Opin jo lapsena, että naistenvaivoista pitää vaijeta, ja olen ymmärrän nyt miksi
Mummini väitti vielä 80 vuotianaakin, että hänellä ei ole vielä "mummotautia". Äitini kanssa emme ole ikinä puhuneet sanallakaan kuukautisista tai vaihdevuosista. Aloin 50 täytettyäni oireilla niin, että menkat alkoivat tulla kuinka sattuu ja runsastuivat aivan älyttömiksi. Oli pakko sanoa miehelle, että mitä oli meneillään. Mies näytti järkyttyneeltä ja jotenkin pettyneeltä ja jopa syytti, että minulla on jokin seksitauti. 52 vuotiaana alkoi tulla näitä hikoilu leimahduksia. Eli sekunnissa olin aivan hikimärkä ja tulikuuma. Mieheni tulkitsi tämän niin, että olen niin huonokuntoinen, ett en jaksa seistä edes minuuttia kun jo hiki valuu. Selitin hänelle taas mistä oli kyse. Mies sanoi häpeävänsä minua ja minun pitäisi kuulemma mennä jonnekkin piiloon kun tällsista tulee. Meni puolivuotta ja mies jätti minut ilman mitään selitystä. En keksi syyksi kuin sen, että hän ei kestänyt sitä asiaa, että aloin potemaan vaihdevuosia ja minusta oli tullut virallisesti "vanha". Olisi vaan pitänyt olla kaikesta hiljaa, kuten on opetettu.
Kommentit (87)
Ja sinä tyypillisenä naisena keksit kaiken maailman tekosyitä millä selität nuo kaikki että itse ei tarvi tehdä mitään asian eteen ja voit vain uhriutua
Hohhoijaa..tai sitten olisit vaan ottanut hormonikorvaushoitoa, kuten todella monet naiset tekevät.
Aika outoa. Omassa perheessäni ja suvussani nuo asiat eivät ole olleet mitään hys hys hiljaa juttuja vaan niistä on voinut puhua
Miten se mies on voinut välttyä kaikenlaisilta mainoksilta ja lehtijutuilta ja ohjelmilta joissa puhutaan vaihdevuosista? Onko se idiootti? Pumpuliin kääritty ja tynnyrissä kasvanut vanhaksi asti? Kai kerroit että miehilläkin on vaihdevuodet?
Äijähän oli ihan sairas päästään, hyvä että pääsit eroon
Vierailija kirjoitti:
Ja sinä tyypillisenä naisena keksit kaiken maailman tekosyitä millä selität nuo kaikki että itse ei tarvi tehdä mitään asian eteen ja voit vain uhriutua
Mitä vaihdevuosien eteen sitten voi tehdä? Oletko gynekologi?
Minulla on hormoonit vaivaan. En muuten pärjäisi. Välillä olen syönyt 3 erilaista, muttamikään ei auta viemään oireita pois. Osa on vähän helpottanut, mutta ei todellakaan kadonnut. Pitäisi poistaa kohtu. Olisiko tässä pitänyt miehen takia poistaa kohtu?
Ap.
Oliko mies jotenkin tynnyrissä kasvanut?
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa..tai sitten olisit vaan ottanut hormonikorvaushoitoa, kuten todella monet naiset tekevät.
Hormonikorvaushoito lisää rintasyövän riskiä. Joka ainoa kerta, kun olen ollut seulonnassa, on kysytty, otatko hormonikorvaushoitoa.
Miksi minun pitäisi muuttaa ajan ja luonnon kulkua ja altistaa itseni aikaiselle kuolemalle? Ja miehet saavat pitää sitä jotenkin outona?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sinä tyypillisenä naisena keksit kaiken maailman tekosyitä millä selität nuo kaikki että itse ei tarvi tehdä mitään asian eteen ja voit vain uhriutua
Mitä vaihdevuosien eteen sitten voi tehdä? Oletko gynekologi?
Ruokavalio, liikunta ja lepo.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on hormoonit vaivaan. En muuten pärjäisi. Välillä olen syönyt 3 erilaista, muttamikään ei auta viemään oireita pois. Osa on vähän helpottanut, mutta ei todellakaan kadonnut. Pitäisi poistaa kohtu. Olisiko tässä pitänyt miehen takia poistaa kohtu?
Ap.
Hormonikierukka lopettaa vuodot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sinä tyypillisenä naisena keksit kaiken maailman tekosyitä millä selität nuo kaikki että itse ei tarvi tehdä mitään asian eteen ja voit vain uhriutua
Mitä vaihdevuosien eteen sitten voi tehdä? Oletko gynekologi?
Ruokavalio, liikunta ja lepo.
Joo, mutta silti niitä oireita tulee.
Niin siis MIEHILLE ei voi puhua naisen elämästä. Huvittavaa kun vanhat miehet eroavat vanhoista vaimoistaan siksi, etteivät saa enää seksiä, vaikka nainen on hedelmätön ja lapsia ei ole tehty 20 vuoteen muutenkaan
Miehet EIVÄT ole kypsiä tasavertaisiin ihmissuhteisiin naisten kanssa. Heitä tulee kohdella siittäjinä, eikä päästää tekemisiin naisten tai tyttölasten kanssa. Poikalastenkin kanssa vasta sitten, kun pojan lapsuus on taputeltu
Miehet on kyllä joskus... Olen seurustellut elämäni aikana muutamankin tyypin kanssa, jotka eivät esimerkiksi halunneet tavata ollenkaan, jos mulla on menkat. Eli kävi ilmi, että en ihmisenä ja seurana kiinnosta, jos ei saa seksiä myös. Näitä tämmöisiä en toki sitten huolinut miehekseni, yleensä niissä oli muutakin vikaa.
Aviomieheni on ottanut vaihdevuodet, joista esivaihdevuosioireet alkoi jo ollessani 42, hyvin. Toisaalta eipä mulla ole kummempia oireita ollutkaan, kuin että menkkojen välit ja vuotomäärät vaihdelleet. Sitten kun menkat kokonaan loppui kun olin 50, oli molemmat tyytyväisiä, ei enää raskauden riskiä eikä vuotokausia.
Kuka haluaa tuupata ylimääräisiä hormoneita kehoonsa? En minä ainakaan.
Vierailija kirjoitti:
Ja sinä tyypillisenä naisena keksit kaiken maailman tekosyitä millä selität nuo kaikki että itse ei tarvi tehdä mitään asian eteen ja voit vain uhriutua
Näin miehet juuri ajattelevat. Vanheneminen pysäytetään ihmepillerillä ja taas kaikki on kuin ennen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sinä tyypillisenä naisena keksit kaiken maailman tekosyitä millä selität nuo kaikki että itse ei tarvi tehdä mitään asian eteen ja voit vain uhriutua
Mitä vaihdevuosien eteen sitten voi tehdä? Oletko gynekologi?
Ruokavalio, liikunta ja lepo.
Kuvitteeko joku noiden oikeasti auttavan vaihdevuosiin, jotka jhtuvat valtavasta hormonaalisesta muutoksesta?
Parempi päästäkin tuollaisesta ukosta eroon.