Urheilu nykyään yhtä itkuun purskahtelua. Mistä tämä kertoo?

Olen kiinnitänyt huomiota samaan asiaan

Totta!

On ihan luonnollista nauraa ja itkeä. Ap on vissiin unohtanut kyynisyyttään molemmat.

Jotenkin ovat väärällä jalalla heränneet. Kun ei löydy riittävää kovuutta sinne.

Epäonnistuneen suorituksen jälkeen pitäisi hiihtää sukset jalassa suoraan saunaan. Jos ei laji ole hiihto, niin muutkin  urheiluvermeet käyvät.

Hyvä kehityssuunta, että tunteet uskaltaa näyttää vapautuneesti. Ei tarvitse esittää kovaa eli valehdella.

Urheiluun kuuluu suuret tunteet. Se, että niitä on ja jopa näyttää ne, kertoo siitä, miten tärkeästä asiasta tai kisasta on kysymys.

Naiset käsittelevät asioita usein purskahtelemalla itkuun esim. kampaaja otti sentin liikaa, nainen purskahtaa lohduttomaan itkuun...

Nykyään lähdetään hakemaan menestystä ja saavuttamaan kovia tuloksia. Pettymys on tällä mentaliteetilla voimakas ihan ymmärrettävästi. Ennen vanhaan kuuli useammin sitä, että lähdetään tekemään parhaansa katsotaan mihin se riittää.

Hienoa, että nykyään voi avoimesti näyttää tunteita eikä padota niitä sisälle niinkuin menneinä vuosikymmeninä.

Pää ei kestä enää yhtään. Ollaan olevinaan niin kovassa tikissä ja kunnossa mutta tosiasiassa on vain laiskoteltu. Sit omiin odotuksiin pettyy ja itku pääsee. 

Pitäs treenata niin kovaa että pärjää. Norjan sliippitukalla jäi suu auki kun jätetiin 1500m ilman mitalia. Ei sentää ainakaan julkisesti itkenyt

naiset,heikkoja joten ne ulisee kun menee tunteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään lähdetään hakemaan menestystä ja saavuttamaan kovia tuloksia. Pettymys on tällä mentaliteetilla voimakas ihan ymmärrettävästi. Ennen vanhaan kuuli useammin sitä, että lähdetään tekemään parhaansa katsotaan mihin se riittää.

Mutta eihän suomalaisilla  edes ollut mitään mahdollisuuksia menestyä??

Draamaa tehdään tahallaan. Vaikka menestystä ei tule, niin julkisuus ja media elättää urheilijat. Ihan sama mitä tulokset ovat. 

Ehkä ajattelevat, että media ja katsojat eivät arvostele heitä niin ankarasti, jos tirauttaa pettymyksen kyyneleet.

Paavo Nurmi voitti 5 kultamitalia Pariisissa 1924. Hävisi kuitenkin 10 000 metrin juoksun Ritolalle. Ei itkenyt. 

Ennen oli kovuutta. Nyt ei. Ihminen on heikko tänään.

70-luvulla: Viren kaatui kymppitonnin finaalissa. Ei jäänyt itkemään, vaan juoksi kaikki kiinni ja voitti kultamitalin.

Urheilu on suuria tunteita. Itkeehän raavaat miehetkin monesti katsomossa, kun suosikkijoukkue häviää.

Mielummin kuin se, että hymyillään menemään tuolla alisuoriutuneen kisan jälkeen...Voi vee! Suoraansanottuna maku menee.

Ap. sinne kovalla pokalla, vähän vaan treenaat ensin. Nähdään oikein kunnon Urho Urheilija.