Työkaveri väärinymmärtää minut kokoajan
minulle on erikoinen ongelma, jota en ole aiemmin muiden kanssa kohdannut. Työkaverini tarkkailee minua jatkuvasti ja tulkitsee sanomisiani, ilmeitäni ja eleitäni jatkuvasti väärin. Hän luulee esimerkiksi, että nauran hänelle vaikken edes hymyile sillä hetkellä. Tai jos vastaan normaalisti hänen esittämään kysymykseen, hän imitoi minua aivan kuin olisin vastannut hänelle jotenkin tylysti. Hän saattaa väittää että olen väsynyt/kyllästynyt vaikka koen olevani pirteä. Hän ei usko, vaikka sanon että kaikki on hyvin ja jatkaa inttämistään.
Olen tukenut häntä, kun hän on itkenyt töissä ja lohduttanut sekä joskus tuonut hänelle pieniä yllätyksiä ja ollut huomaavainen. Silti hän luulee, että inhoan häntä.
Tilanne saattaa kohta mennä siihen, etten oikeasti enää voi olla töissä oma itseni ja se kuormittaa.
Kommentit (6)
Joo ei jatkoon, katkaise tuo käytös heti alkuunsa. Tuo tulee päättymään vain huonosti, terveisin saman kokenut työkaverilta. Olin olkapäänä, kuuntelin ja autoin, toin yllätyksiä ja yritin aina piristää sekä tukea, mutta tämä musta aukko oli loputon. Mikään ei riittänyt ja hän oli aivan rajaton. Oli niin kuormittavaa kun toinen pommitti viesteillä päivät pitkät, tulkitsi jokaisen kulmakarvan liikahduksen ja pilkun paikan, sitten teki omia päätelmiään minun "todellisista" tunteista. Hän saattoi räjähdellä milloin mistäkin asiasta minulle ja sitten kielsi, ettei ole koskaan tehnyt niin. Sen sijaan minussa oli aina vika.
Tuo kertomasi kuulostaa oikeasti ihan tältä entiseltä työkaveriltani :D meillä asiaa setvittiin lopulta pomon kanssa koska kollega oli oikeastaan koko työpaikan ongelma käytöksensä suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Mikä helvetin kokoaja??? Joku Ikean kasauspalvelu??
AP:lle tiedoksi: kokoaja on henkilö, joka kokoaa jotakin, esim. huonekaouja, jotka saapuvat ostajalle osina.
Koko ajan= jatkuvasti, tauotta, pitkän aikaa, "joka päivä" . Koko ajan - termi tulee sanoista koko aika.
Älä taivu tyranniautistin tahdon alle. Tuo on kiusaamista. Tee se sanallisesti hänelle selväksi, ja jos tilanne ei muutu, ota yhteys esimieheen tai luottamusmieheen.