Lue keskustelun säännöt.
6-vuotiaan pelottavat raivokohtaukset
14.08.2024 |
Mistä voisi johtua? Äitinä olen ainoa, johon raivarit kohdistuvat, joskus myös pikkusiskoon, mutta minä olen pääasiallinen kohde. Lapsen uhma tuli temperamenttisella tytöllä tutuksi jo pienenä, mutta nyt ovat pahentuneet vain. Lapsi rikkoo tavaroita, uhkaa esim. hakevansa sakset ja vahingoittavansa minua. Sylkee, puree, kiroilee, repii hiuksia, hakkaa ikkunoita esineillä.
Kun isä on kotona, ei koskaan tule mitään. Ei pelkää tai mitään isäänsä, heillä on hyvä suhde ja lapsi uhmaa isäänsä joskus ihan normaalisti. Päiväkodissa tällaisesta käytöksestä ei ole mitään viitteitä. Minun seurassani lapsi on kuin demoni. Olemme olleet perheneuvolan palveluiden parissa, lapsi kävi myös yksin juttelemassa psykologin kanssa vajaa pari vuotta sitten, mutta siitä ei tuntunut olevan mitään apua meidän perheellemme. Olen taas jättänyt neuvolaan apupyyntöjä, mutta pyörä tuntuu liikahtavan hitaasti.
Onko kenellekään tuttua?
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Et selviä yksin?
Miten selviät kun lapsi 16v?
Listii sut!
Onnetonta vanhemmuutta kun isä kuitenkin pärjää.
Onnetonta ei voi muut kääntää paremmaksi.
Se on tehtävä itse.
Tämä. Koska kaikki kohdistuu äitiin, lienee aika selvää ettei äidillä ole auktoriteettia.
Nepsyvaivainen kyllä sekoilisi ihan kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsessa saattaa olla demoni. Kannattaa kääntyä kirkon puoleen, saa sieltä apua että se lähtee.
Vierailija kirjoitti:
Lapsessa saattaa olla demoni. Kannattaa kääntyä kirkon puoleen, saa sieltä apua että se lähtee.
Aika riivatulta kieltämättä vaikuttaa.
Briiffaa miestä, miten hän tekee sen. Miehet on usein hyvin suoraviivaisia kasvattajia, säännöt on selkeitä ja syy-seuraus -suhde ennakoitavissa. Naiset taas lukee tilanteita tapauskohtaisesti ja lapsen silmin se voi olla vailla loogisuutta. Tai sitten rangaistus liian lepsu (äidin hellämielisyyttä?), eikä tunnu missään. Ihan alkuun opettele pitämään päätöksesi, jos sanot kerran ei, se ei muutu ehkän kautta kylläksi.
Vierailija kirjoitti:
Vanhaan aikaan tuollaisia ei ollut, jos ei osannut käyttäytyä sai selkäänsä. Homma hoidettu. Mutta kun näitä nykyajan kermaperseitä ei saa kasvattaa niin jälki on tuollaista. Todennäkösesti tulee käyttämään huumeita ja syyllistymään rikoksiin.
Mites niitä päihdeongelmaisia ja rikollisia sitten ennen vanhaan kasvoi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidillä vanhemmuus hukassa. Näitä on nähty usein.
Tää on sitten niin vallan hieno paikka kysyä neuvoja tilanteisiin, joista keittiöpsykologeilla ei ole mitään ymmärrystä. Ottakaa selvää kuulkaa lapsen maskaamisesta, turvallisessa paikassa kuormituksen purkamisesta, lukekaa "erityisvoimia"-nimistä julkaisua vaikka facebookista, niin ehkä opitte jotain. Toki demoni tai äidin pa skuus on siis ihan todennäköisiä vaihtoehtoja myös ei siinä........
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on paha olo, kaikkein lähimmälle uskaltaa purkaa itseään.
6 vuoden ikä on sama kuin minimurrosikä. Joten voimakasta uhmaa voi olla.
Ja lapsihan uskaltaa raivota juuri hänelle läheisimmälle aikaiselle, yleensä äidille. Tietää ettei äiti jätä eikä suutukaan.
Mutta näihin tilanteisiin täytyy puuttua. Opettaa lasta sanoittamaan tunteitaan. Helpommin sanottu kuin tehty.
Auttaskohan jokin liikuntaharrastus? Temppujumppa tai uimakouluun esim.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Odota seuraavaa riehuraivaria ja leipase turpaan, oppii kerrasta olemaan ja jää se turha mistä johtuu arpominen pois.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se menee ohi. On ehkä pettynyt johonkin, turhautunut, ahdistunut - ei koko ajan, välillä. Kertooko lapsi miksi on suuttunut tai harmittaa? Ehkä joskus voi olla joku henkipossessio, joka on lapsilla yleistä, kunnes poistuu. TV:n tai puhelimen vaikutus? Älä anna lapsen repiä hiuksista tai purra, älä ole silloin lähellä, opetellaan ettei käy tarhassa sentään muiden kimppuun tai koulussa. Laita sakset ja terävät esineet lukolliseen laatikkoon. Askarteluun lasten sakset joissa pyöreä pää. Älä pitele väkisin koskaan, siirrä vain käsi poispäin.
Anna rauhoittua huoneessa ja jotain kivaa tekemistä sinne, kuule mikä häntä ahdistaa, älä mitätöi lapsen sanomaa, ymmärrä - lohduta. Anna olla rauhassa, ettei koko ajan ole yhdessä. Ei saa pakottaa lasta asioihin joita ei halua, että ahdistuu, vaikka toki tietyt asiat joutuu tekemään kuten hammaspesu tai sellainen. Leikin avulla tehdään, kiinnitetään huomio positiiviseen. Onko väsynyt tai
Häivy jo vattuun näiden retoristen kysymysten kanssa. Joka ketjuun pitää tunkea ja mitään et osaa sanoa. Kyselyikä taisi jäädä päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et kai näytä lapselle, että pelkäät, tai alistut uhmakohtauksiin? Miten luulet, että pärjäät kun kasvaa isommaksi? Mikä on seuraus, kun saa uhmakohtauksen? Laitako huoneeseen jäähylle, vai miten toimit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lepositeet mitään? Pahoinvointialueilta on turha odottaa apua.
Kuulostaa autismin kirjon oireilulta. Hän ei tee mitään päätöstä siitä, että raivoaa juuri sinulle, vaan sinun seurassasi hänen stressikynnyksensä ylittyy, ja hän purkaa sen sinuun. Sinä et todennäköisesti ole ainut, joka aiheuttaa hänelle stressiä. Voihan olla, että esim. päiväkodissa hän välillä "sulkeutuu", kun stressaantuu, eikä paikalla ole turvallista aikuista, jolle stressinsä purkaisi. Hän kärsii oikeasti niistä kohtauksista, sekä "raivareista" että "sulkeutumisista". "Sulkeutuminen" voi olla hänelle itselleen jopa raskaampi kokemus kuin "raivari".
Meillä tyttö teki samoin 6v alkaen, neurologin tutkimuksiin asap. Kestää vuosia saada apua, mutta kyllä sitä saa kun jaksaa vaatia. Meillä piilotettin sakset, veitset ja kaikki teräaseet kunnes älysi käyttää esim kynää itsensä tai toisten vahingoittamiseen. Kiinnipito ainoa vaihtoehto kunnes rauhottuu. Nukuimme niin että tyttö oli mun ja seinän välissä että heti heräsin jos lähti sängystä. Ei pystynyt luottamaan mitä tekee milloinkin.
Terapiaa, jotta osaa itseään ilmaista ja tunteitaan sanoittaa. Yrittävät liikaa kun eivät pysty itselleen mitään. Aika tekee tehtävänsä ja kaikkeen on apua, mutta sitä pitää vaatia. Et ole yksin, on meitä muitakin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä tyttö teki samoin 6v alkaen, neurologin tutkimuksiin asap. Kestää vuosia saada apua, mutta kyllä sitä saa kun jaksaa vaatia. Meillä piilotettin sakset, veitset ja kaikki teräaseet kunnes älysi käyttää esim kynää itsensä tai toisten vahingoittamiseen. Kiinnipito ainoa vaihtoehto kunnes rauhottuu. Nukuimme niin että tyttö oli mun ja seinän välissä että heti heräsin jos lähti sängystä. Ei pystynyt luottamaan mitä tekee milloinkin.
Terapiaa, jotta osaa itseään ilmaista ja tunteitaan sanoittaa. Yrittävät liikaa kun eivät pysty itselleen mitään. Aika tekee tehtävänsä ja kaikkeen on apua, mutta sitä pitää vaatia. Et ole yksin, on meitä muitakin.
Herranen aika! On tuokin ollut rankkaa! Saiko jonkun diagnoosin ja saitteko apua?
AP ota yhteyttä parantaja Katariina Bergiin. Olen tosissani. Hän ja hänen kouluttamansa parantajat ovat auttaneet lapsia ja nuoria samankaltaisessa tilanteessa mikä teillä on.
6-vuoden ikään kohdistuu lapsilla pienoismurrosikä. Osalla menee pienillä tyrskyillä ja osalla isommilla.
Tuolla positiivisella tunnekasvatuksella juuri luodaan tämän kaltaisia lapsia joilla ei ole mitään kunnioitusta aikuisia kohtaan. Loputon positiivisuus ja tunnepuhe luovat lapselle sen kokemuksen, että aikuiset eivät viime kädessä mahda hänelle mitään.
Jopa kiinnipitäminen ja muu vastaava pakottaminen on positiivisten tunnekasvattajien mielestä kiellettyä "pahoinpitelyä".
Lapselle se on todella ahdistava kokemus huomata, että mitään kuria ei viime kädessä ole, kunhan hän vaan itsepintaisesti on tottelemasta aikuista. On lapselle täysin luonnoton rooli olla viimesijaisen päätöksentekijän roolissa perheessä.