Mies teki ja sanoi jotain niin käsittämätöntä!
Ollaan keski-ikäinen pariskunta. Yhteistä taivalta takana pitkä aika. Tapahtui sitten niin että miehelle iski paha ikäkriisi ja alkoi elää ns. omaa elämäänsä ja "sekoilla". Tämän johdosta ero alkoi näyttää todennäköiseltä vaihtoehdolta. Laitettiin eka vaihekin sisään mutta tokaa ei sitten laitettukaan siinä vaiheessa kun sen olisi voinut jo tehdä. Vaan päätettiin että tehdään ns. lopullinen päätös myöhemmin yhdessä.
No, nyt sitten kävi näin. Mies soitti minulle ja kertoi että on hakenut lopullisen eron muutama päivä sitten! Ja lähes samaan lauseeseen sai mahdutettua että minä rakastan sinua ja haluan jatkaa kanssasi?! Että eihän se ole kuin paperin pala? Ei sillä ole mitään merkitystä meidän suhteen kannalta. Voimme jatkaa täysin normaalisti yhdessä tästä eteenpäinkin. Kun sain jotain järkytykseltäni sanottua että hei mitä sinä selität ettäkö me jatkettaisiin tämmöisen tempun jälkeen normisti? Että ei tosiaankaan niin mies oli ihan ihmeissään. Ja ei muka ymmärrä kuinka loukattu ja ikävä olo mulla tällä hetkellä on. Hän ei kuulema halua ketään muuta naista enkä minäkään nyt voi mitään uusia miehiä alkaa ajatella? Että me seurustellaan vakavasti jos joku ulkopuolinen kysyy. Siis voiko näin kahjoa kumppania olla olemassakaan??? Tämän puhelun jälkeen mies aloitti viestitulvan jossa pyytelee anteeksi ja selittää ties mitä ja ei olisikaan halunnut eroa hakea jne. Mitähän tässä tulee sanottua kun näemme kasvotusten myöhemmin?!
Kommentit (1159)
Yhden kaverin mies halusi eron puskista. Kaveri muutti pikavauhtia pois. Kuukausi meni, mies sai hypomaniadiagnoosin ja lääkkeitä, tuli järkiinsä, pahoitteli ja palasivat yhteen. Kaikki ollut hyvin vuosia, kun mies ymmärtää nykyään puuttua heti jos ei saa nukuttua.
Itse en tiedä, olisinko huolinut miestä takaisin noissa oloissa. Mutta muistutuksena, että ihmiset joskus sekoaa ihan oikeastikin.
Pettämistä tuossa ei ollut taustalla, olivat seksinharrastajapariskunta jolla koko ajan kimppaa ja parinvaihtoa ja kolmansia osapuolia ja jos sun mitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiko sulle ap ole vieläkään tullut postissa mitään ilmoitusta siitä kakkosvaiheen hakemuksesta, jonka mies sanoi jättäneensä? Onko varmasti jättänyt vai puhettako vain?
Mitäpä ajattelit tehdä kun paperit käsiisi saat, palautatko allekirjoitettuna?
Vai voisitko käydä vain itsekin jättämässä kakkosvaiheen hakemuksen, jos mies puhuukin valhetta eikä olekaan itse uusinut hakemusta?
Kyllä siinä kestää parisen viikkoa, jopa kolme viikkoa, ennenkuin se tiedoksianto tulee ap:lle postitse. Ja hei muistakaa, postihan myös hukkaa sitä postia.
Enkä usko, että mies valehteli tuollaisesta. Johan se jäisi siitä kiinni pian.
Jos mies olisi valehdellut, mikään ei estäisi valehtelemasta jotain selitystä lisää. Hänhän on ihan tottunut valehtelija.
Vierailija kirjoitti:
Yhden kaverin mies halusi eron puskista. Kaveri muutti pikavauhtia pois. Kuukausi meni, mies sai hypomaniadiagnoosin ja lääkkeitä, tuli järkiinsä, pahoitteli ja palasivat yhteen. Kaikki ollut hyvin vuosia, kun mies ymmärtää nykyään puuttua heti jos ei saa nukuttua.
Itse en tiedä, olisinko huolinut miestä takaisin noissa oloissa. Mutta muistutuksena, että ihmiset joskus sekoaa ihan oikeastikin.
Pettämistä tuossa ei ollut taustalla, olivat seksinharrastajapariskunta jolla koko ajan kimppaa ja parinvaihtoa ja kolmansia osapuolia ja jos sun mitä.
Mutta liittyykö hypomaniaan patologinen valehtelu ja manipulointiyritykset?
Vierailija kirjoitti:
Miehellä ollut suhde jo jonkun aikaa. Ovat yhdessä toisen naisen kanssa haaveilleet yhteisestä tulevaisuudesta ja suhde on ollut kutkuttavan ihanaa, kun kaikki on salaista ja kiellettyä. Nyt mies otti sitten avioeron, mutta toisella naisella lopahti tunteet ja mielenkiinto kun suhteesta hävisi iso osa salailun loppumisen takia. Salasuhteesta tulikin kertaheitolla vakava suhde. Ilmeisesti viimeiset keskustelut on käyty silloin harrastuspaikassa, kun ap näki autot parkkipaikalla. Mies haluaakin nyt jatkaa ap:n kanssa kun uusi suhde meni puihin.
:D
Tääkin on muuten ihan hyvä spekulaatio.
Naisella ehkä lopahti tunteet myös sen takia, kun konkretisoitui se fakta, että voi oikeasti saada riesakseen tällaisen epävakaan miehen, joka on kyennyt pettämään pitkäaikaista aviopuolisoaan näin monta vuotta ilman omantunnontuskia ja on tosissaan miettinyt, että haluaako sittenkään tällaista miestä ihan oikeasti elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehellä ollut suhde jo jonkun aikaa. Ovat yhdessä toisen naisen kanssa haaveilleet yhteisestä tulevaisuudesta ja suhde on ollut kutkuttavan ihanaa, kun kaikki on salaista ja kiellettyä. Nyt mies otti sitten avioeron, mutta toisella naisella lopahti tunteet ja mielenkiinto kun suhteesta hävisi iso osa salailun loppumisen takia. Salasuhteesta tulikin kertaheitolla vakava suhde. Ilmeisesti viimeiset keskustelut on käyty silloin harrastuspaikassa, kun ap näki autot parkkipaikalla. Mies haluaakin nyt jatkaa ap:n kanssa kun uusi suhde meni puihin.
:D
Tääkin on muuten ihan hyvä spekulaatio.
Naisella ehkä lopahti tunteet myös sen takia, kun konkretisoitui se fakta, että voi oikeasti saada riesakseen tällaisen epävakaan miehen, joka on kyennyt pettämään pitkäaikaista aviopuolisoaan näin monta vuotta ilman omantunnontuskia ja on tosissaan miettinyt, että haluaako sittenkään
Mitään ole lopahtanut. Mies pelaa edelleen kaksilla korteilla.
"Älä korvaasi lotkauta miehen ininöille, vaan tee selväksi että se on petinsä teoillaan pedannut ja nyt saa maata siinä."
:D
Se, että mies on yhä kuin tuuliviiri, kielii kyllä sen puolesta, että Irmelin kanssa ei ole asiat vielä selvät.
Ehkä siellä päässä nyt tosissaan puntaroidaan, että mitäs nyt sitten tehdään.
Vierailija kirjoitti:
Millaisia suunnitelmia sinulla on nyt, ap? Oletko alkanut jo aktiivisesti suunnitella? Kun ero astuu voimaan muutaman viikon kuluttua, voitte tehdä osituksen. Omakotitalossako asutte? Se menee varmaan myyntiin. Ala suunnitella. Tarvitset paljon energiaa ja myös ihan käytännön tietoa, miten toimia. Tarvitset juristin.
Omaisuuden osituksen voi tehdä jo nytkin. Me ainakin tehtiin juristin kanssa, ennenkuin kakkosvaihe oli sisällä. Tosin meillä oli avioehto ja ositus oli selvä parissa tunnissa. Ihan helppo nakki oli.
Ei siinä käytännössä listata kuin että mikä on sun ja mikä on mun. Tää auto on sun, tää auto on mun, asunto on mun. Mä jäin asuu siis omistamaani taloon lasten kaa ja irtain omaisuus jätettiin mulle ja lapsille ihan tuolla sopimuksella. Mies siis häipyi talosta salarakkaan matkaan, otti käytännössä vain vaatteensa mukaan.
Ei siinä montaa tuntii nokka tuhise ja sit vaan nimet alle. Mies jätti siis yllärinä mut, pisti molemmat avioerohakemukset sisään mulle puhumatta. Myös sen kakkosvaiheen, kuten ap:n mies teki.
Vierailija kirjoitti:
Yhden kaverin mies halusi eron puskista. Kaveri muutti pikavauhtia pois. Kuukausi meni, mies sai hypomaniadiagnoosin ja lääkkeitä, tuli järkiinsä, pahoitteli ja palasivat yhteen. Kaikki ollut hyvin vuosia, kun mies ymmärtää nykyään puuttua heti jos ei saa nukuttua.
Itse en tiedä, olisinko huolinut miestä takaisin noissa oloissa. Mutta muistutuksena, että ihmiset joskus sekoaa ihan oikeastikin.
Pettämistä tuossa ei ollut taustalla, olivat seksinharrastajapariskunta jolla koko ajan kimppaa ja parinvaihtoa ja kolmansia osapuolia ja jos sun mitä.
Hyi hemmetti. No ei oo yhtään ihme, että sai hypomaniakohtauksen tuollaisella elämäntyylillä eli "koko ajan kimppaa ja parinvaihtoa ja kolmansia osapuolia ja jos sun mitä".
Vierailija kirjoitti:
Noille, jotka ehdottavat vakoilua ja ties mitä sivusuhteen varmistamiseksi: sille tielle ei pidä lähteä, siinä vain alentuu melkein miehen tasolle ja sitäpaitsi stressaa itseään turhaan.
Mies on käyttäytynyt niin luonnevikaisesti, että siinä on ihan riittävästi syytä, suhteita tai ei. Ei tuollaiseen mieheen voi luottaa.
Ei sillä stressaa itseään, vaan sillä saa sen totuuden selville. Tietämättömyyshän se stressaa. Ja se, että onko tekemässä eropäätöstä itse, joka ei perustu totuuteen, vaan valheeseen. Omasta elämästä pitää voida päättää siten, että se valinta perustuu totuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia suunnitelmia sinulla on nyt, ap? Oletko alkanut jo aktiivisesti suunnitella? Kun ero astuu voimaan muutaman viikon kuluttua, voitte tehdä osituksen. Omakotitalossako asutte? Se menee varmaan myyntiin. Ala suunnitella. Tarvitset paljon energiaa ja myös ihan käytännön tietoa, miten toimia. Tarvitset juristin.
Omaisuuden osituksen voi tehdä jo nytkin. Me ainakin tehtiin juristin kanssa, ennenkuin kakkosvaihe oli sisällä. Tosin meillä oli avioehto ja ositus oli selvä parissa tunnissa. Ihan helppo nakki oli.
Ei siinä käytännössä listata kuin että mikä on sun ja mikä on mun. Tää auto on sun, tää auto on mun, asunto on mun. Mä jäin asuu siis omistamaani taloon lasten kaa ja irtain omaisuus jätettiin mulle ja lapsille ihan tuolla sopimuksella. Mies siis häipyi talosta salarakkaan matkaan, otti käytännössä vain vaatteensa mukaan.
Ei siinä montaa tunt
Niin teillä. Mutta ap:n kuvailujen mukaan tuon puolison kanssa ei menekään ihan noin soljuvasti.
Mä kuulun siihen ihmiskategoriaan, joka ei paljoa syitä kysele. Jos mies ilmoittaa haluavansa eron, asian on sillä selvä. Sama se mulle on miksi hän ei mun kanssa halua olla, ainoa merkitsevä fakta on se, että hän ei mun kanssa halua olla. Toki sitten suren ja muuta, mutta mitä sitä aikuista ihmistä ja hänen päätöksiään kyseenalaistamaan, kyllä minä oletan että mies tietää mitä on tekemässä.
Ja jos erota kerran haluaa, niin sitten erotaan oikeasti. Pyörät pyörimään, eikä mitään erotaan mutta ei erota-leikkejä. Tai siis kyllä mun puolesta voidaan erota ja jatkaa parisuhdetta jos asia keskustellaan kunnolla että miksi. Joskus on järkevämpää siirtää vaikkapa taloudelliset asiat erilleen ihan kunnolla. Mutta silloin ei ole mitään Mirkkuja ja Irmeleitä kuvioissa.
Mutta mä olen jo kauan pitänyt tunteet erillään käytännön asioista. Niissä tunteissa ehtii rypeä sittenkin kun ne käytännön asiat on hoidettu, ja niiden asioiden hoitamisten välissä, esimerkiksi iltaisin nukkumaan mennessä.
Vierailija kirjoitti:
Mä kuulun siihen ihmiskategoriaan, joka ei paljoa syitä kysele. Jos mies ilmoittaa haluavansa eron, asian on sillä selvä. Sama se mulle on miksi hän ei mun kanssa halua olla, ainoa merkitsevä fakta on se, että hän ei mun kanssa halua olla. Toki sitten suren ja muuta, mutta mitä sitä aikuista ihmistä ja hänen päätöksiään kyseenalaistamaan, kyllä minä oletan että mies tietää mitä on tekemässä.
Ja jos erota kerran haluaa, niin sitten erotaan oikeasti. Pyörät pyörimään, eikä mitään erotaan mutta ei erota-leikkejä. Tai siis kyllä mun puolesta voidaan erota ja jatkaa parisuhdetta jos asia keskustellaan kunnolla että miksi. Joskus on järkevämpää siirtää vaikkapa taloudelliset asiat erilleen ihan kunnolla. Mutta silloin ei ole mitään Mirkkuja ja Irmeleitä kuvioissa.
Mutta mä olen jo kauan pitänyt tunteet erillään käytännön asioista. Niissä tunteissa ehtii rypeä sittenkin kun ne käytännön asiat on hoidettu, ja niiden asioiden hoitamisten välissä, esimerkiksi iltaisin nukkumaan mennessä
Tässä on munaa. Kunnon asenne.
Vierailija kirjoitti:
Mä kuulun siihen ihmiskategoriaan, joka ei paljoa syitä kysele. Jos mies ilmoittaa haluavansa eron, asian on sillä selvä. Sama se mulle on miksi hän ei mun kanssa halua olla, ainoa merkitsevä fakta on se, että hän ei mun kanssa halua olla.
:D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia suunnitelmia sinulla on nyt, ap? Oletko alkanut jo aktiivisesti suunnitella? Kun ero astuu voimaan muutaman viikon kuluttua, voitte tehdä osituksen. Omakotitalossako asutte? Se menee varmaan myyntiin. Ala suunnitella. Tarvitset paljon energiaa ja myös ihan käytännön tietoa, miten toimia. Tarvitset juristin.
Omaisuuden osituksen voi tehdä jo nytkin. Me ainakin tehtiin juristin kanssa, ennenkuin kakkosvaihe oli sisällä. Tosin meillä oli avioehto ja ositus oli selvä parissa tunnissa. Ihan helppo nakki oli.
Ei siinä käytännössä listata kuin että mikä on sun ja mikä on mun. Tää auto on sun, tää auto on mun, asunto on mun. Mä jäin asuu siis omistamaani taloon lasten kaa ja irtain omaisuus jätettiin mulle ja lapsille ihan tuolla sopimuksella. Mies siis häipyi talosta salarakkaan matkaan, otti käytännössä vain vaatteensa mukaan.
Ei siinä montaa tunt
Juurikin näin. Päätökset on tehty, joten paperisista kuntoon. Harvalla suomalaisella niin ihmeellisiä omaisuuksia on, että esim. juristille kannattaa maksaa. Velkainen talo ja käytettyjä huonekaluja. Käytännössä puhutaan siitä, kumpi ottaa tai pystyy ottamaan velat itselleen maksettavaksi. Jos se ei kummallakaan onnistu, niin sitten myyntiin.
Asioita ne vain ovat. Suosittelen ns. laastari irti-tekniikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhden kaverin mies halusi eron puskista. Kaveri muutti pikavauhtia pois. Kuukausi meni, mies sai hypomaniadiagnoosin ja lääkkeitä, tuli järkiinsä, pahoitteli ja palasivat yhteen. Kaikki ollut hyvin vuosia, kun mies ymmärtää nykyään puuttua heti jos ei saa nukuttua.
Itse en tiedä, olisinko huolinut miestä takaisin noissa oloissa. Mutta muistutuksena, että ihmiset joskus sekoaa ihan oikeastikin.
Pettämistä tuossa ei ollut taustalla, olivat seksinharrastajapariskunta jolla koko ajan kimppaa ja parinvaihtoa ja kolmansia osapuolia ja jos sun mitä.
Hyi hemmetti. No ei oo yhtään ihme, että sai hypomaniakohtauksen tuollaisella elämäntyylillä eli "koko ajan kimppaa ja parinvaihtoa ja kolmansia osapuolia ja jos sun mitä".
Varmaan sai jonkun seksitaudin, joka meni aivoihin 😷
Syfilis menee aivoihin. Sehän oli järkyttävä sukupuolitauti silloin ennen vanhaan, kun ei ollu hoitoa. Siinä saatiin hulluuskohtauksia ja lopulta kuoltiin siihen. Hyi hitto.
Vierailija kirjoitti:
Syfilis menee aivoihin. Sehän oli järkyttävä sukupuolitauti silloin ennen vanhaan, kun ei ollu hoitoa. Siinä saatiin hulluuskohtauksia ja lopulta kuoltiin siihen. Hyi hitto.
Totta. Varmaan herpeskin voi mennä, jos saa herpeksen vaikka suuseksistä suuhunsa.

Voihan se mennä mistä tahansa aivoihin. Itsellä oli ihan järjetön pääkipu, kun pettäjämies tartutti. Onneksi ei tullut aivokuumetta. Ja siis ihan genitaalialueelle tarttui.