YLE: Korkeasti koulutettu Riina Simonen ei saa mistään töitä, ja hänenlaisiaan on koko ajan enemmän
Toisaalta hänellä ei ole mitään tutkintoa oikeisiin töihin. Ehkäpä kouluttautuminen lähihoitajaksi auttaisi työnhaussa?
Kommentit (1044)
Olen itse päässyt töihin parikin kertaa pitkän työttömyyden jälkeen. Korona-aikaan olin parisen vuotta työttömänä ihan omasta halustani. Sitten aloin hakea ja sain työn. Ikääkin liki 50v. Ja aiemminkin on ollut samanlainen tilanne. Ei työttömyys selitä sitä ettei pääse haastatteluun tai tule valituksi. En edes ole mikään asiantuntija vaan hakenut tavallisia toimistotöitä.
Korkeakoulutusta vaativia toimihenkilötyöpaikkoja on yhä vähemmän.
Siksi opiskelun tukijärjestelmiä muutetaan yhä lainapainotteisemmiksi, niin etteivät varattomista oloista tulevat turhaan kouluttautuisi. Korkeakoulutusta vähätellään myös, koska on vaara, että ihmiset oppivat siellä ajattelemaan.
Työpaikat on varattu varakkaista perheistä tuleville, joiden suvun verkosto takaa työpaikan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei Suomessa pääse töihin kuin suhteilla. Enemmistö avoimista paikoista ei koskaan tule julkiseen hakuun.
Ja sulla on koko elämä aikaa luoda niitä suhteita.
Missä työtön, opintonsa päättänyt, jolla ei ole varaa käydä missään, luo uusia, hyödyllisiä suhteita?
Töiden saannin ei tulisi perustua suhteisiin.
Käytännössähän kyse on tietyntyyppisestä korruptiosta, vaikkei sitä halutakaan ääneen myöntää.
Alla olevasta löytyy kyllä paljon syitä miksi nämä simoset eivät ole työmarkkinoilla haluttuja.
"Riina Simonen oli valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta. Pian sen jälkeen hän sai pojan. Simonen etsi töitä pienen lapsen äitinä.
Kun lapsi oli vajaa kolmevuotias, Simonen onnistui saamaan oman alan työpaikan sosiaalisihteerinä. Vuonna 2015 hän lopetti työt.
Työelämästä tuli parin vuoden katkos elämänkriisin vuoksi. Hänellä ei silloin ollut voimavaroja hakea töitä.
Sen jälkeen työllistyminen on ollut hirvittävän vaikeaa.
Kukaan ei ole kutsunut häntä haastatteluun. Simonen uskoo, että se johtuu kahdesta syystä.
Rekrytoijat eivät hänen mielestään halua haastatteluun pitkäaikaistyöttömiä.
Ehdottomasti työnhaussa on syrjintää. On paljon helpompi saada uusi työpaikka, kun on jo valmiiksi töissä.
Toinen syy on se, että hänellä on yleissivistävä yliopistotutkinto, joka ei suoraan johda tiettyyn ammattiin.
Riina Simonen kertoo olevansa Suomen pahin väliinputoaja.
Kun hän on yrittänyt hakea työkkäriltä lupaa opiskeluun työmarkkinatuella, hän on saanut vastaukseksi, että hänellä on jo liikaa tutkintoja. Yliopistotutkinnon lisäksi hän on YO-merkonomi."
Vierailija kirjoitti:
Yhtä ainoaa kannustavaa viestiä ei ole tässäkään ketjussa. Pelkkää haukkumista. Niin suomalaista.
Kun kerran olet meitä kaikkia muita parempi ihminen niin mitäpä jos kirjoittaisit hänestä tänne niitä positiivisia, kehuvia ja kannustavia viestejä?
Vierailija kirjoitti:
Jonkun mukaan irtisanoutui itse? Ja tyhjänkö päälle? Jos näin on, niin kuinka yksinkertainen pitää ihmisen olla, jotta lähtee töistä tietämättä jatkosta. Vaikea elämäntilanne? Jos tilanne ei ole hengenvaarallinen, niin silloin se ei ole vaikea. Anteeksi vain. Pitäisiköhän sieltä oppikirjoista irtautua reaaliarkeen ainakin, mitä tulee arjessa pärjäämiseen? Olisiko syytä?
Näin. Itse keski-ikäisenä ei ikinä tulisi mieleen irtisanoutua, vaikka inhoan työtäni ja esimiestäni. Koska normaali ihminen tajuaa, että se voi hyvin olla siinä, loppuelämän työttömyys. Valintoja, valintoja.
Aina on ollut korkeakoulutettujen työttömyyttä humanistisilla ja yhteiskunta-aloilla. Näiden kouluttamista voisi kyllä vähentää. Eihän ole järkeä että koulutetaan työttömäksi.
Itse opiskelin käytännöllisemmän alan kun humanistisella tutkinnolla en löytänyt töitä. Sitten FM tutkinnon ansiosta pääsin hyviin töihin uudelta alaltani. Muuten olisin edelleen työtön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhtä ainoaa kannustavaa viestiä ei ole tässäkään ketjussa. Pelkkää haukkumista. Niin suomalaista.
Kun kerran olet meitä kaikkia muita parempi ihminen niin mitäpä jos kirjoittaisit hänestä tänne niitä positiivisia, kehuvia ja kannustavia viestejä?
Olen eri, mutta en ymmärrä, miksi lyödä lyötyä.
Suomessa kaikki pitkäaikaistyöttömät ovat alinta kastia, jota saa haukkua ja syyllistää mielinmäärin. Kaikki tietävät paremmin, kuinka ko. henkilö voisi olla terveempi, nuorempi ja tehokkaampi. Ja jos mitään ratkaisua ei keksitä, sitten vaan surkutellaan ettei raukkaparalla ole enää mahdollisuuksia ihmisarvoiseen elämään ja ehkä kannattaisi hakeutua saunan taa.
Työttömyys on kuitenkin täällä jäädäkseen ja tulevaisuudessa se vain lisääntyy. Ratkaisu on keksittävä yhteiskunnallisella tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhtä ainoaa kannustavaa viestiä ei ole tässäkään ketjussa. Pelkkää haukkumista. Niin suomalaista.
Kun kerran olet meitä kaikkia muita parempi ihminen niin mitäpä jos kirjoittaisit hänestä tänne niitä positiivisia, kehuvia ja kannustavia viestejä?
Alapeukku tuli nopeasti mutta siihen se sitten näköjään jäikin tämän valittajan anti kovista puheista huolimatta.
Vaikka olisi mikä koulutus mutta jos kysyntää tuolle koulutukselle ei ole, niin pitäisikö miettiä alan vaihtoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei Suomessa pääse töihin kuin suhteilla. Enemmistö avoimista paikoista ei koskaan tule julkiseen hakuun.
Ja sulla on koko elämä aikaa luoda niitä suhteita.
Missä työtön, opintonsa päättänyt, jolla ei ole varaa käydä missään, luo uusia, hyödyllisiä suhteita?
Töiden saannin ei tulisi perustua suhteisiin.
Käytännössähän kyse on tietyntyyppisestä korruptiosta, vaikkei sitä halutakaan ääneen myöntää.
Tuossa iässä ne suhteet on itse luotu, on niitä edellisiä työpaikkoja jotka voivat suositella.
Mitä positiivista viestiä Riinan tilanteesta tai Riinalle voi kirjoittaa? Että löytää varmasti kovalla yrittämisellä töitä kun ikää 47v? Tai tilanne muuttuu paremmaksi ja hallituskin antaa työttömille lisärahaa jos ei töitä löydy? Ulkona paistaa aurinko ja muuta diipa daapaa?
Vierailija kirjoitti:
'Simonen ei saa lapsilisää'. Lapsi ei siis ole enää kovin nuori. Turha käyttää verukkeena sille, ettei voisi hakea töitä kauempaakin.
Toinen vanhempi taitaa olla lähivanhempi ja saa ne lapsilisät.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olisi mikä koulutus mutta jos kysyntää tuolle koulutukselle ei ole, niin pitäisikö miettiä alan vaihtoa?
Suomessa opiskelijoille opetetaan, että maailma pyörii heidän ympärillään joten tällaiset koulutetut jäävät odottamaan, että kaikki muu heidän ympärillään muuttuisi sopimaan heidän valintoihinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olisi mikä koulutus mutta jos kysyntää tuolle koulutukselle ei ole, niin pitäisikö miettiä alan vaihtoa?
Millä rahalla, kos työkkäri ei kerran puolla opintoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei Suomessa pääse töihin kuin suhteilla. Enemmistö avoimista paikoista ei koskaan tule julkiseen hakuun.
Ja sulla on koko elämä aikaa luoda niitä suhteita.
Kuinka monta työtöntä, sinä kelpuutat lähipiiriisi? Montako sellaista kelpuutat, joiden tiedät haluavan sinut kontaktiksi ainostaan työpaikan toivossa, ei siksi, että sinä ihmisenä kiinnostat yhtään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luitko juttua? On kysynyt että saisiko kouluttautua uudelleen, mutta sanottu että liikaa tutkintoja.
Jokainen saa kouluttautua lisää, mutta yhteiskunnan ei tarvitse koulutuksen ajalta maksaa työttömyysetuutta. Koulutusta ei ole kielletty!
Näinhän se on, mutta kun pitäisi koulutuksen ajan myös elää ja elättää lapsikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olisi mikä koulutus mutta jos kysyntää tuolle koulutukselle ei ole, niin pitäisikö miettiä alan vaihtoa?
Millä rahalla, kos työkkäri ei kerran puolla opintoja?
Minä opiskelin AMK tutkinnon supernopeasti omaan piikkiini, jäin harjoittelupaikkaan töihin ja tein loput opinnot sieltä käsin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä positiivista viestiä Riinan tilanteesta tai Riinalle voi kirjoittaa? Että löytää varmasti kovalla yrittämisellä töitä kun ikää 47v? Tai tilanne muuttuu paremmaksi ja hallituskin antaa työttömille lisärahaa jos ei töitä löydy? Ulkona paistaa aurinko ja muuta diipa daapaa?
Nykyään ihmisiä täytyy vain ylistää ja kehua jotta heille ei tulisi pahamieli. Ongelmia ei saada ratkaistua, kun niistä ei saa rehellisesti puhua tai keskustella.
Pidetään nämä vasemmistolaiset mielummin vaaleanpunaisessa pumpulissa ja syytellään heidän ongelmistaan aina kaikkia muita ja ylistetään heitä.