Lue keskustelun säännöt.
Hieno kirjoitus. Ehkä vanhemmat ovat joissakin tilanteissa antaneetkin liikaa
15.08.2024 |
Hieno kirjoitus. Ehkä vanhemmat ovat joissakin tilanteissa antaneet liikaa
Kommentit (63)
Ap sun linkki ei taaskaan toimi, opettelisit...
Tässä toimiva
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm, vanhemmat eivät omassa nuoruudessaan saneet mahdollisuutta terapiaan eikä muullekaan tuelle. Eikö heitä kohtaan voisi olla armollisempi? Hekin ovat vain aikansa lapsia.
En ymmärrä tätä kulttuuria, jossa estetään toiset puhelimessa, somessa jne. Minusta se itse asiassa on aikamoista narsismia.
Siis että on narsismia jos estää henkistä väkivaltaa harjoittavan vanhemman? Kun on lapsuuden sekä fyysisen että henkisen väkivallan takia niin traumatisoitunut, että normaali elämä ei meinaa onnistua? Kannattaisi antaa sen vanhemman jatkaa samaa kohtelua? Ok.
No en tarkoittanut tällaisia tilanteita tietenkään.
Tuo estokulttuuri on ihan normalisoitua käytöstä nykyään kaikkialla. Kaikki eri mieltä olevat, ne jotka eivät kannata samaa ideologiaa, estetään
No ei niitä hyviä vanhempia edelleenkään estetä eikä lakata tapaamasta. Vain niitä itsekeskeisiä roskavanhempia.
Mitä hienoa tuossa on? Uhriutuminen ja marttyrointi?
Ei lapseensa kuten vanhempaansakaan saa tai voi takertua, eikä tältä saa ulista mitään. Suhteesta tehdään hyvä jos halutaan, että se jatkuu. Myös vanhempi voi katkaista suhteen jos (aikuinen) lapsi käyttäytyy huonosti, esim. aikuinen poika ajautuu rikollisuuteen ja muuttuu vahingolliseksi, vaaralliseksi, jopa hengenvaaralliseksi vanhemmalleen. Näitäkin on
Mutta rehellisesti sanottuna minua ei ainakaan liikuta ollenkaan nämä vanhusten uhriutumise. Niin hirvittäviä asioita lapsilleen "rakkaudesta" tekevät, ja jotkut ihan nykypäivänäkin. Väkivaltaa, seks.ahdistelua, psyykkistä väkivaltaa, vallankäyttöä, alistamista, kiusaamista. Ja juuri tällaisia marttyyriulostuloja sitten, kun lapsi toteaa että oli hieman pielessä vanhemmuuden motiivit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm, vanhemmat eivät omassa nuoruudessaan saneet mahdollisuutta terapiaan eikä muullekaan tuelle. Eikö heitä kohtaan voisi olla armollisempi? Hekin ovat vain aikansa lapsia.
En ymmärrä tätä kulttuuria, jossa estetään toiset puhelimessa, somessa jne. Minusta se itse asiassa on aikamoista narsismia.
Siis että on narsismia jos estää henkistä väkivaltaa harjoittavan vanhemman? Kun on lapsuuden sekä fyysisen että henkisen väkivallan takia niin traumatisoitunut, että normaali elämä ei meinaa onnistua? Kannattaisi antaa sen vanhemman jatkaa samaa kohtelua? Ok.
No en tarkoittanut tällaisia tilanteita tietenkään.
Tuo estokulttuuri on ihan normalisoitua käytöstä nykyään kaikkialla. Kaikki eri mieltä olevat, ne jotka eivät kannata samaa ideologiaa, estetään
Tämä on välttämättömyys. Ennen vanhaan kun lapsi muutti omilleen, tai oli kavereista erossa omassa kodissaan, tämä sai olla rauhassa toisilta ja elää omaa elämäänsä. Nykyään kaikilla on 24/7 yhteys kaikkiin. Se, joka tätä yhteyttä väärinkäyttää, joko rajattomuudella tai väkivallalla, menettää tämän erityisoikeuden. Tässä ei ole mitään ihmeellistä tai aiheitta uhriutumiseen. Kukaan ei ole kenellekään velkaa olla tavoitettavissa 24/7
Itse suostun vastaanottamaan sukulaisilta enää sähkö- ja kirjepostia tästä syystä. Yhteydenotot olivat vuosia asiattomia ja häiritsevia. Vihamielisiä, vaativia, kaunaisia, uhriutuvia. Tai sitten minulle soitettiin vaan kun tarvittiin jotain. Normaaleissa, hyvissä ihmissuhteissa pidetään yhteyttä muutoinkin kun silloin, kun haluaa toiselta jotakin. Sukulaiset tietysti vetivät tästä silmittömät herneet, ettei 24/7 välitöntä yhteyttä enää olekaan, vaikka yhteydenotot olivat vähäisiä ja negatiivisia. Ei voi muuta sanoa, kun että koittakaa kestää ja menkää vaikka itseenne välillä
Mun veli muuttui ihan oudoksi kun hän meni avioeron jälkeen terapiaan. Yhtäkkiä avioero olikin vain äitimme syytä kun tämä ei ollut opettanut "tunnetaitoja" pojalleen. No ei äidillä 70-luvulla paljonkaan sellaiseen ollut aikaa. Teki kahta työtä, ompeli vaatteet, kasvatti perunat, vihannekset ym. Niisti nenät, juotti mustaherukkamehut, luki satuja, kun oltiin kipeitä.Yhtäkkiä hän olikin veljen mielestä kauhea kylmä äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitinä ei tuossa tilanteessa kiinnostaisi miltä minusta tuntuu tai olenko pettynyt. Olisin huolissani lapsestani joka ilmeisesti voi huonosti koska käy terapiassa ja on päätynyt katkaisemaan yhteydet vanhempiinsa.
Olisin huolissani, että onko lapsellani riittävä tukiverkko ja saako hän apua. Luottaisin itseeni kasvattajana ja lapseeni ihmisenä, että en kyseenalaistaisi hänen kokemustaan vaikka minulla ei olisi ajatuksen poikastakaan, miksi hän tekee niin ison päätöksen ja katkoo meihin välit.
Se, että alkaisin uhriutua ja kyseenalaistaa terapeuttia ( tätä koskaan näkemättä!) On mahdottomuus.
Omaan silmääni kirjoituksessa käy se, että ei nouse esolle huoli lapsen hyvinvoinnista, jaksamisesta ja siitä surusta, mikä täytyy tuollaisen päätöksen takana olla.
Vanhempi on vastuussa teoistaan aikuisena ihmisenä vielä ajan jälkeen. Aikuiseksi kasvavalla lapsella on oikeus kohda kokemansa vääryys ja siihen selvyys.
Minäkin olen tehnyt äitinä vaikka mitä väärin. Osan olen ajatellut olleen jopa hyviä ja hauskoja juttuja. Lapsen silmin asiat ovat toisin. Ei sen myöntäminen tee kenestäkään pahaa ihmistä. Mutta jos ei omaa osuuttaan kanna, ei sitä se lapsikaan jaksa ikuisesti kantaa.
Näihin on oikeasti ulkopuolisen mahdotonta ottaa kantaa. Jotkut eivät näe virheitä itsessään ja silloin he eivät edes itse voi oikeasti ottaa kantaa siihen, kenen vika on välien katkeaminen. Pahimmassa tapauksessa sekä vanhempi että lapsi ovat samantyyppisiä muista vikoja etsijöitä ja silloin ei välien katkeaminen ole mikään ihme.
Kyllähän elämässä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, mistä voi katkeroitua ja pahoittaa mielensä, joko syystä tai sitten täysin ilman syytä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun veli muuttui ihan oudoksi kun hän meni avioeron jälkeen terapiaan. Yhtäkkiä avioero olikin vain äitimme syytä kun tämä ei ollut opettanut "tunnetaitoja" pojalleen. No ei äidillä 70-luvulla paljonkaan sellaiseen ollut aikaa. Teki kahta työtä, ompeli vaatteet, kasvatti perunat, vihannekset ym. Niisti nenät, juotti mustaherukkamehut, luki satuja, kun oltiin kipeitä.Yhtäkkiä hän olikin veljen mielestä kauhea kylmä äiti.
Niin vai olisiko mies pahoinpidellyt ensin vaimoa ja sitten otti kohteekseen äidin. Jotkut miehet tappavat vaimonsa, toiset äitinsä
Minun vanhemmat oli huonoja vanhempia. Ajattelemattomia, välinpitämättömiä, häpeällä kasvattavia, huutavia raivopäitä, narsistisia manipuloijia jne. Välillä toki myös ihan hyviä vanhempia, kaikki muistot ei ole huonoja. Jokainen lapsistaan mt ongelmainen eri tavoin nyt aikuisena. Silti ollaan tekemisissä ja menneet on anteeksi annettu.
Miksi? Siksi, koska heillä oli vielä huonommat olot omassa lapsuudessaan (sota ajat) ja vielä huonommat vanhemmat. Yrittivät parhaansa, ja vaikka tekivät paljon virheitä, niin silti onnistuivat parantamaan verrattuna omiin vanhempiinsa. Ja siksi, että kasarilla ei oltu niin valveutuneita kuin nykyään. Tietoa ei ollut saatavilla kattavasti 24/7. Kulttuuri oli erilainen. Ei siis voida arvioida heitä nykystandardien mukaisesti, se ei olisi reilua.
Meidän tehtävä on sitten yrittää taas onnistua vähän paremmin, niin hyvin kuin mahdollista. Näin se kehitys kehittyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
HS:n kirjoituksen äiti näytti hyväksyneen sen, että lapsi toimii niin kuin toimii. Ei kai siitä(kin) voi häntä syyttää.
Vierailija kirjoitti:
Äitinä ei tuossa tilanteessa kiinnostaisi miltä minusta tuntuu tai olenko pettynyt. Olisin huolissani lapsestani joka ilmeisesti voi huonosti koska käy terapiassa ja on päätynyt katkaisemaan yhteydet vanhempiinsa.
Olisin huolissani, että onko lapsellani riittävä tukiverkko ja saako hän apua. Luottaisin itseeni kasvattajana ja lapseeni ihmisenä, että en kyseenalaistaisi hänen kokemustaan vaikka minulla ei olisi ajatuksen poikastakaan, miksi hän tekee niin ison päätöksen ja katkoo meihin välit.
Se, että alkaisin uhriutua ja kyseenalaistaa terapeuttia ( tätä koskaan näkemättä!) On mahdottomuus.
Omaan silmääni kirjoituksessa käy se, että ei nouse esolle huoli lapsen hyvinvoinnista, jaksamisesta ja siitä surusta, mikä täytyy tuollaisen päätöksen takana olla.
Vanhempi on vastuussa teoistaan aikuisena ihmisenä vielä ajan jälkeen. Aikuiseksi kasvavalla lapsella on oikeus kohda kokemansa vääryys
Näinpä. Ja ajat muuttuvat. Minäkin ymmärrän, että toimi silloisten resurssien ja ymmärryksen mukaan. Toki tämä vaatii senkin, että äiti kykenee kuuntelemaan myös minun näkökantani ja on realistinen tuosta. Jos alkaisi raivouhriutumaan kiittämättömyydestä, niin en varmaan olisi väleissä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan hirveää paskaa. Taas yksi marttyyriäiti korottaa uhriutuu.
Vanhemmat eivät todellakaan tee tai edes yritä aina parastaan. He menevät yli siitä mistä aita on matalin ja ajattelevat ensimmäiseksi omaa etuaan.
Jos sinun vanhempasi ja sinä olette kertomasi laisia, älä yleistä. Meitä hyvien vanhempien kasvattamia on miljoonia ja meitä kasvattajana onnistuneita myös. Sinä ja kaltaisesi olette ihmisiä, jotka ei kykene minkäänlaiseen itsereflektioon. Osa nykynuorista ja -aikuisista valitettavasti on kaltaisiasi.
Vierailija kirjoitti:
Ap sun linkki ei taaskaan toimi, opettelisit...
Tässä toimiva
Hyvin toimi, kopio linkin ja siirtää hakukenttään, tietäjät tietää, osaajat osaaja, sinä valitat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhemmat oli huonoja vanhempia. Ajattelemattomia, välinpitämättömiä, häpeällä kasvattavia, huutavia raivopäitä, narsistisia manipuloijia jne. Välillä toki myös ihan hyviä vanhempia, kaikki muistot ei ole huonoja. Jokainen lapsistaan mt ongelmainen eri tavoin nyt aikuisena. Silti ollaan tekemisissä ja menneet on anteeksi annettu.
Miksi? Siksi, koska heillä oli vielä huonommat olot omassa lapsuudessaan (sota ajat) ja vielä huonommat vanhemmat. Yrittivät parhaansa, ja vaikka tekivät paljon virheitä, niin silti onnistuivat parantamaan verrattuna omiin vanhempiinsa. Ja siksi, että kasarilla ei oltu niin valveutuneita kuin nykyään. Tietoa ei ollut saatavilla kattavasti 24/7. Kulttuuri oli erilainen. Ei siis voida arvioida heitä nykystandardien mukaisesti, se ei olisi reilua.
Meidän tehtävä on sitten yrittää taas onnistua vähän paremmin, niin hyvin kuin mahdollista. Näin se kehitys kehittyy.
Hyvä kirjoitus.
Vierailija kirjoitti:
Mun veli muuttui ihan oudoksi kun hän meni avioeron jälkeen terapiaan. Yhtäkkiä avioero olikin vain äitimme syytä kun tämä ei ollut opettanut "tunnetaitoja" pojalleen. No ei äidillä 70-luvulla paljonkaan sellaiseen ollut aikaa. Teki kahta työtä, ompeli vaatteet, kasvatti perunat, vihannekset ym. Niisti nenät, juotti mustaherukkamehut, luki satuja, kun oltiin kipeitä.Yhtäkkiä hän olikin veljen mielestä kauhea kylmä äiti.
Näin juuri. Me emme tiedä mikä alkuperäisen kirjoittajan tai ap:n linkkaaman kirjoittajan todellinen tilanne on ollut. Mutta se voi ihan yhtä hyvin olla tällainen, että terapiassa oikeasti keksitään ongelmia ihan tyhjästä ja keskitytään syyttelemään ympäristöä sen sijaan, että opeteltaisi tuntemaan itseään ja omia reaktioitaan.
Itselläni sama on tapahtunut ystävälle. Eli en ole vanhempi, joka pyrkii puolustelemaan omaa vanhemmuuttaan tai esittämään täydellistä äitiä. Vaan olen vain ystävä, josta terapian alkamisen jälkeen tuli vihollinen, jonka vika kaikki on. Lapsuuden kaltoinkohtelut ja niiden aiheuttamat reaktiot ovat nekin minun vikaani, vaikka en ole ystävääni silloin edes tuntenut. Outoja syytöksiä tulee, mutta kun kysyn niistä lisää, niin ystävä ei osaa kertoa mistä hän minua oikein syyttää. Silti vihamielinen suhtautuminen on kuulemma oikeutettua.
Tuollaista käytöstä vastaan on vaikea puolustautua. Niinpä välimme ovat nykyään hyvin viileät. Ystävään ei ole onneksi mikään pakko eikä velvollisuus pitää mitään välejä.
Me eletään kaikki ajassa, ja vaikka toimintatavat ja käytänteet muuttuu, ei vanhemmuuden ydintehtävä muutu eli poikasista tulisi kasvattaa pärjääviä ja lentokykyisiä jälkeläisiä.
Ei poikanen lennä jos se on lytätty, nujerrettu, häväisty tai mitätöity. Ei missään ajassa.
Köyhinkin osaa rakastaa lastaan niin, että lapsi uskaltaa ja haluaa tarttua vanhemman käteen tulevina vuosikymmeninä.
Ja jos kasvattaa vinksahtaneen ja yliherkän poikasen, niin kannattaa katsoa peiliin. Samasta yksilöstä olisi kenties saanut kuorittua esiin ehjän ja kokonaisen yksilön oikealla avulla ja tuella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun veli muuttui ihan oudoksi kun hän meni avioeron jälkeen terapiaan. Yhtäkkiä avioero olikin vain äitimme syytä kun tämä ei ollut opettanut "tunnetaitoja" pojalleen. No ei äidillä 70-luvulla paljonkaan sellaiseen ollut aikaa. Teki kahta työtä, ompeli vaatteet, kasvatti perunat, vihannekset ym. Niisti nenät, juotti mustaherukkamehut, luki satuja, kun oltiin kipeitä.Yhtäkkiä hän olikin veljen mielestä kauhea kylmä äiti.
Näin juuri. Me emme tiedä mikä alkuperäisen kirjoittajan tai ap:n linkkaaman kirjoittajan todellinen tilanne on ollut. Mutta se voi ihan yhtä hyvin olla tällainen, että terapiassa oikeasti keksitään ongelmia ihan tyhjästä ja keskitytään syyttelemään ympäristöä sen sijaan, että opeteltaisi tuntemaan itseään ja omia reaktioitaan.
Itselläni sama on tapahtunut ystävälle. Eli en ole vanhempi, joka pyrkii puolustelemaan omaa vanhemmuuttaa
Eikun kyllähän sun pitää pitää yhteyttä sinua huonosti kohtelevaan ystävään, koska hän on "oman aikansa lapsi", "toimii parhaan tietonsa mukaan", "hänellä on itselläänkin ollut huonosti kohtelevia ystäviä". Entä mitä jos oletkin itse se huono ystävä, mistäs me tiedämme totuuden, yleensä molemmissa on vikaa.
Eikös ne kaltoinkohtelevat vanhemmatkin vaadi yhteydenpidon ylläpitämistä em perusteilla?
Vierailija kirjoitti:
Mun veli muuttui ihan oudoksi kun hän meni avioeron jälkeen terapiaan. Yhtäkkiä avioero olikin vain äitimme syytä kun tämä ei ollut opettanut "tunnetaitoja" pojalleen. No ei äidillä 70-luvulla paljonkaan sellaiseen ollut aikaa. Teki kahta työtä, ompeli vaatteet, kasvatti perunat, vihannekset ym. Niisti nenät, juotti mustaherukkamehut, luki satuja, kun oltiin kipeitä.Yhtäkkiä hän olikin veljen mielestä kauhea kylmä äiti.
Missä kohtaa tuossa siis opetettiin niitä tunnetaitoja tai osoitettiin lämpimiä tunteita?
Lasten ruokkiminen ja vaatettaminen nyt on minimitaso johon koulutettu apina tai robottikin pystyy. Niitä voi tehdä vaikka vihaisi lastaan.
Eikä niiden tunnetaitojen opettaminen vaadi mitään erityistä erikseen varattua aikaa. Äitisi on saattanut olla tyypillinen suomalainen puhumaton juro suorittaja, joka ei esim kysy lapsilta miten koulussa meni, onko kavereita, onko kiusaamista, onko murheita, mistä asioista lapsi on kiinnostunut ja mitä hän ajattelee.
No en tarkoittanut tällaisia tilanteita tietenkään.
Tuo estokulttuuri on ihan normalisoitua käytöstä nykyään kaikkialla. Kaikki eri mieltä olevat, ne jotka eivät kannata samaa ideologiaa, estetään somessa. Sitä se on nykyään. Vanhemmat saavat tästä myös osansa.