onko miehesi auto siellä parkissa.
Ratsaa miehen känny, some, sähköpostit, kuitit, pankkivingutukset, ihan kaikki
Tee tämä kaikki salassa pikkuhiljaa ja esitä tyhmää, muista se. Koska miehestäsi et saa totuutta irti. Hän ei ikinä tule myöntämään, että hänellä on salasuhde tuon naisen kanssa ja sen takia haki susta avioeroa. Sun täytyy saada tietää totuus ja saat sen selville yllä mainituin keinoin.
Onnea!
Tiedätkö mitään tuosta harrastuspaikan naisesta?
Kyttää seuraavalla kerralla loppuun asti, kun saapuvat autoilleen.
Ole piilossa.
Miehesi jatkaa salasuhdettaan harrastuspaikan naisen kanssa. Sulle kusettaa päin naamaa. Miehesi lähtee heti, kun saa täysin varmistettua tulevaisuuden tuon naisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Suunnitelma A meni mönkään, otti käyttöön suunnitelman B.
Sivusuhde jätti sen? Ei halunnutkaan naimisiin?
Sivusta. Siis kun eka vaihe on haettu ja haetaan se toinenkin niin eihän siihen tokaan enää tartte mitään allekirjoituksia antaa? Siis riittää vain että se joka hakee lopullisen eron niin allekirjoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Mutta kyllä ensin puhutaan ennen kuin ero otetaan! Ja mitenkä voin jatkossa edes luottaa häneen?
Joku kyseli että onko ollut toista naista? Tavallaan on ollut mutta vain kaverina, ainakin niin kovasti väittää ettei muuta ole tapahtunut kun olen joitakin asioita kyseenalaistanut. ap
Ap, olet jo kyseenalaistanut tuon harrastuspaikan naisen!!! Luota vaistoosi.
Heillä on suhde ja avioeron hakeminen johtuu tuosta naisesta. Usko pois. Ei tää mitään rakettitiedettä oo.
Kerro lisää tänne, mitä on tapahtunut aiemmin tuon naisen suhteen kun olet kyseenalaistanut asioita.
Ruoditaan. Ja sit muista stalkata ja kaivaa se totuus vaikka väkisinkin esiin.
Heti ensimmäisenä kerrot kaikille tutuille ja tuttaville miten mies on hakenut eroa. Jos nimittäin mies pääsee uhriutumaan ensin siitä miten heität pihalle yhteisestä kodista niin harva enää sinun puoltasi haluaa uskoa.