En viitsi enää soitella äidilleni

Ryhdyin yrittäjäksi omalla alallani. Äitini lyttäsi yritykseni heti puhelun alussa. Muistutti miten kävi hänen veljelleen: auringonlaskun alalla ollut yritys meni konkurssiin, ulosottossa oli kaikki, alzeimer iski ja kuoli alle 60-vuotiaana. 

Melkein raivostuin tästä. Ei kai se nyt minun vikani ole, jos enoni yritys oli alalla, johon on tullut megamyymälöitä kilpailemaan. 

Minun alallani katteet ovat erittäin hyvät eikä alalta löydy tappiota tekevää yritystä finderistä. Tyhmä äitini ei yrittäjyyttä ymmärrä eikä tajua siitä mitään. Hänen klikkiajatuksissaan kaikkien pitäisi elää yhtä köyhästi ja paskasti kuin 70-luvulla. Mitään ei saisi ostaa, mihinkään ei saisi käyttää rahaa eikä lainaa saisi missään nimessä ottaa eikä mistään saisi haaveilla. Kuset ja paskat housuissa pitäisi vain maata hiljaa paikoillaan. Aina kyselee huolestuneena että enhän vain ole ottanut lainaa. Minulla on opintolainaa 21 tonnia. En saisi koskaan tuota maksettua, ellen ryhtyisi yrittäjäksi. Yksin tekemällä voin päästä 150k euron voitolliseen tulokseen.

Isäni ymmärtää paremmin ajatuksiani kouluttautuneena ihmisenä.