Minulla korona tartunta nyt jo viidettä kertaa
Aikamoinen koronaimuri olen. Ensimmäinen tartunta heti taudin alkuvaiheessa keväällä 2020 ja tauti oli silloin niin raju, että sairaalassa vietin kolme viikkoa ja siitä osan teholla.
Sen jälkeen tauti ollut normi flunssa kaltainen. Rokotuksia olen saanut neljä.
En ole riskiryhmää, ei ylipainoa enkä ole ikinä edes tupakoinut.
Kommentit (66)
Ei ole ollut kertaakaan, ei voine olla mitenkään mahdollista, joten on ollut joko oireettomana tai sitten pikatestit näyttäneet vääriä tuloksia.
Koronarokote suojaa (tutkimus)
THL:n turvallisuusseuranta: Kuolleisuus on ensimmäisen koronarokotuksen jälkeen matalampaa rokotuksen saaneilla kuin rokottamattomilla
Rokotettujen kuolleisuus matalampaa kaikissa ikäryhmissä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemän seurantatutkimuksen mukaan koronarokotettujen kuolleisuus on kolmena rokotuksen jälkeisenä viikkona selvästi matalampaa kuin niiden ihmisten kuolleisuus, jotka eivät ole lainkaan saaneet rokotusta. THL seuraa rokotettujen kuolleisuutta rokotuksen jälkeen jatkuvana osana koronarokotusten normaalia turvallisuusseurantaa.
https://thl.fi/-/thl-n-turvallisuusseuranta-kuolleisuus-on-ensimmaisen-…
Rokotevastaisuus on venäjän propagandaa
https://yle.fi/a/74-20012427
Koronarokote ehkäisee aivohalvauksia ja sydänsairauksia
https://amp.theguardian.com/science/2024/mar/12/covid-vaccines-cut-risk…
Rokotevastaisuus on venäjän propagandaa
Lääketieteen Nobelin palkinto annettiin koronarokotteen kehittäjille
Heidän työnsä mahdollisti tehokkaiden lähetti-rna-teknologiaan perustuvien rokotteiden kehittämisen Covid-19-tautia vastaan, Nobel-toimikunta perustelee.
Solujen proteiinituotantoa ohjaavan rna:n käyttö rokotteissa lisää niiden tehoa ja turvallisuutta.
https://tekniikanmaailma.fi/laaketieteen-nobelin-palkinto-koronarokotte…
Rokotevastaisuus on venäjän propagandaa
Hyödylliset idiootit levittää lisää
Tarkoituksena kylvemällä valetietoa vähentää kansan luottamusta hallintoon ja maan instituutioihin
Siten mahdollistaa laajemman disinformaation levitys väestöön
.
Samalla rokottamattomuus tappaa ihmisiä
Vierailija kirjoitti:
Oikeinkirjoitustaidoton ap muistuttaa ... hetkinen... oikeinkirjoitustaidotonta putinistitrollia.
...joita on tälläkin palstalla varmaan suunnilleen tasan nolla kappaletta. Jos ihan täysjärkisesti asiaa tarkastellaan, siis.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut meistä ovat heikompia, mitä tulee vastustuskykyyn. Ei kannata käyttää maskia ja käsidesiä ja tuhota puolustusmekanismeja. Minä olen saanut kaksi rokotetta ja sairastanut koronan. Edes kuume ei noussut, oli vain vetämätön olo ja hiukan yskää, joka kesti reilun kuukauden.
Ja montako olet tappanut, koska et käyttänyt käsidesiä ja maskia?
Mulla ollut kerran v. -22. Olen kuitenkin perheestäni ja lähipiiristäni ainut kellä se ollut tai todettu. Ei ole ollut lapsillani, sisaruksillani, vanhemmillani.
Mutta kaikilla työkavereillani se on ollut ja töistä sen sainkin hyvin todennäköisesti.
Rokotettu olen kaksi kertaa, eikä tauti ollut erityisen paha. Pois töistä olin reilun viikon kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Koronarokote ehkäisee aivohalvauksia ja sydänsairauksia
https://amp.theguardian.com/science/2024/mar/12/covid-vaccines-cut-risk…
Rokotevastaisuus on venäjän propagandaa
Juurikin näin
Vierailija kirjoitti:
Lääketieteen Nobelin palkinto annettiin koronarokotteen kehittäjille
Heidän työnsä mahdollisti tehokkaiden lähetti-rna-teknologiaan perustuvien rokotteiden kehittämisen Covid-19-tautia vastaan, Nobel-toimikunta perustelee.
Solujen proteiinituotantoa ohjaavan rna:n käyttö rokotteissa lisää niiden tehoa ja turvallisuutta.
https://tekniikanmaailm vieläa.fi/laaketieteen-nobelin-palkinto-koronarokotteen-kehittajille/
Rokotevastaisuus on venäjän propagandaa
Hyödylliset idiootit levittää lisää
Tarkoituksena kylvemällä valetietoa vähentää kansan luottamusta hallintoon ja maan instituutioihin
Siten mahdollistaa laajemman disinformaation levitys väestöön
.
Samalla rokottamattomuus tappaa ihmisiä
Ihan sama kunhan ei ole pakollinen injektio.
Vierailija kirjoitti:
minä käyn kakalla joka päivä. nolla rokotusta, nolla koronaa. pitääkö jokaisesta nuhasta raportoida nettiin? korona on rokotettujen tauti, eikä kosketa meitä normaaleja millään tavalla. hyvää kesää!
Talvella 2020 ei vielä ollut koronarokotteita, joten silloin koronaan sairastuneet eivät voineet olla rokotettuja, törppö.
YLE:
https://yle.fi/a/74-20012427
"Kreml on ottanut myös käyttöön pandemian aikana syntyneet koronadenialismin, jossa lietsotaan ihmisiä olemaan luottamatta lääketieteeseen, mediaan ja ylipäätään oikeastaan mihinkään järjestäytyneen yhteiskunnan osaan. Suomessakin Puttea kannattavat ja myötäilevät vastamediat ovat täynnä toinen toistaan äärimmäisempiä väitteitä koronasta."
YLE:
Koronadenialistien alttius tukea Venäjän toimia ei ole vain suomalainen ilmiö. Myös Virossa (siirryt toiseen palveluun) ja Australiassa (siirryt toiseen palveluun) on havaittu samaa. Eikä tuki kulje vain yhteen suuntaan, myös Venäjä tukee koronadenialistejä. Yhdysvaltain hallinnon tietoturva-asiantuntija Harri Hursti kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa (siirryt toiseen palveluun), että yhden Venäjällä operoivan verkkotoimijan blokkaus johti Kanadaan suunnatun koronadenialistisen materiaalin vähenemiseen 95 prosentilla.
https://yle.fi/a/3-12372443
Olisi AP ottanut OIKEASTI rokotteet. Kahden rokotuksen jälkeen on todennäköisempää kuolla Alzheimerin tautiin kuin edes saada koronatartunta.
Itse olen sairastanut 2 kertaa, toisella kertaa viime vuonna todella lievänä. En muista, olenko saanut kolme vai neljä rokotetta.
Venäjä on aloittanut hybridisodan ja disinformaatiin levittämisen lännessä jo 20-vuotta sitten
Venäjän sota länteen on jatkunut jo 20 vuotta
Ennen vuotta 2014 oli Venäjä jo hybridisodassa Lännen kanssa
Venäjä aloitti jo 2000-luvun alussa, Vladimir Putinin ensimmäisellä presidenttikaudella niin sanotun pehmeän voiman käytön ulkomailla.
Nykyään Venäjä levittää valheita mm. koronarokotteista
Tärkeä osa tätä kampanjaa on 2007 perustettu Russkij Mir eli Venäläinen maailma -säätiö, joka toimii kulttuurikeskuksena samaan tapaan kuin Britannian British Council tai Saksan Goethe- instituutti.
Venäjän informaatiovaikuttaminen on kiihtynyt internetissä Putinin kolmannella presidenttikaudella vuoden 2012 jälkeen. Tärkeä osa sitä ovat olleet maksettujen trollien käyttö internetin sisältöjen tuottajana.
Internetin tutkimuslaitos -nimellä ja sen englanninkielisellä IRA-lyhenteellä tunnettu, Pietarin Olkinassa sijaitseva trollitehdas on jo ainakin 10 vuoden ajan kylvänyt disinformaatiota maailmalle etenkin sosiaalisessa mediassa.
Talouselämä
https://www.talouselama.fi/uutiset/venalaiskenraali-kirjoitti-sodan-saa…
Vihervassarit ovat tyypillisesti alttiita koronavirukselle, kun harrastavat joka päivä häpeällistä ryhmäseksiä tauteja levittävien muslimien kanssa.
Koronarokote pelastaa ihmishenkiä!!!
Koronarokotteiden syystalven tehosteet vähensivät ikääntyneiden sairaalahoitoja. Myös ikääntyneiden kuolemat vähenivät.
Koronarokotteiden viime syystalven tehosteannokset vähensivät kohtuullisen hyvin koronaan liittyviä ikääntyneiden sairaalahoitojaksoja ja kuolemia THL:n selvityksen mukaan.
Syystalven tehosteannoksena tarjottiin XBB.1.5-varianttia vastaan kehitettyä rokotetta. Rokotuksen oli 13. maaliskuuta mennessä saanut noin 20 prosenttia Suomen aikuisväestöstä.
THL seuraa koronarokotteiden suojatehoa kansallisten rekistereiden tietoja yhdistämällä. Rokotteen suojatehon mittareina käytettiin rokotteen kykyä estää sairaalaan joutumista koronan vuoksi sekä kykyä estää kuolemia, jossa korona oli joko pääasiallinen syy tai myötävaikuttava tekijä.
Tulosten perusteella voidaan sanoa, että XBB-tehosteannokset vähensivät kohtuullisen hyvin koronaan liittyviä sairaalajaksoja ja kuolemia erityisesti ikääntyneiden keskuudessa lyhyen seurannan aikana. Tulokset ovat hyvin samansuuntaisia kuin mitä on raportoitu muista korkean tulotason maista, joissa XBB-tehosteita on annettu, kertoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek tiedotteessa.
Koronarokote estää kuolemia!!!
http://www.laakarilehti.fi/terveydenhuolto/koronarokotteiden-syystalven…
Koronarokotteiden teknologialla (mRNA) voidaan parantaa syöpiä!!!
Rokotevastaisuus on venäjän propagandaa
THL:n ylilääkäri Hanna Nohynekin mukaan mRNA-rokotteita kehitetään esimerkiksi syöpiä ja autoimmuunitauteja vastaan. Hän kertoo, että mRNA-rokotteita kehitetään myös sydän- ja verisuonitauteja vastaan, mutta niiden kehittäminen vaatii vielä paljon työtä.
Nohynek sanoo, että influenssa- ja RSV-rokotteita voidaan tehdä samalla periaatteella kuin koronarokotteita.
Hänen mielestään rokotteilla on potentiaalia ja tulokset melanoomaa vastaan ovat olleet hyviä.
Nämä rokotteet voivat parantaa syövät!!!
https://www.is.fi/terveys/art-2000009508759.html
Rokotevastaisuus on venäjän propagandaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut meistä ovat heikompia, mitä tulee vastustuskykyyn. Ei kannata käyttää maskia ja käsidesiä ja tuhota puolustusmekanismeja. Minä olen saanut kaksi rokotetta ja sairastanut koronan. Edes kuume ei noussut, oli vain vetämätön olo ja hiukan yskää, joka kesti reilun kuukauden.
Ja montako olet tappanut, koska et käyttänyt käsidesiä ja maskia?
Miksi minä olisin ketään tappanut? Pysyttelin testin tehtyäni kotona 10 päivää enkä tavannut ketään. Kesälomakin oli. Ulkomailta tuli tartunta viime kesänä.
Oikeinkirjoitustaidoton ap muistuttaa ... hetkinen... oikeinkirjoitustaidotonta putinistitrollia.