Mies teki ja sanoi jotain niin käsittämätöntä!
Ollaan keski-ikäinen pariskunta. Yhteistä taivalta takana pitkä aika. Tapahtui sitten niin että miehelle iski paha ikäkriisi ja alkoi elää ns. omaa elämäänsä ja "sekoilla". Tämän johdosta ero alkoi näyttää todennäköiseltä vaihtoehdolta. Laitettiin eka vaihekin sisään mutta tokaa ei sitten laitettukaan siinä vaiheessa kun sen olisi voinut jo tehdä. Vaan päätettiin että tehdään ns. lopullinen päätös myöhemmin yhdessä.
No, nyt sitten kävi näin. Mies soitti minulle ja kertoi että on hakenut lopullisen eron muutama päivä sitten! Ja lähes samaan lauseeseen sai mahdutettua että minä rakastan sinua ja haluan jatkaa kanssasi?! Että eihän se ole kuin paperin pala? Ei sillä ole mitään merkitystä meidän suhteen kannalta. Voimme jatkaa täysin normaalisti yhdessä tästä eteenpäinkin. Kun sain jotain järkytykseltäni sanottua että hei mitä sinä selität ettäkö me jatkettaisiin tämmöisen tempun jälkeen normisti? Että ei tosiaankaan niin mies oli ihan ihmeissään. Ja ei muka ymmärrä kuinka loukattu ja ikävä olo mulla tällä hetkellä on. Hän ei kuulema halua ketään muuta naista enkä minäkään nyt voi mitään uusia miehiä alkaa ajatella? Että me seurustellaan vakavasti jos joku ulkopuolinen kysyy. Siis voiko näin kahjoa kumppania olla olemassakaan??? Tämän puhelun jälkeen mies aloitti viestitulvan jossa pyytelee anteeksi ja selittää ties mitä ja ei olisikaan halunnut eroa hakea jne. Mitähän tässä tulee sanottua kun näemme kasvotusten myöhemmin?!
Kommentit (1159)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pettävät miehet muuten muuttuvat aivan järkyttävän kamaliksi vaimoilleen. Miehet osaavat olla niin julmia ja empatiakyvyttömiä löydettyään uuden naisen, että aina se vain jaksaa hämmästyttää. On niin nähty nämä. Itselle käynyt näin, muutamalle kaverille ja tämä palsta on ollu vastaavia tarinoita täynnä vuosikausien ajan.
Olisi kiva saada joltain mieheltä selitys tälle. Jos mies kuitenkin vielä on parisuhteessa myös sen vaimonsa kanssa, eli ei täysin vihaa häntä, niin miksi hän käyttäytyy niin ikävästi? Onko se yritys saada vaimo suuttumaan ja ottamaan eron, kun mies itse ei siihen kykene? Vai yrittääkö mies tehdä henkistä pesäeroa vaimoonsa? Syyllisyyttä? Tuntee itsensä roskaksi, mutta kohdista
Tämä muuten osui ja upposi oman exäni osalta. Hänen äitinsä kohtelee lapsiaan ikään kuin he olisivat vielä 3-vuotiaita. Lisäksi äiti vaatii hirveästi huomiota lapsiltaan ja takertuu heihin luonnottoman paljon. Ex-mieheni käytös täyttää kaikki narsismin merkit. Lisäksi ulkopuoliset ihmiset ovat sanoneet hänestä, että hän vaikuttaa siltä ettei hänellä ole normaalia empatiakykyä. Mikä pitää täysin paikkansa.
Vierailija kirjoitti:
"Mikä ihme siinä onkin, että miehet pitää tai haluaa pitää vaimoaan äitinä? Onko tällaisten miesten omassa äitisuhteessa jotain pahasti pielessä?"
Jos mies on mieslapsi, niin parisuhteen dynamiikka menee väkisinkin äiti-lapsi -suhteeksi.
Mieslapsi on siis se kotona avuttomaksi ja saamattomaksi heittäytyvä kiukutteleva lapsen kaltaisesti käyttäytyvä aikuinen mies.
Ja tässä nyt sitten jokaiselle naiselle: lähtekää heti, kun huomaatte merkkejä tuosta. Mies on tuota kroonisesti, ei tule kehittymään.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ero tulee miehelle yllättäen mutta kerrankin näinpäin 👍
Eron vireille laittaneelle ap:lle ero tuli yllätyksenä?
Onhan sekin jo omituista että noin hyvää ystävää ei kutsuta kotiin eikä esitellä siis ollenkaan vaimolle.
Vierailija kirjoitti:
Mikä yllätys ero voi olla ap:lle, joka on jättänyt avioeropaperit sisään?
Sellainen yllätys, että sopivat miehen kanssa, että lopulllisesta avioerosta vielä keskustellaan yhdessä eikä mitään lopullisia avioeropapereita eli sitä kakkosvaiheen avioerohakemusta jätetä sisään puhumatta ja miettimättä YHDESSÄ.
Se kyllä ihmetyttää, että jos ap ei ole missään vaiheessa halunnut avioeroa, niin silloin ei olisi kannattanut yhdessä allekirjoittaa sitä avioerohakemuksen ykkösvaihettakaan.
Kyllä se niin on, että se joka haluaa eron, se hoitakoon paperit ja allekirjoitukset. Ei kannata ikinä pistää nimeään mihinkään paperiin, mitä ei halua. Eihän se avioeroa estä tietenkään, mutta se on vahva signaali siihen, että "minä en tätä avioeroa halunnut".
Se, että laitetaan ykkösvaiheen avioeropaperit sisään, ei johda ikinä automaattiseen avioeroon. Jos asialle ei mitään tee tuon jälkeen vuoteen, avioerohakemus mitätöityy.
Vierailija kirjoitti:
Onhan sekin jo omituista että noin hyvää ystävää ei kutsuta kotiin eikä esitellä siis ollenkaan vaimolle.
Ei ole ok, että perheellisellä on viikottain tavattavia läheisiä ihmisiä, joita ei voi pitää myös yhteisinä tuttuina. Ei ylipäätään ole ok muodostaa intiimiä henkistä suhdetta vastakkaisen sukupuolen (tai sen seksuaalisesti itseään kiinnostavan sukupuolen) edustajan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mikä ihme siinä onkin, että miehet pitää tai haluaa pitää vaimoaan äitinä? Onko tällaisten miesten omassa äitisuhteessa jotain pahasti pielessä?"
Jos mies on mieslapsi, niin parisuhteen dynamiikka menee väkisinkin äiti-lapsi -suhteeksi.
Mieslapsi on siis se kotona avuttomaksi ja saamattomaksi heittäytyvä kiukutteleva lapsen kaltaisesti käyttäytyvä aikuinen mies.
Ja tässä nyt sitten jokaiselle naiselle: lähtekää heti, kun huomaatte merkkejä tuosta. Mies on tuota kroonisesti, ei tule kehittymään.
Komppaan! Ei auta parisuhdeterapiat tai muutkaan panostukset parisuhteeseen, jos toisella on luonnevika. Se on nimittäin pysyvää sorttia. Itsekkyys, lapsellisuus, empatiakyvyn puute, valehtelu, kyvyttömyys muuttaa toimintaansa vaikka kuinka pyytelee anteeksi - muutamia merkkejä luonnevikaisesta, joka ei kykene normaaliin parisuhteeseen.
Herätkää nyt. Tämä on loistava provo. Yhtä hyvä kuin legendaarinen "aion varjostaa miestäni", voi olla jopa saman taitavan tekijänkin.
Siinä kohtaa ap ehkä vähän epäröi, että oli itsekin osallisena 1. vaiheen eropapareiden toimittamisessa, mutta ihan turhaan pelkäsi - sehän ohitettiin täällä kokonaan.
Hyvä ap! Hienosti pyyhkii ketjullasi!
Vierailija kirjoitti:
Ei tapahtunut keski-iässä vaan eksä sai kolmenkympin kriisin. Meidän piti mennä naimisiin ja alkaa lastentekoon, kun hän päätti ettei usko avioliittoon ja lapseton elämä onkin häntä varten.
Sitten ehdotti minulle ihan tosissaan, että erotaan hetkeksi ja hän vähän käy testailemassa muita neitoja. Mutta! Minun olisi pitänyt vain odotella häntä jalat ristissä, ei miehiä minulle, kunnes hän on juoksunsa juossut. Että erotaan mutta mä en oikeastaan hänestä eroa, hän vain minusta, jotta voi hyvällä omatunnolla p*nna muita.
Juu herra sai eronsa ja ihan kunnon sinkkuelämänsä.
Löysikö hän elämänsä rakkauden vai asuuko jossain yksin?

Mitä loistavaa siinä on että miehiä jatkuvasti mustamaalataan??
Törkeää se on.

Olkoot provo. Täällä on hyvää keskustelua ja loistavia varoittavia esimerkkejä muille naisille, että millaisista miehistä kannattaa pysyä kaukana.
En ymmärrä tällä tavalla käyttäytyviä naisia. Jos mies on ottanut looullisen eron niin eihän siinä ole enää mitään puhuttavaa ja selvitettävää. Totta kai miehellä on suhde, varmaan niitä on ollut paljonkin liitonnaikana. Hän ei kunnioita eikä rakasta sinua. Tarkoitus on vain painaa sinut maanrakoon, koska annat sen tapahtua.
Hommaa tarvittava ammattiapu ositusta ja lapsen huoltajuussopimusta varten. Ehkä mies koettaa välttyä elareilta eli asuu kotona sen takia. Vai elätätkö häntä ja koko perhettä?
Vierailija kirjoitti:
Herätkää nyt. Tämä on loistava provo. Yhtä hyvä kuin legendaarinen "aion varjostaa miestäni", voi olla jopa saman taitavan tekijänkin.
Siinä kohtaa ap ehkä vähän epäröi, että oli itsekin osallisena 1. vaiheen eropapareiden toimittamisessa, mutta ihan turhaan pelkäsi - sehän ohitettiin täällä kokonaan.
Hyvä ap! Hienosti pyyhkii ketjullasi!
Joo, ja kaikki muutkin vastaajat täällä vain provoavat kertoessaan esimerkkejään, eiku...
Olen niin iloinen, että nykyään on netti ja mahdollisuus tällaisiin keskusteluihin. Olisin tarvinnut sitä itse viime vuosituhannen lopussa. Onneksi tajusin lopulta lähteä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herätkää nyt. Tämä on loistava provo. Yhtä hyvä kuin legendaarinen "aion varjostaa miestäni", voi olla jopa saman taitavan tekijänkin.
Siinä kohtaa ap ehkä vähän epäröi, että oli itsekin osallisena 1. vaiheen eropapareiden toimittamisessa, mutta ihan turhaan pelkäsi - sehän ohitettiin täällä kokonaan.
Hyvä ap! Hienosti pyyhkii ketjullasi!
Mitä loistavaa siinä on että miehiä jatkuvasti mustamaalataan??
Törkeää se on.
Eiköhän tuo kommentti ollut sarkastinen.

Noin kamalia miehiä on syytäkin mustamaalata. Vai kuvitteletko sinä että kaikki miehet ovat samanlaisia? Täällä nimittäin keskustellaan vaan pettäjistä eikä kaikista miehistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tapahtunut keski-iässä vaan eksä sai kolmenkympin kriisin. Meidän piti mennä naimisiin ja alkaa lastentekoon, kun hän päätti ettei usko avioliittoon ja lapseton elämä onkin häntä varten.
Sitten ehdotti minulle ihan tosissaan, että erotaan hetkeksi ja hän vähän käy testailemassa muita neitoja. Mutta! Minun olisi pitänyt vain odotella häntä jalat ristissä, ei miehiä minulle, kunnes hän on juoksunsa juossut. Että erotaan mutta mä en oikeastaan hänestä eroa, hän vain minusta, jotta voi hyvällä omatunnolla p*nna muita.
Juu herra sai eronsa ja ihan kunnon sinkkuelämänsä.
Löysikö hän elämänsä rakkauden vai asuuko jossain yksin?
Ei kuulosta kumpikaan vaihtoehto todennäköiseltä tuollaiselle tyypille. Luultavasti säätää edelleen ja joko on tai ei ole saanut itselleen vakiinnutettua kodinkonetta. Kaikilla ihmisillä ei ole keskiverrot / hyvänmielen tavoitteet.
Vierailija kirjoitti:
Ne on saatava kiinni mutta hankalaa se on. Mitähän etsivä ottaisi muutamasta päivästä palkkaa jos seuraisi perässä?
Miksi mies pitäisi saada kiinni?
On selvää, että miehen käytöksen jälkeen suhde ei voi jatkua. On syytä olettaa, että kuvioissa on toinen nainen, mutta vaikkei olisikaan, suhde EI VOI jatkua.
Miksi käyttää energiaa johonkin kiinnisaamiseen, kun senkin energian AP voi käyttää ihan itseensä.
Asiat kyllä selviävät aikanaan myös se totuus siitä, mitä nyt tapahtuu. Se tulee näkyville, ennemmin tai myöhemmin
Käytä AP siis energia itseesi. Järjestä oma elämäsi kuntoon. Huolehdi itsestäsi.
Älä kehitä itsellesi pakkomiellettä miehen tekemisistä ja totuudesta, se vain vie voimasi.
Jatka elämääsi hymyillen, siksi, että pääsit tuosta miehestä eroon. Pala palalta kokonaisuus hahmottuu sinulle kyllä. Saat selvyyden, mitä tapahtui.
Siksi se totuus pitää saada, koska muuten ap ei pääse miehestä eroon. Mieshän aikoo jatkaa tuossa kotitalossa asumista ja olemista ap:n kanssa, samalla kun pitää salasuhdetta Irmeliin.
Niin kauan kuin vaimo luulee Irmelin olevan vain kaveri, vaimo ei todellakaan pääse miehestä eroon.
Juu kyllähän se yllätyksenä tulee tuo ero kun on sovittu yhdessä että tehdään toisella tavalla eikä näin että loukataan ja valehdellaan ja syytellään toista ja selän takana toimitaan. Ja sitten muka halutaan jatkaa yhdessä?! Aivan käsittämättömän törkeää toimintaa.
Mies laittoi äsken viestin töistä. "Oot pimee. Oot ite aiheuttanut ongelmat." Että tämmöstä sitten tänään! En reagoinut mitenkään. Antaa olla. ap
No kyllähän ap:lle näköjään löytyy puolustajia. Kerranko sitä nyt avioeropaperit oikeuteen toimitetaan. Siitä on kuitenkin vielä matkaa lopulliseen eroon jne.