Miksi äiditön lapsi saa enemmän sympatiaa kuin isätön lapsi?

Vierailija kirjoitti:

Miten niin? Leskimiestä tai sinkkumiestä jolla on pieniä lapsia pidetään ihan sankarina, vaikka naisille lastenhoito yksin on ihan rutiinia? Missään ei hurrata ja ihailla yksin lasta hoitavaa naista.

Jep ja parhaassa tapauksessa se mies on itse aiheuttanut sen, ettei äiti voi hoitaa lasta. Mutta niin vaan hän on se sankari. Sairas maailma, lapset ja naiset tulisi pelastaa miehiltä kokonaisuudessaan

Äiti on edelleen enemmän vanhempi kuin isä. Isät osallistuvat enemmän ja vähemmän lapsiperhe-elämään.

Kuvitelkaa, jos puhuttaisiin, että äiti osallistuu lapsiperhe-elämään. Ei ole mahdollista. 

Vierailija kirjoitti:

Työni puolesta olen tavannut paljon nuoria, jotka ovat menettäneet jomman kumman tai molemmat vanhempansa. Meidän asiakkaaksi tullaan vain jos on ongelmia, eli ne lapset jotka voivat hyvin yh-isien hoteissa eivät meille päädy, mutta meille voi päätyä muustakin syystä kuin vanhemmuuden puutteista. Työssä kohtaamani "aineiston" perusteella on pakko sanoa, että äidittömillä lapsilla tilanteen taustalla paljastuu lähes poikkeuksetta puutteita hoivassa ja turvallisuudentunteessa, kun taas isättömillä lapsilla (joita toki on paljon enemmän) vain osassa tilanteissa taustalla on riittämätöntä vanhemmuutta.

Minä en usko etteikö miehet voisi olla yhtä hyviä vanhempia kuin äidit, mutta jokin meidän kulttuurissa ja kasvatuksessa johtaa siihen että käytännössä miehiltä näyttää jäävän lasten ei-aineelliset tarpeet herkästi huomaamatta tai sitten on taitopuutoksia niihin vastaamisessa.

Minulla on hyvä puoliso ja lapsillani kelvolline

Vauva oli miehen sylissä, itki ja isä vaan istui. Mies ei reagoinut millään tavalla itkuun, ilmekään ei värähtänyt. Toinen mies alkoi hössöttämään ja syyttämään vauvaa vatsavaivoista, laittoi vauvan selälleen ja alkoi painelemaan tämän vatsaa. Vauva meni takaisin äidin syliin, itku loppui välittömästi. Ulkopuoliset sanoivat, että "rauhallinen vauva". Isän hoidossa kuitenkin itki koko ajan ja raapi naamansa verille stressistä

Tämä lainsäädäntö, missä miehet rinnastetaan naisiin, tuhoaa nämä miesten hoteissa kasvavat sukupolvet totaalisesti. Rehellinen vinkkini on, että välttäkää kaikkien mahdollisuuksien mukaan sellaisia lapsia, joilla ei ole ollut äitiä, tai äiti on joutunut altistumaan miehen väkivallalle vanhemmuuden aikana. Tällainen lapsi ei ole koskaan saanut kokemusta turvallisuudesta, ja tuollaisia pienenä lapsena tapahtuneita vakavia puutteita ei pysty korjaamaan enää vanhemmalla iällä. Varsinkin jos lapsi on poika, juoskaa henkenne edestä

Vierailija kirjoitti:

Äitiyttä tuetaan yhteiskunnassa enemmän kuin isyyttä. Ajattelu että äiti hoitaa lapset ja kodin ja isä tuo rahat on edelleenkin se joka on voimissaan. Millä muulla esim. selitetään naisten huonompi palkkataso ja se että lapset jäävät erossa useimmin äidille?

Naisilla on huonompi palkkataso vain, koska tekevät keskimäärin pienempipalkkaisilla aloilla töitä tai vähemmän tunteja. Palkkaa ei makseta sukupuolen perusteella Suomessa. Tästä tosiasiasta vastaan väittämisen toivoisin loppuvan viimeistään tänään.

Vierailija kirjoitti:

Äitiyttä tuetaan yhteiskunnassa enemmän kuin isyyttä. Ajattelu että äiti hoitaa lapset ja kodin ja isä tuo rahat on edelleenkin se joka on voimissaan. Millä muulla esim. selitetään naisten huonompi palkkataso ja se että lapset jäävät erossa useimmin äidille?

Naisten huonompi palkkataso: Naiset tuottavat vähemmän.

Lapset jäävät erossa useimmin äidille: Naisviranomaiset ovat päättämässä siitä ja he ovat puolueellisia.

Mietin tätä aika paljon sen jälkeen kun sain nuorimman lapsen synnytyksen yhteydessä aivoverenvuodon. Mitä olisi tapahtunut jos en olisi ollut sairaalassa vaan vasta autossa tai kotona? Omat muistikuvat on vähän hämärät, mutta miehelle ne on olleet sektion jälkeen pitkiä tunteja miettiessään, onko hän nyt vastasyntyneen ja kahden muun lapsen yksinhuoltaja. Ei sillä, luotan kyllä miehen vanhemmuuteen ihan siinä missä omaanikin.

Mutta se ulkopuolisten asenne oli se mikä ihmetytti enemmän. Moni oli ihan kauhuissaan jo ajatuksesta että mies olisi jäänyt yksin lasten kanssa. Moni maalaili kuvia siitä miten kyllä varmaan isovanhemmat ja sisarukset olisi auttaneet isää, ihan kuin isä olisi automaattisesti tarvinnut koko lähisuvun auttamaan lastenhoidossa. En usko että kukaan olisi sanonut tällaisia jos roolit olisi olleet toisinpäin, että jos minä olisin jäänyt tai ollut vaarassa jäädä yksinhuoltajaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työni puolesta olen tavannut paljon nuoria, jotka ovat menettäneet jomman kumman tai molemmat vanhempansa. Meidän asiakkaaksi tullaan vain jos on ongelmia, eli ne lapset jotka voivat hyvin yh-isien hoteissa eivät meille päädy, mutta meille voi päätyä muustakin syystä kuin vanhemmuuden puutteista. Työssä kohtaamani "aineiston" perusteella on pakko sanoa, että äidittömillä lapsilla tilanteen taustalla paljastuu lähes poikkeuksetta puutteita hoivassa ja turvallisuudentunteessa, kun taas isättömillä lapsilla (joita toki on paljon enemmän) vain osassa tilanteissa taustalla on riittämätöntä vanhemmuutta.

Minä en usko etteikö miehet voisi olla yhtä hyviä vanhempia kuin äidit, mutta jokin meidän kulttuurissa ja kasvatuksessa johtaa siihen että käytännössä miehiltä näyttää jäävän lasten ei-aineelliset tarpeet herkästi huomaamatta tai sitten on taitopuutoksia niihin vastaamisessa.

Kukaan ei pysty tarjoamaan lapselle sellaista rakkautta ja hoivaa kuin äiti. Mies voi olla tästä rakkaudesta mustasukkainen ja pyrkiä sabotoimaan sen, pahoinpidellä äitiä ja jopa lasta, jolloin äidin on omansa ja myös lapsen kannalta turvallisempaa vetäytyä tai rajoittaa rakkauttaan. Väkivaltainen mies kääntää tämän niin, että äiti on paha, ja "paras hoiva" lapselle tulee miehen panolta, jota mies ei vastusta, koska saa hyväksikäyttää tätä seksuaalisesti. Äidin ja lapsen suhde on niin vahva, että jotkut miehet jopa tappavat naisia ja vievät näiltä äidin - jotkut tappavat sikiöitä - pysyäkseen itse "tilanteen herrana". Tällaisten surullisten casejen kohdalla tietysti hyvä, että lapsi saa huomiota edes siltä miehen panolta, mutta ei se vedä koskaan vertoja äidin rakkaudelle

Vierailija kirjoitti:

Mietin tätä aika paljon sen jälkeen kun sain nuorimman lapsen synnytyksen yhteydessä aivoverenvuodon. Mitä olisi tapahtunut jos en olisi ollut sairaalassa vaan vasta autossa tai kotona? Omat muistikuvat on vähän hämärät, mutta miehelle ne on olleet sektion jälkeen pitkiä tunteja miettiessään, onko hän nyt vastasyntyneen ja kahden muun lapsen yksinhuoltaja. Ei sillä, luotan kyllä miehen vanhemmuuteen ihan siinä missä omaanikin.

Mutta se ulkopuolisten asenne oli se mikä ihmetytti enemmän. Moni oli ihan kauhuissaan jo ajatuksesta että mies olisi jäänyt yksin lasten kanssa. Moni maalaili kuvia siitä miten kyllä varmaan isovanhemmat ja sisarukset olisi auttaneet isää, ihan kuin isä olisi automaattisesti tarvinnut koko lähisuvun auttamaan lastenhoidossa. En usko että kukaan olisi sanonut tällaisia jos roolit olisi olleet toisinpäin, että jos minä olisin jäänyt tai ollut vaarassa jäädä yksinhuoltajaksi.

Kaikki tietävät alitajuisesti, etteivät miehet ole biologisesti kykeneviä vanhemmuuteen. Suurin osa hyvistäkin perheenisistä kanavoi vanhemmuuttaan äidin kustannuksella. Äiti joutuu väistymään ja luopumaan joistakin asioista, jotta mies saa suoriutua vanhemmuudesta keskinkertaisesti

Jenkeissähän näitä tapauksia on paljon. Eräs meni niin, että nainen hoiti pieniä lapsia useita vuosia. Halusi pienen tauon, ja lähti sovitusti kuukaudeksi pois. Mies ei selviytynyt tätä kuukautta lasten kanssa, vaan kutsui siskonsa hätiin. Sanoi olevansa siskolle "ikuisessa kiitollisuudenvelassa" ja jätti vaimonsa tuon kuukauden takia. Vaikka vaimo oli hoitanut lapsia vuosia sitä ennen yksin, mitään kiitollisuudenvelkaa (ikuisesta puhumattakaan) tämä ei vaimoa kohtaan kokenut

Miesten viha vaimojaan kohtaan ei ole järjellä selitettävissä. He tappavat raskaana olevia puolisoitaan ja jopa pieniä vauvojaan, jotka jäävät heidän hoivaansa. He tappavat lastensa huoltajia. Joku jätti vaimonsa poikalapsen imetyksen vuoksi, sillä "toinen mies oli imenyt tämän rintaa"

Vierailija kirjoitti:

Koska siittäjällä ei ole mitään tekemistä lasten kanssa, eikä pysty vastaamaan näiden tarpeisiin? Vauvathan alkavat itkemään, jos joutuvat äidin sylistä isän syliin. On hirvittävä kohtalo lapselle joutua miehen omaisuudeksi

Lapsihan ei ole kenenkään omaisuutta vaikka äidit usein näin kuvittelevat.

Kyllä vain äidillä on yleensä erilainen rooli ihmisen elämässä. Olemme kavereiden kanssa jutelleet asiasta, että äidin kuolema on rajumpaa kuin isän kuolema, suurimmalleosalle. Vaikka se äiti kuolee vanhuksena. 



Myös minulle. Olin isänikin kanssa läheinen, mutta jotenkin äiti oli aina se tuki ja turva, joka auttoi. 

Äitimyytin takia. Äidit nähdään vielä nykyäänkin jonkinlaisina "päävanhempina" ja lasten ensisijaisina hoivaajina.

Vierailija kirjoitti:

Työni puolesta olen tavannut paljon nuoria, jotka ovat menettäneet jomman kumman tai molemmat vanhempansa. Meidän asiakkaaksi tullaan vain jos on ongelmia, eli ne lapset jotka voivat hyvin yh-isien hoteissa eivät meille päädy, mutta meille voi päätyä muustakin syystä kuin vanhemmuuden puutteista. Työssä kohtaamani "aineiston" perusteella on pakko sanoa, että äidittömillä lapsilla tilanteen taustalla paljastuu lähes poikkeuksetta puutteita hoivassa ja turvallisuudentunteessa, kun taas isättömillä lapsilla (joita toki on paljon enemmän) vain osassa tilanteissa taustalla on riittämätöntä vanhemmuutta.

Minä en usko etteikö miehet voisi olla yhtä hyviä vanhempia kuin äidit, mutta jokin meidän kulttuurissa ja kasvatuksessa johtaa siihen että käytännössä miehiltä näyttää jäävän lasten ei-aineelliset tarpeet herkästi huomaamatta tai sitten on taitopuutoksia niihin vastaamisessa.

Minulla on hyvä puoliso ja lapsillani kelvolline

Ssmaa sanoisin itsekin, kolmen lapsen osalta.

Yleinen olettama on yhä edelleen se, että miestä eivät kiinnosta lapsensa ja hän on valmis jättämään heidät silmää räpäyttämättä. Jos miestä kiinnostaa niin seuraava olettama on se, että hän nyt hoitaa niitä vähän sinnepäin mitä nyt ehtii töiden, kaljan kittaamisen ja autojen korjailun ohessa. 

Äideille jaellaan kunniamerkkejä äitienpäivänä. Milloin jaellaan yksinhuoltajaisille vastaavia prenikoita isäinpäivänä? Ei ole ainakaan vielä sattunut silmään lehtijuttuja moisesta. Ja kuitenkin lapsista yksin huolehtivat miehet ovat lehtijutuissa sankareita.

Isällä ei tee mitään 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitiyttä tuetaan yhteiskunnassa enemmän kuin isyyttä. Ajattelu että äiti hoitaa lapset ja kodin ja isä tuo rahat on edelleenkin se joka on voimissaan. Millä muulla esim. selitetään naisten huonompi palkkataso ja se että lapset jäävät erossa useimmin äidille?

Naisilla on huonompi palkkataso vain, koska tekevät keskimäärin pienempipalkkaisilla aloilla töitä tai vähemmän tunteja. Palkkaa ei makseta sukupuolen perusteella Suomessa. Tästä tosiasiasta vastaan väittämisen toivoisin loppuvan viimeistään tänään.

Huoh!

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vain äidillä on yleensä erilainen rooli ihmisen elämässä. Olemme kavereiden kanssa jutelleet asiasta, että äidin kuolema on rajumpaa kuin isän kuolema, suurimmalleosalle. Vaikka se äiti kuolee vanhuksena. 



Myös minulle. Olin isänikin kanssa läheinen, mutta jotenkin äiti oli aina se tuki ja turva, joka auttoi. 

Olin itse hieman yllättynyt kuinka rankaksi koin oman äitini kuoleman, vaikka hän oli vanha ja sairas. Olin viimeiset vuodet ollut hänen omaishoitaja, sillä hänellä oli alzheimer. Hoitosuhde oli siis jo kääntynyt, mutta silti hänen kuolemansa otti todella koville.

Mietin, että kyse oli varmaan siitä, että hän oli aikoinaan terveenä ollut todella hyvä, läsnäoleva ja turvallinen äiti. Huonomman äitikokemuksen kanssa suru ei ehkä olisi ollut niin riipaiseva?

Mies on joko siittäjä tai elättäjä tai molempia ja harvoissa tapauksissa myös opettaa tärkeitä asioita.

Kuten miten korjata polkupyörä ja miten juoda ekat kännit.

Äidit hoivaa rakastaa ja siivoaa paskat pissat ja oksennukset ja kestää kaikki kiukku kohtaukset ja äidit tekee kaiken, vaikka ei saisi takaisin mitään.

Isät haluavat itse hyötyä.

Mihin niitä tarvitaan.

Minä ihailen suuresti yksinhuoltajaisiä. Naapurissamme asui sellainen. Hän joutui olemaan äitinä ja isänä, kuten me yksinhuoltajanaisetkin. Me opettelemme äitiyttä lapsesta asti, yksinhuoltajamiehet taas usein joutuvat tehtävään vasta aikuisina. Eri lähtökohdat siis, mutta sankareita he ovat silmissäni juuri siksi, että pystyvät hoitamaan lapsensa.

Meitä yksinhuoltajanaisia pidetään kuitenkin huonosti arvossa ja lapsien oikkuja ja "vikoja" yksinhuoltajuuden syynä. Ei meistäkään sentään ole isien korvaajiksi. Molemmat vanhemmat olisivat tärkeitä, ja erittäin tärkeää olisi täysipainoinen vanhemmuus kummaltakin osapuolelta.

Äitini laittoi kerran äitienpäiväksi minulle postia. Hän oli leikannut paikallislehdestä artikkelin "yksinhuoltajan perhe voi olla vahva ja toimiva kokonaisuus". Se antoi minulle itselleni voimaa, mikä oli ajoittain vähissä olosuhteista johtuen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska siittäjällä ei ole mitään tekemistä lasten kanssa, eikä pysty vastaamaan näiden tarpeisiin? Vauvathan alkavat itkemään, jos joutuvat äidin sylistä isän syliin. On hirvittävä kohtalo lapselle joutua miehen omaisuudeksi

Lapsihan ei ole kenenkään omaisuutta vaikka äidit usein näin kuvittelevat.

Äidillä ja lapsella on biologinen yhteys, sillä olemme nisäkkäitä. Siittäjän suhde naiseen ja lapseen on puhtaasti omistusoikeudellinen, ja näin on ollut aina. Myös aikana ennen lakia. Mies on aggressiolla hallinnut naista ja lapsia, ja korkeintaan sietänyt heitä. Hoivaavia nisäkäskoiraat eivät ole. Kaloilla ja sammakoilla sen sijaan koiras huolehtii poikasista - eli evolutiivisesti hyvin paljon aikaisempi kehitysvaihe. Olemme aivotoiminnallisesti siis taantuneet hyvin kauas menneisyyteen kirjatessamme lakiin miehen "vanhemmuuden"