Lue keskustelun säännöt.
6-vuotiaan pelottavat raivokohtaukset
14.08.2024 |
Mistä voisi johtua? Äitinä olen ainoa, johon raivarit kohdistuvat, joskus myös pikkusiskoon, mutta minä olen pääasiallinen kohde. Lapsen uhma tuli temperamenttisella tytöllä tutuksi jo pienenä, mutta nyt ovat pahentuneet vain. Lapsi rikkoo tavaroita, uhkaa esim. hakevansa sakset ja vahingoittavansa minua. Sylkee, puree, kiroilee, repii hiuksia, hakkaa ikkunoita esineillä.
Kun isä on kotona, ei koskaan tule mitään. Ei pelkää tai mitään isäänsä, heillä on hyvä suhde ja lapsi uhmaa isäänsä joskus ihan normaalisti. Päiväkodissa tällaisesta käytöksestä ei ole mitään viitteitä. Minun seurassani lapsi on kuin demoni. Olemme olleet perheneuvolan palveluiden parissa, lapsi kävi myös yksin juttelemassa psykologin kanssa vajaa pari vuotta sitten, mutta siitä ei tuntunut olevan mitään apua meidän perheellemme. Olen taas jättänyt neuvolaan apupyyntöjä, mutta pyörä tuntuu liikahtavan hitaasti.
Onko kenellekään tuttua?
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Meillä tyttö teki samoin 6v alkaen, neurologin tutkimuksiin asap. Kestää vuosia saada apua, mutta kyllä sitä saa kun jaksaa vaatia. Meillä piilotettin sakset, veitset ja kaikki teräaseet kunnes älysi käyttää esim kynää itsensä tai toisten vahingoittamiseen. Kiinnipito ainoa vaihtoehto kunnes rauhottuu. Nukuimme niin että tyttö oli mun ja seinän välissä että heti heräsin jos lähti sängystä. Ei pystynyt luottamaan mitä tekee milloinkin.
Terapiaa, jotta osaa itseään ilmaista ja tunteitaan sanoittaa. Yrittävät liikaa kun eivät pysty itselleen mitään. Aika tekee tehtävänsä ja kaikkeen on apua, mutta sitä pitää vaatia. Et ole yksin, on meitä muitakin.
Diagnooseja ja sanoitusta. Niitä on nykykasvatus rakennettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rajat voi tehdä ihan turvallisesti. Esim. Käärii lapsen johonkin peittoon tms, ja häntä pidetään siellä kunnes rauhoittuu. Asia siis lopetetaan teidän toimesta. Sinä et mene hänen tasolleen, vaan puhut mitä teet ja miksi. Suurin osa vanhemmista itsekin raivoaa, mutta on nimenomaan tärkeätä näyttää ettei tuollaista käytöstä kertakaikkisesti enää teillä jatketa. Sinä lopetat sen. Lapsi alkaa uskoa jonkin ajan kuluttua.
Kyseessä on possessio. Teillä on demoni käsissänne. Koittakaas ottaa selvää minkä niminen demoni on teidän kullannupun ottanut haltuunsa. Sitten haette papilta vihkivettä ja riippuen demonista saatatte tarvita manausta. Yleisesti ottaen demonin häätö tapahtuu kippaamalla vihkivettä manattavan päälle ja huudatte kovaan ääneen voimakkaita rukouksia. Herran nimeen ja sillain.
Ei vaikuta nepsyraivareilta, koska kohdistuu vaan äitiin. Joku pershäiriö kehittymässä, tai psykopaatti. Psykopatiaa ei vaan diagnosoida noin pienille.
Ehkä ei pysty vastaamaan nykyajan vaatimuksiin. Hölläilkää vähän!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Auttaisiko ukki ja mummo olemalla vaan lapsen kanssa viikonloppuisin vaikka rauhassa.
Ruokavalio kuntoon! Kaikki eläinperäinen minimiin, runsaasti kasviksia ja viljoja sekä sokerit pois kokonaan . Leivälle kasvismargariinia ja vihantaa. Hyviä siemenöljyjä ja palkokasveja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Odota seuraavaa riehuraivaria ja leipase turpaan, oppii kerrasta olemaan ja jää se turha mistä johtuu arpominen pois.
Noudata ylläolevaa ja saatat löytää joku aamu sakset silmästäsi kun lapsi oppii, että väkivalta on ihan ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odota seuraavaa riehuraivaria ja leipase turpaan, oppii kerrasta olemaan ja jää se turha mistä johtuu arpominen pois.
Noudata ylläolevaa ja saatat löytää joku aamu sakset silmästäsi kun lapsi oppii, että väkivalta on ihan ok.
Miksi meillä sitten on esim. valtion väkivaltaviranomaiset jos väkivallan harjoittaminen vain tuottaa lisää väkivaltaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et selviä yksin?
Miten selviät kun lapsi 16v?
Listii sut!
Onnetonta vanhemmuutta kun isä kuitenkin pärjää.
Onnetonta ei voi muut kääntää paremmaksi.
Se on tehtävä itse.
Tämä. Koska kaikki kohdistuu äitiin, lienee aika selvää ettei äidillä ole auktoriteettia.
Nepsyvaivainen kyllä sekoilisi ihan kaikille.
Täällä yksi "nepsyvaivainen", joka sekoili nimenomaan äidille, koska äitini ei ymmärtänyt minun erityispiirteitäni. Lähinnä voivotteli, kuinka olen sitä ja tätä, ja vaati olemaan jotain, mihin en pystynyt. Isäni ymmärsi ja osasi käsitellä minua oikein, joten hänen kanssaan en stressaannu.
Minulla on 5-v tyttö, jonka kanssa on ollut samanlaista jo vuosia. Näen hänessä piirteitä persoonallisuushäiriöisistä sukulaisista. Tyttö saa eläimellisiä raivareita tyhjästä, syyksi saattaa sanoa mitä tahansa. Joku asia ei mennyt juuri niinkuin hän halusi. Virtsaa ympäriinsä kostoksi, rikkoo paikat kiinteistä kalusteista lähtien, puree minusta irti niin paljon kuin pystyy ja tökkii sormilla silmiin kun nukun yöllä...Ei tunne katumusta eikä ymmärrä saamiaan rangaistuksia. Niillä ei ole vaikutusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isän kanssa on rauhallisempi, mutta pelkää tätä.
Kuulostaa autismi tai ADHD piirteistä oirehdinta. Kannattaa hakea apua. Meillä pahimmat oireet meni ohi vasta osasto jakson ja oikean lääkityksen kautta. Nyt isompana ei tarvitse mitään edes joka päivä. Mietin myös ympäristön osuutta. Onko päiväkodin työntekijöiden tai kavereiden julmaa kohtelua lasta kohtaan? Vaatiiko äiti liikaa lapselta esikoulun jälkeen? Suoritatteko liikaa? Päiväkodin jälkeen ei mieluiten saisi tehdä mitään tai jotain todella mieluista vain. Lepo ja palautuminen tärkeää. Itse mietin jälkikäteen myös koska lasten isä kohteli minua henkisesti huonosti, että jos lapsi kopio sitä jne. Noh kaikkea tulee mieleen.. asiat selviävät kyllä älä huoli!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiset lapset omaavat tulistuvan temperamentin ja impulssikontrolli on heillä heikkoa. Erityisesti eskari-ikä on monelle vaikea.
Erityisen tärkeää on vanhempana olla jämäkkä ja johdonmukainen. Tee lapselle säännöt selväksi esim. Ketään ei satuteta. Toisaalta vältä turhia kieltoja ja jätä huomioimatta huono käytös jos se on mahdollista. Toisaalta kehu kun lapsi toimii pienessäkin asiassa hyvin. Anna kahdenkeskistä aikaa esim. kirjoja lukemalla hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa. Pitäkää säännöllinen ja toistuva päivärytmi. Anna lapselle lyhyet ohjeet miten pitää toimia. Kehoita toisen kerran ja jos ei mitään tapahdu, kädestä pitäen talutat ja teet asian lapsen kanssa. Siitä huolimatta että lapsi protestoi. Älä raivoa, käytä tiukkaa äänenpainoa.
Riitatilanteet selvitetään puhumalla vasta kun lapsi on rauhoittunut. Opeta syy-seuraussuhteita kertomalla mikä meni vikaan ja miksi. Isän roolia voisi korostaa esim. siirtymätilanteissa jos ne ovat vaikeita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tyttö teki samoin 6v alkaen, neurologin tutkimuksiin asap. Kestää vuosia saada apua, mutta kyllä sitä saa kun jaksaa vaatia. Meillä piilotettin sakset, veitset ja kaikki teräaseet kunnes älysi käyttää esim kynää itsensä tai toisten vahingoittamiseen. Kiinnipito ainoa vaihtoehto kunnes rauhottuu. Nukuimme niin että tyttö oli mun ja seinän välissä että heti heräsin jos lähti sängystä. Ei pystynyt luottamaan mitä tekee milloinkin.
Terapiaa, jotta osaa itseään ilmaista ja tunteitaan sanoittaa. Yrittävät liikaa kun eivät pysty itselleen mitään. Aika tekee tehtävänsä ja kaikkeen on apua, mutta sitä pitää vaatia. Et ole yksin, on meitä muitakin.
Herranen aika! On tuokin ollut rankkaa! Saiko jonkun diagnoosin ja saitteko apua?
Autismin kirjo tuli diagnoosina. Sai puhe ja toimintaterapiaa vuosia. Auttoi paljon kun ei osannut itseään sanoittaa eikä pahaa oloaan purkaa.
"Lapsi kävi Yksin psykologin juttusilla" Näinkö se menee?
Onko isä paikalla, kun lapsi raivoaa? Voiko isä ottaa suurempaa vastuuta kasvatuksessa?
Joku ehdotti kuvaamista, myös lasten keskinäisissä leikeissä näkisi, miten toimii pikkusiskon kanssa.
Itse pelkäsin isää, joten äidille kiukuteltiin, eri mittakaavassa kylläkin.
Huh, huh, minkälaisia vastauksia ja heti tarjotaan taas diagnooseja, jos jonkinlaisia, vaikka kyse voi oikeasti olla ihan vaan lapsen kasvuun liittyvästä "kynnyksestä" - hakee omia rajoja ja tunnesäätelyä, ja kenenkäs kanssa niitä haetaan, jos ei sen läheisimmän eli sun?
Mun tyttö oli hyvin impulsiivinen tunnesäätelyssään ehkä noin 5-7- vuotiaana eli koulussa saattoi vielä leiskahtaa, kun joku asia ei miellyttänyt. Saattoi esim. puhelin lentää siinä vaiheessa lattiaan tai seinään... Mulle saattoi huutaa ja paiskoa ovea, kiukutella mielin määrin. Isälleen oli mielin kielin, kuten usein tytöt on. Äidin ja tyttären ja isän ja tyttären välinen suhde on ihan erilainen.
Itse en olisi mitenkään kauhean huolissani, jos kerran osaa pitää rajat muualla ja isän kanssa.
Voi myös olla, että tyttö on havainnut, että saa järkytettyä sua tuolla käytöksellään ja siksi saatat ehkä laukaissa hänessä "lisäreaktion", kun on tajunnut, että et osaa kohdata häntä? Lapset on hyvin sensitiivisiä aistimaan toisten reaktioita - kuten eläimet ja osaavat kyllä manipuloida ja käyttää näitä reaktioita hyväkseen.
Mäkin hain aikoinaan apua perheneuvolasta. Ei me mitään apua saatu.
2-3 lk tyttö oli jo oppinut hillitsemään itsensä ja nykyään on hyvin hillitty yläasteikäinen. Toki osaa hän edelleenkin tulistua ja osoittaa mieltään, mutta enemmän olisin huolissani, jos ei osaisi. Toivottavasti on teilläkin vain ikään kuuluvaa ja toiset lapset ovat tulisempia kuin toiset ja se kasvaminen on toisilla kovempaa kuin toisilla. Ei "häiriökäyttäyminen" aina tarkoita diagnoosia. Joskus se vaan kuuluu kasvamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 5-v tyttö, jonka kanssa on ollut samanlaista jo vuosia. Näen hänessä piirteitä persoonallisuushäiriöisistä sukulaisista. Tyttö saa eläimellisiä raivareita tyhjästä, syyksi saattaa sanoa mitä tahansa. Joku asia ei mennyt juuri niinkuin hän halusi. Virtsaa ympäriinsä kostoksi, rikkoo paikat kiinteistä kalusteista lähtien, puree minusta irti niin paljon kuin pystyy ja tökkii sormilla silmiin kun nukun yöllä...Ei tunne katumusta eikä ymmärrä saamiaan rangaistuksia. Niillä ei ole vaikutusta.
Tuollaiset mielenterveys ongelmat yleensä periytyy suvussa. Nyt lääkäriin, kyllä lapsillekin nykyään annetaan mielenterveys lääkkeitä tasoittaa mieltä ja erilaisia terapioita, jotka toimivat leikin kautta. Teillä on ehdottomasti tarve saada apua. Lasun voi tehdä omasta lapsesta, se voi nopeuttaa avun saantia. Lapselle on vaan etuoikeus että ne mielenterveysongelmat tulee lääkärien tietoon jo lapsena, näiden hoito on usein vaikeaa ja paras tulos saadaan kun apua on saatu ajoissa.
Onko mitään yhdistävä tekijää raivareiden syttymiselle ?
https://www.mll.fi/vanhemmille/lapsen-kasvu-ja-kehitys/6-7-v/6-7-vuotia…