Älä pissaa järveen
Virtsa sisältää sinibakteerien, levien ja muiden vesikasvien kasvuunsa tarvitsemia ravinteita eli typpeä ja fosforia. Veteen virtsaaminen siis lisää sinilevän määrää. Tutkimuksessa huomattiin, että pelkästään kolme desilitraa virtsaa tuhannessa litrassa merivettä lisäsi levien määrää. Toinen merkittävä vesistöjen kuormittaja on virtsan sisältämät lääke ja huumausaineet.
Kommentit (31)
Käyn ennen uimaan menoa vessassa, mutta kylmään veteen mennessä lirahtaa silti.
kyllä tää on ihan homeopatiaa. niiin merkityksetön jonkun pissa joessa että aikaa tuhlaa edes puhumalla asiasta
Vierailija kirjoitti:
Pariisissa järjestivät Seinessä uimakilpailuja, vaikka ylempänä joen varrella monet ihmiset kävivät varta vasten ulostamassa jokeen, jotta siellä killuisi kakkakikkareita uimareiden iloksi.
Ranskassakin on persuääliöitä vaikka niitä kutsutaan siellä eri nimellä.
Lahti laskee jätevetensä käytännössä minipuhdistettuina Porvoonjokeen ja sitä myöten Itämereen. Kuitenkin toistuvasti väitetään, että maatalous tuhoaa Itämeren, vaikka toistaiseksi ei ole kyetty todistamaan, mistä on lähtöisin maatalouden jokeen päästämät amfetamiini-, kokaiini- ja kannabisjäämät. Kaupunkien jätevedestä ne eivät voi tulla, koska yhteiskuntajätevesi puhdistetaan kuulemma huolellisesti ennen sen laskemista jokeen.
Ihan turha sanoa, että älä pissi jokeen, kun sinne tulee yhdyskuntajätteestä satojen tuhansien ihmisten lääkejäämät.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan maapallolla enää puhdasta luontoa lainkaan. Ei varmaan ole näiden puheiden perusteella. Kaikki on kökitty ja saastutettu.
Niin kauan kuin on ollut elämää on pitkin maailmaa kakattu ja pissitty. Ihme kun ei ole vielä hukuttu.
Ulkomailla lomamatkalla ollessani hotellin henkilökunta kehotti minua olemaan menemättä hotellin uima-altaaseen, kun jalassani oli haava. Lapset kuulemma pissaavat ja kakkaavat altaaseen, eikä haavalle välttämättä tekisi hyvää mennä pulikoimaan siihen veteen. Oli ihan tavallinen turistihotelli ja sen uima-allas Välimerellä.
Minule parasta nautintoa on ulostaa veteen. Samaa ne kalatkin tekevät joten turha nostaa asiasta haloota. Uimahallissa virtsaan vain ja uin nopeasti toisaalle.
Venäläiset dumppaavat ydinjätettä mereen. Harva esimerkiksi tietää, mitä kaikkea pohjoisnavan merten pohjasta löytyy. Saksalaiset dumppasivat maailmansotien jälkeen Itämereen taistelukaasujaan. Nigeriassa öljy-yhtiö valuttaa öljyä jokeen ja siitä mereen. Kokoomus myy Lapin kaivosyhtiöille, jotka tuhoavat ainutlaatuisen luonnon.
Siltä pohjalta.
Jos uimahallin uima-altaasta löytyy kakkakikkare, niin allas pitää tyhjentää vedestä ja desinfioida.
Vierailija kirjoitti:
Venäläiset dumppaavat ydinjätettä mereen. Harva esimerkiksi tietää, mitä kaikkea pohjoisnavan merten pohjasta löytyy. Saksalaiset dumppasivat maailmansotien jälkeen Itämereen taistelukaasujaan. Nigeriassa öljy-yhtiö valuttaa öljyä jokeen ja siitä mereen. Kokoomus myy Lapin kaivosyhtiöille, jotka tuhoavat ainutlaatuisen luonnon.
Siltä pohjalta.
ydinjätteensä dumas kaikki mereen. kiina, briti, jenkit ja venäläiset. sen lisäks testas niitä pommeja meressä sen päällä ja saarilla. onneks on nykyään onkalo, ihan turvallinen olo että ne makaa täälä.
älä ny hullu järvestä juo :D