Kun vanhemmista ei ollutkaan isovanhemmiksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että odotuksesi ovat aivan jotain muuta kuin mihin vanhempasi ovat valmiita. Mutta älä vielä luovuta. Järjestä jotain pientä tapaamista ja anna asioiden mennä omalla painollaan. Esimerkiksi ehdota tapaamista kahvilassa tai pyydä mukaan kävelylle. 

Joo, odotin kai, että edes haluaisivat nähdä lasta joskus. On ollut aika käsittämätöntä, etteivät halua. Eivät ole työelämässä, eivätkä sellaisia aktiivisenioreita, joilla olisi kauheasti menoja. Aikaa kyllä on.

Ap

No oletko käynyt heidän luona kyläilemässä ja näyttämässä lasta? Ehkä heille on työlästä tulla teille. Eivätkä kaikki jaksa olla innoissaan pienestä lapsesta, jonka kanssa ei vielä voi käydä keskusteluja. Toki jotkut ovat ja kiva heille, mutta jotkut ihmiset ovat parempia vähän isompien lasten kans

Kyllä olen käynyt, ja monesti myös kysynyt, sopiiko tulla kylään. Meidän asunto on myös heidän kauppareissun varrella, että ei olisi ylimääräinen kierros tulla meille. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kaikki ihmiset eivät vain ole lapsirakkaita, vaikka omia olisivatkin hankkineet.

Jotenkin rakkautta kyllä näyttää riittävän mun sisarusten lapsille :(

Ap

Sun lapsi on sitten rasittava

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuoret eivät tajua, kuinka paljon vähemmän tervekin vanhempi ihminen jaksaa kuin he itse. Meillä on pieni lapsenlapsi, joka on sellainen konttausikäinen kova menijä. Vuorokausi häntä ja tarvitsen viikon aikaa toipumiseen. Olen ilmeisesti tulossa vaihdevuosi-ikään tai mikä lienee vaivaa, mutta koko ajan väsyttää. Välillä pelottaa, kun lapsi pyytää lapsenhoitoapua. 

Minä en ole koskaan vaatinut äidiltäni lastenhoitoapua. Olisin halunnut että äitini olisi lastenlastensa kanssa tekemisissä. Kävisi kylässä, olisi kiinnostunut lapsista, tuntisi heidät. Mutta ei, äitiäni ei kiinnosta. Veljieni lapsia hän kyllä hoitaa ja on heidän kanssaan. Minun lapseni eivät jostain syystä kelpaa. Ei käy kylässä, eikä kysele kuulumisia. Viimeksi olen kuullut äidistäni äitienpäivä

Öööö... siis mitä? Kai nyt lapset jossain vaiheessa kasvaessaan tajuavat, että ne serkkujen Kari-ukki ja Mirja-mummi on myös ne hänen isovanhempansa. Ja kyllä nyt jokainen ihminen kasvaessaan ymmärtää oman sukunsa, ja aivan varmasti nousee kysymys siitä, miksi ei olla oltu tekemisissä omien isovanhempien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Paljonkohan tällä palstalla oikeasti on näitä ihmisiä, joiden on pakko tulla riitelemään joka ketjuun? Veikkaan, että kyse on yllättävän pienestä porukasta, jolle av-riitely on elämäntapa, ja nakuttelevat kiukkuviestejä pää punaisena kaikki illat. Sitä en kyllä ihan helposti käsitä, että mitä siitä voi itselleen saada. Aika surulliselta elämältä tuntuu.

Minä mietin sitä, miksi palstalla hyväksytään vain yksi mielipide, tavallaan kaikki muut ihmisryhmät paitsi se oma ovat aina väärässä, aina hankalia, aina ilkeitä. Millaista on pienten lasten äidin elämä, jos pitää taistella miehen, isovanhempien, työnantajan ja kavereiden kanssa koko ajan`?

Vierailija kirjoitti:

Voin kuvitella,ap päsmentää ja määrää, itse ei auta koskaan muita. sisaruisensa ovat fiksuja ihmisiä, toivottavasti isovanhemmat jakavat rahansakin muille ennen kuolemaansa. Jää ap ääliö inhottavine penikoineen nuolemaan näppejään. 

En ole ap vaan tää joka on kertonut äidistään. Jos sua yhtään lohduttaa niin en todellakaan aio osallistua äitini perunkirjoituksiin. Saa veljeni pitää kaiken mitä jää. Ei kiinnosta minua. Ja veljellenihän se äiti on tähänkin asti rahansa antanut. Joko pakolla tai omasta tahdostaan. Niin, veljeni on se joka vaikka uhkailemalla kiristää rahaa äidiltäni. Minä pärjään omillani, olen aina pärjännyt ja tulen aina pärjäämään. En mä köyhän eläkeläismummon omaisuutta himoitse, mulla on itselläni enemmän.

Meillä miehen puolen vanhemmat intoilivat kun meille oli tulossa esikoinen ja heille ensimmäinen lapsenlapsi. Luvattiin kuu taivaalta ja apua niin paljon että saa hätistellä pois nurkista. Ostettiin sänkykin mummille ja järkättiin oma huone (asuvat 450km päässä) meillä nyt jo toinenkin lapsi. Ei ole ei mummia kauheasti kiinnostanut lapsenlapset syntymän jälkeen. Ei ole hoitanut yksin kun muutaman kerran max pari tuntia. Esikoinen kohta 3v. Aina harvoin kun tavataan niin meillä vanhemmilla on päävastuu lapsien hoidosta, isovanhemmat käyvät ulkoilemassa tunnin jos siltä tuntuu. Yhtäkään yötä eivät lle hoitaneet eivätkä ole tarjoutuneet hoitamaan. Aamulla nukutaan itse pitkään eikä tulla aamutoimissa auttamaan ja oikein kehuskellaan pitkillä ja hyvillä unilla. Kun nukutin huonosti nukkuvaa esikoista päikyille niin anoppi veteli itse päikkäreitä eikä tarjonnut apua. Itse sain vielä passata anopin kaupan päälle kun oli tullut "auttamaan" minua. Enää ei käy anoppi sitäkään vähää vaikka eläkkeellä on. Kuvia on kiva ottaa ja olla ns valokuva mummi. On pitänyt oppia siihen että apua ei ole eikä tule. 

No edestään löytävät. Jos sinä olet lähellä asuva lapsi,odota vaan,kun jonkin ajan kuluttua apua arkeensa tarvitsevat,silloin kelpaat. Ottavat yhteyttä ja saat juosta kaikilla heidän asioillaan. Tai sitten et juokse. Yhtä tylysti kuin he nyt-neljästi 1,5 vuoden aikana. Et ole heille tärkeä eikä sinulla ole lähilapsivelvollisuutta. Hoitakoot muut sisarukset vastavuoroisesti vanhempiaan.

Voisit keskustella myös sisarustesi kanssa ja kertoa tuntemuksiasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kaikki ihmiset eivät vain ole lapsirakkaita, vaikka omia olisivatkin hankkineet.

Jotenkin rakkautta kyllä näyttää riittävän mun sisarusten lapsille :(

Ap

Meillä ihan sama. Minun lapseni ei kiinnosta äitiäni, mutta veljeni lapset kyllä kiinnostavat. Omilla lapsilla on onneksi isänsä puolelta aktiiviset ja välittävät isovanhemmat. Minun äitiini ei lapsillani ole mitään suhdetta. Surullista.

Oi, saan heti kiinni tuosta tunteesta! Niin surullista! En olisi voinut kuvitella, miten musertavalta tällainen voi tuntua.

Ap

Niinpä, meillä oli äidin kanssa hyvät ja lämpimät välit. Kunnes aloi

Äitisi halusi jatkaa hyvää ja mukavaa elämää, ei sitä kaaosta, jonka sinä valitsit.

Ei mun elämä ole kaaosta. Mulla on hyvä elämä, puoliso ja lapset, työ ja oma koti. Äidin elämä se on melkoista kaaosta, tappelee sen lempilapsensa kanssa. Sen joka välillä tyhjentää eläketilin kun on rahaa vailla. Me muut sisarukset sitten annetaan äidille rahaa "lainaan", että pärjää seuraavaan eläkkeeseen asti. Muuten tilanteeseen ei saa puuttua tai äiti suuttuu ja haukkuu meidät muut. Mä olen tästä kehästä irtautunut. Joskus toinen veljeni pyytää multa rahaa äidille, kun tää palvottu lempilapsi on vienyt viimeiset rahat. Veljen kautta sitten autan äitiä, vaikka en haluaisi. En voi kuitenkaan tätä ihan avutta jättää tai jättää kaikkea muille sisaruksille.

Vierailija kirjoitti:

No edestään löytävät. Jos sinä olet lähellä asuva lapsi,odota vaan,kun jonkin ajan kuluttua apua arkeensa tarvitsevat,silloin kelpaat. Ottavat yhteyttä ja saat juosta kaikilla heidän asioillaan. Tai sitten et juokse. Yhtä tylysti kuin he nyt-neljästi 1,5 vuoden aikana. Et ole heille tärkeä eikä sinulla ole lähilapsivelvollisuutta. Hoitakoot muut sisarukset vastavuoroisesti vanhempiaan.

Voisit keskustella myös sisarustesi kanssa ja kertoa tuntemuksiasi.

Tää on kyllä hyvä pointti. Tässä on vaan se, että mä olen aina auttanut muita, enkä varmasti pysty olemaan auttamatta myöskään vanhempiani riippumatta siitä ansaitsevatko he sen vai eivät. Vissiin sitten sen varaan laskevat. Tulen kyllä edellyttämään apuja myös sisaruksiltani, mutta jos pysytään paikkakunnalla, onhan se selvä, että minun niskaani tämä kaatuu.

Hämmentävää, että vanhemmat ovat kasvattaneet meidät nimenomaan pitämään huolta itsensä lisäksi myös muista, ja sitä olen kyllä elämässäni myös toteuttanut. Itse sitten toimivat näin.

Ap

Meillä anoppi hoiti tyttäriensä lapsia paljonkin, ja poikansa lasta vain yhden yön (aikuinen jo). No, kun anoppi alkoi tarvita apua, tyttäret hoitavat, poikansa on harvakseltaan edes tavattavissa. Miehen sisaret eivät ole tyytyväisiä, mutta palauttakoot nyt palvelukset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljonkohan tällä palstalla oikeasti on näitä ihmisiä, joiden on pakko tulla riitelemään joka ketjuun? Veikkaan, että kyse on yllättävän pienestä porukasta, jolle av-riitely on elämäntapa, ja nakuttelevat kiukkuviestejä pää punaisena kaikki illat. Sitä en kyllä ihan helposti käsitä, että mitä siitä voi itselleen saada. Aika surulliselta elämältä tuntuu.

Minä mietin sitä, miksi palstalla hyväksytään vain yksi mielipide, tavallaan kaikki muut ihmisryhmät paitsi se oma ovat aina väärässä, aina hankalia, aina ilkeitä. Millaista on pienten lasten äidin elämä, jos pitää taistella miehen, isovanhempien, työnantajan ja kavereiden kanssa koko ajan`?

Ei se ole mikään mielipide, että väittää ap:n olevan sitä ja tätä tietämättä millainen hän on. Eikä haukkuminen ole mikään mielipide, se on haukkumista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljonkohan tällä palstalla oikeasti on näitä ihmisiä, joiden on pakko tulla riitelemään joka ketjuun? Veikkaan, että kyse on yllättävän pienestä porukasta, jolle av-riitely on elämäntapa, ja nakuttelevat kiukkuviestejä pää punaisena kaikki illat. Sitä en kyllä ihan helposti käsitä, että mitä siitä voi itselleen saada. Aika surulliselta elämältä tuntuu.

Minä mietin sitä, miksi palstalla hyväksytään vain yksi mielipide, tavallaan kaikki muut ihmisryhmät paitsi se oma ovat aina väärässä, aina hankalia, aina ilkeitä. Millaista on pienten lasten äidin elämä, jos pitää taistella miehen, isovanhempien, työnantajan ja kavereiden kanssa koko ajan`?

Ihanaa persuretoriikkaa: Jos minä en saa haukkua ja solvata muita ja olla todella ilkeä ja asiaton, se tarkoittaa, että vain yksi mielipide hyväksytään, ja mitään ei saa enää sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Mua surettaa, koska mulla oli aivan ihanat isovanhemmat itsellä, en tajua, mikä vanhempiani vaivaa. Tiedän myös, että jos itse mummoksi pääsen, mua saa varmaan olla luudanvarrella huiskimassa ulos, etten ole koko ajan paaperoimassa lapsenlapsia. Olen kyllä kertonut toiveistani reippaasti, ja myös ilmaissut suruni siitä, ettei lapsi tule heitä tuntemaan tällä menolla. Olen myös kysynyt, mistä kiikastaa, mutta vastausta en saa.

Ap

Täällähän on sadoissa ketjuissa haukuttu kaikki anopit ja mummot (jostain syystä ei koskaan isiä tai pappoja), joten ei kai kukaan enää uskalla edes yrittää olla mummo näiden nykymammeleiden penskoille. Kaikki tehdään ja sanotaan kuitenkin väärin.

Nim. Vela

Nykyajan mummot ja vaarit on liikaa puhelimella? Ja tv:stä tulee sarjoja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljonkohan tällä palstalla oikeasti on näitä ihmisiä, joiden on pakko tulla riitelemään joka ketjuun? Veikkaan, että kyse on yllättävän pienestä porukasta, jolle av-riitely on elämäntapa, ja nakuttelevat kiukkuviestejä pää punaisena kaikki illat. Sitä en kyllä ihan helposti käsitä, että mitä siitä voi itselleen saada. Aika surulliselta elämältä tuntuu.

Minä mietin sitä, miksi palstalla hyväksytään vain yksi mielipide, tavallaan kaikki muut ihmisryhmät paitsi se oma ovat aina väärässä, aina hankalia, aina ilkeitä. Millaista on pienten lasten äidin elämä, jos pitää taistella miehen, isovanhempien, työnantajan ja kavereiden kanssa koko ajan`?

Se ei oo kovinkaan laadukasta keskustelua, että kirjoittaa kuka tahansa av:lle mitä tahansa, joku tulee aina kertomaan, että ap on idiootti ja tehnyt kaiken väärin ja tekemään ihan omia oletuksiaan aloittajasta, vaikka ei voi oikeasti tietää kirjoittajasta yhtään mitään. Toki tällainenkin mielipide saa olla, että automaattisesti päättää kaikkien olevan aivan hirveitä ihmisiä ja haukkuu heitä h***aksi ja luuskaksi, mutta ei se ole mitään keskustelua vaan solvaamista.

Minun äitini on ollut aina itsekäs, myös silloin kun olin lapsi. Se itsekkyys on tätieni kertoman mukaan näkynyt jo äitini lapsuudessa ja on hyvin hallitseva ominaisuus hänessä vielä nyt vanhuksenakin.

Sanomattakin lienee selvää ettei hän välittänyt meistä omista lapsistaan kun olimme lapsia, ja vielä vähemmän lapsenlapsiataan. 

Kiinnostaisi ap tietää, onko vanhempiesi käytös muuttunut, olivatko he sinulle rakastavia ja huolehtivia, vain onko heidän käytöksensä ollut aina kylmää, kuten oman äitini.

P. S. Äitini kohteli huonosti/ alentavasti myös muita ihmisiä kuin lapsiaan, isääni, oma sukuaan, isäni sukua, naapureita, työtovereitaan. En oikein muista että olisi ikinä ollut muunlainen. Menivät isäni kanssa avioon kun tuli raskaaksi, ilman suurempia tunteita toisiaan kohtaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua surettaa, koska mulla oli aivan ihanat isovanhemmat itsellä, en tajua, mikä vanhempiani vaivaa. Tiedän myös, että jos itse mummoksi pääsen, mua saa varmaan olla luudanvarrella huiskimassa ulos, etten ole koko ajan paaperoimassa lapsenlapsia. Olen kyllä kertonut toiveistani reippaasti, ja myös ilmaissut suruni siitä, ettei lapsi tule heitä tuntemaan tällä menolla. Olen myös kysynyt, mistä kiikastaa, mutta vastausta en saa.

Ap

Täällähän on sadoissa ketjuissa haukuttu kaikki anopit ja mummot (jostain syystä ei koskaan isiä tai pappoja), joten ei kai kukaan enää uskalla edes yrittää olla mummo näiden nykymammeleiden penskoille. Kaikki tehdään ja sanotaan kuitenkin väärin.

Nim. Vela

Jotenkin kiinnostaa, että miksi sä kulutat aikaasi tällaiseen, kun sun ei ole pakko? Jos kerran on onnellisesti vela, miksi ihmeessä kitkeränä lukea tällaisia keskusteluja, kun voisi tehdä jotain ihan muuta, mikä ei liity lapsiperhe-elämään ollenkaan?

Kyllä se valitettavasti on niin, että suosikkilapsi on suosikki myös seuraavan sukupolven suhteen. Vanhempasi eivät kehtaa sitä sinulle myöntää, mutta muitakin merkkejä on varmasti ollut matkan varrella, et vain ole huomannut. 

Jos miehesi vanhemmat ovat toisenlaisia, keskittykää heihin, ja antakaa sinun vanhempiesi toimia, kuten he parhaaksi näkevät. Et kuitenkaan saa heiltä mitään vastauksia, etkä saa heitä muuttumaan. Pahoitat vain mieltäsi lisää. Voi tietysti käydä niinkin, että sinun odotetaan pitävän vanhemmistasi huolta myöhemmin, kun taas veljeäsi ei siihen hommaan edes pyydetä. Siihen en lähtisi.

Eli, älä pyydä enää vanhempiasi kylään, äläkä itsekään pidä aktiivisesti yhteyttä. Kysymyksiä saattaa nousta, mutta voit sitten kertoa syyt, vaikka he varmasti tietävät ne. Ja olen kohtalotoveri. 

Minua taas eniten ärsyttää kun isovanhemmat sanovat lapsenlapsille aina sen pari kertaa vuodessa kun tavataan kuinka hirveän ikävä on ollut. Asuvat hurjan 30km päässä, eivät tule käymään tai edes soittele. Ei siinä mitään jos ei haluta tavata mutta ei siitä tarvitse valehdella. Omat vanhempani ovat todella paljon lasten kanssa.

Aluksi pidin itse paljon yhteyttä kun lapset paljon heidän peräänsä kyselivät. Lopulta ajattelin että pyytävät itse sitten jos haluavat, en jaksa nähdä vaivaa. Sen jälkeen on lähinnä Jouluna ja Juhannuksena nähty. 

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini on ollut aina itsekäs, myös silloin kun olin lapsi. Se itsekkyys on tätieni kertoman mukaan näkynyt jo äitini lapsuudessa ja on hyvin hallitseva ominaisuus hänessä vielä nyt vanhuksenakin.

Sanomattakin lienee selvää ettei hän välittänyt meistä omista lapsistaan kun olimme lapsia, ja vielä vähemmän lapsenlapsiataan. 

Kiinnostaisi ap tietää, onko vanhempiesi käytös muuttunut, olivatko he sinulle rakastavia ja huolehtivia, vain onko heidän käytöksensä ollut aina kylmää, kuten oman äitini.

P. S. Äitini kohteli huonosti/ alentavasti myös muita ihmisiä kuin lapsiaan, isääni, oma sukuaan, isäni sukua, naapureita, työtovereitaan. En oikein muista että olisi ikinä ollut muunlainen. Menivät isäni kanssa avioon kun tuli raskaaksi, ilman suurempia tunteita toisiaan kohtaan. 

Luulen, että tajuan vasta nyt tiettyjä asioita myös omasta lapsuudestani. Huolenpitoa ja välittämistä oli, mutta myös tunnemanipulaatiota, aika julmaakin sellaista. Mä olen itse tehnyt tosi kovasti töitä, että meillä olisi edes jonkinlainen suhde, ja olen selvästi kuvitellut tilanteen todellista ruusuisemmaksi. Nyt mulla ei ole pienen lapsen vanhempana enää energiaa tehdä niin paljon työtä näiden ihmissuhteiden eteen kuin ennen, vaan olisi vastavuoroisuuden aika. Sitä ei tule.

Ap