Minkä tason ammatti on ala-asteen kiusaajallasi?

Vierailija kirjoitti:

Täytyy sanoa, että te jotka olette iloisia toisten kuolemista huumekoukusta, niin oletteko ajatelleet, että menisitte hakemaan apua itselle. Itse olin koulukiusattu, mutta en ikinä iloitsisi toisen epäonnesta. Esim. Joanna Kuvaja oli tunnettu kiusaaja, ja kiusasi myös minua. 

Nykyisin hänestä tulee mukavan oloinen ihminen mieleen,m ja minusta on ihanaa, jos hän sitä oikeasti ja löytänyt itselleen rauhan. Jotain ne kiusaajat oireilee lapsuudessa. 

Aikuisten kiusaamiseen en suhtaudu noin. Aikuinen on vastuussa itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan. Samoin me, joita on kiusattu.

Jotkut voivat oireilla, mutta on myös kiusaajia, jotka ovat  esim. vanhemmiltaan tai kavereiltaan oppineet kiusaamisen. Kiusaamisella saavutetaan jotain esim. parannetaan omaa asemaa ryhmässä tai ihan vaan pidetään hauskaa.

Sairaanhoitaja,poliisi ja vaateyrittäjä/bloggaaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun oma äitini oli hirviö, joka nimitteli ja kohteli minua kaltoin siitä lähtien kuin muistan.

Totuin siihen ihan taaperosta lähtien. Se oli arkea. Kun isä tuli kotiin, niin tunsin olevani turvassa.

Ikävä kyllä isäni oli paljon poissa töiden takia ja ne viikot olivat hirveitä.

Kun menin kouluun, niin en edes tunnistanut kiusaamista. 

Niin ja olimme tosiaan hyvin toimeentuleva perhe omakotitalossaan ja äiti siellä kotorouvana kulissit kunnossa.

Minä kyllä tunnistin kiusaamisen (ainakin useimmiten), mutta uskoin ansainneeni sen. Kotona opin etten ole minkään arvoinen ja kiusaajat tietysti hyödynsivät tilannetta (helppo valmiiksi alistettu uhri).

Varmasti näin. Tarkoitinkin lähinnä sitä, että olin kasvanut siihen, että minua kohdellaan huonosti. Se oli normaali.

Äitini käytti paljon henkistä väkivaltaa. Kehui naapurin lapset maasta taivaisiin ja miten heille kuuluu kaikki hyvä.

Sen jälkeen kertoi kuinka minä olen vain rotta, jonka perse pitäisi piestä verille.

Menestyvä mainosalan yrittäjä, miljonääri

yksi hänen uhreistaan päätyi itsemurhaan jo yläasteella ja tämä paskiainen vaan nauroi asialle.

Joku iso pomo se oli ennen kuin liukastui toimistotalonsa portaissa ja kolautti päänsä. Nyt se kuolaa vaipoissa hoitokodissa.

Eläkkeellä, luokanopettaja oli kun kiusasi. Ei tykännyt mun naamasta eikä taustasta.

Ei mitään hajua. En stalkkaa. Ei kiinnosta. 

Vierailija kirjoitti:

Kuinka huonosti täytyy aikuisella ihmisellä mennä elämässä että häntä oikeasti kiinnostaa mitä joku hänen ala-aste aikainen kiusaaja nykyään tekee?

Ei mulla mene huonosti, mutta kyllä nuo kokemukset jäävät tuossa iässä mieleen eikä siinä ole mitään hävettävää. Vaikeaa olisi unohtaa kuinka pelotti mennä kouluun tai kulkea koulumatkat sen yhdeksän vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielisairaanhoitaja (!!)

Minun kiusaajistani yksi on mielenterveyshoitaja. Toivottavasti on muuttunut. Onkohan tuo suosittukin ammatinvalinta kiusaajilla?

Oli aikoinani psykoosin tähden osastolla ja muutama hoitoja harrastivat todella räikeää potilaiden kiusaamista. Päästyäni pois ( olin sielä psykoosin jälkeen myös ihan kirkkain ajatuksin ) tein valituksen. Tiedän, että ainakin toinen siirrettiin pois tehtävistä myöhemmin. En usko, että valituksellani oli asiaa. Silti on mahtavaa, että aikuisena voi puuttua tilanteisiin heti kun huomaa vääryyttä tapahtuvan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun oma äitini oli hirviö, joka nimitteli ja kohteli minua kaltoin siitä lähtien kuin muistan.

Totuin siihen ihan taaperosta lähtien. Se oli arkea. Kun isä tuli kotiin, niin tunsin olevani turvassa.

Ikävä kyllä isäni oli paljon poissa töiden takia ja ne viikot olivat hirveitä.

Kun menin kouluun, niin en edes tunnistanut kiusaamista. 

Niin ja olimme tosiaan hyvin toimeentuleva perhe omakotitalossaan ja äiti siellä kotorouvana kulissit kunnossa.

Minä kyllä tunnistin kiusaamisen (ainakin useimmiten), mutta uskoin ansainneeni sen. Kotona opin etten ole minkään arvoinen ja kiusaajat tietysti hyödynsivät tilannetta (helppo valmiiksi alistettu uhri).

Varmasti näin. Tarkoitinkin lähinnä sitä, että olin kasvanut siihen, että minua kohdellaan huonosti. Se oli normaali.<

Toiset kasvavat siihen, että on normaalia, että heitä kohdellaan huonosti ja toiset siihen, että heillä on oikeus kohdella muita huonosti. On väitetty, että nämä ihmiset tulisivat samanlaisista (toimintahäiriöisistä) perheistä.

Useampi kiusaajistani on peruskoulun jälkeen ottanut yhteyttä minuun kysyäkseen neuvoa jossain tai kertoakseen omista ongelmistaan. Se on tuntunut vähän erikoiselta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä. En muista heidän nimiäkään. Olen mennyt eteenpäin, enkä ole jäänyt jumiin menneeseen. 

Teini-ikäiset ovat tyhmiä ja kypsymättömiä. Aikuisena tämä pitää ymmärtää ja jättää asiat taakseen.

Ei kukaan pakota unohtamaan. Jotkut kostavat ja hyvä niin. 

 

Sinussa on jotain vialla.

En ole väittänytkään etteikö olisi. Pahantekijät sen aiheuttivat että minussa on jotain vialla. 

Mistä sen tiedät? Josko olisi pää ollut vinksallaan jo aiemmin?

Yrittäjä, toimitusjohtaja, tarjoilija x 2, kätilö, sairaanhoitaja

Vierailija kirjoitti:

Menestyvä mainosalan yrittäjä, miljonääri

yksi hänen uhreistaan päätyi itsemurhaan jo yläasteella ja tämä paskiainen vaan nauroi asialle.

Nimi olisi kiva.

yrittäjä. menestyvä sellainen. osaa nuolla oikeita perseitä ja kiusaa yhä ihmisiä, joista ei ole hänelle hyötyä

Yhdessä ruokalassa näkyi kanniskelevan ruokalautasia pöytiin.

Mutta siitä on jo aikaa, en tiedä onko vielä siellä vai missä.

On muuten ainoa, jolle ilmeisesti en ole anteeksi antanut.  Koska vieläkin tunnen jonkinlaista suuttumusta kun hänet muistan.  Toivon aina, ettei tulisi ikinä vastaan ja onneksi harvoin on tullutkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ollut kiusaajia koska olin itse kiusaaja läpi koko peruskoulun ja olen ylpeä siitä. Ammatiltani olen sähköasentaja TMI . Ja kiitos kysymästä, helvetin hyvin menee. 🙂

Pelottaako milloin sinulle kostetaan. Ai ei milloinkaan? No mistäs sinä sen pystyt ennustamaan. 

Haha, ne kusihousut ei uskalla tulla edes puhumaan 😂 ja ainakin yksi on jo poissa.

Kostaa voi muutenkin kuin puhumalla. Ja kuolleillakin on omaiset. Aiheutitko sinä välillisesti tämän yhden poismenon.

Ei pelota, ovat täysiä nyhveröitä.

Ei kyllä se tais ihan itse rekkaa päin ajaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy sanoa, että te jotka olette iloisia toisten kuolemista huumekoukusta, niin oletteko ajatelleet, että menisitte hakemaan apua itselle. Itse olin koulukiusattu, mutta en ikinä iloitsisi toisen epäonnesta. Esim. Joanna Kuvaja oli tunnettu kiusaaja, ja kiusasi myös minua. 

Nykyisin hänestä tulee mukavan oloinen ihminen mieleen,m ja minusta on ihanaa, jos hän sitä oikeasti ja löytänyt itselleen rauhan. Jotain ne kiusaajat oireilee lapsuudessa. 

Aikuisten kiusaamiseen en suhtaudu noin. Aikuinen on vastuussa itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan. Samoin me, joita on kiusattu.

Jotkut voivat oireilla, mutta on myös kiusaajia, jotka ovat  esim. vanhemmiltaan tai kavereiltaan oppineet kiusaamisen. Kiusaamisella saavutetaan jotain esim. parannetaan omaa asemaa ryhmässä tai ihan vaan pidetään hauskaa.

 

Hän joka pitää hauskaa kiusaamisella, ei ole terve. Ei sitten mitenkään päin. Sama tulos siis, jonkun isomman asian oire. 

Ei mua kauheasti onneksi kiusattu, mutta joskus oli keljumpi ajanjakso, ja sen päätekijät ovat nykyään sellanen puolijulkkis-turhake ja kapiainen. Naisia molemmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka huonosti täytyy aikuisella ihmisellä mennä elämässä että häntä oikeasti kiinnostaa mitä joku hänen ala-aste aikainen kiusaaja nykyään tekee?

Ei mulla mene huonosti, mutta kyllä nuo kokemukset jäävät tuossa iässä mieleen eikä siinä ole mitään hävettävää. Vaikeaa olisi unohtaa kuinka pelotti mennä kouluun tai kulkea koulumatkat sen yhdeksän vuotta. 

Ei tuo normaalia ole. Olen tuo äitini kaltoinkohtelema ja koulukiusattu. Tapasin miehen ns kunnon perheestä, koska olihan meillä kotonakin kulissit kunnossa.

Muutimme toiselle puolea Suoma. Mies alkoi pahoinpidellä minua esikoisemme syntymän jälkeen. Pahoinpitely raaistui ja siitä tuli normaalia.

Hän vei lapsemme omaan huoneeseen, sulki oven ja komensi häntä pysymään siellä.Sen jälkeen aloitti minun hakkaamisen. Jo alussa hän teki selväksi, että mitä enemmän huudan, sitä lujempaa hän hakkaan.

Niin heikoilla olin kymmenen vuotta. Sen jälkeen muutimme takaisin kotipaikkakunnallemme ja tuo hulluus loppui kun onnistuin nappaamaan kännykkäni, sen jälkeen kun hän oli hakannut ja potkinut minut tajuttomaksi. Minut vietiin vertavuotavana sairaalaan ja mieheni poliisivankilaan.

Olin niin onnellinen, kun pääsimme lasten kanssa asumaan rauhassa.Toki olen hakenut apua paniikkikohtauksiin ja traumaperäisiin stressiresktioihin.

Kuten sanoit. Kaikenlaista jää mieleen, mutta se miten niihin asioihin suhtautuu riippuu itsestäsi.