Lue keskustelun säännöt.
Voiko avioero traumatisoida tällä tavalla
11.08.2024 |
Olen jumissa ... Yli vuosi erosta ja tuntuu että eroon ja yhteisiin vuosiin (16v.) liittyvät asiat kiertää päässä kehää.
Aina vain nousee uusia asioita mieleen, ja usein niitä samoja... Asioita mitkä satutti, mistä olen vihainen , pettynyt. Välillä mietin miksi en ollut sen rakkauden arvoinen että minua olisi pidetty kuin kukkaa kämmenellä.
Eron jälkeen pari kuukautta meni vapaudesta nauttiessa, kunnes ymmärsin että mun pitää pysähtyä käsittelemään ero. Siitä seurasi se että tipuin aika pohjalle, nousi rajuja tunteita ja tunteenpurkauksia... Pahimpina päivinä vain itkin sieluni pohjasta ja mietin että miksi mun mies ei nähnyt vaivaa tämän kaiken eteen ... luin vuosia parisuhdekirjoja, yritin että voitais mennä parisuhdeterapiaan, menin itse terapiaan, menin itseeni... Eron jälkeen halusin nähdä tietenkin myös omat heikkouteni. Tuntuu ettei mikään riittänyt.
Eron jälkeen jäin vain kotiin miettimään ja tupakoimaan . Tietenkin yritän myös löytää itseäni ja jotain mukavia harrastuksia olenkin hankkinut... Mutta silti elämä tuntuu tyhjältä ja mietin eksääni päivittäin. Oon ahdistunut ja paniikkihäiriö nosti päätään talvella .
En halua tätä eroperhe elämää, en halua enempää nyksiä, enkä eksiä... En halua lisää ihmissuhdekiemuroita.
Rakastan mun perhettä, mutta tietyt asiat vain kaivelee, en voi palata takaisinkaan jos entinen ei muutu ja minä yritän muuttua.
Kai olen myös läheisriippuvainen ja senkin asian kanssa teen työtä. Mä en enää kestä yhtään enempää hylkäämisiä tai alistumista, en sitä että minun ilo lytätään usein...
Joskus tuntuu että varmaan tulen loppujen lopuksi hulluksi... Välillä mustasukkaiset ajatukset kiertää päässä... Että vaikka minä yritin olla kaikenlainen, niin siltikään se ei riittänyt ... Saako joku muu kumminkin helpommalla sen huomion mun eksältä? Onko se sittenkin hellä jollekin muulle ja minun olisi vain pitänyt olla tietynlainen , että minua hoivataan ja huomataan.
Tavallaan karua kun luen itse tätä tekstiä ja ymmärrän miten hullua tämä on... Mut mä haluan mun perheen takasin. Olen itse eroperheestä ja tiedän mitä se on...
Tässä tänään mietin, kun lapset taas tulee minulle...
Että onko tosiaan tämä eroaminen näin traumatisoivaa ja kivuliasta, en tiedä miten jaksan. Haluaisin vaan saada onnellisuuden takaisin.
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain heikot traumatisoituvat avioerosta. Todella heikot. Käytännössä ovat varmasti traumatisoituneet jo aikaisemminkin jostain muusta asiasta tai sitten heidän elämänsä on ollut siihen asti todellista ruusuilla tanssimista.
Olipas julma kommentti. Onkohan sulla paljon kavereita?
Ei sillä oikeita kavereita juuri ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ero voi aktivoida vahvasti lapsuuden hylkäämistraumoja, kun joutuu elämään sitä hylätyksi tulemisen ja rakkautta vailla jäämisen kokemusta uudestaan. Apua hakemaan vain. Jos keskusteluterapia ei auta, kokeile jotain kehollisempaa. Vaikka hahmoterapiaa tms.
Miten teidän ero siis tapahtui? Silläkin on merkitystä, että pääseekö eteenpäin vai jääkö jumiin.
Jättikö mies sinut puskista vai puitteko mahdollista eroa monta vuotta, ennenkuin mies jätti sut?
Mitä mies sanoi eron syyksi?
Ihan oikein sinulle. Jumalan kosto sinulle, kun rikoit hänelle antamansa lupauksen. Kärsi nyt mokoma.
Minä koen että olen vahva, avioero traumatisoi minut vuosiksi, mutta parasta terapiaa on koittaa elää sellaista elämää kuin haluaa., miettimättä mikä minussa oli vikana, mikä toisessa sitten oli vikana, jos vikaa pitää etsiä. Jos sinä hyväksyit hänen vikansa, miksi hän ei hyväksynyt sinun?
Nyt taas 15v eron jäljeen, kun lapset saavat lapsia ja olisi ihana nauttia heistä yhdessä ja miettiä muistatko miten Annan suu meni mutruun juuri samalla tavalla kuin tämän vastasyntyneen, Kuitenkin joka kerta kun ajatukset pääsee tuohon vaiheeseen muistan miten vähän tuo lasteni isä välitti edes.omista lapsistaan tuskin muistaa kuin ne muutamat urotekonsa kun vaihtoi yökäten vaipan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä koen että olen vahva, avioero traumatisoi minut vuosiksi, mutta parasta terapiaa on koittaa elää sellaista elämää kuin haluaa., miettimättä mikä minussa oli vikana, mikä toisessa sitten oli vikana, jos vikaa pitää etsiä. Jos sinä hyväksyit hänen vikansa, miksi hän ei hyväksynyt sinun?
Nyt taas 15v eron jäljeen, kun lapset saavat lapsia ja olisi ihana nauttia heistä yhdessä ja miettiä muistatko miten Annan suu meni mutruun juuri samalla tavalla kuin tämän vastasyntyneen, Kuitenkin joka kerta kun ajatukset pääsee tuohon vaiheeseen muistan miten vähän tuo lasteni isä välitti edes.omista lapsistaan tuskin muistaa kuin ne muutamat urotekonsa kun vaihtoi yökäten vaipan.
Ihana, vähän samanlaisia juttuja minulla. Just tuota miten olisikaan ihanaa elää sitä lasten elämää sivusta katsoen ja nauttien... Meillä neljä lasta, vanhin lentää vuoden päästä luultavasti jo pesästä... Lapset on paras rikkaus mitä mun elämässä ikinä on ollut, minun ei edes pitänyt saada lapsia... Ne antaa niin paljon...
Mutta mieleen muistuu ne ajat kun olin paljon lasten kanssa yksin... Tein kaikenlaista ja yritin suorittaa äidin roolia...
kahden viimeisen kanssa entinen oli "parempi" isä ja katuu kyllä sitä miten oli ensimmäisille niin vähän läsnä .
Kumpa nämä pahat muistot ja katkeruus vain haihtuisi.
-ap
Olipas julma kommentti. Onkohan sulla paljon kavereita?