Kokoomus ehdottaa ylityön jannattavuuden parantamista
Kokoomus on esittänyt merkittäviä muutoksia ylityökorvauksiin, joiden tarkoituksena on tehdä ylityöstä houkuttelevampaa ja lisätä kokoaikaisten työpaikkojen määrää. Puolueen ehdotukset sisältävät useita uudistuksia, jotka voisivat mullistaa nykyisen ylityöjärjestelmän.
Kokoomus ehdottaa, että jatkossa ylityökorvauksista ei perittäisi eläkemaksuja eikä työttömyysturvamaksuja. Tämä muutos keventäisi työntekijöiden verotaakkaa ja tekisi ylityöstä taloudellisesti kannattavampaa.
Puolue esittää myös, että ylityökorvauksille asetettaisiin tasavero, joka olisi mahdollisimman alhainen. Ehdotettu veroprosentti olisi 1-5 %, mikä kannustaisi työntekijöitä tekemään enemmän ylityötä.
"Haluamme, että ylityöstä tulee houkutteleva vaihtoehto kaikille työntekijöille," sanoi Kokoomuksen puheenjohtaja.
Nykyisin laissa on määritelty 250 tunnin maksimirajoitus ylityölle. Kokoomus haluaa poistaa tämän rajoituksen ja antaa työnantajien ja työntekijöiden itse sopia ylityön määrästä. Tämä muutos antaisi enemmän joustavuutta työmarkkinoille ja mahdollistaisi paremman sopeutumisen yritysten tarpeisiin.
Kokoomus pyrkii myös edistämään kokoaikaisten työpaikkojen lisääntymistä ylityön avulla. Uudet muutokset koskisivat vain kokoaikaisia työntekijöitä, mikä kannustaisi yrityksiä tarjoamaan enemmän kokoaikaisia työsuhteita.
Kommentit (104)
Niin työntekijästähän se kiinni on ettei ole tarpeeksi töitä???
Trendihän pitäisi olla että suositaan osa-aikaista työtä.
Tuo kuulostaa hyvältä! Vielä kun niitä ylityötunteja saisi. Nyt jo porukka tappelee niistä muutamasta saatavilla olevasta tunnista.
Et sitten Kokoomuksen puheenjohtajan nimeä muistanut?
Pask a kokoomus! Että elämä on pelkkää työntekoa! Aikaa ei jäisi lepäämiseen ja muuhun omaan aikaan!
Vierailija kirjoitti:
Pask a kokoomus! Että elämä on pelkkää työntekoa! Aikaa ei jäisi lepäämiseen ja muuhun omaan aikaan!
Ylityö on vapaaehtoista. Saa levätä halutessaan. Ne jotka rahaa haluavat, saavat tehdä ylitöitä.
Sehän ei käy että palkattaisi tarpeeksi työntekijöitä että työt saadaan tehtyä työajalla. Kun kokoomus ehdottaa jotain niin siinä on aina taka-ajatus. Ylitöillä korvataan työn tekijöiden puutetta.
Pirun hyvä idea kunhan sinne pykälien joukkoon ei livahda mitään yksipuolista oikeutta työnantajille vaatia työntekijää tekemään ylitöitä.
Ylipäätänsä töiden teosta pitäisi tehdä kannattavampaa ja lusmuilusta vaikeampaa. Vituttaa painaa duunia ku naapurin Muhis ja Raineri saa käytännössä saman elintason tekemättä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Et sitten Kokoomuksen puheenjohtajan nimeä muistanut?
Kuka sitä edes muistaa kun osaa piileskellä niin hyvin riikan selän takana.
Vierailija kirjoitti:
Trendihän pitäisi olla että suositaan osa-aikaista työtä.
Niinhän se on nytkin - osa-aikatyö leikkaa tukia, joten kannattaa tehdä enemmän niitä osa-aikatöitä.
Lisätään kokoaikaisten työpaikkojen määrää tekemällä ylityötunneista halvempia työnantajille ja poistamalla määrärajoitukset?
En nyt oikein ymmärrä tätä yhtälöä.
Mielenhäiröinen tarinatrollaus vaihteeksi aplta
Kokoomus: lisää työpaikkoja!
Myös kokoomus: Teetetään työt vähemmällä porukalla.
Kannatan.
Vain tyhmät valittavat kun eivät joudu maksamaan veroja yms
Vierailija kirjoitti:
Kokoomus: lisää työpaikkoja!
Myös kokoomus: Teetetään työt vähemmällä porukalla.
Niinpä. Miten ylitöihin kannustaminen lisää työpaikkoja?
Ihmisethän eivät ole jo tarpeeksi uupuneita.
Työn tuottavuuskin on niin hyvällä tasolla.
Kokoomus kannattaa asioita esim. palkalla ei tarvitse tulla toimeen kuin sitten kun tekee ylityöt tappiin.
Vierailija kirjoitti:
Sehän ei käy että palkattaisi tarpeeksi työntekijöitä että työt saadaan tehtyä työajalla. Kun kokoomus ehdottaa jotain niin siinä on aina taka-ajatus. Ylitöillä korvataan työn tekijöiden puutetta.
Sinällään on kyllä mielenkiintoista, että kevennetään työntekijän maksuja eikä työnantajan.
Kuulostaa todella hyvältä! Jos toteutuu, teen jatkossa 80 tuntista työviikkoa ja tienaan helppoa rahaa käytännössä verovapaasti!