Mitä Suomessa tapahtuu? Ei mitaleja, ei töitä, ei lisäännytä, kukaan ei ole onnellinen
Ihan oikeasti tämä tilanne on huono. Tosi, tosi huono. Sellainen sivilisaation loppu -tasoinen huono homma. Ihmisiltä on mennyt terveys, työkyky ja toivo tulevaisuudesta. Vain todella pienellä eliitillä menee rahallisesti hyvin, mutta heitä kun katsoo, niin en voi kadehtia, koska eivät hekään näytä onnellisilta ja terveiltä... Mitä Suomessa tapahtuu? Hallitus luonnollisesti on iso syy moneen asiaan, mutta jokuhan heidät äänesti valtaan. Se kertoo jo pahoinvoinnin tasosta jotain, kun ihmiset äänestävät omaa parastaan vastaan.
Kommentit (510)
tyypillinen tarina on että lahjakas innokas nuori lähtee ulkomaille opiskelemaan, valmistuu ja saa kyseisestä maasta oman alan työpaikan, ostaa sieltä asunnon, perustaa siellä perheen ja lapsen kasvavat paikallisiksi. Suomea ehkä puhuu toinen vanhempi ja kesälomalla käydään Suomessa moikkaamassa isovanhemmat mutta siinä se. Kun on pitkään siellä asuttu, hankitaan yleensä myös paikallinen kansalaisuus. Korkeakoulutettujen ja menestyneiden lapsista tulee yleensä myös korkeakoulutettuja ja menestyneitä, mutta Suomi on tässä vaiheessa jo menettänyt kyseisen perheen jollekin toiselle maalle.
Suomeen jää pikkuhiljaa vain ne joilla on hyvin vähän annettavaa yhteiskunnalle kykyjen tai keksintöjen muodossa.
Vierailija kirjoitti:
Ai mitä tapahtuu? Kaksi kirjainta: PS
Taivaaltako ne tipahti? Vai kuka ne äänesti eduskuntaan? Ei sentään suomalaiset ihan itse?
Onko ongelma ehkä sittenkin ihan meissä suomalaisissa itsessämme?
Olen tosi surullinen ja vihainen työpaikan menetyksestä. Kaikki turha panostus suomalaiseen yhteiskuntaan ja noin vaan leikataan. Tuntuu julmalta. Siksi en enää piittaa mistään, enkä kenestäkään.
Feminismi on tuhonnut kunnollisten ja hyvien miesten mahdollisuudet saada parisuhteen tai seksiä. Miehillä ei ole enää mitään syytä tehdä mitään koska naisille kelpaa vaan ne top 5%-alfamiehet. Feministinen miesviha on saavuttanut vihdoin huippunsa ja kaikki saavat sen mitä ansaitsevat.
Tasapäistäminen. Kenenkään ei kannata tehdä mitään, kun saman saa ilmankin. Nyt sitten itkettää kun muut ottavatkin saman asenteen ja rahaa ei enää tulekaan. Toimii se tasapäistäminen tähänkin suuntaan.
Enää ei hiihdetä ja pyöräillä kouluun juuri missään päin Suomea. Yleiskunto huonontunut.
Kolmansissa maissa taas elintaso noussut ja tulokset parantuneet. Toki pieni eliitti sielläkin juhlii.
Suomessa kesä on toivottoman lyhyt verrattuna muuhun maailmaan. Joku Norja lienee hyötynyt öljystä niin että varaa sponssata huippujen ulkomaan leirejä PALJON.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha haikailla ainakaan 80 ja 90 lukua. 80 luvulla kotipaikkakunnallani oli tarjoillaan ainoastaan tehdastöitä 18.18 mk/tunti alkupalkalla. Rahanarvolaskurilla 5,97 e/tunti. Lähdin sitten opiskelemaan ja pääsin töihin Helsinkiin juuri ennen 90-lamaa 7500 mk/kk Rahanarvolaskurilla 2461 e/kk. Lama-aikana valmistuneet olivat työttömänä 2-3 vuotta.
2461e/kk on monelle tänäkin päivänä iso palkka, eli tuohan oli tosi paljon rahaa siihen aikaan, mitä valitat?
2461 on tosi iso palkka Helsingissä nykyään? Ok. Tämä selvä.
Tunnin junan kuoppaus tekisi hyvää. Kansa kokisi, että on kuunneltu. Ne rahat tarvitaan nyt muuhun.
Vierailija kirjoitti:
Feminismi on tuhonnut kunnollisten ja hyvien miesten mahdollisuudet saada parisuhteen tai seksiä. Miehillä ei ole enää mitään syytä tehdä mitään koska naisille kelpaa vaan ne top 5%-alfamiehet. Feministinen miesviha on saavuttanut vihdoin huippunsa ja kaikki saavat sen mitä ansaitsevat.
Kuitenkin puolet miehistä ovat parisuhteessa ja solmivat avioliittojakin, millä matikalla tuon selität?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuoret lähtevät ulkomaille ..meiltäkin 2 on Tukholmassa ja nauraa jos kysyy milloin ne tulee takaisin
Kylläpäs lähtivät kauas.
Suomesta ei yleensä muuteta minnekään veroparatiiseihin töihin kuten moni huutelee vaan hyvinkin lähelle. Koulutettuja nuoria suomalaisia lähtee paljon töihin ja opiskelemaan Tukholmaan, Kööpenhaminaan, Osloon, Amsterdamiin ja muualle Alankomaihin, Dubliniin, Berliiniin sekä Lontooseen. Melko harvassa on ne jotka lähtee tuon kauemmas.
Nykyajan korkeakouluopiskeluun kuuluu opiskelijavaihto tai harjoittelu ulkomailla. Siitä maksetaan rahaa. Se lisää ammattitaitoa, verkostoja ja osaamista.
Myös Suomeen tulee jatkuvasti muista maista opiskelijoita korkeakouluvaihtoon, harjoitteluun ja tutkinto-opiskelijoiksi. Osa työllistyy, perustaa perheen, yrityksenkin ehkä ja jää Suomeen.
Supercell ym. menestyvät peliyhtiöt ja suurin osa koodausyrityksistä ovat pullollaan muista maista Suomeen tulleita osaajia, jotka ovat poikkeuksetta korkeasti koulutettuja ja kunnianhimoisia.
Ne ei vaan roiku vauvapalstalla tai iltalehden sivuilla tms. miettimässä, mitä suomenkieliset viestit mahtaa tarkoittaa...
Kaikissa Suomen suuremmissa kaupungeissa on aivan huipputyyppejä, jotka ovat tulleet muualta ja kouluttavat lapsensa osaajiksi. Menepäs tutustumaan koronan jälkeiseen somaliyhteisöön, joka ainoa nuori nainen on suuntaamassa kauppakorkeaan, lääkikseen, oikikseen, kansainvälisen oikeuden ja kaupan opiskeluun, tietojenkäsittelytieteen, fysiikan, kemian ja yritysjohtamisen pariin.
Ei ne enää miksikään lähohoitajiksi suostu. Fiksut, kansainvälisesti verkostoituneet ja omanarvontuntoiset nuoret naiset. Niillä on tavoite. (Eikä muslimitaustaisetihmiset ota lainaa, he työskentelevät ja ansaitsevat.)
Vierailija kirjoitti:
Tasapäistäminen. Kenenkään ei kannata tehdä mitään, kun saman saa ilmankin. Nyt sitten itkettää kun muut ottavatkin saman asenteen ja rahaa ei enää tulekaan. Toimii se tasapäistäminen tähänkin suuntaan.
kaikilla pitää olla yhtä monta reikää housuissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on ollut jo pitkään tuuliajolla, ilman henkistä johtajaa, joka/jotka loisivat yhteishenkeä ja uskoa tulevaisuuteen.
Mielestäni on vaarallista ja alkeellista laittaa yhden tai muutaman henkilön harteille kansakunnan henkistä tilaa. Ei Suomeen tarvita diktaattoria tai mitään hurmosjohtajaa. Yleinen ilmapiiri ei ole missään yksittäisestä johtajasta kiinni.
Tuosta yhteishengestä pitää sanoa sen verran että sitä on todella vaikea luoda tällaiseen jakautuneeseen maahan jossa toinen puoli kansasta haluaa kaksin käsin lisää isl amia ja toinen puoli taas näkee isl amin lisääntymisen elämän ja kuoleman kysymyksenä. Että revi siitä sitten yhteishenkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai mitä tapahtuu? Kaksi kirjainta: PS
Taivaaltako ne tipahti? Vai kuka ne äänesti eduskuntaan? Ei sentään suomalaiset ihan itse?
Onko ongelma ehkä sittenkin ihan meissä suomalaisissa itsessämme?
Veikkaan että keskiluokka. Kokoomus ei aja kuin rikkaiden ja yritysten asioita, vasemmalla olevat tukien saajien ja kaikenlaisten vähemmistöjen asiaa.
Tavallisella suomalaisella ei ole mitään "edustajapuoluetta", mutta ps puhui eniten tavallisen kansan asioista. Eli siis keskiluokan asioista.
Ps on vallassa siksi, että muut ovat luopuneet keskiluokan asioiden hoitamisesta ja ainoa kiinnostava asia on keskiluokan verot ja miten niitä saataisiin kerättyä vähän lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai mitä tapahtuu? Kaksi kirjainta: PS
Mutta miksi ihmiset äänestävät perussuomalaisia? Olemmeko pettyneet kaikkiin muihin puolueisiin ja kuvittelemme, että tämä "vaihtoehtoinen" tarjoaisi jotakin parempaa?
Voin kertoa, ettei se tarjoa yhtään sen parempaa kuin muutkaan puolueet. Suomessa vallitsee hyväveli (ja -sisko) -järjestelmä, jossa kaikki sovitaan kavereiden kesken kabineteissa tai golfkentällä, eikä ketään kiinnosta laajempi hyvä, vaan vain oma ja sidosryhmien lyhyen aikavälin etu. Meidän pitäisi saada muutettua järjestelmää sen sijaan, että äänestämme joka vaaleissa jotakin uutta, joka sitten kuitenkin toimii ihan samoin kuin aiemmatkin.
Olen sitä mieltä, että seuraavissa vaaleissa puolueet pitäisi pistää romukoppaan ja virkamiehet johtamaan tätä maata. Ei siis sellaiset poliittisesti valitut, vaan oman alansa oikeat asiantuntijat.
Vierailija kirjoitti:
Inhoan meidän maan tuhoavia tunkeutujia yli kaiken. En tunnista Suomeksi enää tätä maata. Tyttöjä ei uskalla päästää yksin kulkemaan edes harrastuksiin kun on aina joku örkki vaanimassa.
Oletko silti viime vuosikymmenet ollut mahdollistaja eli äänestänyt porukkaa joka heitä tänne roudasi? Kiitti rutosti ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai mitä tapahtuu? Kaksi kirjainta: PS
Mutta miksi ihmiset äänestävät perussuomalaisia? Olemmeko pettyneet kaikkiin muihin puolueisiin ja kuvittelemme, että tämä "vaihtoehtoinen" tarjoaisi jotakin parempaa?
Voin kertoa, ettei se tarjoa yhtään sen parempaa kuin muutkaan puolueet. Suomessa vallitsee hyväveli (ja -sisko) -järjestelmä, jossa kaikki sovitaan kavereiden kesken kabineteissa tai golfkentällä, eikä ketään kiinnosta laajempi hyvä, vaan vain oma ja sidosryhmien lyhyen aikavälin etu. Meidän pitäisi saada muutettua järjestelmää sen sijaan, että äänestämme joka vaaleissa jotakin uutta, joka sitten kuitenkin toimii ihan samoin kuin aiemmatkin.
Olen sitä mieltä, että seuraavissa vaaleissa puolueet pitäisi pistää romukoppaan ja virkamiehet johtamaan tätä maata. Ei siis sellaiset poliitt
Jep. Vaikkapa talouspolitiikka voisi olla mieluummin asiantuntijavetoista kuin maallikkovetoista.
Toki tuokaan ei ratkaise kaikkea. Jotta Suomi saisi talouden kuntoon pitäisi joko säästää tai sijoittaa onnistuneesti. Pitäisi siis valita strategia mitä toteuttaa. Nyt leikellään juustohöylällä samaa toimimatonta kokonaisuutta joka ei ole toiminut enää 15 vuoteen. Tulokset ovat täten ennalta arvattavia..
Hyvä aloitus. Minä kuulun hyväosaisiin. Silti en koe, että hyvin menee. Toki oman elämän puitteet on kunnossa, mutta vaikeaa on nauttia elämästä, kun näkee mihin suuntaan tämä maa menee. Äitinä ajattelen lapseni tulevaisuutta. Miten minä pystyisin vain nauttimaan elämästä, kun näen, että ei kaikilla läheisilläni mene hyvin.
Maksamme veroja todella suuria summia. Emmekä ole edes mitään eliittiä eli on valtavasti muitakin, jotka maksavat yhtä paljon tai moninkertaisesti enemmän. Mihin nämä rahat menee??
Suomalaiset tunnetusti välttelee sosiaalisia tilanteita muita enemmän.