Miksi äiditön lapsi saa enemmän sympatiaa kuin isätön lapsi?
Vaikka heillä olisi periaatteet ihan samanlaiset kotiolot.
Kommentit (47)
Isättömyys on normalisoitua kulttuurissamme. Johan siitä haloo tulisi, jos julkisesti päiviteltäisiin isien tärkeyttä lapselle.
Miten niin? Leskimiestä tai sinkkumiestä jolla on pieniä lapsia pidetään ihan sankarina, vaikka naisille lastenhoito yksin on ihan rutiinia? Missään ei hurrata ja ihailla yksin lasta hoitavaa naista.
Vierailija kirjoitti:
Miten niin? Leskimiestä tai sinkkumiestä jolla on pieniä lapsia pidetään ihan sankarina, vaikka naisille lastenhoito yksin on ihan rutiinia? Missään ei hurrata ja ihailla yksin lasta hoitavaa naista.
Sitähän AP sanoikin.
Vierailija kirjoitti:
Miten niin? Leskimiestä tai sinkkumiestä jolla on pieniä lapsia pidetään ihan sankarina, vaikka naisille lastenhoito yksin on ihan rutiinia? Missään ei hurrata ja ihailla yksin lasta hoitavaa naista.
Sitähän tässä just tarkoitetaan. Äidittömät lapset saa kasoittain sympatiaa ja isäänsä pidetään ihan sankarina. Isätön lapsi saa lähinnä halveksivia kommentteja kuten äitinsäkin.
Työni puolesta olen tavannut paljon nuoria, jotka ovat menettäneet jomman kumman tai molemmat vanhempansa. Meidän asiakkaaksi tullaan vain jos on ongelmia, eli ne lapset jotka voivat hyvin yh-isien hoteissa eivät meille päädy, mutta meille voi päätyä muustakin syystä kuin vanhemmuuden puutteista. Työssä kohtaamani "aineiston" perusteella on pakko sanoa, että äidittömillä lapsilla tilanteen taustalla paljastuu lähes poikkeuksetta puutteita hoivassa ja turvallisuudentunteessa, kun taas isättömillä lapsilla (joita toki on paljon enemmän) vain osassa tilanteissa taustalla on riittämätöntä vanhemmuutta.
Minä en usko etteikö miehet voisi olla yhtä hyviä vanhempia kuin äidit, mutta jokin meidän kulttuurissa ja kasvatuksessa johtaa siihen että käytännössä miehiltä näyttää jäävän lasten ei-aineelliset tarpeet herkästi huomaamatta tai sitten on taitopuutoksia niihin vastaamisessa.
Minulla on hyvä puoliso ja lapsillani kelvollinen isä, mutta kyllä minä silti olen se joka noiden muksujen kanssa osaa oikeasti jutella ja jolle ne haluaa jutella, ja joka niiden asioita enemmän hoitaa ja joka osaa tunnistaa milloin ne tarvitsee jarrutusta ja milloin tuuppausta, milloin lempeyttä ja milloin vaatimista. Vaikka kumman tahansa vanhemman menetys olisi suuri suru, niin kyllä nuo enemmän kärsisi siitä että minä täältä kupsahtaisin, ei voi mitään. Itselle olisi paljon kevyempää olla tasa-arvoinen tässä, mutta minkäs teet.
Johtuu siitä että usein se on nainen itse joka on halunnut eron ja hoitaa lasta yksin. Mies on monesti vain uhri naisen eroprosessissa ja lapset pelinappuloita.
Vierailija kirjoitti:
Työni puolesta olen tavannut paljon nuoria, jotka ovat menettäneet jomman kumman tai molemmat vanhempansa. Meidän asiakkaaksi tullaan vain jos on ongelmia, eli ne lapset jotka voivat hyvin yh-isien hoteissa eivät meille päädy, mutta meille voi päätyä muustakin syystä kuin vanhemmuuden puutteista. Työssä kohtaamani "aineiston" perusteella on pakko sanoa, että äidittömillä lapsilla tilanteen taustalla paljastuu lähes poikkeuksetta puutteita hoivassa ja turvallisuudentunteessa, kun taas isättömillä lapsilla (joita toki on paljon enemmän) vain osassa tilanteissa taustalla on riittämätöntä vanhemmuutta.
Minä en usko etteikö miehet voisi olla yhtä hyviä vanhempia kuin äidit, mutta jokin meidän kulttuurissa ja kasvatuksessa johtaa siihen että käytännössä miehiltä näyttää jäävän lasten ei-aineelliset tarpeet herkästi huomaamatta tai sitten on taitopuutoksia niihin vastaamisessa.
Minulla on hyvä puoliso ja lapsillani kelvolline
Moni lapsi voi paremmin uuden äitipuolen ja isän kanssa. Äidit vain pitää itseään ihan korvaamattomina.
Niin, olen joskus miettinyt sitä. Isä jäi viiden lapsen yksinhuoltajaksi kun olin 10-vuotias. En koe että hoiva olisi ollut mitenkään vähäisempää. Päinvastoin, yksinhuoltajaksi jäätyään hän oli entistä enemmän kotona. Tosin meidän perheeseen kuului myös isän naisystävä, nykyinen vaimo, joten ei hän käytännössä ihan yksinhuoltaja ollut.
Äiti on yleensä aina tärkeämpi lapselle kuin isä.
Isäni kuoli kun olin 7v. Minulle sanottiin, että onneksi sulta kuoli vaan isä, ajattelepa Jonia jolta kuoli äiti. Tuskin olisi sanottu tälle Jonille samaa asiaa päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Äiti on yleensä aina tärkeämpi lapselle kuin isä.
Jaa. Kyllä mä ainakin ajattelen että omille lapsilleni molemmat vanhemmat on yhtä tärkeitä.
Mihin perustat ajatuksen että äiti olisi tärkeämpi?
Vauvalle ei kukaan korvaa äitiä.
Muutenkin miehet jo ihan hormonaalisesti (testosteroni) eivät sovellu lasten hoitajaksi.
Äitiyttä tuetaan yhteiskunnassa enemmän kuin isyyttä. Ajattelu että äiti hoitaa lapset ja kodin ja isä tuo rahat on edelleenkin se joka on voimissaan. Millä muulla esim. selitetään naisten huonompi palkkataso ja se että lapset jäävät erossa useimmin äidille?
Minä olen äiditön lapsi ollut, enkä muista että olisin saanut sympatiaa osakseni, enemmänkin surkutteluja ihan tuntemattomiltakin ihmisiltä. Enkä myöskään muista että isääni olisi pidetty sankari isänä, enemmänkin sitä yksinhuoltajuutta kummasteltiin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työni puolesta olen tavannut paljon nuoria, jotka ovat menettäneet jomman kumman tai molemmat vanhempansa. Meidän asiakkaaksi tullaan vain jos on ongelmia, eli ne lapset jotka voivat hyvin yh-isien hoteissa eivät meille päädy, mutta meille voi päätyä muustakin syystä kuin vanhemmuuden puutteista. Työssä kohtaamani "aineiston" perusteella on pakko sanoa, että äidittömillä lapsilla tilanteen taustalla paljastuu lähes poikkeuksetta puutteita hoivassa ja turvallisuudentunteessa, kun taas isättömillä lapsilla (joita toki on paljon enemmän) vain osassa tilanteissa taustalla on riittämätöntä vanhemmuutta.
Minä en usko etteikö miehet voisi olla yhtä hyviä vanhempia kuin äidit, mutta jokin meidän kulttuurissa ja kasvatuksessa johtaa siihen että käytännössä miehiltä näyttää jäävän lasten ei-aineelliset tarpeet herkästi huomaamatta tai sitten on taitopuutoksia niihin vastaamisessa.
Oman kokemukseni kautta äitipuoli ei välttämättä lisää lasten hyvinvointia, päinvastoin!
Vierailija kirjoitti:
Isäni kuoli kun olin 7v. Minulle sanottiin, että onneksi sulta kuoli vaan isä, ajattelepa Jonia jolta kuoli äiti. Tuskin olisi sanottu tälle Jonille samaa asiaa päinvastoin.
Onhan äidin kuolema pahempaa kuin isän. Äiti on lapsen tärkein turva. Sinä et ollut menettänyt omaasi mutta tämä toinen oli.
Elämänlaatuni olisi huonontunut huomattavasti, jos äiti olisi yhtäkkiä kuollut kun olin lapsi. Iskä jaksoi/oli kiinnostunut tekemään vain pakolliset asiat.
Eräs ystäväni (nainen) jäi leskeksi kolmen pienen lapsen kanssa. Hänen täyttäessään 40 vuotta, hänet ja lapset vietiin tilausbussilla retkelle syömään hyvää ruokaa. Matkalla naapurit ja sukulaiset arpoivat, kuka vuodenaikojen mukaan tekee mitäkin töitä, joku "voitti" ikkunanpesun, joku pihan siistimisen, joku sisäsiivoukset, kampaaja lahjoitti vuoden hiushoidot jne. jne.
Nykyisin kaikki kolme lasta ovat akateemisia ja menestyneet hyvin.
Oma isäni oli siskopuoleni yksinhuoltaja, kunnes avioitui äitini kanssa.
Koska siittäjällä ei ole mitään tekemistä lasten kanssa, eikä pysty vastaamaan näiden tarpeisiin? Vauvathan alkavat itkemään, jos joutuvat äidin sylistä isän syliin. On hirvittävä kohtalo lapselle joutua miehen omaisuudeksi
Ei se ansaitse mitään.